Koirakuume

Ihana kiltti karvakorvamme kuoli viime juhannuksena, vähän yllättäen (vaikka jotain kummaa vaivaa sillä olikin ollut..luulin että vaan jotain jalkakipua, mutta olikin munuaiset ). No siinä sekopäissäni suruissani jo olin haalimassa uutta pentua samantien kun koti tuntui ihan tyhjältä ja ulkoilukin loppui siihen paikkaan. En kuulu niihin ihmisiin joille riittää korvalaput ja radio, vaan vaadin oikeaa seuraa lenkeilleni. Syksyllä sienestystkään ei tuntunut kivalta ilman koiraa, mies menee kuitenkin ihan omia polkuja..eikä seuraa kiltisti minua niinkuin koira :). No siinä ei kovasti sieniä löytyisikään kun käsikädessä siellä metsässä rämmittäisiin. Mutta koska en ole mikään loistava sientenlöytäjä, sain ilon katsellesaani koiran onnea kun rämmittiin sen kanssa metsässä monta tuntia. Kuulostaa varmaan ihan hölmöltä.

No nyt olen sitten pohtinut puoli vuotta mikä rotu olisi meille sopiva. Haluaisin ison koiran, josta olisi vähän turvaa ja lisäksi en halua että koirasta irtoaisi karvaa. Vehniksen kanssa totuin turkin hoitohommaan, joten se ei ole ongelma. Vesikoirat on kivoja ja aktiivisia, mutta ehkä asteen liian pieniä. Airedalenterrieriä käytiin katsomassakin jo, mutta "omapäisyys ja itsenäisyys" ei sitten ehkä ollut ne päällimmäiset ominaisuudet jota haen. Haluaisin, että koira on koulutettavissa niin että se pysyy pihalla ilman aitoja kun olemme itse siinä mukana puuhailemassa.  Ja nyt löysin sitten meille sopivan..bouvier!

Bouvier on iso palveluskoira, joka vaatii johdonmukaista koulutusta. Sillä on myös kokoa ja vartiointiviettiä..eli juuri sitä mitä hainkin. Lisäksi se on palveluskoira, joten mahdollisuus palveluskoirille tarkoitettuihin harrasteisiin aukenee myös. Olen nyt innolla virkistänyt mieleeni koirankoulutusoppeja ja lainannut satapäin koulutusoppaita. Muutama oli ihan höpöhöpöä, mutta tykkäsin kirjasta nimeltä "koiran korjausopas" siinä perusajatus on sama kuin itselläni koirien kanssa. Koira on onnellinen, kun se tietää että ihminen on johtaja ja kaikki koiran ongelmakäytökset juontavat siitä että perheessä on johtajuusongelma. Tämä ei tarkoita etteikö koira olisi perheenjäsen ja rakas ihan siinä missä muutkin perheenjäsenet.

Yksi asia mikä minua on ottanut päähän aina joillakin koirien omistajilla oleva ajatus siitä, ettei pieniä koiria tarvitse kouluttaa. Minulla on itselläni myös ollut pieni koira ja koulutin sen ihan niin hyvin kuin silloin koululaisena osasin ja koira oli ihan kunnon koira, tiesi paikkansa ja oli onnellinen. Nyt viime kesänä kaverin (pienikokoinen) koira puri meidän viisveetä ihan yhtäkkiä kun hän leikki koiraperheen taaperon kanssa (ihan kiltisti). Kaverin selitys oli se, että se on ookoo sillä koira puollusti taaperoa. WHAT? On iso ongelma jos koiran päätettävissä ja päänvaivana on päättää koska perhettä pitää puollustaa. Se ei tiedä kuka on johtaja tai tässätapauksessa luulee itse olevansa johtaja. Koira on ihan mukava, mutta koulutuskohta on mennyt  hutiin. Omistajan mielstä hän oli näyttänyt koiralle kuka on johtaja kääntämällä koiran selälleen ja pitämällä sitä siinä pentuna. Ei taida ihan toimia, johtajuus tulee esiin jokapäivä pieninä juttuina ilman että koiraa alistetaan tai satutetaan. Minusta onkin olemassa vain kivoja koiria, koulutus/kouluttaja on se jossa useimmiten on vika jos jotain ongelmaa on. Nyt täytyy siis vaan itse panostaa oman koiranpennun kanssa  siihen johdonmukaisuuteen :)... ja johtajuuteen.




Pentu tulee kohta ja olen ihan täpinöissäni!
Mitä koiria teillä on ja miksi päädyitte juuri siihen rotuun?
Ja millä ihmeellä suojaan ihanat puusepän tekemät puuportaat ettei pentu jyrsi niitä..portti siinä on jo, mutta alaportaat on kyllä vaarassa...vinkkejä otetaan vastaan! Puruluita ja aktivointileluja on jo ostoslistalla, mutta mitä muuta?

Sivupöytä pyörillä ja kolhuilla

Ostin viime kesänä (vai oliko se jo sitä edellisenä..) pihakirppikseltä vaikka mitä ihmeroinaa. Sekosin jotenkin ja ostin vähän hassuja juttuja. Sitä vastoin en ostanut eurolla (en tiennyt että oli niin edullinen) megafonia ja sitä olen kyllä jaksanut harmitella. Jotenkin semmonen megafoni olisi vaan niin kätevä.
Vaan ostin siis vanhan työkalupakin, jonka on joku näppäräkätinen joskus ihan itse valmistanut ja sitä ei tosiaankaan ole silkkihanskoin käsitelty. On lommoa ja naarmua, kolhua ja maalitkin rapisseet. SE on vähän pyörinyt eteisessä kenkäkaappina ja vähän olohuoneessa koristeena, mutta nyt siitä tuli sivupöytä kun sain miehen ruuvaamaan siihen pyörät alle. Hyvää kuvaa ei näin hämärässä meinaa saada ei sitten millään.

Aika rouheahan tuo pöytä on, mutta ihan kiva. Nyt olohuone on vaihtanut sinivalkoisen kesäilmeen tumman ruskeaan ja valkoiseen. Niin ja tietysti nyt jouluna se punainen siinä vielä mukana. Piristävää vaihtaa värejä sesongin mukaan, sohvien ja verhojen kankaita vaihtamalla tulee kyllä ihan uusi ilme huoneeseen. Nyt vaihdoin lisäksi matonkin, kun kesäksi olin laittanut olohuoneeseen edellisen kodin eteisen maton. Oli ehkä maailman helpoin uudistus, etenkin kun mitään ei tarvinut edes ostaa vaan kaivaa ainoastaan kaapista esiin.

Täälä on taas vaihteeksi vietelty sairastupaa, kun viisveellä oli kummatkin silmät tulehtuneet. Flunssaa ja lämpöilyä siihen päälle. Jotenkin muuten ihan pirtsakkana hän sitten on hillunut täällä kotosalla ja varmasti innoissaan palaa 2 päivän kotoilun jälkeen kavereiden luokse päiväkotiin. Nyt itsellä kutisee silmä siihen malliin että varmaan saan hakea tipat seuraavaksi itselleni.
Pomoni on jotenkin ymmärtänyt että kun hoidan kotona sairasta lasta, olen etäpäivällä ja voin hyvin tehdä pikkuaskareita (jotka muuten voisin hoitaa ihan hyvin joskus loppuviikosta toimistollakin) ja koska jostain syystä on niin huono omatunto kun joudun olemaan kotona sairaan lapsen kanssa että niitä pikkutehtäviä sitten kiltisti suorittelen vaikka vähän harmittaakin. Nyt ne vielä onnistuivat, mutta kun viimeksi kotona oli kaksi potilasta oli töiden teko siinä ohessa aika haasteelllista. Onko muilla pienten lasten äideillä sama homma?

Siinä se potilas riehuu yöpaita päällä ja hihkuu innoissaan. Ei kovin sairas siis enää...

Jouluverhot sain tässä saikkuillessa vaihdettua ruokailuerkkeriin ja kovin on nyt joulunpunaista. Joulukoristeetkin potilaan kanssa tutkittiin läpi ja aikamoista rihkamaa oli yksi iso laatikollinen. Nyt täytyy tosiaankin tänä vuonna tehdä se jota jo monena vuonna olen suunnitellut; ostaa joulukoristeet ale-myynneistä. Jostain syystä joulun jälkeen, joulua liika-annoksen nauttineena ei vaan ikinä ole napannut mennä ostamaan lisää joulukoristeita.. Tiedätte varmaan tunteen :)

Einiinkään kuivaa kakkua

Onko muilla sama juttu; jos juhliin väsää kuivakakun jää se lähes aina lähes koskemattomaksi. Mikä siinä oikein on? Onko se jotenkin tylsä ja häviää sitten kaikille hienoille kerma ja jäädykekakuille. Huomaan etten itsekään usein tule kuivakakkuja ottaneeksi, jotenkin ajatus jo siitä että se on kuitenkin kuivaa vissiin estää ja kahmin sitten vaan sitä kosteampaa "kevyttä" mutakakkua senkin edestä.
Kuivakakku on kuitenkin ihan huippu, ei kärsi pakastuksesta ja säilyy pitkään. Ja otanpa minäkin sitä siivun, jos ei muuta ole tarjolla. Tälläkertaa kakusta ei tullut yhtään kuiva, ei yhtään liian makea vaan justiinsa hyvä kahvin kaveriksi. Idea hommaan lähti kun jostain oli tullut pöydälle Marianne-pussi.
Reseptin ongin kotikokki-sivuilta, se on jotenkin kätsä sivusto etenkin kun mies on ystävällisesti laittanut kyseisen sovelluksen kännykkääni...siitä on helpot reseptit nopea tempaista kiireenkin keskellä.

 

Mariennekakku

200 g voita tai margariinia

2½ dl sokeria

3 kpl kanamunia

1 dl kermaviiliä

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

4 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1½ dl marianne crush-rouhetta (tai tee kuten minä; musrkaa mariannenamit tehosekoittimessa)

 


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Lisää myös kermaviili ja mariannerouhe ja sekoita taikina tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Kaada voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
-mulla kesti kyllä kauemmin...

Ja lisäksi nopea vuodatus kodinkoneesta nimeltä Whirlpoolin UUNI. Se on NIIN syvältä, NIIN syvältä. Ostimme keskihintaisen uunin, jonka oletimme olevan väöhän perusuunia parempoi, siinähän oli pyrotoiminnot ja kaikki. Olemme nyt 3 vuoden aikana testanneet pyroa 3 kertaa sillä seuraamuksella että uuni on hajonnut. Uuninkorjaajan tulo on tietty kestänyt joka kerta ja olemme olleet ilman uunia aina pari viikkoa...sitä hatutuksen määrää. Ja nyt viimeisellä kerralla uuni itse päätti heittää pyron päälle (en ainakaan sitä mitenkään tietoisesti laittanut päälle...uuni sekosi kun sähköt meni pois päältä..) ja nyt on jälleen uuni lukkiutuneena ja korjaajaa ootellaan...
älkää siis ostako whirlpoolin uunia!

spelttirisotto

Velipoikani on kokki ja sain häneltä mukavan synttärilahjan; kassillisen kaikenaisia herkkuja, pääasiassa luomua. Luomu jakaa mielipiteitä ja kyllä joskus se luomunhinta harmittaa itseänikin. Vaan kyllä sen useassa maussa huomaa...luomu on maukkaampaa. Kokeilkaa vaikka omenia, niissä usein ihan iso ero maussa.
No mutta jäädessäni viettämään etäpäivää, tajusin että joudun loihtimaan jotain kivaa lounasta itselleni ja koska jääkaapista löytyi pala parmesaania, pakkasesta rasia kanttarelleja ja kaapista velipojalta saatu luomuspelttipussi tekaisin ihanan risoton. Ahmin sitä äsken kaksin käsin ja voin kertoa että siinä on arkiruoka parhaimmillaan...minusta menisi ihan juhlaruokanakin kun lorauttaisi sitä valkkaria ja koristelisi pikkaisen kauniimmin kuin minä.
Olen ollut kasvissyöjä (tai jättänyt punaisen lihan ja kanan pois) vuodesta 1992, mutta en koe siltikään olevani mikään expertti kasvisruokakokki. Teen perusruokaa tofusta ja kasviksista, käytän linssejä ja papuja ehkä enemmän kuin normikansa...mutta ei ne tuotokseni nyt mitään gurmeeta silti ole. Joskus kuitenkin onnistun ja sellainen momentti oli tänäään. Kokeilkaa tekin! Eikös speltti sovi kaikille kevyesti karppaajillekin? Ainakin siinä on enemmän kuituja kuin tavisriisissä! Ja makua!

SPELTTIRISOTTO
Tämän herkullisen reseptin on inspiroinut Jamie Oliver. Ja minä kopioin sen Birkkalan sivuilta
ja muokkasin ihan vähän.
250 g sieniä (minulla rasiallinen kanttarelleja, varmaan muutkin käy)
3 rkl oliiviöljyä
(1 pieni kourallinen silputtua timjamia -jos on, mulla ei ollut)
1-2  valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa & mustapippuria
1 kourallinen persiljaa
puristus sitruunaa

n. 1 l vettä, jonka joukkoon sekoitettu
kasvisliemikuutio
1 rkl oliiviöljyä
3 shalottisipulia (hienonnettuna)
suolaa & mustapippuria
3-4dl spelttiä (luomu)
100 ml kuivaa valkoviiniä (jos on..mulla ei ollu ja hyvää tuli silti, lorautin vähän valkoviinietikkaaa kyllä)
oikeaa parmesan juustoa raastettuna (ei mitään kamalaa sahanpuruparmesania pussista) -laitoin varmaan 1dl verran.


I VALMISTA SIENET
» Pilko sienet.
» Kuumenna paistinpannu todella kuumaksi, laita oliiviöljy pannulle ja paista sieniä & timjamia öljyssä noin 1 minuutti kevyesti sekoittaen.
» Lisää valkosipuli ja suolaa hippusellinen aromia vahvistamaan.
» Paista näin pari minuuttia. Kun sienet ovat lähes kypsiä, lisää  sitruunamehu.
» Siirrä sienet odottamaan risoton valmistumista.

II RISOTTO
» Kuumenna vesi, jotta kasvisliemikuutio liukenee.
» Kuumenna oliiviöljy erillisellä pannulla, lisää shalottisipulit ja suola, ja paista noin 3 min.
» Lisää valkosipuli ja kuullota vielä n. 2 min.
» Lisää speltit. Freesaa, kunnes aromit ovat imeytyneet ja spelt on kuultavaa. (Pannu kannatta kuumentaa todella kuumaksi ja Spelttiä kannattaa sekoitta koko ajan.)
» Lisää viini ja anna vielä imeytyä ja alkoholin haihtua kuumentamalla & sekoittamalla koko ajan.
» Kun viini on haihtunut, ala lisäämään kasvisliemiseosta pienissä erissä, siten että Spelttihelmien päällä on vain vähän nestettä kerrallaan, mutta niin, että ne eivät kuitenkaan pääse kuivumaan. (Tämä työvaihe vaatii hieman kärsivällisyyttä.)
» Lisää kasvislientä kunnes Speltit eivät enää ime nestettä, ja ne ovat pehmenneet.
» Lisää sienet joukkoon.
Raasta päälle oikeaa parmesaania -ei kannata jättää pois!!
» Risotto on valmista tarjottavaksi.
» Valmistusaika n. 30 min.

NAM!

Puutarhasta vielä..

Vaikka piha näyttää jo aika karulta ja syksyn väriloiste, se ihan pieni mikä pihalla nopeasti kävi, on jo ohi niin muistelenpa tähän nyt, jotta muistan ensi keväänä, kun puutarha-asiat alkaa taas kieppumaan aktiivisemmin päässä, mihin jäätiin.

Puutarhan todellisia yllättäjiä oli minusta se raasu omenapuu, jonka menetystä ihan suotta etukäteen jos surin. Sen paran oli peurat ja puput niin kalunneet, edellisen asunnon lumenheitäjät runnoneet ja istutus tähän uuteen pihaankin tehtiin vähän hätäisesti SEKÄ Keijunkukka.

Omppupuu yllätti meidät pukkaamalla kymmeniä pieniä punaposkisia omenoita (tähän astinen huippusaavutus on muistaakseni ollut 4 omenaa). Ja sepä oli kiva yllätys, etenkin kun niin moni muu omenapuu on pihallamme mennyttä nälkäisten petojen ansiosta. Toiveeni puutarhaamme liittyen onkin se että omena-, kirsikka ja luumupuut kokisivat kaikki tuontyyppisen ihmeparanatumisen ja ensi keväänä pihamme täyttyisi ihanien kukkivien puiden kukista. Ja istuttaisimme vielä muutaman lisää ja kas, nekin kukoistaisivat ja kasvaisivat komeiksi. Eli keväällä parit omppupuut lisää -muista!

Toinen puutarhan yllättäjä tai ainakin minut yllätti oli Keijunkukka. Nähdessään pihasuunnitelmamme äitini tuhahteli vähän halveksuvasti keijunkukalle ja totesi ettei se ole mikään erikoinen kukka ollenkaan. No ei ehkä yksinään, mutta purppuraheisiangervon edessä se hehkuu ihanana pikkuisena vaaleanpunaisena läiskänä IHAN KOKO KESÄN. Sen kukinta oli ihan kiistatta pisin kaikista perennoistamme, kukinta alkoi aikaisin kevääällä ja loppui vasta syyskuun lopulla. Jotenkin vaatimatonhan keijunkukan olemus on, mutta kyllä se oli se jota kaikki pihalla kävijätkin ihastelivat. Kuvista valitettavasti ei välity sama...mutta uskokaa kun sanon, se on NIIN kaunis ja toimii ertyisen hyvin tuon purppuraheisiangervon kanssa. Niitä keijunkukkia on monenlaisia, ehkäpä voisi ensikesänä ostaa lisää niitä.

 

Ja muutama muukin asia puutarhasta noin yleisesti...

1. Isolla pihalla (ja ehkä vähän pienemmälläkin) on näyttävämpää laitaa samaa kukkaa/pensasta isompi alue kuin ripotella montaa erisorttia samaan ryhmään.

- tein sen virheen että saatuani lahjoituksena erilaisia perennoja ymppäsin ne samaan penkkiin ja homma ikäänkuin hajosi. Se ei näyttänyt miltäään muulta kun sillisalaatilta. Parhaat kohdat penkissä oli ne joissa oli isot alueet samaa perennaa.

2. Jos kerran teettää pihasuunnitelman niin kannattaa yrittää nodattaa sitä, eikä rakentaa niitä sillisalaattipenkkejä (kts, edellinen kohta).

Ja ajankohtaisena vielä viimeiseksi pihaa koskeva ihan ajankohtainen oppini vinkiksi raksaajille...taajama-alueen ulkopuolella olevien talojen pihassa ei vaan voi koskaan olla liikaa valoja. Suomi on pimeä maa suurimman osan aikaa vuodesta ja jossei kunnallista valaistusta ole tai muiden talojen pihojen valoja näkyvissä kannattaa huomioida jo pihan budjettia tehdessä että valoihin uppoaa paljon. Ja kannattaa jo rakennusvaiheessa kaivaa ne valopiuhat sinne, siinä jos missä säästää (ainakin jos on samanlainen savimaa kuin meillä)... Meillä on etupihalla taloon laitettuna 4 valoa ja nyt yksi lisävalo ja yksi iso pylväsvalo. Ja ei riitä millään! Ainakin kaksi lisää niin ollaan siedettävällä tasolla.

Toinen asia jota pohditaan täällä on etupihan rajaukset..ehdolla on havuaitaa (jotain tuijatyyppistä) tai kivimuuria. Niitä pitäisi talvenaikana suunnitella ja ensikesänä hyvin suunnitellusti toteuttaa.

Näin, näillä pohdinnoilla on hyvä laittaa puutarha-asiat tauolle ja hautumaan. Mitäs te haudotte talven aikana ja toteutatte ensi kesänä?

Kuulumisia ja uusi upea lankkupöytä

Täällä sitä ollaan vaikkei blogiin oikein kerkiä enää kuulumisia kertomaankaan. Kotia laitellaan ja somistellaan, kokkaillaan ja askarrellaankin...mutta kyllä suurinosa ajasta menee nykyään töissä, tarhassa ja harrastuksissa. Olen varmaan niin hidas liikkeissäni etten kertakaikkiaan tajua miten joissakin perheissä lapsilla voi olla monta harrastusta. Nyt olen yrittänyt pitää sääntönä yksi harrastus per henkilö...ja jo niiden ylläpitäminen pitää kiireessä. Itse olen ottanut muutaman vuoden harrastuksista kieltäytymisen takaisin ja harrastanut jumppaa mahdollisuuksien mukaan montakin kertaa viikossa. Ai miten hyvä mieli siitä tuleekaan ja kivointa on että vanhin tyttö on innostunut välillä tulemaan mukaan. Mitään näkyvyyttä kropassa tuo jumppailu ei tosin ole tuottanut, mutta tärkeintähän on hyvä mieli :).

Ja nyt aiheeseen, josta piti postata jo aikoja sitten...uusi keittiön pöytä!
Jo kesällä mies teki pihalla ylimääräisenä makaavista laudoista mittojen mukaan pöydän. Ruokailuerkkerimme on 3m leveä ja laskimme että tuoleille on jätettävä 90cm+90cm..kuitenkin lautojen mitat olivat sellaiset ettei 120cm leveää pöytää olisi helpolla saanut. Nyt pöytä on siis 130cm leveä ja pari metriä pitkä. Ja se on aivan täydellinen -niin koko kuin näkökin. Mies maalasi sen vain kerran ja näytti hyvältä. Nyt lankkujen rakoset on kuitenkin vähän eläneet ja ehkäpä uusintamaalaus ensikesänä voi olla tarpeen. Kaunis se on kuitenkin. Leveän pöydän ehdoton etu on että ruoat mahtuvat pöytäään, saarekkeen käyttö noutopöytänä on vähentynyt radikaalistu ja ruokailuhetket rauhoitttuneet kun vieraiden ei tarvi ravata noutopöydässä santsaamassa. Hassua myös mutta monen vieraan mielestä ruokailuerkkeri näyttää nyt isommalta kun siinä on isompi pöytä..ei siis ahtaammalta kuten voisi kuvitella.

tällä pöydällä syödään, askarrellaan ja bloggaillaan :), kuten kuvasta näkyy.

Tykkään tästä pehmeästä värimaailmasta joka ruokailutilassa on. Ei pelkkää valkoista, eikä mitäään räväkkkää...pehmeää ja sopusointuista, ihan niinkuin tämäntalon emäntä ;). Tuolit on maalattu kolmella erivärillä; valkoisella, vaaleanhaalealla harmaalla ja vaaleanpunaisella (kuvassa näyttää muuten pinkimmältä kun onkaan). Jos katsoo huolimattomasti ei sävyjä tai sävyeroja huomakkaan, mutta ne tuovat hauskan tunnelman. Hillittyä huvikumpua, joka jatkuu olohuoneessa ikkunaan unohtuineiden viirien muodossa. Ne ovat jäänne synttärisumasta ja merkki sopusointuisen emännän laiskuudesta...tai oikeastaan ajanpuutteesta.

Yllätysvieraat ja talontarkastajat ovat vähentyneet radikaalisti. Se on antanut leppoisamman olon ja tuntuu että koti voi olla koti, ilman että sen pitäisi olla edustuskunnossa vähän aina. Toki tykkään siisteydestä edelleen, mutta se ei tarkoita enää että asiasta murehtisin päivittäin. Pyrin että tavarat olisi suurimmaksi osaksi kaapissa, mutta elämännäköisiä nurkkauksia on alkanut syntymään...niin keittiön tasolle kuin keittiön seinällekin.

Keittiön seinälle on liitutaulun viereen kotiutunut tauluhylly, jossa on ajankohtaisia opuksia...kokkikirjaa ja puutarhaopasta. Lasten DVD ja muuta siihen unohtunutta tavaraa. Tosi kätevää. Vaikken ole avohyllyjen ystävä (ne tuppaavat minulla näyttämään aina sekaiseltaa ja pölyiseltä) on tämä tauluhylly sekaisuudestaan huolimatta ihan ookoo minullekin. En vaan saa siihen enempää tavaraa mahtumaan :) ja toisaalta kun oppaat on silmän alla aina niin niitä tulee aina välillä käytettyäkin. Muut keittokirjat on ylhäällä ja se on aina se kynnys lähteä niitä sieltä hakemaan.

Mutta tälläistä tälläkertaa, nyt takaisin etätöiden kimppuun. Ai että nää etäpäivät on mun suosikkeja, villasukat jalassa ja kynttilät palamassa...ja töiden lomassa voi juoda kupin kahvia ja päivitttää blogia. Huippua!

synttärisuma

Kaikki lapset sekä minä olemme kaikki syksyllä syntyneitä ja siksipä koko syksy on yhtä juhlaa. Tosin viime vuodet se on ollut minulle yhtä stressiä ja itse kehiteltyä ylityöllistymistä. Olen ottanut kamalat paineet lasten synttäreistä ja päätin vakaasti että ensi vuonna otan ihan rennosti, enkä stressaa yhtään. Lasten synttäreitä on juhlittu erikseen niin kaverisynttäreinä ja sukulaissynttäreinä, joten tietty tuplastressit...ihan ilman syytä. Miten onkin saanut kehiteltyä itselleen kamalat paineet moisesta.

Tein kaikenlaisia hybermakeita tarjoiluja. Näyttivät makeilta ja maistuivat vielä makeammilta....

Tein elämäni ensimmäisen barbikakun. Ja koska se oli se eka niin enpä tajunnutkaan kuinka korkea kakusta olisikaan pitänyt tehdä. Ensi kerralla taidan rakentaa kakun levyistä. Koska korkeutta piti jostain kehitellä barbi-paralle lisää, tein sokerimassasta lisukkeen vyötäröstä alaspäin ja näpersin komeat karkkikoristeet päälle. Tämä ehkäpä teki mekosta niin oudon, ettei appiukko tajunnut edes että kakku oli olevinaan barbin hame. No kauneus on katsojan silmissä ja hahmottaminen näemmä myös, sillä itse oli kovin ylpeä tekeleestä. En oikeastaan ole kova näpertelijä, etenkään siinä synttäristressissä...joten tämä oli ihan huippusuoritus minulta. Ja onneksi saaja oli siihen oikein tyytyväinen. Se olikin pääasia :).

Lisäksi valjastin apulaiset auttamaan illan (lue yön) väsyneinä tunteina vielä cakepops kuorrutusten tekoon. Kuorrutus tehtiin candy melts-nameja sulattamalla. Ja ne kuivahtivat niin supernopsaan että siinä sai apurit laittaa vipinää dippailuun (minä sulatin nameja ja kaadoin strösseleitä, -myös maahan yhden purkin siinä soheltaessani). Olin innoissani pyöritellyt niin paljon cakepopseja, että iskin niitä ilman kuorrutusta lopulta myös pakkaseen ja sepä olikin kiva, sillä vanhimman lapsen kaverisynttäreihin ne oli helppo ottaa ja vaan dipata suklaaseen ja strösselit sirotella päälle.

Ja muffinseja olin myös leiponut muutaman satsin pakkaseen (sillä jo aiemmin jakamallani takuu varmalla reseptillä) ja ennen synttäreitä jäi vain koristelu. Vaaleanpunaisissa oli päällä tuorejuustoa ja mansikanmakuista tomusokeria (joka oli TOSI makeaa) sekä suklaakuorrutus jossa oli tuorejuustoa, tomusokeria ja vähän sulatettua suklaata (mmm tosi hyvää).

onneksi näissä oli vaaleanpunainen kuorrutus, ruskeana se olisi näyttänyt vieläkin enemmän koiran kakakalta..

kivat kukat Claes Ohlssonin muffinssikoriste-paketista.

Näiden hybermakoisten lisäksi oli tietty perusjuttuja myös..piirakkaa, täytekakkua, leivoksia, karkkia, sipsiä. Oi oi, ensi vuonna vähempikin riittää.

Se mitä aion tehdä seuraavillakin synttäreillä on laittaa hedelmiä ja vihanneksia PIP-kulhoihin. Niitä oli kiva itsekin popsia ja lapsetkin tykkäsi. Helppoja ja hyviä.

 ainiin ja tarjolla oli myös minihampurilaisia..ja ne oli kuulema TOSI hyviä. Harmi kun unohin kuvata ne.
ohje täältä. 

Stressaako kukaan muu synttäreistä? Se on harmillista kun onnistuu itse luomaan kamalat paineet ja sitten unohtaa nauttia siitä mikä on oikeasti tosi kivaa. Tässä päätin vakaasti parantaa tapani ja lopettaa turhan paineiden oton.

Täytyy muistaa lukea tämä postaus ensi syksynä ennen synttärisumaa :)