Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (2014, Otava) jatkaa maahanmuuttajaäänten esiinmarssia Suomen kirjallisuudessa. Kirja kiinnosti minua heti, kun näin sen Otavan uutuusluettelossa, koska huomasin siellä sanan maaginen. Yleensähän sanalla viitataan siihen, että teoksessa ylitetään realismin rajat. Näin käy Statovcin romaanissa myöskin, sillä kirjassa seikkailee sekä boakäärme että kissa, jonka kanssa päähenkilö, nuori Bekim elää parisuhteessa.
Statovcin teoksessa on oikeastaan monta tarinaa. Yksi tarina on tytön, joka elää Jugoslaviassa vuonna 1980 ja jännittää tulevia häitään ja tulevaa aviopuolisoaan. Tyttö nai Bajramin, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää. Kunnes on pakko lähteä: albanialaisperheen kotiin on murtauduttu, eikä poliisi halua tehdä asialle mitään. Bajram, perheenpää, päättää, että nyt on lähdettävä. On vuosi 1994 ja perhe saapuu Suomen hiljaiseen kylään.
Maahanmuuttajat viettivät aikaa vain toistensa seurassa eivätkä välittäneet siitä, että kerrostaloihin oli määrätty hiljaisuus kello kymmenen illalla, ettei taloyhtiön saunaa voinut käyttää kuin omalla vuorollaan, että kuivaushuoneeseen ei saanut jättää pyykkiä yön yli ja ettei parkkipaikoilla voinut valita mitä tahansa tyhjänä olevaa ruutua. Ne tuntuivat heistä turhilta yksityiskohdilta, ja kun he huomasivat, miten paljon se suomalaisia ärsytti, he nauroivat.
Bajram on kaikkitietävä, perheenjäseniään alistava mies, jolla on omat ystävänsä ja oma tiensä kulkea. Hän saa Suomessa töitä, mutta menettää työpaikkansa, koska ei suostu tekemään asioita sääntöjen mukaan. Bajram alkaa viettää aikaa ystäviensä kanssa, eikä ole kovinkaan kiinnostunut perheensä asioista.
Toinen tarina on Bekimin, pojan, joka oppii kieltä paremmin kuin isänsä, ja joka oppii lopulta huijaamaan isäänsä. Kun isä määrää pojan opiskelemaan ammattikouluun, Bekim ostaa salaa isältään ammattikoulukirjojen lisäksi lukiokirjat, koska hän on mennyt isänstä tahdon vastaisesti lukioon.
Bekim alkaa elää omaa elämäänsä: hän kohtaa käärmeen, josta on nähnyt pienestä alkaen painajaisia ja yrittää löytää oman seksuaalisen identiteettinsä asumalla kissan kanssa. Bekim yrittää myös löytää uutta väylää omaan menneisyyteensä ja voittaa vihansa isäänsä kohtaan.
Kirja vaikutti minuun niin, että aloin vihata Bajramia ehkä enemmän kuin ketään muuta kirjan henkilöhahmoa pitkiin aikoihin. Voisin sanoa, että pojan viha isäänsä kohtaan oli kirjaan hyvin kirjoitettu. Minua ärsytti Bajramin käyttäytyminen ja itsevaltius. Se, että mies yritti saada kaikki läheiset ihmiset omaan valtaansa ja tuhota heidät. Kirjallisuudessa on varmasti ollut monia tällaisia mieshahmoja, jotka alistavat vaimojaan ja lapsiaan, ja yhtä monta kertaa hahmot tekevät minut vihaiseksi. Minua ärsytti myös Bajramin vinkuminen siitä, että hän ei saa työtä Suomessa, koska hänellä oli työ, mutta hän halusi tehdä sen omalla tavallaan, kuuntelematta muita ja kunnioittamatta muiden mielipiteitä. Kirjaa lukiessa kävi tosin myös niin, että Bajram kasvoi muita suuremmaksi hahmoksi, enkä jaksanut enää elää Bekimin kriisejä kissojen ja käärmeiden kanssa. Koin kissan ja käärme ehkä myös hieman liian yksioikoisiksi ja naiiveiksi symboleiksi.
Kirjasta jäi mieleeni myös siinä esiin kirjoitettu ajatus siitä, että maahanmuuttajat Suomessa (ja muualla) pyrkivät säilyttämään oman kulttuurinsa sellaisena, kun se oli heidän lähtiessään omasta kotimaastaan. He eivät välttämättä huomaa, että myös heidän kotimaansa on mennyt ajassa eteenpäin. Mielenkiintoinen ajatus - pitäisikö ajan antaa vaikuttaa ja hellittää hieman omista juuristaan... Tätä samaa kirjassa toi esiin myös Bajramin hahmo: vain ja ainoastaan omasta mielipiteestään kiinnipitäminen ei tuonut menestystä Bajramille.
Esikoisteokseksi tämä kirja oli hieno. Kirjassa oli paljon erilaisia tarinoita, osa tarinoista pyyhkiytyi pois kirjan kansien mennessä kiinni, mutta kirjaan lukiessani elin täysillä jokaisen henkilöhahmon elämiä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja monellakin eri tavalla.
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
2014, Otava
285 sivua