Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä

Postiluukustani kolahti viime viikolla Books Northin kirja Puuseppä, joka on Puiden tarinoita -satukirjasarjan ensimmäinen itsenäinen osa. Koska meillä oli vapaa ilta muilta menoilta, luin samalta istumalta kirjan tyttärelleni (7-vee). 

Kirja kertoo puusepästä, joka on niin hyvä työssään, että hän on kohonnut keisarin hovin ylimmäiseksi puutyömestariksi. Kaikki vieraat ihailevat puusepän kädenjälkeä, sillä "hänen käsissään puu lakkasi olemasta puuta, hänen käsissään se muuttui kullaksi, arvostamisen arvoisiksi ajatuksiksi ja kauniiksi uniksi." 

Kun puusepän perhe kokoontuu iltaruuan jälkeen yhteen, tapahtuu kohtaus, joka muuttaa puusepän maailman. Perheen pieni tyttö ottaa huoneeseen eksyneen muurahaisen hengiltä, mitä tämän isoveli paheksuu. 

- Miksi ei saa tappaa, ihmetteli pikkusisko. 

- Ei saa rikkoa sellaista, mitä ei osaa itse rakentaa. 

Sanat jäävät puusepän mieleen, eikä mikään työ tunnu hänestä enää mielekkäältä. Keisari huomaa innostuksen palon sammuneen puusepän silmistä, ja antaa puusepälle työn, jonka arvelee tyydyttävän mestaria. Puuseppä saa tehdä ihan mitä tahansa ihan mistä tahansa ja aivan niin kauan aikaa kuin haluaa. Puuseppä siis aloittaa aherruksensa, eikä työlle näy loppua. 

Lapsikuuntelija kiinnostui kirjasta sen sadunomaisuuden takia ja halusi kuunnella, mitä puuseppä tekee seuraavaksi. Ville Tietäväisen kuvat olivat upeita, ja varsinkin isoimmat kuvista olivat kuuntelijalle mieleen. Kun puuseppä tilaa eri puulajeja keisarilta, sadun kuuntelija halusi tietää, minkälaisia nämä eri puulajit ovat. Lukija (äiti) joutuikin sitten pulaan, kun ei enää osannut erotella saarnia ja jakarandaa... Loppu sadussa oli hieman surullinen, miettii kuulija, 7-vee. 

Aikuisen näkökulmasta katsoen satu on rakennettu niin, että siinä näytetään puun ja metsän, yleensäkin luonnon arvo. En halua spoilata tarinan loppua, mutta sanottakoon vielä, että sadun alussa käyty dialogi liittyy siihen, mitä puuseppä alkaa tehdä ja jonka tekemisessä sitten nyrjähtääkin loppuelämä. 

Pidin kirjasta ja sen tarinasta, koska tämä oli niin kovin erilainen satu kuin mihin yleensä olen tottunut. Kirja oli siksikin kivaa lukea koska en tiennyt, mitä siltä voisi odottaa. 

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä

Books North 2014

30 sivua

Kirjan on ehtinyt lukea myös Sara, jolla onkin kuvia kirjan hienosta kuvituksesta. 

Asta Honkamaa: Naisen maisema

Niitylle on katettu pöytä.

Siinä voi ensin juoda aamukahvia neljä tuntia.

Siinä voi sitten vaihtaa tarpeettoman aikaisin olueen.

Sitä myöten sitten viiniin ja soodaan.

Mutta ei vielä.

 

Aamukahvissa pysyttely on tärkeää.

Aamukahvissa pysyttely on oleellista.

Aamukahvissa pysyttely pysäyttää ajan.

Jos juo viideltä aamukahvia, on aamu.

Ja silloin tämä päivä ei kenties koskaan lopu

ja silloin tämä kesä ei kenties koskaan lopu.

 

 

 

 

Asta Honkamaa: Naisen maisema

2014 Books North

41 sivua

 

Sain mahdollisuuden tutustua Asta Honkamaan teokseen Naisen asema. Olen tyytyväinen, että otin kirjan vastaan ja luin sen. Ennakoajatukseni olivat, että kirjassa on jotain sitäkin tavanomaista, jota naisen elämästä päätyy kirjan kansien väliin: vaikerrusta elämästä hormonien, synnytyksen ja lasten maailmasta ja jotain lihallista ja eritteellistä. Huokaisin ilosta, kun huomasin lukiessani, että tässä kirjassa onkin jotain muuta. Tässä kirjassa on arkisia asioita naisen elämästä. Asioita, jotka arkisuudesta huolimatta yltävät teksteissä suuremmiksi ajatuksiksi, lähes filosofiaksi naisen arjesta.

 

 

 

Teoksen alku vei minut lukijana kesään, kesäaamuihin ja alkukesään yllä olevan aamukahvi-runon myötä. Alku oli sen verran voimakas, että tämänpäiväisestä räntäsateesta huolimatta olen vieläkin täysin kesämaisemissa, jossain niityn ja mökin tunnelmissa.

 

Ja ajattomuus, kun viisikymmentä vuotta on päällekkäin kulumassa samanaikaisesti. Löylyä heitetään samassa saunassa kuin äiti ja äidin äiti, tämän äiti. Niiden hatut laitetaan päähän, jalkaan vedetään niiden huopikkaat, maalataan huulet niiden pilaantunella huulipunalla, ja sulkapalloa pelataan niiden hajonneilla sulkapallomailoilla.

 

Kirja on siis runoteos, jossa on välillä perinteisempää runomuotoa ja välillä proosarunoja. Kesäpäivien ohella runoissa on aiheena ruoka ja syöminen, ja se, ettei söisi niin paljon, kivun sietäminen oikeanlainen käyttäytyminen.

 

Teoksen lopussa on kirjan muusta kirjasta poikkeavia "tarinoita päivällisellä kerrottavaksi", lyhyitä tarinoita sattumuksista.

 

Juomia kookoksen puolikkaissa, aurinkovarjoja joiden alla on omituinen valo. Hiekka joka menee joka paikkaan, pepun väliin ja suuhun, kirjan sivuille.

Miksi täyteläisyys ei olisi yhtä lailla tässä? Jäinen maa ja kirkas otsalohkoa vihlova valo, tulikuuma kahvi, yksinäinen lounas. Jos minä päätän, tämä voi olla täyttä elämää. Kirjolohikiusaus voi olla täyttä elämää, ja totinen vanhus, ja ajoissa maksettu lasku. Täynnä elämää. Jokainen hetki yhtä täydellinen kuin joku toinenkin. Yhtä juhlaa!

 

 

Teoksen lopussa palataan vielä mökkimaisemiin ja -oloihin ja kirja päättyy positiivisiin sanoihin:

 

Nimittäin mitään pahaahan ei oikeastaan ole,

mitään pahaa ei oikeastaan ole olemassa,

mitään pahaa ei oikeastaan voi koskaan tapahtua,

maailmassa jossa voi nukkua siskonpedissä.

 

 

Pidin kirjassa sen hyväntuulisuudesta. Vaikka arki on - no, vain arkea, voi siinä nähdä kaikenlaista upeaa. Ja se kesäntunnelma, joka kirjasta huokui esiin, toi kesän tähän helmikuun alkuun eläväksi.

 

Voisin ajatella, että tämä kirja olisi sellainen, jonka veisin lahjaksi kesän alussa jollekin naispuoliselle henkilölle. Kirjallisena ihmisenä olen kaivannut jotain pientä luettavaa, jonka voisi tiputtaa esim. päiväkodin tai koulun opettajalle, ja luulen, että olen ainakin itse löytänyt sellaisen tässä kirjassa. Tämä teos oli kiltti, mutta ei kuitenkaan lapsellinen. Pidin.

 

Kirjan kirjoittaja on TeaK:sta valmistunut teatteritaiteen maisteri, dramaturgi ja kirjailija.