SILMÄNKÄÄNTÖTEMPPU

Oheinen lainaus Talousanomista tänään.

KATUHUIJAREIDEN KUPPIKEPPOSESSA huijari panee jalkakäytävän reunalle kastanjan tai minkä tahansa pienen esineen, kumoaa sen päälle kupin ja kummallekin puolelle samanlaiset tyhjät kupit. Sen jälkeen hän alkaa siirrellä kuppeja vikkelin liikkein.

Hyväuskoisen matkailijan on tarkoitus pitää kuppeja silmällä ja hetken kuluttua osoittaa, minkä kupin alla kastanja on.
Huijari on harjoitellut vikkeliä liikkeitään ja kuppien käsittelyä niin paljon, että hän onnistuu sujauttamaan kastanjan kesken kaiken pois pelistä ja kätkemään sen hyväuskoisen uhrinsa huomaamatta.
Niinpä uhri häviää veikkaamisesta maksamansa summan joka tapauksessa, osoittipa hän siirtelyn loputtua mitä kuppia tahansa.

MUTTA MITEN SE TEHTIIN ROMAANISSANI?

Esikoiskäsikirjoitustani voisi luonnehtia psykologiseksi jännitysromaaniksi, mutta todellisuudessa kyseessä on kuppikepponen! Siinä konkreettisilla tapahtumilla ja rinnakkaiskerronnalla luodaan uhan illuusio, jonka lukija uskoo todeksi. Näkökulman ja henkilögallerian avulla lukijaa viedään kuin pässiä narussa. Tai kuin matkailijaa kuppikepposessa. Aivan varma ratkaisu osoittautuu vääräksi kerta toisensa jälkeen. Vai osoittautuuko ja mitä jää jäljelle?

TYHJYYS

 

Omistan mielenkiintoisen kirjan. Ostin sen itselleni reilu vuosi sitten käsitellessäni romaanikäsikirjoituksessani maalaustaidetta ja sen vaikutusta katsojaan. Romaanin käsikirjoitus on edelleen kesken, mutta kirjan olen lukenut jo useita kertoja. Kirjassa on osa-alueita, jotka sivuutan vähemmällä huomiolla, mutta sen sijaan tyhjyyden käsite taiteessa on kiehtova ja pysäyttävä.

Ohessa joitakin lainauksia Kimmo Pasasen kirjasta Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa:

”Kun kiinalaisen taiteen yhteydessä käytetään käsiteparia vuori-vesi, puhutaan itse asiassa maisemasta. Maisemamaalausta kutsutaan vastaavasti ”vuorien ja veden maalaamiseksi”, shan suishen. Näin vuori ja vesi tiivistävät maiseman käsitteellisellä tasolla kahteen hallitsevaan piirteeseen, jotka kiinalaisen käsityksen mukaan ovat luonnon kaksi merkitystäyteistä napaa. Kungfutse on tiivistänyt nämä merkitykset seuraavalla tavalla:”ihminen, jota hallitsee sydän, iloitsee vuoresta, ihminen, jota hallitsee järki, nauttii vedestä”.

Olemme siis omassa elementissämme, vuorten ja meren välissä!!!

”Vuoren ja veden kehämäinen liike edellyttää maalauksessa tyhjyyttä. Tämä voidaan luoda monin keinoin: tyhjällä tilalla, pilvillä, sumulla ja udulla, tai ohuin, katkonaisin tai kevein siveltimenjäljin.

Tyhjyys on olemukseltaan mittaamaton ja ääretön, tila, missä henki voi vapaasti liikkua.

Maisemamaalaus ei ole vain tarkastelun kohde, vaan se täytyy myös voida elää, kuten Song-kauden suuri mestari Guo Xi on sen kauniisti sanonut:

On maalattuja maisemia, joiden läpi kulkee ja joita tarkastelee, toisia, joihin voisi jäädä kävelylle, ja sellaisia, joihin voisi jäädä asumaan. Kaikissa tällaisissa maisemissa on saavutettu mestarillinen taito. Maisemat, joihin haluaisi asettua elämään, ovat kuitenkin ylivertaisia. Maalauksen tulee herättää sitä tarkastelevan mielessä halu siirtyä itse maisemaan, ja tämän tunteen synnyttämä ihastus on jotain, joka ylittää tarkastelijan käsityskyvyn.”

Lisää kirjasta kustantajan sivuilla.

VAPAUS VALITA

Uudesta kirjan käsikirjoituksesta on muodostumassa ikuisuusprojekti. Aloittaessani se ei ollut tarkoitukseni. Alussa kaikki oli kirkasta ja selkeää. Luoda kuvitteellinen ympäristö ja henkilögalleria, joiden elämät ovat kyllin erilaisia ylläpitämään mielenkiintoa. Sitten tapahtuma, joka sekoittaa itse kunkin elämää tavalla tai toisella. Asettaa kunkin heistä pohtimaan omien valintojensa seurauksia.

Miksi pitäisi valita?

Eikö päätös olla valitsematta ole myöskin valinta?

Pitäisikö valinta perustella?

Milloin valinnan vapaus muuttuu valinnanpakoksi?

Tuoko valinnanvapaus vapauden?

Riittääkö vapaus olla valitsematta elämän sisällöksi?

Voiko joku toinen valita puolestasi?

Onko syrjäytyminen oma valinta?

Voiko sattuma ohjata valintojamme?

Voiko valita valheen totuuden sijaan?

Voiko valita kaksoiselämän?

Voiko vapaus olla toisaalla ja vastuu toisaalla?

Liian suuria kysymyksiä näin pienellä päällä mietittäväksikö? Ehkä, mutta tässä tapauksessa välttämättömiä. Vai loinko niin suuren kiven etten itse jaksa sitä nostaa?