Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Lankalauantai

Hyvää pääsiäistä kaikille miehen syntymäpäiväkukan ja mun ostamien keväisten kynttilöiden kera!
 
Narsissin sain naistenpäivänä ja se on nyt jo ulkona ilahduttamassa.


Pieni neiti kesäheinä, tonttutyttönen tuli huppari ja pari pientä vaatetta kainalossa ja halusi mummon tekevän kettu rooliasun.
Mummolla meni sormi suuhun ja muutaman päivän sain miettiä asiaa. Itsellä ei enää kankaita tai muuta tarvikkeita varastossa. Ompelulankoja löytyy eri värejä ja ompelukone. Muut olen lahjoittanut pois jo ennen tänne muuttoa. Nythän jo säilytystila rajoittaa tavaroiden määrää. 
Tuollaisen sain aikaiseksi. Toivottavasti neidille kelpaa, Nyt taitaa olla rooliasu ikä käsillä, kun seuraavakin on jo toiveissa.
Tein kasvot huppuun, kun näin sellaisista kuvia netissä.

Nyt minulla on pöydällä kanavatyö ja timanttimaalaus. Sain ne tuliaiseksi ja ne ovat rauhoittavia tehdä. Kirja on myös pöydällä pitkästä aikaa. Toivottavasti saan mieleni rauhoittumaan lukemisen ääreen. 

Leivoin hiukan miehen synttäreille ja onnistuinkin jotenkin. Gluteenittomuus on hiukan hankala leivonnaisissa, ainakin hiivataikinoissa. Jospa oppisin senkin!

Meillä pyhät menee samoin kuin arkikin. 

Kaikkea hyvää kaikille!


keskiviikko 9. elokuuta 2023

elokuun 9.

 

Tämä oli alkusoittoa norkkojen satamiseen joka paikkaan. Viikon jo ainakin joka paikka on ollut noiden alla pihalla. Voimakas tuuli ja sade lennätti nuo kaikkialla. Joka päivä sai lakaista pihat ja silti niitä oli oven edukset sisälläkin täynnä.

Tänään näytti ulkona rauhallisemmalta ja yhdessä miehen kanssa siivosimme etu- ja takapihan. Ainakin hetken voi istua puhtaalle tuolille ja nauttia ulkoilusta rauhassa.

Myrsky meni täällä ohi tuulenpuuskilla, muutamalla sadekuurolla ja ukkonenkin jyrähteli pari kertaa. 

Väsäilin muutaman vaatteen barbille. Käsin ompelin, kun ompelukone vei paljon tilaa ja kaikkea en sillä olisi osannut ommella. Muutama vaate oli noiden lisäksi ja onneksi saajalle kelpasi. Ajattelin vielä ommella jotain talvisempaa, kun tuo barbi jäi mulle vielä malliksi. Kaavoja mulla ei ollut eli malli on tarpeen.

Kurkkuja, kurpitsaa, tomaatteja  ja muutama mansikkakin olemme saaneet pihalta nauttia. Onhan ne makeita kaupan vastaaviin verrattuna.

Elokuu on jo pitkällä ja mulla on matotkin pesemättä. Meidän mattoja ei juuriharjalla hangata ja meillä ei ole ulkovesipistettä. Ehkä mä ne sitten hankailen suihkun lattialla tai jätän pesemättä. Ajan kanssa huomaa kaikkia pikku hankaluuksia täällä, jotka ennen hoitui helposti. No mietitään vaihtoehtoja. Konttaamaan en enää pysty eli se lattia pois laskuista.

Viikonloppuna saimme haukea ja kanttarelleja. Meillä oli maanantaina oikein herkuttelupäinä. Tänään saimme savustettua lohta ja taas huomenna herkutellaan. Kiitos tuojille!

Mukavaa elokuun jatkoa kaikille töihin, kouluun, lomailuun, kotoiluun!

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Salaattia ja nakkisoppaa

 

Kevään ensimmäiset tulppaanit miehen syntymäpäivän kunniaksi.

Juhla-ateria miehelle ja treffipäivä meillä kotona. Edellisenä päivänä tarvitsin pikaruokaa, kun poika oli tyttönsä kanssa tulossa pikavierailulle. Keittoa jäi ja mies pitää keitoista eli synttäriateria oli siinä. Samalla treffattiin omassa keittiössä, kun olen lukenut pariskuntien tarvitsevan niitäkin...no joo kai se olisi joku muu paikka.
Ostin pari ruukkusalaattia. Ne koristavat nyt pöytää ja samalla on nopea napsia päivän salaatit. Istutan ne multaa, kunhan lehdet on syöty. Toivon saavani ne uuteen kasvuun. 
Sain tilauksen vaatettaa pikkuketun. Kettu ei joutanut jäämään meille malliksi eli yritin tehdä mittojen mukaan. Kankaitakaan minulla ei enää ole eli pikkupyyhe ja mun puseron helma saksittiin. Pitsin paloja löysin muuttolaatikoista koristeeksi. Nyt vaan odottelen kettua tänne sovitukseen. Ehkä joudun uudet tekemään, mutta toivotaan parasta. Ompelin nuo käsin, kun täällä ei ole oikein koneelle paikkaa. Ruokapöytää en viitsinyt vallata, kun nuo oli niin pieniä ommella.

On tämä mummo jotain puuhaillut, vaikka päivät tuntuu käsistä karkaavan. Joku aurinkoinen päivä toi ajatuksen tuolista pihalle, mutta lumikasat ovat esteenä. Minun voimilla niitä ei siirretä eli odotellaan sulamista.

Vesi tippuu räystäistä, mutta lunta ja pakkastakin on luvattu. Kevät tulee keikkuen ja aikanaan.

Hyvää maaliskuun loppua kaikille! 

lauantai 22. toukokuuta 2021

Keväthommia Majalla

 

Viikko sitten oli vilkas viikonloppu. Poika tyhjensi kasvihuoneen mullasta. Ukki istutti pikku neidin kanssa porkkanat ja perunat maahan. Venekin siirtyi veteen. Onneksi on kova pohja rannassa ja peräkärri autossa. Kaikki selviää, kun on mielikuvitusta mukana.

Mummo istui vaan sisällä ja tuunasi pojan verhoja oikeaan mittaan. Hiukan jännitti, kun en ole ommellut aikoihin. Kuulin, että olivat oikean mittaiset, huh.
Tyttö ja ukki viettivät laatuaikaa onkimalla laiturilta. Hauskaa oli molemmilla.
Veneeseenkin tyttönen pääsi isänsä ja ukin kanssa. Mummoa rannalla hiukan pelotti, mutta hauskaa oli kuulemma kaikista.
Mummon pihalla on ainakin on todistavasti ainakin yksi kukka. Olen mä aika viherpeukalo.

 
Tänä iltana satoi kaatamalla vettä ja aurinko paistoi samalla. Tämä kuva on siitä hetkestä.

Kaikki tulee tehtyä, kun apua on saatavilla. Puuhommiin on pyydetty kylältä tekijä. Saa nähdä, milloin ennättää tulemaan. Viime viikolla jo lupasi, mutta......no odotellaan. Lapsille ei voi kaikkea antaa, onhan heillä omatkin työnsä.

Kevät tulee hiljalleen, vaikka välillä on kylmää ja sateista. Odotellaan rauhassa ja kaunistahan jo on, nautitaan.
Mukavia kevät päiviä kaikille teille!

torstai 11. huhtikuuta 2019

lumisateista joulufiilistelyä

 Se sitten satoi lisää lunta, räntää, vettä, muutaman aurinkoisen, keväisen päivän jälkeen. Meillä ei ollut kaaosta, mutta maa oli valkeana, siis sekin, joka oli lanattu, parina aamuna ja pakkasta luvataan moneksi yöksi vieläkin.
 Ei sitten pestä ikkunoita, eikä pestä pyykkiä ulos kuivamaan.
Vaan ommellaan pojantytölle joulukalenteriin pussukat valmiiksi, jotka olin jo kirjonut. Pari päivää painoin kaasua, että sai ne siksakettua ja ommeltua pussiksi. Koneeseen iskin pesuun, kun osa oli kierrätystä ja nauhat pujotin. Nyt nekin on valmiina ensi jouluksi ja olihan ulkona niin jouluisen näköistä.
 Katos sai verhot, kun vesi suli ja jäätyi vuoronperää, Kauniithan nuo on, vaikka sulaavat ennen kesää.
 Minulla ei ole ammetta, mutta on kasi saunaa lämmittelyyn. Lintuhäkkiäkään ei ole, mutta mustarastaita ainakin pihalla hyppii. Kortti.
 Ensimmäisen kevätkukkanen bongasin ennen sateita. Hän odottaa lumen alla uutta lämpöaaltoa. Korttikuva.
Pääsiäinen lähestyy ja mietinnässä leipominen. Kahdestaan olemme, mutta haluaisimmeko jotain hyvää? Virpoja voi tulla. Heille pitäisi leipoa ennen sitä. Mietinnässä vasta kaikki. Korttikuva.

Viikkosiivous tänään suoritettu ja nyt voisi ne pari koristemunaa etsiä ennen virpojien tuloa. Jospa kaupasta myös toisi muutaman narsissin ulos lyhtyä koristamaan ennen pyhää. Mummolla on taas muistettavaa, houh ja vielä kauppaankin meno. Voisin ulkoistaa koko kaupassa käynnin.

Mukavaa jatkoa kaikille! Se on jo luvannut lämpimämpää, jee.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

ompelua hellepäivänä






Maisema on nin vihreää joka puolella. Yöt vaan ovat olleet aika viileitä ja harsoja on levitelty kasvatuksien päälle.
Nyt taitaa olla melkein 30 astetta lämmintä ja ukkosta on varmaan ilmassa. Meillä on sisällä vielä onneksi viileää. Olenkin viihtynyt työhuoneessa iltapäivän ommellen.
Sain valmiiksi lapsenlapselle joulukalenterin. Kirjontaosuus oli jo jonkun aikaa valmiina ja sitten odottelin postista renkaita. Selasinkin monta nettikauppaa ennenkuin nuo silmiin osui. Tänään ompelin pohjakankaan.

Ompelukone on pöydällä, mutta aina pitää siivota tilaa ompeluun. Harrastan tässä huoneessa niin monenlaista näpertyä, että kaikki ei vaan sovi yhtäaikaa. Siksi annoinkin saumurin tytölle. Jospa hän ja ehkä miniäkin käyttäisi sitä, kun itse enää vaatteita ompele.

Jospa nyt saisi muutakin ommeltua, kun on tuossa kaiken keskellä esillä.
Mies maalasi mulle vanhasta uunipellistä liitutaulun ja magneetitkin siihen kiinnittyy. Yläpuolella on mun tekemä kierrätystaulu. Se on oikea väripläjäys ja muisto hankalasta talvesta. Muistuttaa, että elämä kantaa ja melkein kaikesta selviää.

Tämän taulun olen saanut kummeiltani ristiäislahjaksi, näin olen aikakin kuullut.
Verhoina minulla on täällä omatulostamat verhot omasta valokuvasta. Niin paljon hyviä muistoja siitä työpaikasta ja kuinka paljon siellä opinkaan. Sain myös onnistumisen tunteita. Olen niin onnekas kaikesta kokemastani.
 Tälläistä tällä kertaa ja nyt jään odottamaan osuuko ukkonen tänne. Vesisade tekisi vieläkin luonnolle hyvää, vaikka hiukan sitä on tänne saatukin. Ukkosta en niinkään odota, kun niin usein tuhojakin silloin tulee. No onhan se komee luonnon näytelmä.

Kesäisiä oloja kaikille ja palaillaan!



keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vanhoja muistellen

Joskus on hyvä katsella vanhoja kuvia ja huomata, että joskus olen sentään saanut jotain aikaiseksikin. Muusta syystä katselin kuvia vuosikymmennien takaa ja nämäkin tupsahti samalla esiin. Vanhoja tekemisiä muistellen.
Kanavatöitä tuli aikanaan tehtyä varmaan kymmeniä. Tämä on omalla seinällä, mutta suurin osa on maailmalla muiden kiusana. On niitä kotonakin, jopa pepun lämmikkeenä ulkopenkeillä.
Tarjottimia, kukkaruukkuja ym. olen lakan ja kuvien avulla tuunaillut.

Sängynpeittoja ja verhoja on tullut tehtyä aina tarpeen mukaan.
Maalattuja purkkeja viemisenä täynnä kuivattuja sieniä, omenia, lehtikaalia...
Peltipurkista hapankorppujen säilytysrasia.



Koristeita, pyykkipoikien säilytyspussukkoita, verhoja, kirjanmerkkejä eri materiaaleista kotiin ja kylään.
Ristipisto- ja muutakin kirjontaa eri tarkoituksiin
Unisieppari harjoitelma
Kynttilöitä ja saippuoita muutamana vuotena joululahjoiksi
Maalattu tauluharjoitelma, jonka kaveri halusi kuvan perusteella.
Sukkiakin olen neulonut muutamat nyt eläkepäivinä vuosikymmenten tauon jälkeen.

Kaikkea jo unohtunutta tupsahti esiin. Koruja, kortteja ja muita paperiaskarteluja on kaapit täynnä, mutta onneksi noista vanhoista osa on löytänyt kodin muualla.

Montaa tekniikan olen ainakin yrittänyt tehdä, vaikka aina jälki ei ole priimaa.

Tälläinen pläjäys kaikkea vanhaa ja vielä vanhempaa. Kirjontaa olen yritellyt jatkaa, kun materiaalia tupsahti kaapeista.

Auto jätti meidät eilen kauppareissulla tien varteen. Hinurilla se meni sitten kaupungin humuu. Saa nähdä  vieläkö tänne korpeen palaa. Mikäpä tässä muuten, mutta ruokauppaankin on 11 kilometriä ja lähin bussipysäkki on 5 kilsan päässä, jos niitä paljon enää ajaakaan. No katsellaan tilannetta ja ihmetellään. Sanoisinko mielenkiintoista. Takseja saa, jos ei muuta ja ei ole tarve koulukkaiden kanssa yhtä aikaa liikkua. Täällähän kaikki taksit kuljettaa koulukkaita aamuin illoin ja muille niitä ei silloin riitä.

Eiköhän täällä pärjäillä ja kaikkea hyvää teille sinne missä olettekin!





torstai 2. kesäkuuta 2016

valkeaa verhoa ja suopursua

Juhlapaikasta oli pesussa hajonneet verhot. Sain sitten pikaisen tilauksen ommella uudet. Pari päivää istuin ja painoin kaasua ja nyt toivottavasti verhot tyydyttävät juhlijoita. Yllätävän paljon noihin saikin ommella. Pöydät ja sänkykin oli välillä valloitettu, että pituuden sain sattumaan.
Kuunliljat popsahti, kun tuli lämmintä. Siinä on seassa jotain syksykukkivaa, en muista nimeä. Tavallisesti se nousee vasta myöhemmin, mutta tänä kesänä kaikki on toisin.
Marja-aroniakin kukkii valtavasti, vaikka ei tästä kuvasta oikein tahdo näkyä.
Mun rakastamat suopursut Pavin vieressä kukkii. Näitä mä aina odotan joka kevät ja mielestäni voittaa kaiken istutetun.......no rodo on kyllä nami kanssa.

Kukkii ne ja tykkään toki.




Rantaa ja alapihaa taas ja lahden takaisia maisemia. Sitä maisemaa, jota vilkuilen työhuoneesta, pihalla kävellessä välillä yölläkin, kun en saa nukuttua.

Mies sai meidän matot pestyä, kun mä vaan ompelin. Nyt ne odottaa kuivina kaapissa talven kylmiä lattioita.
Huomenna on mentävä kaappiin ja yritettävä etsiä jotain kaapua lauantain juhliin, kummitytön ylioppilasjuhlat. Voi siinä kyynel tulla silmäkuomaan, kun katselee nuoren juhlaa.

Kaunista illan jatkoa!