TULEEN TALLENNETUT

Menneet päivät olen elänyt tulielementin äärellä, kirjaimellisesti. Omaa elämää on siivittänyt osaltaan myös tulipaloihin liittynyt romaani ”Etten palaisi tuhkaksi”, jota aiemmassa postauksessani käsittelin.

Takkatulen rauhoittavassa hehkussa olen ajatellut omaa esikoiskäsikirjoitustani. Sen teemoja ja tapahtumia. Yllättäen huomaan sen sisältävän keskeisesti myös tuon tulielementin vaikka sitä kirjoittaessani ja nyt editoidessani en ollut aiemmin ajatellutkaan. Siis syvällisesti. Tuli on mukana niin alussa kuin lopussakin. Hyvin erilaisista syistä ja merkityksistä, mutta kuitenkin hyvin vahvasti päähenkilöön vertautuen.

Tulielementti eri tilanteissa viestii erilaista tunnelmaa, joko hyvää; rauhoittavaa, kaunista, lohduttavaa, iloa, yhdessäoloa tai pahaa; tuhoa, kidutusta, poltetta, menetystä, kipua, surua, yksinäisyyttä, sairautta.

Lähestyvä joulu sisältää vahvasti tulielementin. Minulle se merkitsee valoa pimeyden keskelle. Onnellista, mutta myös harrasta tunnelmaa. Lämpöä ja läheisyyttä. Iloa. Elämää.

Jollekin toiselle se on jotakin muuta.

Kirjani päähenkilölle se oli jotakin muuta.

KIRJANI KOHDERYHMÄ

Käsikirjoitukseni esilukijoina on ollut hyvin erityyppisiä henkilöitä; naisia, miehiä, nuoria ja vanhoja. Palaute on ollut hyvin samansuuntaista riippumatta henkilöstä. Tämän pohjalta päättelen, että kirjani sopii aika laajalle lukijakunnalle. Kyseessä on aikuisille suunnattu teos, mutta tarinassa on elementtejä, jotka saattavat kiinnostaa myös nuoria lukijoita. Lapset ja varhaisnuoret eivät ole lukijakuntaani. Uskon kuitenkin, että käytännössä naislukijoita tulee olemaan miehiä enemmän. Jako naiskirjailijoihin naislukijoineen ja mieskirjailijoihin nais- ja mieslukijoineen istuu tiukassa. Kaunokirjallisissa teoksissa dekkarit tekevät tässä poikkeuksen.

KIRJAN AVAINTAPAHTUMA

Avaintapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa tapahtuu päähenkilön kannalta merkittävä, sisäinen tai ulkoinen käänne.
Useimmiten tällainen tapahtuma käsittää yhden merkittävän asian. Olipa asia millainen tahansa, ensisijaisen tärkeää on, että tapahtuma herättää lukijan uteliaisuuden: Mitä tapahtuu seuraavaksi tai miten se tapahtuu?
Rakenteellisesti tapahtuman rakenne muistuttaa koko tarinan rakennetta, sillä on alku, keskikohta ja loppu / koukutus.
Konflikti on tapahtuman keskeinen elementti. Erimielisyys tai jokin ristiriita on lähes aina mielenkiintoisempaa kuin yksimielisyys.
Kirjoittaessasi tapahtumaa, kysy itseltäsi:

• mitä asiaa kirjan tapahtumassa käsitellään?
• miten tapahtuma päättyy?
• mikä jokaisen tapahtumassa mukana olevan henkilön merkitys kokonaistarinalle on?
• Mitä on tapahtunut ennen ja mitä avaintapahtuman jälkeen seuraa – jännite
• mikä on jokaisen henkilön asenne ja tahdonsuunta?
  

Jännitteen syntymiseen vaikuttaa myös:

• tapahtumaan sisältyvän dialogin tunnelma
• jääkö/jätetäänkö jotakin oleellista sanomatta
• valehtelun mahdollisuus
• epäloogisuudet ja yllätysmomentit (henkilö toimii odotusten vastaisesti)
  

Lukijan mielenkiintoa ei herätä ensisijaisesti se, mitä henkilöt puhuvat keskenään. Sen sijaan kiinnostusta pitää yllä tunnekuljetus, joka syntyy siitä, mitä henkilöt tahtovat ja tavoittelevat, mitä tuntevat, mitä salaavat, millaista strategiaa käyttävät saavuttaakseen haluamansa, valehtelevatko kenties.
Mieti oman käsikirjoituksesi valossa edellä mainittua avaintapahtumaa. Tunnistatko sen? Tutki kirjoitustasi ja vastaa joko kirjallisesti tai mielessäsi edellä esitettyihin kysymyksiin.

TYHJYYS

 

Omistan mielenkiintoisen kirjan. Ostin sen itselleni reilu vuosi sitten käsitellessäni romaanikäsikirjoituksessani maalaustaidetta ja sen vaikutusta katsojaan. Romaanin käsikirjoitus on edelleen kesken, mutta kirjan olen lukenut jo useita kertoja. Kirjassa on osa-alueita, jotka sivuutan vähemmällä huomiolla, mutta sen sijaan tyhjyyden käsite taiteessa on kiehtova ja pysäyttävä.

Ohessa joitakin lainauksia Kimmo Pasasen kirjasta Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa:

”Kun kiinalaisen taiteen yhteydessä käytetään käsiteparia vuori-vesi, puhutaan itse asiassa maisemasta. Maisemamaalausta kutsutaan vastaavasti ”vuorien ja veden maalaamiseksi”, shan suishen. Näin vuori ja vesi tiivistävät maiseman käsitteellisellä tasolla kahteen hallitsevaan piirteeseen, jotka kiinalaisen käsityksen mukaan ovat luonnon kaksi merkitystäyteistä napaa. Kungfutse on tiivistänyt nämä merkitykset seuraavalla tavalla:”ihminen, jota hallitsee sydän, iloitsee vuoresta, ihminen, jota hallitsee järki, nauttii vedestä”.

Olemme siis omassa elementissämme, vuorten ja meren välissä!!!

”Vuoren ja veden kehämäinen liike edellyttää maalauksessa tyhjyyttä. Tämä voidaan luoda monin keinoin: tyhjällä tilalla, pilvillä, sumulla ja udulla, tai ohuin, katkonaisin tai kevein siveltimenjäljin.

Tyhjyys on olemukseltaan mittaamaton ja ääretön, tila, missä henki voi vapaasti liikkua.

Maisemamaalaus ei ole vain tarkastelun kohde, vaan se täytyy myös voida elää, kuten Song-kauden suuri mestari Guo Xi on sen kauniisti sanonut:

On maalattuja maisemia, joiden läpi kulkee ja joita tarkastelee, toisia, joihin voisi jäädä kävelylle, ja sellaisia, joihin voisi jäädä asumaan. Kaikissa tällaisissa maisemissa on saavutettu mestarillinen taito. Maisemat, joihin haluaisi asettua elämään, ovat kuitenkin ylivertaisia. Maalauksen tulee herättää sitä tarkastelevan mielessä halu siirtyä itse maisemaan, ja tämän tunteen synnyttämä ihastus on jotain, joka ylittää tarkastelijan käsityskyvyn.”

Lisää kirjasta kustantajan sivuilla.