Koirankarvarock :-)

Hämäläinen pääni kelaa kauan. Joten tänä aamuna yhdistin vihdoin kaksi asiaa mielessäni. Ensinnäkin yhden ystäväni fb-kirjoituksen (jo vuosi sitten!), että hän oli vienyt linnuille ulos koirista harjatut karvat pesänrakennusaineiksi. Silloin minä ajattelin, että mainio ajatus, minäkin joskus. Ja toiseksikin sen, että nyt on juuri SE aika. Siis se, milloin linnut rakentavat pesiään ja koirista lähtee karvaa. Tik-tak-tik-tak...

Edellinen koirankarvasatsi meni ihan hukkaan, sillä silloin valaistuminen ei ollut vielä tullut mieleeni. Tänä aamuna karvat kerättiin huolella talteen ja vietiin lintujen ruokapaikalle - ihan kokeeksi. Kun näin ikkunasta yhden innokkaan sinitiaisen karvojen kimpussa, painuin tietenkin kameran kanssa odottamaan lisää talonrakentajia. Paikka on ikävän hämärä, priimakuvia ei kameraan hypähtänyt. Mutta kyllä näistä tilanteesta pääsee ihan hyvin jyvälle :-) Tällä kerralla vuorossa talitiainen.

Pesulla ja odotusjonossa :-)

Hämeenlinnan Linnanpuistosta en löytänyt etsimiäni sammakoita, mutta lintuja vaikka kuinka paljon. Eivät ne tyrkylle kuvattavaksi tulleet, mutta lauloivat aivan mahdottoman kantavalla äänellä - ja kauniisti, kuten aina.

Linnut ovat tuollaisessa yleisessä tilassa rohkeampia kuin täällä meidän kotipihassamme. Siellä kannattaa selvästi paremmin kantaa kameraa mukanaan kuin täällä pihassa tai viereisessä metsässä. Yksinkertaista, muttei vain tullut mieleen aikaisemmin ;-)

Sinitiainen tuli oksalle päivystämään, muttei mennyt pesulle, kun olin lähellä. Pieni kurapassi tuossa oksan alapuolella oli suosittu pesupaikka, kunhan pysyin siitä riittävän kaukana :-)

Peippo peseytyi mitä suurimmalla innolla samaisessa kuralätäkössä. Pyrähti sitten kuivattelemaan ja sulkia sukimaan syvemmälle pensaiden oksistoon. Tervetuloa, kevät :-)

Neljäs kerta - ja nyt kuulin laulun (luulen...)

Jo neljäs koskikarabongaukseni! Olin ainakin ihan aluksi varma siitä, että kuulin sen laulavan. Näin niitä mielestäni kaksi. Ja se, jonka sain kuvaan, istui tämän puun oksalla :-)

Puu oli kaatunut Vantaanjoen toiselta puolelta veteen ja oli ärsyttävän kaukana. Voi olla jopa, ettei koskikarakaan ihan heti osu silmään ;-) Se on lisäksi melkein selin, joten sen hahmottaminen kuvasta on vieläkin vaikeampaa.

Kuulin siis kauniin, kauniin laulun. Yhdessäkään kuvassa koskikaran nokka ei kuitenkaan ole auki. Lisäksi pian oli äänessä kokonainen orkesteri. Se ei helpottanut äänten erottamista. Puun ykäosasta (tästä suunnasta katsottuna alkoi pompiskella vartta alas toinenkin lintu - mustarastas. Se yhtyi lauluun. Lisäksi paikalle saapui kaksi innokasta sinitinttiä, jotka jodlasivat mukana nekin. Kokonaisuus oli kerrassaan ihana.

Linnut ovat näissä kuvissa ärsyttävän pieniä, mutta putkellani on rajoitteensa... Lupaan kuitenkin, että jokaisesta kuvasta löytyy vähintään yksi lintu. Viimeisestä jopa kaksi - ei kun etsimään siitä :-) Kuvaa klikkaamalla saat vähän enemmän etsintäpinta-alaa.  Kun olet paikantanut karan, voit etsiä sitä uudelleen tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta. Siellä se on :-)

Kevättintti :-)

Luistellessani (ilman luistimia) jäätyneellä ja veden peittämällä luontopolulla tintit visersivät railakkaasti ja lentelivät pareittain peräkanaa. Kevättä ilmassa siis niilläkin :-) Yhden tintin kanssa pääsin katsekontaktiin, muuten reitti oli niin vaivalloinen, että piti ihan tosissaan miettiä pysähtyäkö vai edetä. Kevät on lähellä ja linnut ovat ihania :-)

Hieno päivä!

Urheiluhulluna yritin kuunnella töissä parisprinttejä radiosta samalla kun tein töitä. Miesten parisprintin loppu meni radioselostajilta yhdeksi yhdessä ulvomiseksi, sanaakaan ei saanut selvää. Ulvonnan onnellinen sävy kertoi, että Suomella menee hyvin, mutta siihen se jäi. Hyvä päivä Olympialaisissa tänään! Kulta, hopea ja kiekkojoukkue jatkoon!

Kaivelin taas kuvia aiemmilta vuosilta. Vuosi sitten jotakuinkin näihin aikoihin Hämeenlinnan keskusta näytti todella talviselta. Mutta taivas oli selkeä ja valoa on riittänyt paljon enemmän kuin näinä päivinä. Täytyy olla vain onnellinen siitä, että kevät tulee näillä näkymin tänä vuonna aikaisemmin kuin tavallisesti. Jotain hyvää edes...

Täsmälleen kaksi vuotta sitten olen kuvannut kovasti tulppaaneja, mutta pari kuvaa löytyi sinitiaisistakin. Ei siis ole ollut aivan mahdoton keli, näyttää ihan valoisalta.

Noin kolme vuotta sitten olen kuvannut muunmuassa kuivahtanutta ruusua (kertookohan kehnoista keleistä?), mutta kuun kumotustakin on pilvien läpi työmatkalla näkynyt. Tämän olen pysähtynyt nappaamaan moottoritien Nurmijärven liittymään. Lunta silloinkin.

Omalla tavallaan on hauskaa, että kuvista kertyy vähitellen eräänlaista päiväkirjaa. Kaikkea ei tule kuvattua, mutta selvästi enemmän kuin kirjoitettua. Alimmaisen kuvan olen julkaissut blogissa jo aiemmin, mutta kaksi ensimmäistä editoin ja nimesin vasta nyt. Kaikkea noista kätköistä löytyy, vaikka ulkona on vain harmaata :-)

Eilen ikkunan läpi

Sää ei näytä parhaita puoliaan, mutta pakkanen on onneksi puolittunut. Eiliset ikkunan läpi otetut kuvat näyttävät tasan tarkkaan ikkunan läpi otetuilta, mutta se oli sellainen kuvauskerta. Kuvauskulma oli väkisinkin sellainen, että valo heijastui haaleasti ikkunan pinnasta.

Ulos siirryttyäni huomasin, että meitä olikin kaksin kappalein. Koira oli havainnut sään kelpoisaksi ja halusi lähteä mukaan. Niinpä sitten kävimme kahden kävelemässä. Takaisin tullessa jäin päivystämään lintujen ruokintapaikan liepeille - ihan yksin. Ei linnun lintua, jos ei niitä syvällä kuusen oksistossa juuri ja juuri havaittavia lentäjiä lasketa. Ja eihän niitä voi laskea, kun eivät tule niin näkösälle, että pääsisi kuvaamaan.

Jos en pidä pilvisestä kelistä, niin ulkoilukelihän tuolla ulkona ainakin selvästi on. Mennään sitten kohta ulkoilemaan kameran kanssa - tulee kuvauksesta mitään tai ei :-)

Ja nyt se sitten vuosikymmenten jälkeen kelpasi...

Vanhassa omenapuussa oli 19 vuotta sitten, kun muutimme tänne, jo jonkin aikaa elämää seurannut lintupönttö. Koska puu on oravien läpikulkupaikka ja käpytikan vierailupaikka, pönttö ei ole 19 vuoden aikana kelvannut yhdellekään lintuparille (jos oikein muistan). Niinpä pönttö on unohtunut niille sijoilleen, vaikka se olisi pitänyt poistaa ympäristöä vaarantamasta jo aikoja sitten.

Tänä vuonna tilanne on toinen. Kimalaisia ja omenapuun kukkia kuvatessani huomasin ensin paikalla vierailleen oravan. Pitkän paikallaan olon jälkeen huomasin yllättäen pöntöllä myös vähemmän toivottua liikettä. Se oli tintti.

Siellä se odottelee - risaakin risaisemman pöntön katolla. (Huomaa myös oravan suurentama suuaukko.) Pian kävi ilmi, että pariskunnan poikaset ovat jo kuoriutuneet. Vanhemmat lentelivät tiuhaan tahtiin pönttöön ja takaisin ruoan hakuun. Munintavaiheessa ei olisi tällaista kiirettä. Minkäs tuolle nyt sitten enää tekee? Pöntön katon vuorausta mietittiin, mutta se ei taida onnistua ilman vahinkoja. Täytynee vain odottaa?

Oravat ja käpytikan aion pitää paikasta kaukana silloin, kun olen paikalla. Pesinnän jälkeen hävitän pöntön (tai siis annan ainakin kuninkaallisen kehotuksen hävittää pöntön). Siihen asti mennään toivolla ja tuurilla. Neuvoja?

Esteettistä ruokailua

Sinitiaiset osaavat olla koristeellisen näköisiä ruokaa etsiessään. Meikäläisen ruokailukuvista ei saisi millään näin kauniita ;-) Tosin ruokailuasentonikin ovat huomattavasti monotonisempia. Täytyy vielä lisätä, että olen äärettömän onnellinen, ettei kukaan valokuvaa ruokahetkiäni ja julkista kuvia blogissa...

Ajoitus - onnistuu tai ei

Ajoitus on kaikki kaikessa. Joskus on paikalla liian aikaisin, joskus liian myöhään. Eikä koske vain valokuvaamista, vaan kaikkea muutakin. Toisaalta joskus tulee kohdalle odottamattomia sattumuksia, joita ei osaisikaan suunnitella. Siksi mielenkiintoa riittää jokaiselle päivälle :-)

Ulkona vihdoin!

Tänään tuntui jo melkein terveeltä. Uskaltauduinkin ulos kävelemään pienen lenkin. Kuvat kuitenkin ihan kotipihasta :-)

Miten sitä osaisi ja jaksaisikaan arvostaa omaa terveyttään silloin, kun kaikki sujuu hyvin? Itse en ainakaan muista mitenkään olla erityisen kiitollinen terveinä päivinä sujuvasta tajunnan virrasta, toimivista jaloista ja ihan kohtuullisen hyvin toimivasta näköaistista. Pitäisi opetelle olemaan kiitollisempi, sillä mikään hyvä ei selvästikään ole itsestään selvää. Sen unohtaa niin helposti...

Tänään siis kameran kanssa ulkona! Olin riemuissani jo siinäkin vaiheessa, kun yhtään kuvan aihetta ei ollut löytynyt eteen. IHANAA! Lähieläimet pelastivat kuvapäiväni. Muutenkin olisin ollut jo tyytyväinen siihen, että jaksoin lähteä kävelemään kevään tautisuman jälkeen. Pari kuvaa - muistoja elämästä :-)

Elämäni eläimet - osa 2

Sinitiaisia - Blue tits