Kaksi suomalaista kummituskirjaa

Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja

Ihmisiä on aina kiinnostanut tarinat toisesta todellisuudesta, jonka asukkaat joskus vierailevat keskuudessamme. Yliluonnolliset ilmiöt ja kummitustarinat elevät edelleen vahvasti suomalaisessa kertomusperinteessä. Kirjailija Eero Ojanen on koonnut hyytävimmistä kummitustarinoista kiehtovan kirjan.

Kirjan nimi on hieman hämäävä; kirja ei ole suuri kooltaan eikä tietomäärältään. Odotin kirjalta paljon enemmän. Oletin kirjan pureutuvan syvälle kummitustarinoiden historiaan ja faktoihin, lisäksi mukana olisi uudempia tarinoita taustatietoineen. Mutta kirja olikin kokoelma eri lähteistä poimittuja tarinoita. Kuviakaan ei ollut, vaikka juuri ne toisivat kirjaan uskottavuutta. Uskottavuutta, jota kummituskirjan on muutenkin vaikea saada.

Lisäksi erääksi tarinoiden lähteeksi on mainittu Suomi24-sivusto, joka nyt ei koskaan ole hyvä juttu. Kirjan kohderyhmä jäi hieman mietityttämään, sillä parhaiten tämä olisi toiminut minulla ala-asteikäisenä halloweenjuhlien viihdykkenä. Kummitustarinoista kiinnostuneena ja aiheeseen perehtyneelle aikuiselle kirja oli lapsellisen oloinen ja suuri pettymys.

 Kirjailija: Eero Ojanen

Kustantaja: Minerva 2016

240 sivua 

 Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita

Kauniisiin vanhoihin rakennuksiin voi liittyä karmivia tarinoita historian hämäristä. Miksi Aleksanterin teatterin tyhjillä käytävillä kuuluu vieläkin raskaita askelia? Kenen kasvot ilmestyivät Brinkhallin kartanon lastenhuoneen ikkunaan? Aavetaloja ja ihmiskohtaloita-kirja vie lukijat Suomen tunnetuille kummittelupaikoille.

Jo toinen tänä vuonna julkaistu suomalainen kummituskirja! Ilmeisesti nämä asiat ovat nyt jotenkin pinnalla ja kummitukset kiinnostaa. Valitettavasti tämäkään kirja ei ihan yllä lupaustensa tasolle.

Idea kirjassa on mielenkiintoinen, sillä kummitukset ja niiden mahdolliset olinpaikat kiinnostavat itseäni. Mutta tässäkin kirjassa toteutus on pielessä. Kuvia on paljon, mutta vain tekstissä mainituista paikoista, eli mitään oikeita kummittelukuvia kirjassa ei ole. Teksteissä käsitellään laajasti ja seikkaperäisesti entisten asukkaiden yms. mahdollisten kummittelijoiden taustat. Mutta sitten alkaa arvuuttelu, sillä melkein jokainen kummittelusta kertova juttu päättyi kysymykseen, joka pidemmän päälle alkoi olla rasittavaa. Lisäksi kliseisesti tarinat oli aina kuultu "entisen asukkaan kummin kaimalta", eli kertomukset ovat ties kuinka monen ihmisen kautta kiertäneitä.

Parhaiten kirja toimii eräänlaisena matkaopuksena niille, jotka haluavat vierailla kirjassa mainituilla paikoilla. Valitettavasti suurin osa paikoista keskittyy Helsinkiin ja Etelä-Suomeen, vaikka uskoisin muuallakin Suomessa mielenkiintoisia kummittelupaikkoja olevan. 

Kirjailija: Mauri Karvonen

Kustantaja: Nemo Kustannus 2016

288 sivua

Pari tynkää II

Ilkka Raitasuo: Kellokosken prinsessa

Anna Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan ja vietti melkein koko elämänsä mielisairaaloissa. Hänelle kehittyi harha, että hän on kuninkaallinen ja hän eli harhansa mukaan niin pitkälle kuin mahdollista. Vaikka häneen kokeiltiin kaikkia aikakauden hoitomenetelmia, hän ei parantunut. Lopulta hoitohenkilökunta antoi hänen elää sellaisenaan, omassa harhassaan. Hänet tunnettiin Kellokosken prinsessana.

Luen elämänkertoja aika harvoin, suurimmaksi osaksi siksi etten ole niin tirkistelyn haluinen, että toisten, vieraiden ihmisten elämä ja asiat minua pahemmin kiinnostaisivat. Mutta tämä kirja teki poikkeuksen. Olen kiinnostunut tämän kaltaisista asioita henkilökohtaisista syistä. Haluan lukea mielisairauksien historiaa ja niiden hoidoista. Lisäksi Kellokosken prinsessa vaikuttaa niin mahtavalta persoonalta, että heti kun muistin kirjan olemassaolon, minun piti lukea se.

Kirja on laaja ja yksityiskohtainen katsaus Anna Lappalaisen, eli Prinsessan elämään. Muutamia aukkokohtia löytyy, mutta tämän täydellisemmin tuskin kenenkään elämästä voi dokumentoida. Prinsessa oli persoona, joka jäi ihmisten mieliin. Olen todella pettynyt, etten itse voinut tupsahtaa maailmaan hieman aikaisemmin, niin olisin voinut ehkä jotakin kautta tavata tämän naisen.

Kirjaa lukiessa miettii heti, että oliko Prinsessa todella niin harhainen, vai oliko hän vain keksinyt keinon selvitä elämästään. Näyttelijänkykyjä Prinsessalla oli, mutta onko kenellekään pokkaa vetää tuollaista roolia melkein koko elämänsä? Kysymyksiä, joihin tuskin koskaan saadaan vastauksia...

Kirja on myös kurkistus mielisairauksien hoidon historiaan. On turha kauhistella entisajan hoitomenetelmiä, vaikka ne välillä rajuja ja outoja olivatkin. Malarian tartuttaminen potilaaseen tuntui hieman uskomattomalta, mutta varmasti siitäkin on muinaiset tohtorit saaneet jotain tutkimuksia aikaiseksi.

Kirjassa oli muutamia kuvia, mikä on elämänkerrassa aina hyvä juttu. Kuvat tuovat aina tekstin jotenkin lähemmäs, todellisemmaksi. Kannesta pidän paljon, jotenkin se on tarpeeksi arvokkaan oloinen.

Kirjasta on muistaakseni tehty elokuvakin, joten sen haluaisin kovasti katsoa.

Eero Ojanen: Suomen myyttiset linnut

Ilahduin kovasti kun bongasin kyseisen kirjan ja otinkin sen heti luettavaksi. Valitettavasti pettymys oli melkoinen. Luulin kirjan tarjoavan jotain uutta ja selkeyttävän jo lukemaani, mutta kirja oli lapsellisen oloinen pintaraapaisu Suomen linnustoon liittyviin uskomuksiin ja tarinoihin.

Suomalaisessa uskomus- ja tarinaperinteessä on se paha puoli, että joka puolella maata on uskottu ja tarinoitu eri tavalla. Mikään ei ole yhtenäistä ja siksi hieman sekavaa. Rakastan suomalaista kansanperinnettä, mutta aluekohtaiset erot ovat välillä aika ärsyttäviä.

Kirjan parasta antia on kauniit kuvat, joita mielelläni ottaisin tauluksi seinälle. Vaikka kirja ei itselleni kertonut mitään uutta, niin kuvia katsellen kirja tuntui paljon mielenkiintoisemmalta.

En tiedä onko kirja lapsille suunnattu, mutta teksti oli lapsellista ja yksinkertaista. Ja miksi ihmeessä pitää mainita jotain pääskysen pyrstöstä tai haukan saamisesta kanatarhaan, jos juttua ei voi kertoa loppuun? Nämä keskeneräiset jutut olivat niin käsittämättömiä, että kiukuspäissäni kirjoittamani muistiinpanotkin on aika...närkästyneitä.

Kirja ei ole lintujen tunnistusopas, eikä kovin kummoinen perinnelähdekään, mutta kuvien ansiosta selailu ei ole ihan kokonaan ajanhukkaa.

Kumpikin lainassa kirjastosta.