Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit 2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit 2008. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. joulukuuta 2008
Hänglarin piparityttö
Nyt on tämän vuoden joulukorttien askartelu- urakka ohitse :) Tässä viimeinen kortti, jonka laitan punaiseen kuoreen ja kiikutan ne tämän päivän aikana postiin.
3D- joulukortteja
Vielä näitä joulukortteja, tällä kertaa muutama perus 3D :). Kohta tämä homma on "pulkassa",
enää yksi kortti tekemättä, JEE!
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Jouluisia 3D CD-kortteja
Toiset joulukortin saajat kun eivät leimakuvien päälle ymmärrä tai eivät muuten vaan niistä pidä, niin tein muutaman tällaisen heitä varten :)
lauantai 13. joulukuuta 2008
Penny Black siili ja lumiukko
Mulle taitaa tulla kiire näiden joulukorttien kanssa, varsinkin kun tarkoitus oli tehdä nyt viikonlopun aikana 12 puuttuvaa korttia. Tilaus Paperellasta, jonka piti postin seurantakoodin mukaan olla mulla jo torstaina on kadonnut :(, paketti sisältää mm. just joulukorttien tekoon tarvittavia materiaaleja. Tein kyselyn eilen ip. postin logistiikka- keskuksen asiakaspalveluun ja hyvin nihkeästi lupasivat selvitellä asiaa alkuviikosta. Palaavat kuulemma asiaan jossain vaiheessa....että näin meillä Posti toimii, harmittaa ihan vietävästi!
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
maanantai 8. joulukuuta 2008
Rachel Anne Miller hiirulainen ja kuusenkoriste
Nyt on kyllä tainnut mulle sattua jotain todella outoa, rupeavat nimittäin nää mun joulukortit olemaan aikaerikoisen värisiä -ja näköisiä :) No, niin tai näin, mä
kuitenkin jollain tasolla tykkään tästä ja meinaan sen vielä jollekin jouluksi antaakin :)
Lähikuvakin oli taas laitettava, kun löysin Villihelmestä ihania kolmihaaraisia kalotteja, jotka sitten litistin kukan keskustaksi.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiitos taas mieltä lämmittävistä kommenteista, joita on viikon varrella tullut :)
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
maanantai 1. joulukuuta 2008
Penny Black jouluinen kissa
Vaihteeksi yksi Penny Black kortti. Tämä kissa on itsessään jo niin suloinen, ettei mielestäni kortti paljon lisukkeitä kaipaa :), siksi siis näin simppeli toteutus.
perjantai 28. marraskuuta 2008
Jehkottaren Card Challenge #34
Tämän viikon teemana oli tehdä valkoinen joulukortti. Haasteen tekijänä toimi Anelma, joka olikin suunnitelllut todella vaikean tehtävän. Sain kortin valmiiksi, tosin en ole siihen tyytyväinen, mutta tällä ollaan kuitenkin mukana :) Kohokuvionnin tein suoraan korttipohjaan, alareunaan kiinnitin leveän kangasnauhan, lumihiutaleet ja kuuset tehty Cuttiksen stansseilla ja helmet on The Robin´s Nestejä.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Penny Black Angel toot
Nyt kun lunta on tullut ja lisää tulee, niin pääsee oikein joulufiilikseen ja kortteja rupeaa valmistumaan :) Tästä enkelikuvasta en oikein aluksi tykännyt, mutta kun sitä väritteli, niin ihan kivahan se on. Kuva on tullut mulle vaihdossa.
tiistai 25. marraskuuta 2008
maanantai 24. marraskuuta 2008
Hiirulaiset joulusukassa
Ihanaa, kun on satanut lunta ja maa on valkoinen, pikkuhiljaa pääsee jo joulunalustunnelmiin :) Tulevana viikonloppuhan on jo ensimmäinen adventti ja sitten laitankin runsaasti jouluvaloja ikkunoihin :) Viikonlopun aikana en paljon kortteja kerennyt tekemään, mutta sain sentään tämän aikaiseksi.
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Sugar Nellie Pip with presents
Sain tämän yhden leimakuvan "lahjaksi" muun postin mukana. Tykästyin kovasti tähän Sweet Ebony- sarjan Pip with presents kuvaan ja melkein tekis mieli itselle toi leimasin hankkia. Siis enhän mä pelkästään tätä kuvaa haluais, vaan tietysti monta, monta muutakin Sugar Nellietä :) Laitan taas lähikuvia, jos vaikka toi ihana akryylikukka näkyis tekstileimasimen keskellä ja koholakat, jota laitoin vähän sinne sun tänne :)
perjantai 21. marraskuuta 2008
perjantai 14. marraskuuta 2008
Rachel Anne Miller hiirulainen
Tämän kortin valmistuminen oli kyllä työn ja tuskan takana. En meinannut millään saada tekemiseen tarvittavaa fiilistä, joten aika yksinkertaisilla ja vaatimattomilla materiaaleilla tuli tehtyä. En nyt sanois, että kortti ihan huonokaan on, mutta se jokin ehkä puuttuu. Mietteet olivat varmasti jo tätä kyhätessä Tampereen messuissa. No, kohta starttaan auton ja vietän ansaitun vapaapäivän siellä kierrellen ja shoppaillen. Siitä reissusta teen sitten ihan oman postauksen :)
lauantai 8. marraskuuta 2008
Hänglar Stänglar Tonttupari
Tämän Hänglarin Tonttuparin sain ostettua Tiinalta viime viikolla, kun oli luopumassa muutamista leimasimistaan :) Tää on mun mielestä tosi ihana, kiitos vaan myyjälle, toivottavasti et kadu päätöstäsi :) Väritykseen käytin Derwentin akvarellikyniä,
Whiff Of Joyn Charlotte ja joulukuusi
Ensimmäinen Whitt Of Joyn leimasimella tehty korttini. Tähän korttiin kokeilin uusia Inktensen kyniäni ja laveerasin vedellä. Väritys ei kylläkään ihan onnistunut, joten kynien käyttö vaatii roimasti lisää harjoittelua! Jostainhan sitä on kuitenkin aloitettava :)
torstai 6. marraskuuta 2008
Penny Black Siili ja lumipallo
Tämän päivän joulukorttini on tässä. Lähikuvan laitoin, että näkee taustapaperin paremmin. Se on ensin kohokuvioitu ja sen jälkeen hiekkapaperilla rikottu siitä pinta. Näin tulee aika eläväisen oloinen ja kiva vaikutelma.
torstai 30. lokakuuta 2008
Morehead Enkeli
Tämä Moreheadin enkeli on Maijun leimasimella tehty. Leimakuvan ihanuus tuli esiin vasta kun sen oli saanut väritettyä, tykkään tästä. Kortista tosin tais tulla liiankin hempeä joulukortiksi, mutta voihan joku saaja tästäkin tykätä. Näillä mennään :) Enkelin siipiin laitoin koholakkaa, siksi pari lähikuvaa. Kuvauksen jälkeen vielä lisäsin kimalletta enkelin hiuksiin ja se paransi tämän kortin tunnelmaa kivasti.
Tilaa:
Kommentit (Atom)