VARTIO JA MINÄ

Viikonlopun sanataideohjaajakoulutuksen tekstipajassa kävimme läpi tekstinäytteitämme ja analysoimme niitä perinpohjaisesti. Niin kirjoitustyylien kuin genrejenkin kirjo oli laaja, mikä osaltaan toi useita erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä pintaan. Kunkin pajaan osallistuneen kirjoittajan teksti ruodittiin läpikotaisin ja sukellettiin aika ajoin syvälle myös psykologiaan pohdittaessa esimerkiksi henkilöhahmojen käytösmalleja ja tapoja ilmaista itseään ja tunteitaan.

Oman tekstinäytteeni kohdalla nousi vahvasti esiin naistutkimus. Menneen ja nykyajan sukupuoliroolit, naisten itsenäistyminen, mutta myös alisteisuus.

Mieleeni jäi erään osallistujan mainitsema naiskirjailija, jonka tyyliä omani hänen mielestään muistuttaa. Erityisesti tuli esiin kirjailijan tuotannosta teos "Kaikki naiset näkevät unia".

Kyseessä on kirjailija Marja Liisa Vartio (1924-1966), jonka tuotantoon en ole tutustunut ja häpeäkseni joudun myös tunnustamaan, etten ollut kuullut hänestä aiemmin. Kotona sitten tutustuin perustietoihin hänestä Wikipedian kautta:

Vartio oli suomalainen runoilija ja prosaisti. Häntä pidetään yhtenä kotimaisen romaanin uudistajista.

Kirjallisen uransa Vartio aloitti 1950-luvun alussa lyyrikkona, mutta keskittyi myöhemmin proosaan. Hänen pääteoksenaan pidetään postuumisti ilmestynyttä romaania Hänen olivat linnut (1967). Se on osin groteski tarina omaperäisestä leskiruustinna Adelesta, joka asuu Alma-piikansa kanssa pappilassa keskellä miesvainajansa täyttämiä lintuja. Teos on arvioitu yhdeksi maamme modernistisen proosan kestävistä klassikoista.
Vartiolle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto vuosina 1954 ja 1958. Kirjailijan päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä on julkaistu 1990-luvulla kolmena niteenä. Tekstit on toimittanut Vartion miniä Anna-Liisa Haavikko.

Loppuun sopii hyvin mieheni toteamus kertoessani hänelle ko. kirjailijan ja itseni mahdollisista yhtäläisyyksistä: ”Nyt pitää vain päättää, onko se hyvä vai huono uutinen?!”

PÄÄHENKILÖ KESKIÖSSÄ

Omassa käsikirjoituksessani päähenkilö on keskeisessä asemassa. Hänessä ja hänen kauttaan kirjan teemat ja aihe ilmenevät. Aloittaessani kirjan kirjoittamisen koin, että päähenkilö kertoo minulle tarinansa ja tuon kerronnan ohessa kehittyi sekä juoni että kirjan rakenne. Päähenkilön persoonan kautta löytyi myös tyylilaji ja tekstin rytmi. Opin hengittämään päähenkilöni hengityksen tahtiin ja sydämeni löi samaan tahtiin hänen kanssaan. Olimme yhtä kirjoitusprosessin ajan. Mutta hänen tekonsa ja ratkaisunsa ovat hänen omiaan, eivät minun.

KERRONTATAPA JA TÄRKEYSJÄRJESTYS

Kirjoittaessasi kirjaa kerrot samalla myös tarinaa.
Miten aiot kertoa tarinasi, havaintosi, vaikutelmasi, muistikuvasi, asiasi?
Onko tapa, jonka olet valitsemassa, varmasti paras mahdollinen juuri sinun tarkoitukseesi, juuri tähän teokseen? Oletko miettinyt ratkaisusi suhdetta muihin vaihtoehtoihin? Oletko vertaillut niitä? Oletko kokeillut, luonnostellut muita vaihtoehtoja? Miksi olet päätymässä juuri valitsemaasi tapaan?
Kerrontatapaan kuuluu kaikki se, millä ei vastata kysymykseen Mitä aiot kiertoa. Koska kerrontatapaan kuuluu kaikki muu, se on hyvin laaja asioiden ja valintojen joukko.
Aloitetaan tärkeimmästä: Useimmiten vastaus kerrontatapaa koskevaan kysymykseen sisältää tärkeysjärjestyksen. Joku aloittaa kuvaamalla päähenkilön, joku alkaa hahmotella juonta tai rakennetta, kolmas puhuu tyylilajista, neljäs rytmistä ja niin edelleen.
Se, joka aloittaa kuvailemalla henkilöitä, lähestyy – ainakin tässä tekeillä olevassa kirjassaan – kerronnan kysymyksiä henkilöiden kautta. Hänelle juuri henkilöissä ilmenee se, mikä on aiheen ja teemojen ohella tärkeintä. Tai tarkemmin: aihe ja teemat ilmenevät henkilöissä. Ne voivat siis ilmetä myös muualla, muissa keinoissa.
Tunnistatko oman kerrontatapasi? Mikä on oma tärkeysjärjestyksesi, mistä käsin alat kirjaasi rakentamaan?

TUTKI, ÄLÄ MATKI

Maailma on täynnä eri kielillä ja kaikilla mahdollisilla tyylilajeilla kirjoitettuja kirjoja. Mikä parasta, suuri määrä näistä kirjoista löytyy kirjastoista ja huikea määrä jopa suomennettuina. Kirjasto on kirjailijan ja varsinkin kirjailijaksi aikovan aarreaitta. Ei pelkästään luettavaksi mielenkiintoisa ja hienosti kirjoitettuja kirjoja vaan ennenkaikkea tutkimuskohteena.
Miten eri tavalla kirjailijat ovat kirjoittaneet ja luoneet teoksensa. Mielenkiintoista on perehtyä sanojen rytmiin ja järjestykseen. Huomata, kuinka sanat liittyvät yhteen, muodostavat mielikuvia ja herätävät tunteita. Kuinka ja miten tietty asia voidaan kertoa kirjoittamalla sanat tietyssä järjestyksessä. Ja miten tietty mielikuva ja tietty tunne voidaan herättää.
Ennenkaikkea on mielenkiintoista tutkia niiden kirjailijoiden tyyliä, jotka ovat suosikkejani ja joiden kaltaista tekstiä haluiaisin kirjoittaa. Edellisen postaukseni kirjoitusnäyte sivusi tätä aihetta. Siinä jäljittelin ihailemani kirjailijan kirjoitustyyliä niin lauserakenteen kuin sanallisen ilmaisun osalta. Pääsin sisälle kirjoituksen rytmiin ja tunsin miten sanat virtasivat ja kietoutuivat toisiinsa.
Kirjailijoilla on aivan ainutlaatuinen, omannäköisensä sointu teksteissään. Tutkimalla eritavoin kirjoitettuja tekstejä, niistä löytää mitä ilmeisemmin sen itselle omimman tavan kirjoittaa. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa, että kaikesta muilta oppimasta huolimatta kirjoitukseni on syntyisin minusta. Olen luonut itseninäköistä, tunnistettavaa tekstiä.
Muiden suora matkiminen kostautuu ennen pitkää. Siitä puuttuu silloin aito maku ja teksti jättää lukijansa kylmäksi. Kopiointi näkyy. ” Ei kannettu vesi kaivossa pysy” on hyvä sanonta tässäkin tapauksessa.

PÖYTÄLAATIKKOKIRJOITTAJASTA HUIPULLE

Oma tavoitteeni on tulla kirjailijaksi, mitä sitä salaamaan. Uskon että näin ajattelevat monet muutkin kirjoituksillaan pöytälaatikkoaan täyttävistä kirjoittajista. Miten sitten siirrytään laatikosta päivän valoon ja lopulta huipulle?

1. On uskottava itseensä ja kykyynsä kirjoittaa muillekin kuin itselleen
2. On oltava altis arvostelulle, mutta myös kiitokselle
3. On oltava pitkäjänteinen ja kärsivällinen
4. On kirjoitettava, kirjoitettava ja kirjoitettava, synnytettävä mitä tahansa tekstiä
5. On kirjoitettava sellainen käsikirjoitus, jonka kustantaja haluaa julkaista.

Siinäkö kaikki? Ei, tämä oli vasta alkua. Päästäksesi huipulle edellä mainittujen asioiden täytyy toistua elämässäsi jatkuvasti. Lisäksi:

6. On löydettävä oma tyylilaji ja kartutettava lukijakuntaa romaani romaanilta.
7. Tyylilajia ei saa kesken kaiken muuttaa niin paljon, että entiset lukijat pettyvät, mutta uusiakin on tavoiteltava.
8. On saatava lukijat lukemaan koko tuotanto läpi
9. Ja sitten on vain kirjoitettava se LÄPIMURTOROMAANI ja olet huipulla.

ROMAANIHENKILÖT

Oleellinen osa kirjaa ovat sen henkilöhahmot. Varsin usein kirjassa on yksi päähenkilö ja sitten joukko muita henkilöitä, joiden asema tarinassa vaihtelee. Esimerkkinä käytän jälleen omia kirjoituksiani. Ensimmäisessä käsikirjoituksessani on yksi selkeä päähenkilö, Miia, sekä muutama sivuhenkilö joiden asema tarinassa on melko samanarvoinen ja kokonaisuudessa vähäinen. Toisessa, tekeillä olevassa kirjassani, tilanne on toisenlainen. Siinä ei ole yhtä selkeää päähenkilöä vaan useampia. Päähenkilöiden määrä vaikuttaa myös kirjan rakenteeseen ja teeman käsittelyyn.

Yleisesti ottaen kirjan genre vaikuttaa varmasti myöskin henkilöhahmojen luomiseen ja antaa rakennuspalikoita niin tyylilliseen kuin persoonalliseen henkilöiden kehittelyyn.

MITEN RAKENNAT KIRJASI HENKILÖHAHMOT? 

MITEN PALJON KERROT HENKILÖISTÄ SUORAAN VAI KÄYTÄTKÖ EPÄSUORAA ILMAISUA?

Itse kirjoittajan on varmasti syytä tuntea romaanihenkilöt läpikotaisin vaikka heistä ei välttämättä kaikkea lukijoille kerrokaan. Lukjalle jää näin mahdollisuus oivaltamisen iloon ja mm. henkilöiden ulkonäön kuvitteluun. Itselleni on usein käynyt niin, että olen kuvitellut henkilöt aivan eri näköisiksi kuin esimerkiksi kirjoista tehdyissä elokuvissa. Toisinaan pelkästään pettymys elokuvan roolihenkilön valintaan on latistanut koko elokuvanautinnon vaikka se muuten noudattaisi pitkälle kirjan kerrontaa.

Linkitän tähän tekstiini vallan mainion Kaunosielun blogin, jossa hän parasta aikaa käsittelee kirjoittamista kirjoitusharjoitusten avulla käyttäen pohjana Cameronin ”Tyhjän paperin naautinto” -teosta. Sopii kirjan kirjoitus-teemaamme hyvin ja tuo omalta osaltaan ideoita ja keinoja entistä parempaan kirjoittamiseen.

Kirjoittaja, joka välittää enemmän sanoista kuin tarinasta – henkilöistä, toiminnasta, ympäristöstä ja ilmapiiristä – ei todennäköisesti pysty luomaan elävää ja jatkuvaa unta; hän sotkeutuu oman itsensä tielle; runollisessa humalassaan hän ei erota kärryjä ja sen lastia hevosesta.
John Gardner

TYYLILAJEJA

I Sanahelinää

Taidan kärsiä vähän lukupöhöstä. Syy löytyi joulukuusen alta ja itsestäni. Olinhan toivonut ja myös saanut kaikki ne kirjat lahjaksi, joihin halusin tutustua. Kaikkia niitä oli hehkutettu koko syksyn ajan eri medioissa ja kriitikot olivat haltioissaan. Osa ylsi Finlandia-ehdokkaiksi asti ja yksi voitti kyseisen palkinnon. Itse kirjoittavana luin kirjat ennen kaikkea niiden kielellisen ilmaisun valossa. Ohessa joitakin huomioita lukemistani kirjoista.

Ensimmäisenä tartuin Elina Hirvosen teokseen ”Kauimpana kuolemasta”. Sen kielellistä kauneutta ja aiheen käsittelyä uudella, tuoreella tavalla oli kehuttu varauksetta. Itse kehitysmaassa asuneena ja työskennelleenä halusin tutustua kirjan luomaan maailmaan ja kriitikoiden esiin nostamaan kehitysyhteistyön kritiikkiin. Minua kiinnosti myös kirjailijan afrikkalaisen naisen nahkoihin meneminen, hänen ajatuksensa, tunteensa ja toiveensa esiintuominen sisältäpäin. Hirvonen onnistuikin siinä kohtuullisesti, varsinkin lapsuusajan osalta.

Kieli oli minusta hyvin soljuvaa ja puhdasoppista, kaunistakin. Koin kuitenkin että kielikuvien ja sanojen runsaus aiheutti minussa lievää ähkyä ja sitä hoitaessani itse kirjan tarina hukkui jonnekin, jonne en parhaalla tahdollanikaan löytänyt takaisin.

Henkilöt jäivät minulle etäisiksi, jotenkin paperisiksi. Olisin halunnut ravistaa kirjaa ja varistaa kaiken ylimääräisen sanahelinän niin että tarinan henkilöt olisivat nousseet selvemmin esiin.

Oma lukukokemukseni poikkeaa valtavirrasta, joten toivoisin kommentteja teiltä kaikilta, jotka olette kirjan lukeneet. Vaikka en itse pitänyt kirjaa suosikkinani, suosittelen sen lukemista silti lämpimästi. Jätän kirjan hautumaan ja palaan siihen varmasti myöhemmin uudelleen. Monestihan käy niin, että seuraava lukukerta avaa kirjan aivan uudella tavalla.

Kustantajan sivut

II Sanailottelua

Tartuin Mikko Rimmisen kirjaan ”Nenäpäivä” varautuneesti. Jotenkin jo kirjan kansikuva toi mieleeni Pelle Hermannin ja siinä sivussa nenäpäiväkeräyksen hassuine punanenineen. Kirja on synnyttänyt kriitikoissakin kaksi eri leiriä, niihin jotka näkivät kirjan suomen kielen uudistajana ja hellyttävällä tavalla kantaaottavana syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen ja sitten niihin, joista kirjan kieli on puhdasta kikkailua ja juoni sivuseikka.

Tahallani kärjistin ja oman lukukokemukseni puolesta asetun jonnekin välimaastoon. Kielikuvat olivat kyllä tuoreita ja istuivat tekstiin saumattomasti. Hauskakin kirja oli, harvoin nauran ääneen kirjaa lukiessani, tässä se tapahtui usein. Juoni oli tuoreella tavalla uusi ja avasi yksinäisyyden olemusta tyyliin naurua kyynelten läpi.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Hirvosen viimeisimmästä. Kirja pysyi koossa paremmin, henkilöihin pystyi samaistumaan. Tarinaa ei avattu liiaksi, joten se jätti lukijalle tilaa henkilökohtaisen mielipiteen ja tulkinnan muodostamiseen. Totuuden nimessä on kuitenkin mainittava, että loppua kohden tämäkin kirja alkoi jotenkin puuduttaa, uusiosanojen runsaus ja keski-ikäisen naisen hölmöily tuntuivat lopulta epäuskottavilta ja se alun surumielinen toisen ihmisen läsnäolon kaipuu muuttui tekovitsailuksi.

Finlandia-palkinto kuitenkin tuli tällä tyylillä tänä vuonna, joten jotakin ainutkertaista kirjassa täytyy olla. Itse olisin valinnut toisin. Lue ja anna oma arviosi.

Kustantamon sivut

LUPAAN KEHITTYÄ

Vanha vuosi puikahti ovesta ulos rakettien räiskeeseen ja uusi vuosi tuli sisään innokkaana ja lupauksia uhkuen. Kummasti se into tarttui minuunkin ja tein mielessäni päätöksen, ehkä jopa lupauksen, kehittää itseäni edelleen kirjoittajana ja siinä sivussa ihmisenä.

Luin vuoden vaihteen blogikirjoitteluja ja varsin moni tuskaili oman kirjoittamisensa kanssa. Loppuvuodesta pienoinen paniikinpoikanen istui myös omalle olkapäälle ilkkumaan lukiessani kirja-arvioita vuoden 2009 suomalaisista menestyskirjoista ja joulupukin tuotua osan niistä kuusen allekin. Pikaisesti silmäillessäni kirjojen sisältöjä ja kirjoitustyylejä, en voinut olla huomaamatta kielellisen kikkailun runsautta, joka paikoin ylitti varsinaisen kirjan tarinan. Toisaalta se on varmasti keino erottautua massasta, jossa teemat pyörivät usein tutuissa aiheissa; rakkaus, viha, kosto, syyllisyys, häpeä, joitakin vain mainitakseni.

Siinä sitä tuli pakostakin verrattua omaa tyyliä menestyjiin ja totta kai kehitettävää löytyi. Oman äänen löytyminen ja säilyttäminen on kuitenkin tärkeää jokaiselle kirjailijalle, jonkin asteinen tunnistettavuus, joka kääntyy voimavaraksi ja johtaa toivottavasti myös lukijat löytäväksi ja palkitsevaksi painetuksi tekstiksi.

Millainen kirjoittaja olet? Oheinen itsearviointitesti voi auttaa löytämään omia vahvuuksia ja heikkouksia omassa kirjoitusprosessissasi. Näitä ominaisuuksia työstämällä ja ennen kaikkea kirjoittamalla meidän jokaisen oma kirjoittajaääni voi kehittyä ja tulla kuulluksi.