MUISTON PAINO
Minä vaellan muistosta toiseen kuin unessa, usvan läpi kantaen miestä mukanani.
En kuin painajaisessa, epätoivoisesti pakoon yrittäen ja yhä uudelleen tajuten, että jalat eivät kanna.
Tai että jokainen askel vie vain taaksepäin.
Ei, oloni on seesteinen ja varma. Juuri sellainen, joka koittaa kun vaikea asia on selkeytynyt ja sitä seuraava päätös ja toimenpiteet ovat kirkkaat ja kuulaat kuin kevätaamut, jotka koittavat pitkän, pimeydestä raskaan talven jälkeen.
Minä en unohda. En unohda miehen tuoksua, joka on tartunut minuun. En yhteisiä keväitä, kesiä, en syksyjä, talvia. Minä muistan miehen sellaisena kuin hän oli kohdatessamme ensi kerran. Sen muiston minä jaksan kantaa.