Näytetään tekstit, joissa on tunniste varpunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varpunen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Pikkulintuja kuvaamassa :-)

Tänään oli pihapäivä - kuvauksen osalta siis. Päivään oli ladattu paljon ohjelmaa, joten kuvaamiseen jäi vain hieman aikaa. Parhaiten ajan sai hyödynnettyä kuvaamalla omassa pihassa.

Linnut ovat hyvin ja nopeasti löytäneet ruokintapaikan kesän jälkeen. Kun ruokintapaikka on samassa paikassa kuin viime talvenakin, paikka löytyykin helpommin :-)

Oravien ruokapaikkaa siirrettiin niiden kulkureitille osuvaksi. Nähtäväksi jää, miten pian ne huomaavat lähellä piilevän ruokavaraston :-)

Ruokintapaikalla vierailleet linnut olivat täkäläiseen ympäristöön tuikitavallisia: harakoita ja variksia (hätisteltiin pois), fasaaneja, tinttejä ja varpusia. Käpytikka huuteli lähellä, muttei tullut vielä ruokinnalle. Pikkuvarpusia oli enemmänkin, mutta osui paikalle myös ihan tavallisia varpusia. Mukavaa :-)


Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kaksi tinttiä, yksi varpunen

Harmaan päivän lintukuvauksista ei jää paljon käteen, mutta sitkeällä yrittämisellä jotain kuitenkin. Ja harmaatahan meillä on ollut koko viikonloppu.

Omenapuu toimii tällä hetkellä lintujen ulkoilmaravintolana ja vauhdinottopaikkana. Sinne tullaan tutkimaan tilannetta, lennähdetään jollekin ruokapaikkaa vähän lähempänä olevalle oksalle ja sitten lopulta ruokintapaikalle. Tintit nappaavat siemenen tai pähkinän nokkaansa ja liitävät uudelleen omenapuun suojiin.

Omenapuu on vanha, ja pihassa vain koristeena. Se omenat ovat kitkeriä ja rupisia puhumattakaan siitä, että ne ovat pieniä. Mutta linnuille puu on koko kesän hyvä suojapuu. Kukkiessaan se piristää koko pihaa. Tämä on johdatusta siihen, etten muista joka vuosi leikata sitä. Ja silloinkin harvennan vain välttämättömän. Puu oli tiheäoksainen jo, kun muutimme tänne.

Tuohon tiheään oksastoon on lintujen hyvä piiloutua ja kuvaajan vaikea päästä kuvaamaan. Mutta parista vieraasta sai kuvan omppupuun oksistostakin. Talitiainen malttoi jäätyä hetkeksi paikoilleen. Muuten ei olisi kuva onnistunut...


Hömötiainen on meillä harvemmin nähty vieras. Nytkään sitä ei näe tästä kokonaan, sillä pään eteen jää puussa roikkuvia ruskettuneita lehtiä. Vaan minkäs teet. Hömötiainenkin malttoi patsastella pari hetkeä jotakuinkin paikallaan :-)


Maasta monen, monen pikkuvarpusen seasta löysin yhden varpusenkin. Oli niitä varmasti useampikin, mutta tämä malttoi olla touhuamatta. Varpusia on noissa parvissa kovasti, kovasti vähemmän kuin pikkuvarpusia.