Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäkukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäkukat. Näytä kaikki tekstit

6.5.2025

REUNUSPÄIVÄNKAKKARAN käyttö istutuksissa

Reunuspäivänkakkara eli nykynimeltään ilmeisesti reunuspietaryrtti, soveltuu mainiosti kesäkukkaistutuksiin käytettäväksi. Se menestyy hyvin ruukuissa tai amppeleissa yksin tai yhdessä kesäkukkien kanssa.

Olen kasvattanut näitä useana vuonna siemenistä. Alussa ovat pikkuisia ja ehkä vähän hankalia koulia, mutta kunhan pääsevät alkuun, kasvaa niistä näin upeita pehkoja. Tänään vasta koulin tulevan kesän palleroiset, saas nähdä....


Tässä kuvia amppeleissa kasvatetuista

"Snowball" taitaa olla suosikkini


Ruukuissakin ihan nättiä, ei löytynyt parempaa kuvaa.


Nämä kasvoivat etupihalla korkeissa ruukuissa muiden kanssa, näyttää olevan lobeliaa seurana


Paremmin ne minulla ovat kasvaneet astioissa kuin maassa, 
toki saavat niissä vettä ja ravinteita säännöllisesti.


"Snowballin" kukkien avautumisen vaiheita



Tässä kerättynä sisälle



Tämän tarkempaa nimeä en muista eikä googlekaan antanut tuloksia. Jos joku tietää niin kerro mieluusti. Itse nimitän sitä rataskukkaiseksi reunuspäivänkakkaraksi. 






Näidenkin keskusta pyöristyy palloksi tai sitten ovat risteytyneet tuon toisen kanssa.



Ihanan keltainen keskus näissä puoliksi avautuneissa kukissa 💛




Vuosia sitten näyttää olleen tätä perus mallia myös. Sain sen alkuja jostakin ja taisi kestää muutaman vuoden, sitten hävisi. Nätisti kukki penkin reunassa tämäkin.





Nappi nauttii. Voi että on ikävä tätä koirulia 💗😢

1.3.2025

LEIJONANKITA - kasvatus siemenistä

Kesäkukkien kasvattamisesta olen kertonut useasti ja nyt on vuorossa LEIJONANKITA. Näidenkin kasvatus siemenistä onnistuu suhteellisen helposti, kunhan muistaa että siemenet ovat todella pieniä ja niitä tulee kylvettyä aina liikaa. Maaliskuu on sopiva aika kylvää siemenet ja ne kylvetään pintakylvönä.



Itsellä ensimmäinen ensimmäinen kylvös oli suunnilleen näin tiheä tai pahempikin.  Harvensin nyppimällä pinseteillä enimpiä pois, uusia nousi vielä monen päivän aikana. 

Hajakylvön sijaan voisi tarkkasorminen kokeilla myös pieniin ruukkuihin/kennoihin täsmäkylvönä ja leikata poikki ylimääräiset ja jättää vahvimman taimen kasvamaan.

Tässä jo hyvänkokoisia taimia. Nämä olisi voinut jo koulia, mutta ehtivät vielä.

Koulitut hyvässä kasvussa.

Latvominen on näille hyväksi, kuvistakin näkee kuinka tekee uusia lehtipareja ja näin syntyy myös enemmän kukkia.


Vuosien varrella on kasvanut monenvärisiä kaunottaria, enkä osaa valita 
kauneinta. Tuntuu että vuorollaan jokainen on se kaunein.

   

KASVATUS PÄHKINÄNKUORESSA:
-kostuta kylvömulta
-kylvä pintaan, älä peitä, itävät valossa
-kostuta suihkepullolla, laita rei'itetty muovi päälle
-itämisen jälkeen siirto viileämpään (jos mahdollista) ja valoisaan
-kun ensimmäinen varsinainen lehti on kasvanut, kouli omiin astioihin, voit laittaa  taimimultaa ja ihan pohjalle jo vahvempaa multaa, juuret ei saa osua niihin
-aloita lannoitus n. parin viikon päästä, ensin laimeammalla seoksella
-voit vielä koulia isompiin purkkeihin ja vahvempaan multaan.
-karaisu ei-auringon paahteessa useana päivänä ennen ulos istuttamista
-sopivat hyvin ruukkuihin ja kukkapenkkeihin, viihtyvät auringossa
-hyvä leikkokukka
-lannoita säännöllisesti ja poista vanhat kukkavarret, niin tekee uusia kukkavarsia




Lajikkeita löytyy monenlaisia ja kasvien korkeudessa on eroja sekä kasvutavoissa. Osa on hyvinkin pensastavaa mallia ja parhaimmat tanakoita, suuria kukkia tekeviä. Pituudeksi luvataan 45-90 cm välillä. Siementen määrä vaihteli suuresti. Enimmäkseen ovat jotain peruslajikkeita, niissä siemeniä oli jopa 1500-2200 annoksessa. Hinta alkaen n. 1,25€ / pss.
Löytyi myös ilmeisesti pidempi ja tanakampi vartisia, täyteläisen näköisiä kukkia, näiden annospussissa oli vain 30 siementä ja hinta n. 6€ annokselta.
Eli kannattaa pikkuisen lueskella millaisia siemeniä haluaa ostaa. 

Nämä kerrotut olivat todella kauniita 💗


Joko olet kokeillut näitä?


4.2.2025

STRAWBERRY BLONDE samettiruusun monet kasvot

Yksi kauneimmista ja erikoisemmista kasvattamistani samettiruusuista on mielestäni Srawberry Blonde. Lämmin suositus jos mietit mitä kokeilisi 😍

Erittäin mielenkiintoiseksi sen tekee kukkien värin muuttuminen punaisesta oranssin kautta kellertävään vai oliko toisin päin 😊 Jopa mieletöntä muuntautumista, sanoisin. 



Tässä on kuvattuna samoja yksilöitä kukinnan eri vaiheissa. 



Tässä näkyy kuihtumassa olevia kukkia, nuput aukeavat taas punakukkaisina




Oli pakko kokeilla, kun en uskonut tuleeko näistä oikeasti punaisia. Tulee😍




Olen kerännyt siemeniä näistä ja jälkikasvu on perinyt ominaisuudet. Katsotaan miten jatkunee vuosien kuluttua. 

VINKKI: Erinomainen ruukkukasvi ja miksei myös penkin reunukseen. 
Korkeutta on n. 20-25cm, ehkä enempikin. Samettikukkien taimet ovat helppoja käsitellä eivätkä ota nokkiinsa kovin helposti. Kasvatus onnistuu vaikka lasten kanssa. Muista, että samettiruusu on hallanarka, joten ei ulos liian varhain alkukesällä.








31.1.2025

PETUNIAN kasvatus siemenistä

Olen kasvattanut monena vuonna petuniat siemenistä. Varsinkin kerrottuja lajeja tai jotain erikoisempaa ei saa ostamalla valmiina kasveina. Ei ainakaan täältä maaseudun paikallisista liikkeistä.
Petunian kasvatus ei ole vaikeaa, mutta en ehkä suosittele ihan ensimmäiseksi siemenkasvatuskokeiluksi.


Petunian siemenet ovat pieniä ja ne on nykyisin usein pilleröityjä. Katselin tuossa hieman kerrottujen hintoja ja näkyy olevan 3-7€ välillä pussi. Siementen määrä vaihtelee eri firmoilla. 

Yleensä sekoituspussit ovat yleensä hieman halvempia, mutta kukkien väriä ei sitten tiedä, mitä taimista kasvaa. Jos on tarkka sävyistä, saattaa tulla melko riemunkirjavia sekoituksia esim. amppeleihin, jos on istuttanut taimet niihin.

Kylvö: 
Petunian siemenet kylvetään kostutettuun kylvömultaan ja pintaan. Itävät siis  valossa. Omasta mielestä tarvitsevat lämpimän itämispaikan, vaikka jostain luin että viileä ja valoisa olis paras. Kylvöksen voi peittää muovilla, jossa on ilmareikiä.

Taimien koulinta ja latvominen:
Taimet koulitaan kun varsinaiset lehdet ovat kasvaneet, saa olla vaikka vaikka kaksikin varsinaista lehtiparia. Koulinta kylvö-/taimimultaan. Voit laittaa myös ruukun pohjalle jo varsinaista multaa, mutta niin ettei hennot juuret ylety siihen heti. Eli taimimultaa vahvan mullan päälle ennen juuria. Voit tehdä myöhemmin toisen koulinnan isompaan ruukkuun, missä on vahvempaa multaa.

Kun taimi on venähtänyt jonkin verran, tehdään latvominen eli taimen päästä napataan pala pois ( voi leikata tarvittaessa myös niin että lehtiparikin lähtee) Latvominen tuuheuttaa kasvia ja lisää näin kukintaa myöhemmin.



Lannoitus: 
Taimia aletaan lannoittaa kevyesti koulimisen jälkeen noin viikon, kahden kuluttua. Myöhemmin annosta lisätään ja yleensäkin lannoituksen määrä riippuu onko mullassa ravinteita vai ovatko taimet aluksi köyhemmässä taimimullassa. 

Jo ennen kuin taimi alkaa tehdä nuppuja ja kukkia, on lannoituksesta huolehdittava säännöllisesti joko veteen liukenevan lannoitteen tai varastolannoitteen turvin.

Karaisu ja istutus ulos: 
Ennen ulos istutusta on syytä tehdä karaisu eli taimia käytetään ulkona alussa lyhyitä aikoja ja päivittäin aikaa pidennetään. Taimet viedään varjoisaan ja suojaisaan ja totutetaan ulkoilmaan. Auringossa ja tuulessa kasvit kärähtää ja ne on menetetty. Vasta totuttelun jälkeen ne istutetaan lopullisille  kasvupaikoilleen, olipa se sitten amppeli, parvekelaatikko tai ruukku.

Kuolleiden kukkien poisto: 
Kuolleet kukat kannattaa poistaa kukinnan lisäämiseksi. Muista poistaa koko kukka, myös "siemenpesä" eli se missä kukka on kiinni. Kasvi käyttää muuten turhaa voimaansa siementen muodostamiseen, ellet sitä halua. 

Kuvassa ympyröity siemeniä muodostavat kannat, jotka kannattaa poistaa

Loppuun vielä muutamia kuvia vuosien varrella kasvattamistani petunioista.




Taidan tykätä kerrotuista kukista 💗
Niiden kukat kestävät pitkään ja ovat näyttäviä.






Tässä näkyy yksi petunian miinuspuolista: tahmeat lehdet keräävät ilmasta varisevia koivun siemeniä ja muuta roskaa. Puhdistaminen on hankalaa.




Suosittelen kokeilemaan petunioiden kasvattamista, ellet ole jo kasvattanut aiemmin 😊