Näytetään tekstit, joissa on tunniste este. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste este. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. toukokuuta 2012

ROMAANIHENKILÖN RAKENTAMINEN

Miettiessäni päähenkilöäni ja  kirjassa esiintyviä muita henkilöitä oheinen lähinnä elokuva- ja näytelmärooleissa käytetty ohje osoittautui hyväksi pohdinnan lähtökohdaksi.

Päähenkilö – toimii saavuttaakseen tavoitteensa, kohtaa esteitä ja joutuu tahtoen tai tahtomattaan konfliktitilanteisiin.
Vastustaja – tahdonsuunta päinvastainen päähenkilön kanssa. Huom. vastavoima ei ole välttämättä henkilö. Se voi olla myös henkilön päänsisäinen este, ulkoinen olosuhde tms.
Keskeiset henkilöt – rakenna yhtä huolellisesti kuin päähenkilö, mutta muista, että keskeiset henkilöt ovat alisteisia päähenkilölle ja tarinalle.
Sivuhenkilöt - mikäli he eivät ole päähenkilön ja tarinan kannalta tarpeellisia, he eivät kuulu samaan tarinaan.

Kuusi kysymystä päähenkilöstä - onko hänellä:
  • selkeä tavoite ja tahdonsuunta
  • onko se sellainen, että lukija kiinnostuu siitä
  • vahva henkilökohtainen tarve saavuttaa päämääränsä
  • vahva vastustaja; kuka tai mikä häntä estää
  • kyky oppia ja kehittyä tarinan kuluessa
  • näkemys maailmasta, joka tuottaa mielipiteitä ja asenteita

maanantai 7. toukokuuta 2012

KÄSIKIRJOITUKSEN TIIVISTELMÄ

Tiivistelmä eli synopsis merkitsee tarinan kulkua kuvattuna keskeisten henkilöiden ja tarinan kannalta merkittävien käänteiden kautta. Tiivistelmää käytetään pääsääntöisesti näytelmän tai elokuvan käsikirjoituksessa, mutta mielestäni se sopii myös kirjan tiivistettyyn kuvailuun. Itseäni se auttoi hahmottamaan kirjani kokonaisuutena sekä kiinnittämään huomiota mahdollisiin ongelmakohtiin.
Tiivistelmässä tarinan perusristiriidan pitää olla selvästi näkyvillä. Vältä liiallisten yksityiskohtien luettelointia tai tyylilajin kuvailua.
Älä jätä synopsikseen vastaamattomia kysymyksiä esim. loppuratkaisun suhteen.

Tiivistelmässä pitäisi löytyä vastaus kysymyksiin:
  • Mitä tapahtuu?
  • Kenelle?
  • Miten?
  • Miksi?
Alussa voit esitellä muutamalla lauseella päähenkilön, hänen tavoitteensa ja keskeisen konfliktin.
  • Miten päähenkilö toimii tavoitteen saavuttaakseen?
  • Mikä häntä estää?
  • Mikä on lopputulos?
  • Onko tarinassa jokin selkeä käänne, joka muuttaa toiminnan suunnan kokonaan?
  • Mitä tapahtuu, jos henkilö ei saavuta tavoitettaan? Jos silloin päädytään vain takaisin tarinan alkutilanteeseen, ollaan väärillä jäljillä. Hyvässä tarinassa pitäisi olla kohta, josta ei voi enää palata menneeseen. Jokin on muuttunut.
  • Miten päähenkilösi muuttuu? Jos hän on aivan samanlainen tarinan alussa ja lopussa, tarina ei ehkä ole kertomisen arvoinen.
Synopsikseen kannattaa sisällyttää vain tarinan keskeiset henkilöt, eli ne, jotka vaikuttavat suoraan päähenkilön tavoitteisiin ja toiminnan suuntaan. Kaikkia sivuhenkilöitä synopsiksessa ei tarvitse mainita.
Mikäli koko tarinan tiivistäminen yhteen ainoaan liuskaan tuntuu vaikealta, älä syytä siitä omia kykyjäsi. Vika voi olla itse tarinassa, jota täytyy vielä karsia ja tiivistää. Synopsis on vaihe, jossa kannattaa kyseenalaistaa kaikki omat ratkaisunsa, koska niiden muuttaminen myöhemmin on paljon työläämpää ja turhauttavampaa.