Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vaaran viestit

Luin jo aiemmin Alicia Giménez Bartlettin dekkarin Petra Delicado ja merkityt tytöt, joka aloitti Petra Delicado -dekkarisarjan. Koska kirjastossa sattui käsiini Petra Delicado ja Vaaran viestit (2014, Tammi), jätin kakkososan väliin ja hyppäsin suoraan tähän sarjan kolmanteen osaan. 

Kirjan tarina alkaa, kun Petra Delicado alkaa saada kotiinsa postipaketteja, joissa on irti leikattuja miesten peniksiä. Paketteja tulee lisää, vaikka Delicadon asunto on saanut poliisivartioinnin. Eteenpäin tutkimuksissa päästään selvittämällä, miten nämä ruumiinosat on saatu leikattua irti miehistä. Delicadon työparina on edelleen Fermin Garzón - kahdestaan he lähtevät katkojan perään Venäjälle, kylmään Moskovaan. Tutkimukset vievät heidät erään hämärän lahkon jäljille, jossa oudot rituaalit ovat voimissaan. Jäljille poliisit pääsevät silpojan jättämien vihjeiden perusteella, hieman dan brownimaiseen tyyliin. Vihjeet täytyy vain tulkita oikein, ja senhän Petra Delicado osaa.

Otin kirjan mukaan Espanjan-lomalle, mutta ei tämä ollut kovin kivaa lomalukemista aiheensa puolestakaan. Lisäksi kuumasta Espanjasta lähdettiin kirjassa jäätymään hyiseen ja tuuliseen Moskovaan. Vaikka kirja tapahtuu pääosin Barcelonassa, kirjassa kuvataan miljöötä harmittavan vähän. Kiinnostavaa oli, miten Petra Delicadon yksityiselämä lähti uusille urille, kun hän tapasi kiinnostavan venäläisen poliisimiehen, ex-miehet jäivät vihdoin mielestä. 

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vaaran viestit

2014, Tammi

Mensajeros de la oscuridad 1999

suomentanut Mattu Brotherus

349 sivua, Bon-pokkari

Dan Brown: Enkelit ja demonit - Rooma kuvina III

Lentäjä näytti siltä kuin olisi pynttäytynyt näytelläkseen Shakespearen aikaista melodraamaa. Hänen paksussa takissaan oli kirkkaansinisiä ja kullanvärisiä pystyraitoja. - - 

"Paavin sveitsiläiskaartin perinteinen virkapuku", selitti Langdon. "Itse Michelangelon suunnittelema." - - "Täytyy myöntää, että on Michelangelo parempiankin töitä tehnyt."

En ole mikään Dan Brown -fani, mutta myönnän, että olen saattanut lukea Da vinci -koodin jossain vaiheessa elämääni. Kun etsin (varsin hätäisesti) kirjoja, jotka sijoittuisivat Roomaan, vastaani tuli Dan Brownin Enkelit ja demonit (alun perin englanniksi 2000, 1. suomennos 2005, oma versioni 2010, Bon pokkarit, WSOY) -teos ja päätin voittaa ennakkoluuloni ja lukea tämän järkäleen ihan vain sen takia, että voisin fiilistellä Roomaa. 

Juoneltaan kirja luottaa päähenkilöön Robert Langdoniin, joka kutsutaan Geneveen tutkimaan siellä tapahtunutta murhaa: antimaterian kehitellyt tutkija on tapettu. Tutkimukset vievät Langdonin Roomaan, tarkemmin Vatikaaniin Pietarinkirkkoon, johon antimateria on piilotettu. Langdonia ja satunnaisia poliiseja sekä murhatun tytärtä, Vittoria Vetraa, vastassa on illuminatien ryhmä. He uhkaavat tappaa Vatikaanin kardinaaleja, jotka ovat mukana uuden paavin valinnassa. Langdonin tulee estää jokaisen tunnin aikana tapahtuva surma keksimällä, missä Roomassa murha tapahtuu (kirkoissa enimmäkseen). Lisäksi hänen täytyy ottaa kiinni surmaaja ja vielä pelastaa maailma tuhoutumiselta. 

Kaikessa Langdon ei onnistu, ihmisiä kuolee, koska sankari on aina hieman myöhässä keksiessään paikan, missä murha tapahtuu. Lisäksi Langdonia jymäytetään vähän väliä. Aivan hirvittävän tosissaan en tätä kirjaa lukisi, sillä kaikkein ihmeellisin matka Langdonilta on tippua noin kuudesta kilometristä helikopterista Tiber-jokeen, selviytyä elävänä ja juosta suoraan sairaalanvuoteelta pelastamaan maailma. Tähän suhteutettuna kirjan tapahtumat rullaavat koko500-sivuisen kirjan läpi kohtuullisen vauhdikkaasti. Ehkä hieman ymmärrän kirjailijan suursuosiota, sillä eihän tätä kirjaa lukiessa nyt varsinaisesti tylsää tullut, pitkin Roomaa oli hauska vaeltaa - jälleen kerran. 

Seuraavat kuvat Rooman kirkoista ja paikoista, joissa oletan Langdonin juosseen: 

Vatikaani, Pietarinkirkko: 

Vatikaani on linnoitettu siksi, että katolinen kirkko säilyttää puolta kaikesta omaisuudestaan siellä - harvinaisia maalauksia, veistoksia, mittaamattoman arvokkaita jalokiviä, äärettömän kalliita kirjoja... minkä lisäksi Vatikaanin pankin holveissa kultaharkkoja ja kiinteistöjen luovutuskirjoja. Sisäpiirin arvioiden mukaan Vatikaanin rahallinen arvo on suurin piirtein 48,5 miljardia dollaria. Istutte pesämunan päällä. 

Castel Sant' Angelolta päin kuvattuna Pietarinkirkkoa kohti. Sant' Angelon parvekkeelta Langdon pelasti Vittorian ja he menivät Pietarinkirkkoon maanalaista käytävää pitkin. 

Pantheon, jossa Langdon virheellisesti ensin ajatteli ensimmäisen murhan tapahtuvan. Kirjassa mainitaan, että Pantheonin sisäänkäynnin molemminpuolin on poliiseja vahdissa, en kyllä huomannut: 

M AGRIPPA L F COS TERTIUM FECIT. Langdon käänsi sen huvittuneena, kuten joka kerta. Tämän rakennutti Luciuksen poika Marcus Agrippa, kolmannen virkakauden konsuli. 

Se nöyryydestä, hän ajatteli ja käänsi katseensa ympäristöön. Lähistöllä kuljeskeli muutama turisti videokamera käsissään. Joukko muita istui La Tezza d'Oron terassilla nauttimassa Rooman parhaasta jääkahvista. Pantheonin oven ulkopuolella seisoi huomioasennossa neljä roomalaista poliisia - - 

Kirkko Pantheonin lähellä: 

Pieni luterilainen ihminen ei voi käsittää, miten järkyttävän kauniita ja koristeellisia Rooman kaikki kirkot ovat. Ja miten paljon kirkkoja on kaupungissa! Myös Langdon joutui toteamaan kirkkojen paljouden kaupungissa - vihjeitä seuraamalla ja niitä selvittämällä Langdon kuitenkin aina saapuu oikeaan paikkaan. 

Piazza Navona, jonka suihkulähteessä Langdon taisteli viimeiseen asti, näytteli hukkunutta ja selvisi elossa, vaikka ei saanut pelastettua kardinaalia tälläkään kertaa. Vedessä oli kirjan mukana kolikoita, vaikka minusta se on aivan toinen suihkulähde, jonne ne kolikot heitellään... 

Kirkko Piazza Navonalla. Täytyy sanoa, että jaksoin kiertää kirkoissa yhden päivän, minkä jälkeen totesin, että ne ovat kaikki aivan yhtä upeita. 

Suihkulähde Piazza Barberinilla, jonka lähellä sijaitsevassa kirkossa tapahtuu yhden kardinaalin murha:

Travel and Leisure -lehden lukijat valitsivat Rooman Euroopan toiseksi upeimmaksi kaupungiksi, enkä yhtään ihmettele valintaa. Roomassa on joka paikassa niin paljon upeaa nähtävää ja koettavaa, että sitä voisi kiertää varmaan loputtomiin. Brownin kirjasta voi olla montaa mieltä, mutta aivan sairaan upeat paikat kirjailija on osannut valita tapahtumapaikoiksi. Suosittelen kirjaa Rooman-matkalle mukaan. 

Dan Brown: Enkelit ja demonit

2010, WSOY, Bon-pokkarit, 1. suomennos 2005

Angels & Demons 2000

suomentanut Pirkko Biström

516 sivua

Kirjan on lukenut myös Kirjailijan kellarissa -blogisti. 

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic

Aloitin David Lagercrantzin Minä Zlatan Ibrahimovic -kirjaa vuosi sitten, pääsin sivulle 200, mutta tuntui, että jouduin lukemaan aivan liian monta paska-sanaa ja aivan liian ankean elämän kuvausta Rosengårdin lähiöstä. Aikomuksenani on aina ollut palata kirjaan takaisin ja ensi viikolla alkavien MM-kisojen kunniaksi päätin rutistaa kirjan loppuun asti (toki aloitin sen myös alusta tuon vuoden tauon jälkeen). Kirja on aika nopealukuista, luin sen parissa päivässä, vaikka sivuja pokkariversiossani oli melkein 500 (ensimmäiset 50 tosin kuvaliitteitä). 

Minä Zlatan Ibrahimovic -kirja kertoo tietenkin ruotsalaisesta jalkapallotähdestä Zlatanista. Jo heti kirjan alussa Zlatanista luodaan pahis-imagoa, kun hän valmentajan kielloista huolimatta porhaltaa treeneihin Ferrarilla. Joukkueella kun on Audin kanssa sponsorisopimus, ja kaikkien pelaajien pitäisi ajella vain audeillaan. Huonoon kauteen espanjalaisessa Barcassa palataan vielä kirjan loppuvaiheissa, mutta ensin palataan Zlatanin lapsuus- ja nuoruusvuosiin Rosengårdiin. Elämä on juuri niin köyhää ja ongelmaista kuin ongelma- ja maahanmuuttajalähiössä vain kuvitella saattaa: jääkaapissa ei ole ruokaa, isä juopottelee, äiti tekee 14-tuntista työpäivää siivoojana, lasten huoltajuus vaihtuu aika ajoin ja sisarukset ajautuvat erilaisiin vaikeuksiin. Zlatan pelaa jalkapalloa, mikä pelastaa hänet varkaan uralta. Sen verran monesti Zlatan ehtii varastella polkupyöriä, että siirtyminen vakavampiin rikoksiin olisi vain ajan kysymys. Ellei olisi jalkapalloa. 

Zlatan pyöräilee yksin treeneihin, kun ruotsalaiset ikätoverit kulkevat vanhempiensa kyydeillä. Zlatanin isä loistaa poissaolollaan, kun taas ruotsalaiset vanhemmat notkuvat kentänreunalla. Zlatanin käyttäytyminen on aggressiivista ja sellaista, jota lasten vanhemmat eivät siedä: he jopa keräävät nimilistan saadakseen Zlatanin pois seuran harjoituksista. Ei ole helppoa sopeutua ja olla niin kuin kaikki muut. Pelikentällä Zlatan kikkailee liikaa, eikä syöttele muille. Samalla omapäisyys ja oma harjoittelu lähiön pihoilla on myös se, mikä tekee Zlatanista tähden. Näistä omantakeisella tyylillä tehdyistä maaleista Zlatan on tähteytensä ansainnut, tai ainakin huomionsa. 

Kirjassa edetään Zlatanin uraa kronologisessa järjestyksessä Malmöstä Ajaxiin ja italialaisiin seuroihin, välillä käydään Baecelonassa pettymässä. Kirjan sivuilla kerrataan Zlatanin tärkeitä ja näyttäviä maaleja (mm. edellä olevassa linkissä olevia) ja seuraotteluiden lisäksi käväistään maaotteluissa. 

Idea kirjassa on selvä: kukaan ei usko, että Zlatanin-kaltaisesta pahiksesta ja maahanmuuttajataustaisesta pelaajasta voisi tulla mitään, mutta ähäkutti kaikille epäilijöille: hänestäpä tulee. 

Zlatanin perhe-elämään kirjassa päästään tutustumaan myös, lapsuudenkodistaan selvittyään hän tapaa viehättävän naisen, jonka itselleen yllätykseksi saa itselleen. Kaksi lasta muuttavat Zlatania ehkä enemmän kuin mikään muu. 

Zlatan on ruotsalainen ja alleviivaa kirjassaan sitä, että hänelle on aivan sama, mistä joku on kotoisin tai mikä kenenkin etninen tausta on. Siksi tunnen hieman tekeväni väärin, kun liitän kirjan osaksi "Kirjallisuutta fudis-maista" -haasteeseeni ja ymppään kirjan maahan Bosnia ja Hertsegovina. Zlatanin isä on kotoisin Bosniasta, ja sota vaikutti häneen niin, että hän Ruotsissakin kuuntelee uutisia entisestä kotimaastaan ja juo unohtaakseen tai muistaakseen. Oikeastaan tuntuu, että Zlatanin ura on myös isän pelastus: isä kiinnostuu poikansa urasta ja herää takaisin elämään mukaan. Myöskin äiti pääsee siivoojan palkalla vuokraamastaan ahtaasta asunnostaan isompaan, kiitos Zlatanin. 

Kirjassa lähiötausta liimataan Zlatanin ylle tiukasti, ja myös se, että ruotsalaisuus ei ole kovin itsestäänselvä asia Zlatanille, käy ilmi, että hän ei koskaan katso ruotsalaisia tv-sarjoja tai leffoja. Elämä on oikeastaan vain lähiö omine sääntöineen, kunnes jalkapallo vie maailmalle. Lähiö on Zlatanin tausta, ja sieltä selvinneet näyttävät menestyksensä kalliilla autoilla ja kullalla: 

Näytin varmasti tyypilliseltä jugo-urpolta kultakelloineni ja autoineni, huudatin autostereoista musaakin liian kovalla. 

Minä Zlatan Ibrahimovic -teos ei ehkä ole maailman hienoin kaunokirjallisesti tai draaman jännitteidensä takia, mutta monelle nuorelle kirja on taatusti tärkeä. Puhekielimäisyys varmaan iskee sellaista lukijaa, jota kirjallisuus ei ehkä muuten tavoita. Kirja on täsmävalinta sellaiselle lukijalle, joka pitää jalkapallosta, koska kirjassa on aika paljon pelien kulun kuvailua, mutta kirja toki toimii myös selviytymistarinana. Kirjan sanoma tulee esiin sen viimeisillä sivuilla: 

- - tuolla jossain on monia kaltaisiani, nuoria tyttöjä ja poikia, jotka saavat nuhteita siitä etteivät he ole niin kuin kaikki muut. Ja totta kai niille nuhteille on usein myös aihetta. Minä uskon kuriin. Mutta se mikä minua raivostuttaa, on kaikki ne valmentajat, jotka eivät ole itse päässeet huipulle, mutta ovat silti kaikesta niin varmoja: Näin meidän pitää toimia, eikä millään muulla tavalla! Se on niin yksioikoista. Niin tyhmää! 

Vaihtoehtoisia tapoja on tuhansia. Ja se mikä on erilainen ja vähän nurinkurinen, on usein myös se paras tapa. Vihaan sitä kun persoonat painetaan alas. Jos minä en olisi ollut erilainen, en nyt istuisi täällä. Ja en todellakaan tarkoita sitä näin: Olkaa niin kuin minä. Yrittäää olla Zlataneita! En todellakaan. Jokaisen täytyy valita oma tiensä, mikä ikinä se onkaan. Mutta ei saatanassa pidä kirjoittaa mitään listoja tai jättää porukan ulkopuolelle vain sen takia, että sinä et ole samanlainen kuin kaikki muut. 

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic

2011, WSOY

Jag är Zlatan Ibrahimovic - Min historia

suomentanut Miika Nousiainen

483 sivua (bon-pokkarit)