Tähän ikään mennessä on ehtinyt tehdä kaikenlaista.
Nuorena en oikein tiennyt mikä minusta isona tulee.
Kirjoitin ylioppilaaksi isäni ansiosta,
tarkoitan sillä, että minulla ei kotona asuessani ollut muita vaihtoehtoja kuin lukio. Tämän jälkeen opiskelin sairaanhoitajaksi. En kuitenkaan koskaan halunnut olla sairaanhoitaja sanan varsinaisessa merkityksessä somaattisella puolella, joten hain erikoistumaan mielenterveystyöhön ja psykiatriseen sairaanhoitoon oltuani ensin vuoden sijaisena mielenterveystoimistossa.
Pääsin erikoistumaan Helsinkiin ja samalla suoritin opintojen ohessa musiikkiterapian peruskurssin Sibelius-Akatemiassa.
Tämän jälkeen alkoi urani mielenterveyskeskuksessa ensin sijaisena ja melko nopeasti sain vakituisen paikan.
Suoritin useita erilaisia kursseja, opettelin perheterapiaa, vaikka minulle kuitenkin on aina ollut mielenkiintoisinta kohdata yksilö.
Siihen aikaan meillä oli ihana tiimi toimistossa ja
muistelenkin lämmöllä työtovereitani, olimme kuin yhtä perhettä, se oli hyvää aikaa. Töihin oli joka päivä mukava mennä,
aikaa vietettiin yhdessä myös työn ulkopuolella.
Sosiaalityöntekijä, erikoissairaanhoitaja ja psykologi tekivät kaikki terapiatyötä ja sen lisäksi jokaisella oli oma erikoisalueensa.
Opin työssäni paljon, paljon ihmisistä ja kuinka ero terveen ja sairaan välillä voi joskus olla kuin veteen piirretty viiva.
Ulkomailla asuessamme työskentelin vuoden verran työnohjaajana kirkon lähetysavun työntekijöille; papeille, sairaanhoitajille ja sosiaalityäntekijöille.
Myöhemmin Suomessa tein kriisityötä ulkomaan vuosien välissä ja asiakkaat varasivat itse vastaanottoaikansa terveyskeskukseen minulle tai tulivat lääkärin lähetteellä. Lähinnä kysymykseen tulivat elämänkaareen liittyvät ongelmat ja äkilliset tapahtumat, jotka kriisiyttivät asianomaisen elämän; kuolemantapaukset, esim. itsemurhat, parisuhdeongelmat, kuten avioerot, sekä vakavan sairastumisen aiheuttamat psyykkiset ongelmat, masennus ja paniikkihäriöt. Vedin myös jossakin vaiheessa avioeroryhmiä.
Olin tyytyväinen valitsemaani työhön.
Toisinaankaipaisin jotakin muuta
ja ulkomailla asuessamme harrastuksista syntyi ajan mittaan uusi työ minulle.
Maalasin paljon tauluja, olin mukana yhteisnäyttelyissä ja pidin myös omia näyttelyitä. Tauluja syntyi välillä hyvinkin tiheään tahtiin ja maalasin lasten ollessa koulussa.
Välillä istuttiin porukalla lattialla papereiden ja värien keskellä.
Jossakin vaiheessa minulla oli Aasiassa paikallinen puuseppä apuna, joka toteutti piirustusteni mukaan puisia pienhuonekaluja myyntiin. Se oli sitä aikaa kun POP UP- myynneille ei ollut kyseistä nimeä vielä keksittykkään.
Suunnittelin ja piirsin myös kenkiä eräälle tehtaalle asuessamme Thaimaassa ja oli hienoa nähdä oman käden jälki kenkäkaupan hyllyillä.
Hauskinta on esineiden ja tuotteiden suunnittelu, sekä prosessin seuraaminen askel askeleelta.
Tällä hetkellä inspiraationi ohjautuu keramiikkaan, joka valmistetaan omalle monday TO sunday- tuotemerkilleni.
Blogin tekemisessä taas kuvat ovat se minun juttuni.
Uskon olevani melko luova ja se on sekä hyvä, että huono asia.
Olen usein vähän jalat irti maasta, se voi olla hauskaa, mutta joskus rasittavaakin, ainakin perheen sisällä.
En kai koskaan ollut aivan''tavis''äiti tai vaimo,
vaan minussa asuu kyllä jollakin tavalla villi ja vallaton, hiukan hullukin sielu,
jota onneksi mieheni tasoittaa.
Onnea on nauraa vatsa kipeäksi,
onnea on tanssia vaikka keskellä yötä,
kun sattuu heräämään.
Onnea on se, että vaikeuksista selvitään aina jollakin lailla.
Onnea on nauraa itselleen ja omille mokilleen.
Toivon, että jotakin tästä ns. ''hullusta luovuudesta'' on siirtynyt lapsilleni, koska arjesta voi tehdä mukavamman ja iloisemman
kun pystyy elämään elämäänsä hiukan hassutellen.
Ihanaa alkavaa arkea...hassutellen.
XX Päivi