Kolme kirjaa menneeltä viikolta: Ahava ja Japania

Menneellä viikolla olen tullut lukeneeksi tästä kuvasta jo neljä kirjaa. Välillä tekee hyvää lukea lyhyehköjä tarinoita, ja nyt oli tällaisten 200-sivuisten teosten aika selvästikin. 

Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat (2015, Gummerus) oli hämmentävä kevään uutuuskirja, joka sisälsi neljä osaa, joissa kaikissa sattumalla on paljon osuutta. Kirjan aloittava Seinään haudattu tyttö alkaa kiinnostavasti: pienen tytön kertojanäänellä tarina vie lukijan ihmettelemään, mitä tässä oikeastaan tapahtuu. Tarinassa kulkee mukana muistoja äidistä, jota tytär ikävöi, valtavan paljon. Tytön elämässä on isä, joka suree vaimoaan, täti, jota kohtaa mieletön tuuri: hän voittaa lotossa. Kaksi kertaa. Ja on äiti, jolle kohtalolla on myös tarjolla jotain hyvin epätodennäköistä, mutta toisella tapaa kuin lottovoittajatädille. 

Kirjan toisessa tarinassa kohdataan mies, johon salama iskee viisi kertaa. Epätodennäköistä tämäkin. 

Pidin kirjan realismia ylittävistä osista. Toisaalta jäin miettimään kirjan lupaavan alun jälkeen, että mikä tarinan sanoma olikaan, sillä kaksi viimeistä osaa kirjasta olivat tyhjäkäyntiä, eivätkä enää jaksaneet vetää alkua mukanaan. 

Kirja oli kuitenkin luettavaa ja viihdyttävää - mutta siitä ei tosin jäänyt oikein mitään elämää  suurempaa mieleeni. Jos olisin lainannut jotain kirjasta, niin saman kuin Ullan kirjojen Ulla: Maailma jatkuu. Mikään ei kirkastu, mutta aika parantaa haavat ja ihminen unohtaa. Kummituksen patterit loppuvat. Asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa.

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Katja ja Mai Laakso.

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
2015, Gummerus
222 sivua

******************

Kaori Ekunin Blink blink (2006, Bazar) on tarttunut mukaani ehkä joltain kirjamessuilta ja päätin lukea kirjan, kun olen päässyt hieman japanilaisten kirjailijoiden makuun.   

Tarinan lähtökohta on kutkuttava: Mutsuki ja Shoko ovat menneet naimisiin, koska he ovat solmineet avioliittonsa vanhempiensa painostuksesta: kunnollinen ihminen menee naimisiin ja hankkii jälkikasvua. Mutsuki ja Shoko ovat sopineet keskenään kulissiliitosta, sillä Mutsuki on homo ja hänellä on rakas poikaystävä, joka tosin ei kelpaa vanhemmille. 

Tarina on kerrottu molempien henkilöhahmojen näkökulmasta, ja pian käy ilmi, että avioliitto ei ole helppo, vaikka se onkin solmittu molempien suostumuksesta ja molempien tietäessä liiton lähtökohdat. Yhteiselo ei ole helppoa, varsinkin kun pariskunnan vanhemmat toivovat koko ajan jälkikasvua. 

Shoko on ollut viime aikoina kovin masentunut. Hän murjottaa ja tuijottaa tyhjyyteen sanomatta sanaakaan. Kun vähiten osaan sitä odottaa, hän kivahtaa jotakin todella vihamielistä saadakseen riidan aikaan. Ennen kuin huomaankaan, hänen silmiinsä kihoavat kyyneleet ilman sen kummempaa syytä ja hän katselee minua säälittävä ilme kasvoillaan. Kaikila on kai hyvät ja huonot päivänsä, mutta Shoko ailahtelee äärimmäisyydestä toiseen. 

Tarina saa miettimään, että kannattaako vanhempia aivan loputtomiin kuunnella, vai olisiko sitten helpompaa elää oma elämänsä niin kuin itse sen parhaimmaksi näkee? 

Tämäkin kirja oli sellainen kiva lukea, mutta ei tuonut mitään ihmeempää maailmoja mullistavia ajatuksia. Ehkä siksi, että kirja on alun perin kirjoitettu jo 90-luvun alussa?

Kirjan on lukenut myös mm. Hanna. 

Kaori Enoki: Blink blink

2006, Bazar

Kira kira Hikaru 1991

suomentaja Leena Perttula

182 sivua

************

Milena Michiko Flasarin Kutsuin häntä solmioksi (2014, Lurra editions) -teoksen myötä jatkoin tutustumista sekä japanilaiseen että Lurra-kustantamon teoksiin. Kirjailija on itävaltalais-japanilainen ja ainakin tämä kirja on kirjoitettu alun perin saksaksi, mutta se kertoo Japanista, joten ehkä kirjaa voi pitää japanilaisena? 

No, kirja kertoo kahdesta henkilöstä, jotka ystävystyvät. On nuori mies, joka on istunut kaksi vuotta omassa huoneessaan käymättä kertaakaan ulkona, hikikomori ja salaryman, valkoiseen kauluspaitaan ja solmioon pukeutunut keski-ikäinen mies. He kohtaavat toisensa puistonpenkillä, jossa ystävystyvät - tavallaan. 

Näistä kolmesta kirjasta tämä viimeisin oli vaikuttavin lukukokemus, koska tarinan myötä tuli niin todeksi se, että toisista ihminen vähänkin poikkeava henkilö jää ja sysätään yhteisön ulkopuolelle. Kun nämä kaksi henkilöä käyvät läpi menneisyyttään, lukijan eteen tuodaan useampia henkilöitä, jotka päätyvät omiin ratkaisuihinsa, kun eivät kestä enää kiusaamista ja poissulkemista. Todella ahdistavaa oli lukea tätä kirjaa, sillä niin äärimmäisiä olivat henkilöiden ratkaisut. 

Kuitenkin, tarinassa eli toivo. Toivo saada kiinni elämästä. 

Yksi sana loisti erityisen kirkkaana. Sana yksinkertaisuus. Lähestyin sitä kevyin askelin, tarkastelin sitä joka puolelta, otin sen lopulta käteeni ja siitä lumoutuneena ymmärsin, että sen lumous perustui siihen, että se loisti aivan itsestään, silkasta merkityksestään. Yksinkertaisuus. Yksinkertaisesti vain olla olemassa. Yksinkertaisesti vain kestää kaikki. Mitä kauemmin minä kestin, sitä selvemmin ymmärsin, kuinka kaunista, yksinkertaisesti kaunista, oli olla olemassa. 

Teosta oli kiinnostavaa lukea, ja tuntui, että kohdatessaan nämä kaksi henkilöä tuovat aina esiin jonkun uuden henkilön, jonka elämäkerta kerrotaan lukijalle. Sanoisin, että hieno kirja jälleen kerran Lurralta!

Kirjasta lisää Annelin kirjoissa. 

Milena Michiko Flasar: Kutsuin häntä Solmioksi

2014, Lurra editions

Ich nammte ihn Krawatte 2012

suomentaja Olli Sarrivaara

169 sivua

Ecuador: Javier de Isusi: Hullu joki / Viidakkotanssi

 

Kirjallisuutta futis-maista -haasteeni törmään aika ajoin samoihin ongelmiin kuin Aasian kirjallisuuden lukemisen aikana: kirjallisuutta joistain maista on todella vaikea löytää. Näin kävi Ecuadorin kanssa, ainakaan kirjastosta en löytänyt muutamaa matkaopasta lukuunottamatta oikein mitään kirjoja.

 

Lopulta tyydyin näihin: Javier de Isusin Hullu joki -sarjakuvakirjaan, jossa seikkaillaan oikeastaan vain vähän aikaa Ecuadorin Quitossa, kunnes jatketaan matkaa Perun puolelle, ja Markku Löytösen kirjaan Viidakkotanssi - Tutkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa, joka on lastenkirja ja jossa kerrotaan muutaman sivullisen verran Karstenin tutkimusmatkoista Ecuadorin viidakoissa.

 

Uskon kuitenkin, että jonkunlainen kuva maasta syntyi näiden kirjojen kautta.

Javier de Isusin Hullu joki on kolmas osa sarjassa Maattoman Juanin matkat. Itse asiassa Juania ei tässä kirjassa tavata, vaan hänen perässä kulkeva Vasco, joka etsii ystäväänsä Juania, joka on ollut kaksi vuotta sitten Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa. Vihjeiden ohjaamina Vasco kulkee jokea pitkin laivalla kohti sademetsää ja sieltä kohti aina vain syvempää sademetsää.

 

 

Sademetsä on ankara paikka ja oppaisiin ei voi aina luottaa. Vasco kulkeekin matkansa elämän ja kuoleman rajamailla. Eikä tietenkään löydä Juania. Kirjasta jäi hieman ristiriitainen kuva, koska tosiaan tämä teos oli sarjan keskivaiheilta. Teoksen kiinnostavin osa olikin ehkä jälkisanat, joissa kirjasta tuotiin esiin sankarimyyttiä ja kolonialismia, unohtamatta alkuperäiskansojen oikeuksia. Teoksesta tuli kuva Ecuadorista, että maassa on Quito, sademetsä ja intiaaneja.

 

Javier de Isusi: Hullu joki - Maattoman Juanin matkat III

2011, Like

alkuperäisteos: Río Loco - Los Viajes de Juan sin Tierra III, 2009

suomentanut Sari Selander

192 sivua

blogeissa lukenut ainakin Salla.

 

Markku Löytösen Viidakkotanssi - Tuktkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa löytyi kirjaston lastenosastolta. Päätin tutustua kirjan antiin ja se olikin yllättävän kiinnostava. Kirjan alussa kerrotaan, kuka oli Rafael Karsten: vuonna 1879 Pohjanmaalla syntynyt poika, joka vastoin pappi-isän ajatuksia opiskeli antropologiaa Edward Westermarckin oppilaana. Kenttätutkimuksensa kohteeksi Karsten valitsi Amzonaksen, jonne teki useita matkoja. Tässä kirjassa kuljetaan Karstenin toisen matkan mukana, jonka hän teki ensimmäisen maailmansodan aikaan.

 

Matka alkaa, samoin kuin de Isusin kirjassakin Quitosta, jonne satamakaupungista on matkaa 300 kilometriä eli kaksi päivää junalla, joka kiipeää vuorille välillä 400o metrin korkeuteen (Quito on 2850 metrin korkeudessa). Quitosta Karsten lähtee tutkimaan muuta Ecuadoria.  

 

Ja samoin kuin de Isusin Vasco Karstenkin haluaa sademetsiin, jonne pääsee hevosilla ja kanooteilla. Matkalla Karsten kohtaa eläimiä ja kasveja, joita laittaa muistiin sekä valokuvin että keräilemällä ja hän kirjoittaa matkaltaan muistiinpanoja. Jotkut eläimistä ovat hengenvaarallisia, samoin kuin jotkut ihmiset, joita Karsten kohtaa. Karstenin apulainen hukkuu matkalla ja Karstenin muistiinpanot ja valokuvat varastetaan. Helppoa ei ole matkanteko, mutta ei myöskään tavaroiden kuljettaminen. Karsten joutuu tekemään saman matkan vielä toistamiseen, sillä hän joutuu ottamaan uudet valokuvat ja kirjoittamaan uudet muistiinpanot varastettujen tilalle.  

 

Karsten pääsee ensimmäisenä länsimaalaisena osallistumaan pääkallometsästäjien juhlaan, sillä intiaaneilla on täällä perinteenä kutistaa vihollistensa pääkallot. Hieman vieraalta tuntuu se, että Euroopassa on samaan aikaan käyty sotaa, kotimaa Suomi on itsenäistynyt ja Karstenilla ei ole muuta kuin Venäjän passi. On ongelmallista päästä takaisin kotimaahan, jota ei edes ollut matkaan lähtiessä.

 

Muutaman vuoden jälkeen Karsten lähti sitten yhä uusille matkoille samoille seuduille. Kotimaassa hän oli merkittävä henkilö uskontotieteen -tieteenalan syntymisessä.

 

Teos oli kiinnostava, ja kirjan kirjavinkkiluettelosta löytyy myös Karstenin itsensä kirjoittamat kirjat Ecuadorista, jotka olisi kiinnostavaa lukea.

 

Markku Löytönen: Viidakkotanssi - Tuktkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa

SKS 2007

Kuvat: Riikka Jäntti

44 sivua

 

 

Ecuador-kuvaa  löytyy lisää youtubesta, mm. täältä.

 

Kiinnostavaa on, että Ecuador on kutakuinkin samanlainen eri aikakausilta peräisin olevissa tarinoissa, nykypäivänä intiaanien merkitys on vähentynyt. Näissä kirjoissa sivuttiin 1400-luvulla alkaneita löytöretkiä, mutta muuten  ajanjakso, jolloin eurooppalaiset tulivat, ei näy kirjoissa.

 

Näillä kirjoilla osallistun sekä Hola español -haasteeseen että kirjallisuutta futismaista -haasteeseen. Ecuador on hieman tuntemattomampi maa myös futismaailmassa, mutta tunnelma jalkapallo-otteluissa ainakin on aikamoinen (linkki).

 

 

 

Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina

Ama Ata Aidoon Muutoksia - eräs rakkaustarina (2002, Kääntöpiiri) on sellainen teos, jota en olisi aloittanut lukea ilman Afrikan tähti -haastetta - ja täytyy myöntää, että ehkä en olisi myöskään lukenut loppuun ilman haastetta. Sen verran oman epämukavuusalueeni ulkopuolelleni tässä kirjassa mentiin. 

Kirjailija, Ama Ato Aidoo (s. 1940), oli tietenkin täysin tuntematon itselleni etukäteen. Wikipedia kertoo, että hän on ghanalaissyntyinen ja syntyperältään varsin yläluokkainen: hänet lähetettiin opiskelemaan high schooliin Ghanan eteläisiin osiin ja myöhemmin hän suoritti yliopistotutkinnon Ghanan yliopistossa. High schoolissa hän jo kirjoitti, ja yliopistosta valmistumisensa aikaan hänen näytelmiään julkaistiin. Aidoo on ensimmäinen afrikkalainen nainen, jonka näytelmiä on julkaistu. Aidoo on työskennellyt Yhdysvalloissa (mm. luennoitsijana), hän on ollut professorina eri yliopistoissa ja myös koulutusministerinä Ghanassa. Aidoo on siis akateeminen, koulutettu nainen. 

Samoin on hänen kirjansa sankaritar, Esi, joka käy työssä ja työt seuraavat häntä usein kotiin asti. Hän on myös naimisissa ja yhden lapsen äiti. Tapahtuu jotain sellaista, jota Esi ei voi antaa anteeksi aviomiehelleen, vaan he eroavat. Samoihin aikoihin Esi havaitsee, että komea Ali alkaa lähestyä häntä. Ali tosin on naimisissa jo. Ali on kuitenkin muslimi, ja hänelle on mahdollista ottaa toinen vaimo. Esi suostuu toiseksi vaimoksi, vaikka monet hänen lähipiirissään ovat vastaan suunnitelmaa (ja myös Alin lähipiiri, sillä Esi ei ole muslimi). Miten koulutettu ja työssä käyvä nainen sitten solahtaa toisen naisen rooliin? Kirjaa lukiessani tuli sellainen olo, että vaikka Esi oli virallisesti Alin vaimo, Esi joutui kohtaamaan aivan samoja ajatuksia kuin sellainen toinen nainen, joka on naimisissa olevan miehen kanssa salasuhteessa. Varsinkin kuin Ali, joka rakastaa naisia monikossa, huomaa myös uusia kauniita nuoria naisia. Voiko Esi jatkaa tällaistakaan suhdetta? 

Kirjassa tuli esiin monia asioita, jotka olivat omaan mieleeni kiinnostavampia kuin avioliitto kahden naisen kanssa. Teoksessa sivuttiin vallankaappausta, jonka seurauksena Ali menettää stipendiaatin paikkansa, koska valtiolla ei ole heille paikkaa. Wikipediasta voikin näppärästi tarkistaa, että Ghanassa on muutamaan kertaan valta vaihtunut. Tietenkin tällaiset valtaeliitin muutokset vaikuttavat tavallisenkin ihmisen elämään. 

Kiinnostavaa kirjassa oli myös se, miten afrikkalaisen koulutetun naisen ajatukset olivat kovasti samanlaisia kuin missä tahansa muuallakin maailmassa. Ehkä jonkunlaisella afrikkalaisella vaikutuksella maustettuna: 

Kuten kaikki 1900-luvun loppupuolen Afrikan ja muunkin maailman eliittiin tai uuselittiin kuuluvat naiset, Esi oli aina tiennyt rauhoittavista lääkkeistä. Ainakin yliopistoajoista lähtien. Kuuluihan kampuksella loppujen lopuksi heti ensimmäisenä vuonna keksiä, että suurin piirtein kaikki maailmassa pilasi ihmisen hermot: 

puhelinsoitot joita ei kuulunut, 

kodikkaat viikonloput joita ei tullut, 

tieto siitä että paras ystäväsi halusi poikaystäväsi

omansa sijasta, 

tieto siitä että parhaan ystäväsi heila oli hurjasti terävämpi kuin se tuppisuu, 

joka kulki kanssasi, 

tietämättömyys siitä kuinka käsitellä sovinistiluennoitsijoita, 

jotka eivät edes yrittäneet lukea esseitäsi kunnolla, 

koska olet nainen, 

halu ryhtyä ydinfyysikoksi, vaikka kaikki sanoivat

että olisi paljon turvallisempaa ryhtyä opettamaan, 

koska, tiedäthän, eikö sellainen ammatti ole naiselle

vähän liikaa... ja eikä se sitä paitsi olisi hiukan 

turhan eksoottista Afrikassa?

Vaikka en aivan täysin ihastunut kirjan ideaan, pidin siitä, että kirjan sivujen väleistä karkasi esiin tällaisia ajatuksia, joista näki, minkälaista voisi olla afrikkalaisen naisen elämä 1990-luvun Afrikassa. 

Kirjan lukemisen jälkeen tekisi mieli lukea, mitä Aidoo kirjoittaa vuonna 2012 julkaistussa novellikokoelmassaan Diplomatic Pounds ans Other Stories. 

Kirjoituksia Muutoksia -kirjasta: Kiiltomato, Porvoon kirjaston lukupiiri. 

Kirjan siis liitän osaksi Afrikan tähti -haastetta, maa: Ghana. 

Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina
2002, Kääntöpiiri
Changes -  A Love Story, 1991
suomentanut Terhi Kuusisto
216 sivua


Ghana on myös yksi maa, joka sai jalisjoukkueensa Brasiliaan kesäksi 2014, joten tässä yksi haastekirja lisää kirjallisuutta futis-maista -haasteeseen: