Himmeä lintuhavainto ja silittämisen filosofiaa

Työt ja kantarellien kerääminen ovat vieneet aikani. Hieman olen ehtinyt myös lukea. Aika aikaansa kutakin tai jotain sinne päin.

Kuvassa lienee viherpeipon vihervarpusen poikanen. Jos joku on eri mieltä, otan argumentit vastaan ihan mielelläni. Viherpeippo on ollut aktiivinen laulaja ja reviirin vartija täällä. Siksi veikkasin ensin sitä tämän nuorukaisen vanhemmaksi. Kiitos Samille korjauksesta!

Ja sitten taas asiasta kukkaruukkuun tai jopa kauemmas. Silitin tänään toimistopäivältä tultuani huomiset toimistopäivän vaatteet aamua odottamaan. Siinä lähti ajatus lentämään ja kerimään ihan lapsuuteen asti.

Äiti heitti joskus (olin 12-15 -vuotias) ilmoille ehdotuksen, että hän maksaisi 10 (vai oliko se 5?) markkaa, jos silittäisin koko silityskorillisen. Silityskori oli ISO. Sinne mahtuivat parinkin koneellisen kuivuneet pyykit.

Totta kai suostuin! Inhosin silittämistä selkärankaani myöten, mutta vastaavia ansaitsemistilaisuuksia ei ollut muuten tiedossa. Minä silitin. Siinä kului ehkä kaksi tuntia? Ihan hillittömän paha urakka käsistään ei-kätevälle tyypille. Siitä tuli minun hommani monesti uudelleenkin.

Minä olen suosinut viimeiseen asti ilman silittämistä toimivia vaatteita. Mutta välillä on vain tyydyttävä siihen, että silitystä tarvitaan. Voi niitä harvinaisten uhrauksien hetkiä 😔

Minä en silitä pyykkäämisen jälkeen kaikkia silitystä vaativia vaatteita kerralla. Saavat mennä ryppyisinä henkarille ja vaatehuoneen tangolle. Silitän vasta, kun hetki koittaa. 

Mikä on sinun silityskulttuurisi? Silitätkö kaiken kerralla, osissa vai vain tarvittaessa? Tai ei silloinkaan? Ja miksi?

Ihanaa elokuun jatkoa 🥰

Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Ihana vihervarpunen ja perunkirjoitus ensi viikolla

Tähän aikaan vuodesta melkein kaikki on kaunista ja ihanaa. Tänään ja eilen ihailin työpäivän jälkeen ihan kaikkea ympärillä tapahtuvaa omassa pihassa. Ilma on lämmin ja linnut ovat ihan tohkeissaan: lisääntymispuuhat käyvät kuumana samaan aikaan, kun osa kärrää valtavia saalismääriä pesälleen jälkeläisiä varten. Huominen sade ja viileämpi kelikin on tervetullutta. Vähän hurahtaneena istuttelin puutarhaan uusia viherasukkeja, joiden kastelemisesta ei tarvitse huolehtia märällä kelillä.

Tällä kertaa kuvia ahkerasta vihervarpusesta. Se notkeilee pensaiden ja puiden oksilla yhtä ketterästi kuin sinitiainenkin 💖. Tässä ei ole siitä yhtään kuvaa ylösalaisin roikkumassa, mutta niitäkin tilanteita oli.

Luonnon seuraaminen kohottaa mielialaa. Seuraaminen taas edellyttää kärsivällisyyttä ja pysähtymistä. Toki myös välillä paikan vaihtamista, mutta pysähtyminen ja kärsivällisyys auttavat pitkälle. Niitä on pitänyt minun harjoitella, eivät kuulu luonnonlahjakkuuksiini. Mutta niiden oppiminen vähä vähältä on ollut antoisaa. Hiljaisten hetkien jälkeen tapahtuu luonnossa eniten - melkein aina.

Huomenna on Helsinki-päivä, siis toimistopäivä. Rentoudun tänä iltana erityisen huolella, sillä nukun aina heikosti ja levottomasti matkustuspäiviä edeltävät yöt. Tiedän, olen itse valinnut asua Hämeessä ja myös itse valinnut työskennellä Helsingissä. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei juuri ole käytännössä ole ollut olemassa, mutta silti saan säännöllisesti palautetta pitkän työmatkani mainitsemisesta. Tai siitä puhumisesta. Puhumattakaan siihen vetoamisesta.

Sen enempää siitä (palautteesta) välittämättä ihmettelen välillä itsekin, miten joskus jaksoin täydet läsnäviikot Helsingissä ja nukuin yöni kohtuullisen sikeästikin. Olen 90-luvun alusta lähtien tehnyt  (reilun kahdeksan vuoden Hämeenlinna-jaksoa lukuun ottamatta) työni Helsingissä. Hämeenlinnaan muutimme vuonna -94. Vuonna -95 palasin vauvaloman jäljiltä työelämään - Helsinkiin. Melko alusta lähtien etätyö oli jo silloin meille kaikille tarjolla, parin vuoden jälkeen tartuin siihen itsekin. Muutama päivä kotona ja muutama asiakkailla. Se tuntui hyvältä.

Ja miten se nukkuminen silloin onnistui? Todella hyvin aivan mahdottomalla univajeella pienten lasten äitinä. Kun pääsi nukkumaan, se oli synnynnäisistä huonoista unenlahjoista huolimatta menoa saman tien. Samalla tavalla opin nukahtamaan junassa hetkessä istumaan päästyäni. Univelka parantaa nukahtamiskykyä aivan kummasti.

Vaan kun ei tarvitse jatkuvasti Helsingissä matkustaa, nukun ihan ilolla huonosti nuo vähäiset matkayöni. Toisaalta - varmasti samat univaivat minulla olisi lähempänäkin asuessa. Ei se ole tuosta etäisyydestä kiinni, vaan ihan vain minusta. Minun ongelmani. Mutta olen kiitollinen etätyömahdollisuuksista, jotka meillä olivat kunnossa jo hyvissä ajoin ennen pandemiaa.

Äidin perunkirjoitus on maanantaina. Yksi etappi taas tällä elämän matkalla. Miehen vanhempien perunkirjoitustilaisuudet ovat olleet yksinkertaisia, mieheni oli ainoa lapsi ja hoiti perunkirjoituksen. Meitä lapsia on kaksi, isällä on edunvalvoja ja perunkirjoittaja on hankittu ulkoa. Mielenkiintoista nähdä, miten tällainen virallinen tilaisuus etenee.

Ihanaa toukokuun jatkoa! Nautitaan keväästä ja sen moninaisuudesta. 

Mitä suunnitelmia sinulla on toukokuun lopulle?

Tulipas sitten huomattua, mikä ihan oikeasti on minulle tärkeää

Aloitin viikonloppuna kalenterieni ja satunnaisten päivä- ja runovihkojeni puhtaaksikirjoittamisen. Olen säästellyt mahtavaa vihko- ja kalenterimäärää, sillä niissä on jos minkälaista merkintää ja muistiinpanoa. Kirjoitan valitsemani merkinnät Word-tiedostoon vuosi kerrallaan kuukausittain ja päivittäin. Sunnuntaina kahlasin läpi vuoden 2009 kalenterin.

Ensin minulla oli olevinaan selvä visio siitä, millaisia merkintöjä haluan tallentaa. Edetessäni kalenteria eteenpäin päädyin moneen kertaan miettimään valintoja uudelleen. Vaikka tuo vuoden 2009 kalenteri onkin aika niukoin tiedoin täytetty, askaroin moneen kertaan, mitä sieltä haluan tallentaa.

Vaikka olen tehnyt ihan mielenkiintoisen 'uraputken' elämäni aikana ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin luottamustoimiin, tulin siihen tulokseen, että niistä en tallenna mitään. Enpä olisi uskonut päätyväni tähän. Jotenkin kuitenkin kaikesta siitä niihin käytetystä suunnattomasta aikamäärästä huolimatta tulin alle puolen vuoden kirjaamisen jälkeen siihen tulokseen, että nuo asiat eivät ole minulle tässä vaiheessa tärkeitä. Niissä ei ole mitään niin isoa tai hienoa, jota pitäisi muistella. Tärkeät, muistamisen arvoiset asiat ovat niitä ihan muita juttuja.

Olipa hyvä, että ryhdyin tähän nyt, enkä vasta 20 vuoden kuluttua! Nyt voin ihan oikeasti suunnata voimavarojani ihan eri tavoin kuin ennen tätä alkua. Toki olen kovasti työorientoitunut ja se on minulle edelleenkin tärkeää. Mutta se on tekemistä, joka tapahtuu nyt ja suuntautuu osin myös tulevaisuuteen. Nyt tiedän, etteivät nämä asiat ole elämäni huippujuttuja, enemmänkin vain eräänlaista välttämättöntä arkea voidakseni nauttia niistä kestävämmistä asioista enemmän. Työtä on kiva tehdä, mutten aio keskittyä muistelemaan niitä tekemisiäni.

Yksi kalenteri on päätynyt paperinkeräykseen. Ensi viikonloppuna taidan jatkaa tätä dokumentointia.

Siihen asti lumisempia hyvän viikon toivotuksia viime vuoden nokittelevien vihervarpusten kuvan kera :-)

Parveilua ja pörinää

Se on syksyä, kun tintit parveilevat isoissa porukoissa. Kävin kolean ilman kunniaksi metsäretkellä (ei hirvikärpäsiä!) ja jäin jossain vaiheessa kuuntelemaan ympärilläni kuuluvia ääniä. Ensin kuului hieman ääniä ja sitten näkyi pieniä lintuja koivujen yläoksissa. Metsä ei ole harvennettunakaan mikään hyvä kuvauspaikka minun kalustolleni, mutta räpsin kuvia silti.

Kuvista paljastui melkoinen määrä hömötiaisia!

Pian paikalle pelmahti lisää tali- ja sinitinttejä. Sirkutus oli melkoinen. Seisoin vain paikoillani, katselin ja kuuntelin. Yritin räpsiä kuvia edes todistusaineistoksi.

Tinttien lisäksi paikalle saapui pian myös yksi uusi vieras: puukiipijä lennähteli rungolta toiselle. Kuvista tuli pimeitä, vaalennus toi näkyviin kohinaa. Ja kohinan poistaminen aiheutti suttuisuutta. Mutta kyllä noista selvää saa. Samoilla jalansijoilla on otettu kuvat puukiipijästä kuin noista hömötiaisistakin :-)

Vähitellen linnut siirtyivät kauemmaksi ja niin tein sitten minäkin, toiseen suuntaan vain. Punaisia kärpässieniä oli paljon. Maahan pudonneiden keltaisten koivunlehtien seassa ne näyttävät niin kauniilta. Siksi syksyn 'pakollinen' kärpässienikuva.

Kiipesin korkealle mäelle ja sieltä mutkan kautta loivempaa reittiä takaisin. Vielä ennen autolle saapumista jäin tarkkailemaan taas yhtä lintuparvea koivun yläoksilla. Vihervarpusia - ne tunnistin jo äänestä. Hömötiaisten äänet eivät minulle kolahtaneet. Täytyypä kuunnella niitä lisää vaikkapa Luontoportin kautta.

Kantarelleja yritin etsiskellä uusista metsätuttavuuksista, mutten löytänyt ainoatakaan. Fiilis oli kuitenkin hyvä. Tuli nautiskeltua syyspäivän parhaista jutuista. Sateeseen en joutunut kertaakaan, mutta vaelluskengät kastuivat kokonaan märässä metsässä kävellessä.

Nyt voi taas arkiviikko alkaa - luontoa on tankattu taas muutamaksi hetkeksi :-) Iloista alkavaa syysviikkoa!

Solutason muutoksia - keväässä siis :-)

Muutaman korttelin päässä oli villi konsertti - kaunis ja kovaääninen. Vihervarpuset olivat leiriytyneet yhden korttelin alueelle ja pitivät ihanan suloista mekkalaa :-) Jäinpä kuuntelemaan konserttia toviksi.

Kotipihassa varpuset ja pikkuvarpuset huutelivat ehkä vieläkin isommalla innolla. Tiaiset ovat musisoineet kuuluvasti jo aikaisemminkin, mutta vasta nyt kuulin varpusten tarmokkaan kovaäänisen reviiriviestinnän.

Kevään tuloa onkin odotettu... Tai siis ainakin minä olen odottanut. Jokainen sulanut kohta jään ja lumen keskellä lämmittää mieltäni. Aurinko saa minut hymyilemään. Lintujen laulu vie soluni kevätmoodille... Valokuvauksen kannalta mikään ei vielä räjäytä pankkia, mutta luonto lämpiää salakavalan nopeasti.

Täytyypä ryhtyä tutkimaan viime vuosien kalentereita (valokuvia), milloin näkyivät ensimmäiset silmut, muuttolinnut, kutevat sammakot ja niin edelleen... Tänä vuonna en halua myöhästä :-)

Pieniä lintuja ja oikuttelevia junia

Syysloma olisi odottamassa marraskuun alkupuolella ja silloin olisi mainio mahdollisuus lomailla jotenkin muutama päivä tuon vahvemman puoliskon kanssa. Kaupunkilomat eivät kiinnosta, luonnon lähelle olisi mukava päästä. Koira pitäisi voida ottaa mukaan. Eikä homma saisi vesittyä siihen, jos sää olisikin oikein äkäinen, kostea ja kylmä.

Enpä olekaan koskaan edes miettinyt luontolomailua syystalven aikaan. Nyt täytyy käyttää mielikuvitustaan ja rutkasti... Vinkkejä?

Juna puolestaan oli aamulla puoli tuntia myöhässä. Istumapaikat olivat asemalla varattuja, joten aika piti kuluttaa seisten. Helsingin päässä viivästystä tuli vielä tunti lisää turvalaitteistovian vuoksi. Kauheasti ei lohduttanut, vaikka tiesi, että sama kohtalo oli monella, monella muullakin. Torkkuvaunun kuulutukset kuuluivat vain käsittämättömänä resonanssipörinänä, eikä kuulutuksista saanut juurikaan selvää. Kuullakseen tilannetiedotusta piti siirtyä valoisampiin vaunuihin.

Aamun työmatka kotiovelta työhuoneeseen kesti kolme tuntia. Kun tuohon lisää vielä kotikaupungin poliitikkojen innon pistää rautatieaseman liityntäpysäköinti maksulliseksi, alkaa tämän yhtälön toimivuutta todellakin miettiä. Onneksi olen töissä julkisella sektorilla, ettei tähän lisäksi tarvitse kärsiä vielä häpeilemättömän hyvästä palkasta. Rajansa kaikella ;-)

Toissa lauantaina (sinä aurinkoisena, kauniina lauantaina) näkyi kellastuvassa lehtikuusessa vihervarpusia ja sinitiaisia :-)