Taitaakin olla jo pari vuotta aikaa, kun näitä englannin lakupaloja fimomassasta mökillä paistelin. Silloin oli tarve saada tehtyä lahjaksi rannekoru, joista paloja jäi yli. Hämeenlinnassa Pammulla oli ihanat pehmokarkkikorvikset ja silloin muistin nämä....
Tarvetta tulikin heti erilaisesta pikkumuistamisesta, joten pikapikaa kokosin näistä korvikset.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massakoruja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massakoruja. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. huhtikuuta 2012
perjantai 2. lokakuuta 2009
Kaulakoru Premosta
Tämän korun valmistin Millefiori tekniikalla Premomassasta. Pujottelin sen vaijeriin mustien 8mm läpivärjättyjen lasihelmien kanssa, lukkona papukaija.
maanantai 21. syyskuuta 2009
Vuosi täynnä, arvonta käynnistyy nyt!
Nyt on blogini 1-vuotis synttäriarvonnan paikka. Ensimmäisen postauksen tein 19.9.2008, joten vuosi tuli täyteen viime lauantaina. Viikonlopun aikana tein Premomassoista mm. tällaisen kuvissa olevan setin, johon kuuluu kaulakoru mustassa vahanauhassa, rannekoru kuminauhaan pujoteltuna ja roikkuvat korvikset. Väreinä käytin kultaa, kuparia ja mustaa. Mikäli setti kiinnostaa, niin mukaan arvontaan pääset kommentoimalla tähän postaukseen askarteletko itse massoilla, jos, niin mitä ja linkki niihin olisi mukava yllätys. Toimi lauantaihin 26.9.mennessä ja muista jättäää käynnistäsi yhteystieto, mistä sinut mahdollisen voiton osuessa tavoitan. Blogittomatkin saavat toki osallistua, mutta anonyymikommentteja en mukaan huoli. Arvonnan suoritan ja voittajan nimen julkaisen sunnuntaina 27.9.
pari lähikuvaa
lauantai 19. syyskuuta 2009
Kaulakoru Premomassasta
Olen taas leikkinyt massoilla ja mm. tällaisen kaulakorun tein vaihteeksi kuparin värisestä Premomassasta. Laattaan painelin tekstileimasimella kuvion ja päälle hivelin sormella Perfect Pearlsia. Helmet pyörittelin kämmenpohjalla, niinkuin aina ja Perfect Pearlsia laitoin myös niihin. Sitten paistoin osaset uunissa 130 astetta puoli tuntia. Osien jäähdyttyä rauhassa, pujottelin korun vahanauhaan. Nämä Premot on siitä kivoja, kun massoissa on ihana kiilto, mitä ei Soft Fimoissa ole, mutta ainakin mun käsissä todella hidasta pehmitettävää tavaraa. Huomatkaa kaunis kuvausalusta, joka siis talouspaperia :):)
maanantai 7. syyskuuta 2009
Taas leikitty massoilla
Viikonlopun aikana innostuin taas massailemaan. Pyörittelin mm. helmiä ja yksi valmiiksi asti saamistani on tällainen ruskea-hiekka yhdistelmällä tehty kaulakoru. Tälle kaveriksi tein myös rannekorun, joka jäi kuitenkin kuvaamatta.
maanantai 24. elokuuta 2009
Korusetti massoista
Kaula- ja rannekoru Fimoista, väreinä musta ja efekti graniitti. Valokuvaus ei meinannut millään onnistua, vaikka tajuttoman määrän kuvia otinkin :(. Toivottavasti kuitenkin näistä jotain selvää saa.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Massakoru ja nappeja
Tänään innostuin pitkästä aikaa maissailemaan Fimosta. Kaulakoruun käytin väreinä tummanruskeaa, okraa ja hiekkaa, jossa on pieniä hopeakimalteita. Korun pujottelin tummanruskeaan vahanauhaan ja tein siihen liukuvan, säädettävän solmulukon. Nappeihin käytin samaa massaa, mutta väreinä vaan ruskeaa ja hiekkaa.
perjantai 22. toukokuuta 2009
Kaulakoru ja rannerengas massoista
Pitkästä aikaa innostuin valmistamaan helmiä. Pyörittelin niitä turkoosista ja efektivalkoisesta
massasta, reijät tein korupiikillä ja paistoin uunissa puolisen tuntia 110 asteessa. Annoin hetken niiden jäähtyä ja pesin ne sitten miedossa Fairyvedessä ja huuhtelin.
Pujottelin kaulakorun helmet Soft Flexin 21 kierteiseen koruvaijeriin vuoroin läpinäkyvien 6mm lasihelmien kanssa. Rannerenkaan pujottelin koruille tarkoittettuun kuminauhaan.
Nämä oli tosi vaikeat kuvattavat, eikä kaunis turkoosin sävy tule esille, mutta tyytyväinen olen valmiiden korujen lopputulokseen.
tiistai 5. toukokuuta 2009
Terveisiä mökiltä :)
Ensimmäinen vuorokausi vietetty mökillä ja mukavaa on! Nyt se "kalaleskeys" sitten pikkuhiljaa alkaa, tänään sain siitä kokea jo hiukan esimakua, kun toi mun paras kaveri, siis mieheni, lähti jo aamutuimaan uisteluretkelleen. No, ei se ihan turha reissu ollut, koska tuomisenaan oli kevään ensimmäinen taimen :) Reilu kilon painoinen ja 50 cm pitkä. Kala fileoitiin, grillattiin parilalla ja nautittiin Mallorcalaisten uusien perunoiden ja raikkaan salaatin kera :) En minäkään ihan toimettomana ole ollut; Pihatöiden lisäksi väsäsin jo viime kesänä valmistuneista vihreistä metallinhohtoisista Fimomassahelmistä ja luonnonvalkoisista 6mm lasihelmistä pitkän kaulakorun, joka livenä on tosi kivan näköinen:)
Tämä taulu on meillä ulkona kuistin seinällä ja mahtaakohan se tarkoittaa, että meidän "kalastajan" paras saalis on kotiin tuodut kalat, vai mitäköhän lie, hih :)
tämän päivän saalis
ja tässä tänään valmistuneet massahelmet. Mukavaa viikon jatkoa kaikille :)
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Leimailutaivas haaste nro 13
Leimailutaivaan viimeinen haaste, harmi, sillä näitä oli aika kiva toteuttaa, varsinkin
kun usein oppi jotain ihan uutta tekniikkaa, jota ei aikaisemmin ollut tullut kokeiltua :(
No, nyt haasteena oli tehdä nimilappu itselleen ko. tapahtumaan. Pakko heti myöntää, että tämän omani olen tehnyt jo Riihimäen askartelutapaamiseen, joka siis oli reilu viikko sitten, tosin valokuvasin sen vasta tähän haasteeseen:)
Nimikylttini on pitkä kaulaketju, johon olen massasta valmistanut helmet, pujotellut ne joustolankaan vuoronperään läpinäkyvien lasisten siemenhelmien kanssa.
Varsinaiseen nimilappuun käytin useita Grunge Collectionin leimasimia, etupuolelle lisäsin nimeni ja takapuolelle blogiosoitteeni. Lopuksi laminoin nimilapun ja stanssasin sen Spellbindersin piparireunaisella stanssilla.
Tässä yhteydessä haluan jo etukäteen kiittää Taavaa tapahtuman järjestämisestä.
Sivusta seuranneena olen ymmärtänyt, että neljän tunnin tapahtumaan on kulutettu aikaa ja naisenergiaa enemmän kuin moni, tuskin edes Taava itsekään olisi uskonut, joten Suuret Kiitokset ja menestystä tapahtumalle! Siellä nähdään:)
torstai 9. lokakuuta 2008
Riipuksia vahanauhassa
Tässä koruja, joita tykkään tehdä. Näitä on syntynyt enemmänkin kesämökillä sateisina päivinä, kun ei ole ulkona viihtynyt. Kaikki alla olevat korut olen tehnyt massasta ja laittanut vahanauhaan säädettävällä solmulla.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Arkinen kaulakoru
Tämän kaulakorun tein muuten samalla tekniikalla kuin edellisenkin (postaus 5.10), paitsi valmistin massahelmiä kolmea eri kokoa -ja muotoa ja sekoitin väreiksi tällä kertaa ruskeaa, sekä beigeä. Pujotin helmet koruvaijeriin vuoroin läpinäkyvien lasihelmien kanssa. Tykkään :)
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Hopea-valkoinen kaulakoru massasta
Tähän kaulakoruun tein sekoituksen efektiharmaasta -ja valkoisesta massasta ja valmistin niistä helmet. Koruvaijeriin laitoin vuoroin massahelmiä ja pieniä harmaita lasisia siemenhelmiä. Korusta tuli mieleinen, ei liian juhlava.
lauantai 20. syyskuuta 2008
Koruja Fimosta
Olen tänä kesänä innostunut massailusta. Helmiä olen pyöritellyt mökillä ja niistä sitten valmistanut mm. alla olevat korut :)
Ruskeasävyinen massakoru
Tämän massakorun tein viime viikonloppuna mökillä. Koru on tehty Fimo massasta ja laitoin sen ruskeaan vahanauhaan.
Tilaa:
Kommentit (Atom)