Katsaus EM-jalkapalloon: Kroatia / Slovakia / Sveitsi

Etsin EM-kisakirjallisuutta helmetin avulla, ja luettavaksi löytyikin vino pino kirjoja. Tällä hetkellä, kun futiksessa on alkulohkot pelattu, ja ensimmäiset putoajat pudonneet, onkin aika katsoa, mitä on tullut luettua tähän mennessä. 

Annina Holmbergin Punainen kyynel (2000, WSOY) on kirjastossa luokiteltu nuortenkirjallisuuden puolelle. Päähenkilönä kirjassa on Maria, joka seuraa sivusta, kun hänen isosiskonsa lähtee interrailille itäiseen Eurooppaan. Matka on nuoren naisen elämän käännekohta, sillä Dubrovnikissa Elina tapaa Milanin, kroatialaisen serbin. Tapaaminen johtaa vuosisadan rakkaustarinaan, ja Suomeen palattuaan Elina säästää jo seuraavan kesän Jugoslavian-matkaan. Ennen kesää alkaa kuitenkin Jugoslavian sota, eikä Elina voi mennä enää Milanin luokse. Milan katoaa sodan melskeisiin, tuntuu, että Elina ei enää koskaan voi tavata Milania. 

Elina haluaa kuitenkin selvittää, mitä sodassa tapahtui, ja miten Milanin kävi. Tutkiessaan sodan tapahtumia, joista on vaikea saada selvyyttä, Elina ja Maria tutustuvat oman sukunsa historiaan ja huomaavat, että Suomen sisällissota on jättänyt vaikeita haavoja omaan perheeseen. Kirjassa Suomen ja Jugoslavian sisällissotaa verrataan toisiinsa, kumpaakin on yhtä vaikeaa ymmärtää: molemmissa sodissa naapurit alkavat ampua toisiaan. 

Kirjasta sain hieman selkoa Jugoslavian tapahtumien kulkuun, vaikka luulenkin, että en koskaan tule ymmärtämään, kuka Jugoslaviassa soti ja ketä vastaan. Jotain ihmisten elämästä ja sodasta kiteytyy siihen, kun Maria matkaa sodan loputtua Dubrovnikin kaduille ja pohtii, mitä kaikkea katukiveys onkaan nähnyt. 

Kirjan juoneksi minulle olisi riittänyt tämä Jugoslavia ja Milan -osuus, mutta tarina jatkuu pitkälle eteenpäin, ja valitettavasti oma mielenkiintoni herpaantui loppua kohden. Koska kirja on nuortenkirja, niin ymmärrän juonikeskeisyyden. 

Kroatiaa kirjassa tuli esiin, varsinkin alussa, joten teos edusti hyvin maata, joka onneksi pienten katastrofien (Tsekki-pelin) jälkeen pääsi jatkopeleihin. 

Annina Holmberg: Punainen kyynel 

2000, WSOY

263 sivua

**********************

Miroaslav Válekin Kosketuksia (2009, Kampus kustannus) löytyi pitkän etsinnän jälkeen edustamaan slovakialaista kirjallisuutta. Miroslav Válek on 1927 - 1991 elänyt slovakialainen runoilija ja myös poliitikko. Jyväskylän yliopistossa voi opiskella (en tiedä, voiko vielä?) slovakiaa, ja kirjan suomennos on syntynyt siellä. Kirjassa on sekä slovakian- että suomenkielinen runo vierekkäin, joten kirjaa lukiessa voi huomata slovakian kielen muistuttavan muita itäisen Euroopan kieliä. 

Luin kirjaa sateisena kesäpäivänä, johon runot istuivat hyvin: varsinkin alkupuolen runoissa on sateen kuvausta, synkkyys kuvaisi muutenkin teoksen runoja. 

Sateen rummutus, inhottava ja rankka sade, 
rummutus puissa ja rummutus katoilla, 
rummuttaa sinulle julki suruni, 
koko tämän laulun, kaiken typerän pelon. 

Puolivälissä runokirjaa alkaa toivo elää, ja loppua kohden runot ovat hieman toiveikkampia ja myös vähän pidempiä. 

Suolaa tarpeellisempaa ihmiselle ovat langat, 
joilla ommella paikka
kipeän päälle, siihen, mitä pitää jäädä piiloon
kuin rampa käsi takin hihan alle 

Slovakiaa en löydä hirveän paljon kirjasta, mutta sotilaita ja sitä vesisadetta sitäkin enemmän. Luin runot ja kirjan ilman sen kummempaa analyysia, ja keräsin tähän tekstiin itseäni eniten miellyttäneet pätkät. 

Mitä tekee ihminen
joka on riuhtaistu pois maasta, jossa on elänyt
repäisty juuriltaan
ypöyksin 
petettynä?

Etsiikö paikkaansa maan päällä?
Etsiikö rauhaa?
Etsiikö hienoa oksaa joka ei taivu
etsiikö puuta? 

Miroslav Válek: Kosketuksia
Dotyky
suomentanut Jari Aula
2009, Kampus kustannus Jyväskylä
101 sivua

***********



Alain Claud Sulzerin Irti liitoksistaan (2014, Lurra Editions) kiinnosti minua, sillä Lurra-kustantamon kirjat ovat olleet piristäviä lukukokemuksia. Kirjailija Sulzer on sveitsiläinen kirjailija ja kääntäjä, mutta kirjan tapahtumat eletään kuitenkin Berliinissä, joten hirveästi tässä kirjassa ei tullut sveitsiläistä tietoutta lukijalle. 

Samoin kuin lukemani saksalainen kirjallisuus ja katsomani Saksan pelit EM-kisoissa tämäkin kirja on hieman tylsä, tapahtumat etenevät hitaasti ja lopulta päästään maaliin. Ehkä sama pätee myös sveitsiläisyyteen, tiedä häntä. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun Marek Olsberg valmistautuu illan pianokonserttiinsa. Samalla seurataan Estherin ja Thomasin, Johanneksen, Sophien ja Klaran, Lorenzin, Claudiuksen ja Nicon, Astridin, Verena Bentzin, Marinan ja Solveigin elämää ennen konserttia. Nämä ovat siis kirjassa esiintyvät henkilöt, joilla kaikilla on elämänkriisinsä meneillään. Useimmilla kriisi johtuu parisuhteesta, avioliitosta tai muusta ihmissuhteesta. Kirjan ensimmäinen osa vie lukijaa henkilöiden elämiin, ja kun konsertti alkaa, henkilöiden ajatukset ovat vahvasti muualla kuin konsertissa. 

Kesken konserttinsa Marek lopettaa soittamisen ja kävelee tiehensä konserttisalista. Hän itsekin hämmästyy toimintaansa, eikä osaa ymmärtää, miksi teki, mitä teki. Marekin ulosmarssi kuitenkin saa aikaan sen, että muut henkilöt alkavat toimia ja tehdä päätöksiä elämässään. Kun henkilöiden moraaliset arvot joutuvat koetukselle, toimii mottona: 

Oli lukematon määrä oikkuja, joille saattoi antaa periksi. 

Sulzerin kirjan rakenne oli kiinnostava, mutta haastava. Kun ensimmäset sata sivua tuli mukaan koko ajan uusia henkilöhahmoja, oli vaikea ymmärtää, että henkilöiden tarinat jatkuvat - ja aika ajoin piti palata alkuun tutkimaan, kuka oli kukin. Kirjan hidastempoisuuden vuoksi myös ehkä jäi ymmärtämättä jotain, tai sitten ymmärsin lukemani - jäin kuitenkin pieneen epätietoisuuden tilaan: tapahtuiko teoksessa jotain suurta, vai vain pieniä muutoksia? Sulzerilta on suomennettu myös toinen teos, Väärään aikaan, johon ehkä jossain vaiheessa palaan, uteliaisuuteni heräsi.

Kustantajan sivuilla Sulzerista. 

Alain Claude Sulzer: Irti liitoksistaan 
2014, Lurra Editions
Aus den Rugen 2012
suomentanut Helen Moster
287 sivua

**************'

Lopuksi vielä katsaus EM-kisojen lohkotippujiin ja veikkauksiini: 

A	B	C	D	E	F
Ranska	Wales	Saksa	Espanja	Italia	Portugali
Albania	Englanti	Puola	Kroatia	Ruotsi	Itävalta
Romania	Venäjä	Ukraina	Tšekki	Belgia	Unkari
Sveitsi	Slovakia	P-Irlanti	Turkki	Irlanti	Islanti

Lohko A: Ranska, Sveitsi jatkoon - Oi ei, Albania vei sympatiapisteet ja oli monesti niin lähellä! 

Lohko B: Wales, Englanti ja Slovakia jatkoon - Bales! uusi suosikkini

Lohko C: Saksa, Puola, P-Irlanti jatkoon 

Lohko D: Kroatia, Espanja jatkoon 

Lohko E: Italia, Belgia, Irlanti jatkoon - Voi Zlatan =( 

Lohko F: Unkari, Islanti, Portugali jatkoon - kuka tällaista olisi voinut uskoa?

Eurooppalaisen kirjallisuuden lukemisurakkani jatkuu vielä ainakin jonkin aikaa, luettavana ainakin Walesin ja Romanin kirjallisuutta. Ja kisat jatkuvat myös: kuka selviää jatkoon?

Calixthe Beyala: Assèze afrikkalainen

Calixthe Beyala (s. 1978) on sellainen kirjailija, jota en olisi varmastikaan löytänyt ilman Afrikan tähti -haastetta. Beyala on kamerunilainen kirjailija, joka kirjoittaa kirjansa ranskaksi. Assèze afrikkalainen (2011, Kampus kustannus/ alkuteos 1994) on hänen kirjoistaan ainoa, joka on suomennettu ja ainoita, jotka on käännetty englanniksi. Maailmassa on varmasti paljon kirjoja ja kirjailijoita, joista emme täällä Euroopan perukoilla tiedä yhtään mitään, jotenkin onni ja ilo tutustua tällaiseen kirjailijaan, jonka kirjoitusjälki oli erityisen voimakas. 

Kirjan päähenkilö, Assèze, on afrikkalainen nuori tyttö, joka syntyy ja viettää lapsuutensa pienessä afrikkalaisessa kylässä, joka on syvintä ja puhtainta Afrikkaa:  

Kolmella sanalla: sairaalloisen hedelmällistä luontoa, kinttupolkujen vaivaamaa maata, josta nousee ravioitten paiseita, liaanien vartaita, jonka lävistävät tuhat ja yksi rämelammikkoa, taikojen hullujenhuone, boa-käärmeiden, kyiden, korkeiden viiltävien ruohokasvien sekä lukemattomien tuhatjalkaisten maa.  

Siellä, missä eläimet ja kasvit viihtyvät, on ihmisen vaikea löytää elintilaa. Kylässä elämä ei ole helppoa, ja Assèzen äiti haluaakin lähettää tyttärensä tämän isänsä luokse. Assèze on avioliiton ulkopuolella syntynyt rikkaan miehen tytär. Isänsä kotona, tai linnassa, jolta isän asunto näyttää Assèzen silmissä, elämä on vauraampaa, mutta Assèzen täytyy jakaa kaikki sisarpuolensa, Sorrayan, kanssa. Jakaminen ja rakkaudesta sisaren kanssa jatkuvasti taisteleminen alkaa isästä ja tämän huomiosta ja taistelu jatkuu läpi elämän. 

Kirjan keskiössä on näiden kahden tytön, ja aikuiseksi kasvettuaan naisen, taistelu elämästä ja sen tuomasta onnesta. Ihmissuhteet ovat merkittäviä tässä kirjassa, ja itselleni tuli kirjaa lukiessa kovin surullinen olo, sillä ainakin näiden kahden tytön ja naisen suurin tragedia oli se, että he taistelivat siitä, kumman perheeseen heidän isänsä kuuluu - ja kumpaa rakastaa enemmän. 

Maassa tapahtuvat poliittiset muutokset, kaduille tasa-arvoa vaatimaan syöksyvät ihmisjoukot, ovat mukana tapahtumissa. Rikas mies, Awono (tyttöjen isä) menettää omaisuutensa ja osaksi siitä syystä, osaksi maan muunkin huonon tilanteen vuoksi, nuoret naiset muuttavat Pariisiin - ja kohtaavat jälleen siellä toisensa otellakseen viimeisen taistelunsa. 

Kirjasta tuli kovasti mieleen Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet, jota luin osaksi samoihin aikoihin kuin tätä kirjaa. Molemmissa kuva Afrikasta on melkoisen sama: miesten moninaiset suhteet naisiin sotkevat ihmisten arkea, kun huomiosta ja rakkaudesta, ja myöskin rahasta, täytyy koko ajan taistella. Poliittiset muutokset on sisällytetty kirjan sivuille, ja tässäkin kirjassa ei-toivotusta raskaudesta pyritään kotikonstein eroon. Vaikka Afrikka on kaikenlaisten meille tuttujen tragedioiden näyttämö, tässä kirjassa keskeinen draama syntyy siitä, miten Sorraya ei voi löytää paikkaansa maailmassa, yksityiskouluja ja rikkaan perheen elämään viettänyt tyttö ei tiedä, mikä tai kuka hän oikeastaan on. 

Olen aina kuulunut vähemmistöön, hän aloitti uudelleen. Ette hyväksyneet minua, koska katsoin, että minulle kuului joitain oikeuksia, koska kaikki ei ollut hyvää perinteissämme. Ranskassa kuulun taas vähemmistöön. Koskaan en tule saavuttamaan samaa arvostusta kuin valkoinen nainen. En kuulu mihinkään. 

Ja mikä on Afrikka?  Se on alennusmyynnissä myyty maanosa, puuskahtaa Sorraya. 

Mitä tästä kirjasta jäi mieleen? Kirjassa oli todella paljon kaikkea, mutta jälleen kerran kirja kiteytyi afrikkalaisen siirtolaisen vaikeuteen päästä kiinni eurooppalaiseen elämään, tällä kertaa Ranskassa. Maailmankirjat ei hirveästi kehu kirjaa, eikä varsinkaan sen suomennosta - täytyy myöntää, että kirjasta oli vaikea nostaa esiin tekstinpätkiä, sillä varsinkin tässä jälkimmäisessä lainauksessani teksti on jotenkin omituista. Olen joistakin asioista kovin samaan mieltä kuin linkkaamani blogiteksti: jotenkin tässä kirjassa häiritsi se, että en päässyt kunnolla sen tarinaan mukaan, välillä pääsin, sitten taas putosin kyydistä. Eniten ärsytti se, että kirjan yksi henkilö tuntui edustavan kaikkia maanosan asukkaita. Sama asia puski toki esiin myös Me tarvitaan uudet nimet -teoksessa. 

Kuitenkin, oli kiinnostavaa lukea kamerunilaista kirjallisuutta. Afrikan tähti -haaste saa yhden pointsin lisää. Ja koska Kamerun on huikea jalismaa, myös haaste kirjallisuutta futis-maista saa tästä kirjasta yhden pisteen. Kamerunilaisia pelaajia muistuu mieleen Samuel Eto´o, joka on pelannut ainakin Chelseassa.  



Calixthe Beyala: Assèze afrikkalainen
2011 Kampus kustannus
Assèze l'Africaine 1994
suomentanut Jukka Barthelius 
420 sivua

Milan Rúfus: Pienet rukoukset

RUKOUS VANHEMPIEN PUOLESTA 

Herra, joka olet taivaassa, 

anna kaikille lapsille äiti. 

- - 

Lahjoita lapsille isä 

jokaiselle päivälle

ei vain eiliselle.

Ilman isää on karitsa

eksyksissä, ilman paimenta. 

Suojele heitä molempia, 

meillähän on Sinulta kaksi kättä. 

Kaksi pientä kättä Jumala lapsille loi: 

isää varten toisen, 

toisen äidille. 

Milan Rúfus: Pienet rukoukset (2010, Kampus kustannus 2. painos/ 1. painos 2005)

alkuperäinen teos Modlitbicky

suomentanut Jarmo Vanhanen

Milan Rúfus (s.1928) on slovakialainen runoilija, Nobel-palkintoehdokas, kääntäjä, esseisti ja lastenkirjailija. Rufús on kirjoittanut monen eri vuosikymmenen ajan runoja, vuoden 1990 jälkeen syntyneissä runoissa on vahva kristillinen humanismi mukana, kertoo Anna Kyppö teoksen esipuheessa. 

Pienet rukoukset onkin kirja, jonka runoissa yhdistyvät uskonnolliset säkeet, mm. Isä meidän -rukous, Rúfuksen omiin runosäkeisin.

Kirja on tosi kaunis, sekä kuvitukseltaan (Zuzanna Kyppö) että runojen sisällöiltään. Runojen minä on useimmiten lapsi, joka lausuu rukouksiaan vanhemmilleen, sisaruksilleen, isovanhemmilleen, linnuille, vuodenajoille, sodan kauhuille. Tai lausuu ne Jumalalle, mutta kohdistaa suojeluksen edellä mainituille. 

Runorukoukset, jollaisia ovat nämä runot, joissa pyydetään siunausta eri asioille, ovat väliin hauskoja: Anna lapsille lumi, anna valkeille valkeus. Anna riemulle riemuja, anna meille kaikkea tätä! Välillä runot ovat sekä hauskoja (riimit) että vakavia (aihe), niin kuin tämä vesiruno:

Runot ovat myös kaikessa pienuudessansa kantaaottavia: Älä pakota isiä, äitejä, hyvä Isämme taivaassa, pikkuisilleen sanomaan, ettei kotona ole leipää. Runojen keskiössä on läpi kirjan lapset, ja lasten hyvinvointi ja tulevaisuuden turvaaminen. 

On vielä monia, monia asioita, 

joita me lapset emme tiedä. 

Luojan uunissa lämmintä pientä leipäämme

pahojen aikojen varalle paistamme. 

- - 

Jätä meille riemumme, 

naurumme. 

Ja sielu puhdas kuin lumi. 

Etsin kirjan käsiini alun perin sen takia, että saan Eurooppa-haasteeseen Slovakialle kirjan ja kirjailijan, mutta kun luin runot läpi, olin iloinen, että juuri tämä kirja osui käsiini. Kyllähän näitä runoja pimenevässä marraskuun illassa, isänpäivän loppupuolella lukiessa, herkistyi. 

Runoteoksen liitän siis myös osaksi Eurooppa-haastetta. Voin sanoa, että erilaista kirjallisuutta on tulossa myös muualta Euroopasta! 

VALOA ja ILOA 

marraskuuhun toivottavat enkelit ikkunastamme.