ENTTEN TENTTEN

Entten tentten teelikamentten
hissun kissun vaapula vissun
eelin keelin klot
viipula vaapula vot

Eskon saum, pium paum,

nyt sä lähdet tästä pelistä pois.

Puh pah pelistä pois!

Oikea ratkaisu löytyy poissulkemalla eri vaihtoehtoja.

Hippaa ei voi aloittaa ennenkuin kiinniottaja on valikoitunut ja siinä loru auttaa.

Toki tarvitaan enemmän kuin yksi osallistuja, jotta ylipäätään valikointiin joudutaan. Yksin ei hippa oikein onnistu. Silloin voi leikkiä jotakin muuta, vaikka ihan itsekseen.

Toimiiko tämä myös kustantajan valinnassa? Entten tentten...

Vai mitä jos vain päättää valita omasta mielestään parhaan, tunnepohjalta?
Entä jos kyseessä on vain yksi vaihtoehto? Toivottavasti se on paras.

REALISMIA

Olen realisti.

Kirjoitan realismia.

Rakastan tosielämää.

Tarvitsen arkeen yllätyksiä.

Tarjoan yllätyksellistä realismia.

Kirjoitan siitä.

Joku toinen jotakin muuta.

Kaikille kaikkea.

Jokaiselle jotakin.

Pääasia, että on valinnanvaraa.

Pääasia, että olen uskollinen itselleni

tavalleni kertoa tarinaa.

Jossakin on joku, jota kiinnostaa.

Joku, joka haluaa tietää

mitä sitten

kun arkeen astuu vieras.

KIRJOITTAMINEN ON MATKA

Kirjoittaminen on tapa etsiä uutta ja tuntematonta. Löytää ja kohdata. Missä ja milloin vain. Saapua risteyksiin ja tehdä valintoja. Olennaisinta on vuorovaikutus, joko toisen ihmisen tai oman itsensä kanssa. Katsele ylhäältä, korkealta nimittäin havainnoi tarkemmin ja näkee pidemmälle: kaupungin valot, afrikkalaisen kylän nuotiotulet, vedenalaisen kaupungin…kaikella on tarinansa.
Kirjoittamisen valtateitä on kaksi: matka kohti ulkoista maailmaa ja matka kohti sisäistä maailmaa. Kuten Paul Auster sanoi: "If these characters are not travelling outwards, then there is always the journey within." ("Jos nämä henkilöt eivät ole matkalla jonnekin, he kuitenkin tekevät sisäistä matkaa.")
Hyvää matkaa!

YHDENTEKEVÄ KERRONTATAPA

Mitä ovat kerrontatavan väärinkäsitykset? Tärkein väärinkäsitys on vanha kuvitelma, että kerrontatapa on yhdentekevä. Tämä harhaluulo perustuu ajatukseen, että kerrontatapa on mahdollista irrottaa kirjan sisällöstä. Tällöin ajatellaan, että kerrontatavat ovat sisällön suhteen neutraaleja. Kerrontatapoja voidaan kyllä vaihdella, mutta perusteena ovat tottumukset tai muodit eli kuvitelmat siitä, mikä kiinnostaisi lukijaa eniten. Valintaa ei silloin ohjaa teoksen sisältö.
Toinen väärinkäsitys on, että kerrontatavoista olisi olemassa joitakin yleisiä normeja. Että jokin kerrontatapa olisi lähtökohtaisesti parempi, arvokkaampi, tehokkaampi, toimivampi kuin jokin toinen. Jokin kerrontatapa on aina lopulta käyttökelpoisempi kuin muut, mutta yleisellä tasolla kerrontatavoista ei voi sanoa muuta kuin että jotkut kerrontatavat ovat yleisempiä, suositumpia kuin toiset.
Tämä on tärkeä muistaa varsinkin silloin, kun päinvastoin näyttää siltä, että kerrontatavoilla olisi jyrkkä ja jähmeä arvojärjestys. Vaikka esimerkiksi suurin osa dekkareista kirjoitetaan poliisin ja toiseksi suurin osa rikollisen näkökulmasta, muitakin vaihtoehtoja on: dekkari voidaan kirjoittaa vaikkapa uhrin, sivullisen tai ulkopuolisen kertojan, esimerkiksi kymmeniä vuosia myöhemmin kuulustelupöytäkirjoja tutkivan uteliaan näkökulmasta. Mikä on käyttökelpoisin ratkaisu juuri sinun tapauksessasi?
Kerrontatapoja voi ja pitää harjoitella. Kirjan kirjoittaminen on kellosepän työtä: yksityiskohtien rikkaudessa ja tarkkuudessa on aina parantamisen varaa. Harjoitus tekee tässäkin asiassa mestarin ja hankittua taitoa on jatkossakin ylläpidettävä. Sen lisäksi on hyödyllistä harjoitella myös oman erikoisalan vastakohtia. Symbolisten tai abstraktien maailmojen kuvitteleminen voi olla tie johonkin uuteen.

KERRONTATAPA JA SUHDE PERINTEESEEN

Kerrontatapasi ilmaisee suhteesi perinteeseen, onko kyseessä tietoinen vai tiedostamaton valinta: oletko valinnut kerrontatapasi tahallasi vai vahingossa, toisin sanoen oletko omaksunut tapasi, esimerkiksi juonen, sen vuoksi että tietynlaiset kerrontatavat ovat tuttuja, paljon käytettyjä, että niitä on ikään kuin tapana käyttää. Vahingossa valittua kerrontatapaa ei itse asiassa ole lainkaan valittu, se on omaksuttu joko tiedostamattomasti tai väärinkäsitysten eksyttämänä.
Tukeudutko kerronnassasi perinteeseen ja tuttuun kerrontatapaan vai haetko uutta ja erilaista ilmaisua?

VAPAUS VALITA

Uudesta kirjan käsikirjoituksesta on muodostumassa ikuisuusprojekti. Aloittaessani se ei ollut tarkoitukseni. Alussa kaikki oli kirkasta ja selkeää. Luoda kuvitteellinen ympäristö ja henkilögalleria, joiden elämät ovat kyllin erilaisia ylläpitämään mielenkiintoa. Sitten tapahtuma, joka sekoittaa itse kunkin elämää tavalla tai toisella. Asettaa kunkin heistä pohtimaan omien valintojensa seurauksia.

Miksi pitäisi valita?

Eikö päätös olla valitsematta ole myöskin valinta?

Pitäisikö valinta perustella?

Milloin valinnan vapaus muuttuu valinnanpakoksi?

Tuoko valinnanvapaus vapauden?

Riittääkö vapaus olla valitsematta elämän sisällöksi?

Voiko joku toinen valita puolestasi?

Onko syrjäytyminen oma valinta?

Voiko sattuma ohjata valintojamme?

Voiko valita valheen totuuden sijaan?

Voiko valita kaksoiselämän?

Voiko vapaus olla toisaalla ja vastuu toisaalla?

Liian suuria kysymyksiä näin pienellä päällä mietittäväksikö? Ehkä, mutta tässä tapauksessa välttämättömiä. Vai loinko niin suuren kiven etten itse jaksa sitä nostaa?

KUMPI VOITTAA?

Yllätys, yllätys. Kyseessä ei ole presidentinvaali. Siitä voisin vain lyhyesti sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kysymys koskee tulevan kirjani henkilöhahmojen sisäistä kamppailua näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Fyysisen ja henkisen itsen kaksinkamppailua. Valinnan vapauden hintaa.

Tässä sinulle pieni pähkinä purtavaksi: Miten yhdistäisit fyysisen ja henkisen ominaisuuden eri henkilöillä? Esim. A1-B1

Fyysinen A                                             Henkinen B

1. 58-vuotias leskimies                           1. Salattu taiteilija
2. 48-vuotias edustusvaimo                    2. Pieni hippi
3. 39-vuotias autokauppias                    3. Nöyrä näkijä
4. 38-vuotias kassaneiti                          4. Vapaustaistelija
5. 24-vuotias luuseri                               5. Humaani hoivahenkilö
6. 48-vuotias pakolainen                        6. Rohkea soihdunkantaja

Millä perusteella päädyit valintaasi?

MIKÄ JOULU?

Monikulttuurisuus, mitä se on? Eikö kuitenkin kyse ole jostakin muusta kuin kulttuurieroista? Eikö tässä pureuduta itse ydinkysymykseen, uskontoon. Maailmalla kiertäneenä olen oppinut hämmästelemään yhtä asiaa. Oli kulttuuri tai uskonto mikä tahansa, minut on toivotettu tervetulleeksi. Tervetulleeksi mukaan niin kulttuuri- kuin uskonnollisiin tapahtumiin, heidän ehdoillaan ja tavoillaan. Jos olen kokenut ne itselleni oudoiksi tai sopimattomiksi, kukaan ei ole estänyt minua olemaan osallistumatta. Mutta missään tapoja ei ole muutettu sen vuoksi että minä omine uskomuksineni olen mukana. Päinvastoin, minulle on ylpeänä esitelty kulloisenkin maan kulttuuria ja uskonnollisia tapoja. Olen niitä joko hämmästellyt, kauhistellut tai ihastellut omassa mielessäni, mutta kunnioittanut heidän tapojaan kuten he omiani.

Mutta entä kun rakkaaseen kotimaahamme muuttaa erilaisen kulttuuritaustan omaava henkilö, miten toimimme? Olemme valmiita luopumaan omista traditioistamme ja uskonnollisista tavoistamme vain siksi, ettei vieraalle tulisi paha mieli! Odottavatko tai vaativatko he meiltä tällaista käytöstä? Eivät. Heille riittää että heillä on vapaus valita.

VAPAUS VALITA

Uudesta kirjan käsikirjoituksesta on muodostumassa ikuisuusprojekti. Aloittaessani se ei ollut tarkoitukseni. Alussa kaikki oli kirkasta ja selkeää. Luoda kuvitteellinen ympäristö ja henkilögalleria, joiden elämät ovat kyllin erilaisia ylläpitämään mielenkiintoa. Sitten tapahtuma, joka sekoittaa itse kunkin elämää tavalla tai toisella. Asettaa kunkin heistä pohtimaan omien valintojensa seurauksia.

Miksi pitäisi valita?

Eikö päätös olla valitsematta ole myöskin valinta?

Pitäisikö valinta perustella?

Milloin valinnan vapaus muuttuu valinnanpakoksi?

Tuoko valinnanvapaus vapauden?

Riittääkö vapaus olla valitsematta elämän sisällöksi?

Voiko joku toinen valita puolestasi?

Onko syrjäytyminen oma valinta?

Voiko sattuma ohjata valintojamme?

Voiko valita valheen totuuden sijaan?

Voiko valita kaksoiselämän?

Voiko vapaus olla toisaalla ja vastuu toisaalla?

Liian suuria kysymyksiä näin pienellä päällä mietittäväksikö? Ehkä, mutta tässä tapauksessa välttämättömiä. Vai loinko niin suuren kiven etten itse jaksa sitä nostaa?