Liikahtaminen oman kuplan ulkopuolelle lisää terveyttä, se on nyt tutkittu ja omakohtaisesti todettu

Kuulun niihin ihmisiin, joiden pitää päästä säännöllisesti pois omasta kuplastaan voidakseen hyvin. Ennen koronan tuomia rajoituksia liikahdin kohtuullisen usein ja kunnolla pois oman pesäpaikkani luota - niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Toki liikahdukset olivat minun itseni näköisiä: maanläheisiä ja ihan ilman glitteriä. Koronan rajoitukset pysäyttivät ensin ihan kaiken. Se ei tuottanut mitään isoja ongelmia minulle henkilökohtaisesti. Toki jouduin etsimään uusia liikahtamiskohteita itselleni moneenkin kertaan. Ulkomaille ei päässyt ja kotimaassakin monet puolirauhalliset kohteet löysivät itselleen uusia vierailijoita ja olivatkin hetkessä ruuhkaisia ja tupaten täynnä.

Ruuhkaisuus ei ole minun juttuni. Eikä ahtaus. Ei sen koommin kovaääninen keskustelu tai muiden jatkuva väistely. Tykkään kulkea valtavirran ulkopuolella ja päästä tarkkailemaan ympäristöäni rauhassa. Jätin siis kansallispuistot pitkähköksi aikaa ja monen muunkin suuren yleisön suosiossa olevan paikan. Etsiskelin uusia paikkoja ja reittejä itselleni.

Sitten vapaa-aika väheni huomattavasti isän siirryttyä hoivakotiin ja äidin tarvitessa apua niin laskujen maksamiseen, isän luona vierailuun kuin moneen muuhunkin asiaan. Yhtäkkiä energistä ja jaksavaa omaa aikaa olikin aika niukasti. Viimeistään tuossa vaiheessa aloin tuntea nahoissani elämänmuutosten isot heikennykset omassa jaksamisessani ja hyvinvoinnissani.

Nyt olen panostanut aktiivisesti omien hyvinvointini elementtien hoivaamiseen ja lisäämiseen. Omasta kuplastani liikkuminen on selvästikin niitä asioita, joista en voi menestyksellä luopua kovinkaan paljoa.

Muutama päivä sitten törmäsin tällaiseen Helsingin Sanomien artikkeliin: Poistuminen välillä kotinurkilta pitää terveenä - rajana brittitutkimuksessa vähintään 24 kilometriä. "Ratkaisevaa näyttää olevan se, että matkanteko lisää sukulaisten ja ystävien tapaamista ja osallistumista erilaisiin aktiviteetteihin." Minulla keskivertomatkailu on yksin matkailua tai miehen ja koiran kanssa matkailua. Mutta noilla kaikilla reissuilla tulee tehtyä huomattavan erilaisia asioita kuin kotinurkilla. "”Avainmuuttuja on niiden paikkojen lukumäärä, joissa ihmiset vierailevat kotipaikkansa ulkopuolella. Tämä on yhteydessä sosiaaliseen osallistumiseen ja parempaan terveyteen”, kertoo Lontoon University Collegen tutkija Paulo Anciaes tiedotteessa."

Kävin viime perjantaina vapaapäivälläni Hämeenlinnan kirjaston valokuvanäyttelyn lisäksi myös Riihimäen kirjaston luontokuvanäyttelyssä: Korona-ajan kruunupäitä ja Sammaliston sattumia (Juhani Vormula). Sinne on matkaa yli 24 kilometriä. Ja hyvältä se tuntuikin 🥰.

Sunnuntaina kauniin kelin myötä ehdin monen muun touhun välissä hetkeksi pihalle myös lintujen hurjaa vilinää seuraamaan. Sekin teki hyvää, vaikka tapahtuikin oman kuplan sisällä.

Helmikuu on lopuillaan. Maaliskuu on jo tavallaan kevätkuukausi - eikö vain?

Marraskuun kantarelleja ja kimalaiset opettelivat tutkimuksessa pelaamaan jalkapalloa

Talviaikaan siirtymisen myötä aurinko laskeekin sitten tunnin aikaisemmin kuin aikaisemmin. Toisaalta aamut ovat saaneet tunnin lisäaikaa ja aamusella näkee eteensä edelleen. Tässä onkin haastetta tulevaisuuden päätöksiin. Haluanko jälkeläisteni menevän kouluun tai töihin talvellakin valoisan tai hämärän aikaan? Tai haluanko valoisammat illat aamujenkin kustannuksella? Suomen talvessa valoisia tunteja ei vain riitä riittävästi 😞. Jompaankumpaan aikaan jäämme toivottavasti joskus tulevaisuudessa. Kellojen siirtely häiritsee nykyään unirytmiäni kevään lisäksi myös syksyllä. Se saisi jo loppua.

Tänään pihassamme vieraili melkoinen punatulkkuparvi. Mutustelivat mongolianvaahteran siemeniä isolla innolla. Ihania vieraita! 

Lauantain luontoretkeltä löytyi vielä tuoreita kantarelleja. Puoli litraa, laskeskelin siivoamisvaiheessa.

Sieniä olen kerännyt paljon ystäville ja tuttaville annettavaksi niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Nämä kantarellit olivat ekstralöytö ja päätyivät omaan kantarellikastikkeeseen 🥰.

Eilen kuuntelin Yle Puhetta parin ohjelman verran. Tällä kertaa opin paljon uutta hyönteisistä. Kimalaiset ovat hyviä ja nopeita oppimaan. Niiden elämä kestää muutaman viikon ja sinä aikana pitää oppia paljon ja nopeasti. Ja siihen ne pystyvätkin 👍. Hyönteistutkijat ovat tutkineet kimalaisten oppimiskykyä ja tuloksia voi katsella vaikkapa tästä videosta. Tutkija Olli Loukola tiimeineen on opettanut kimalaisia pelaamaan jalkapalloa sokerivedellä palkitsemalla. Kimalaiset oppivat myös oppimalla kaverilta ja yhdessä kohtaa videota leikkikimalaisella näytettiin esimerkkiä, mitä pallolla piti tehdä. Aika upeaa!

Kimalaisten elämän lisäksi ohjelmassa seurattiin muidenkin hyönteisten elämää. Kekomuurahaiset osoittautuivat nekin paljon ennakkoajattelua fiksummiksi. Ne tunnistavat hajun perusteella, kuuluuko toinen muurahainen tai muu eläin samaan yhteiskuntaan (jossa siis voi olla useampiakin kekoja) vai onko kyseessä muukalainen, joka pitää hätistää pesästä pois. Pohjois-Suomessa elävät tupsukekomuurahaiset, jotka ovat tottuneet kylmempään ilmastoon. Eteläisemmässä Suomessa sen sijaan asustavat kaljukekomuurahaiset, jotka ovat sopeutuneet lämpöisempään ilmastoon.  Hauskoja nimiä noilla 🤭.

Tänään aurinko paistoi kauniisti. Ilahdutin itseäni tekemällä iltapäivän töitä ruokailuhuoneessa ja katselin samalla auringon ilottelua lammen viereisissä puissa ja niiden kauniita heijastuksia tyynellä veden pinnalla. Siitä tuli hyvä mieli 💖.

Jaksamista, iloa ja valoa marraskuuhun!

Nyt se on tutkittu!

Olen pähkäillyt sen kanssa, kuinka paljon puoli litraa kuivattuja suppilovahveroita on tarvinnut tuoreita sieniä. Suurin osa kuivatuista suppiksistani on nimittäin juurikin puolen litran purkeissa. Olisi kivaa osata kertoa purkillisen lahjoittaessaan, kuinka paljon tuoreita sieniä siihen on kulunut. Etsin tietoa netistä, mutta tuloksena oli todella vaihtelevaa tietoa. 

Yhden artikkelin mukaan litra tuoreita suppilovahveroita painaa 300-500 grammaa. Kuivattuina niistä tulisi saman lähteen mukaan 50 grammaa. Minun puolen litran purkin sisältöni painaa noin 42 grammaa. Ihan heti en suostunut uskomaan, että siihen olisi kulunut vain vajaa litra sieniä. Nehän pienenevät kuivatessa todella paljona!

Toisen ääripään mukaan litrasta tuoreita suppiksia tulee noin 13 grammaa kuivattua tavaraa. Tuossa on aikamoinen ero. Lisäksi jaossa oli kaikenlaista tietoa näiden väliltäkin. Ei ollut näihin tuosta vain luottamista, joten tein aiheesta ihan oman epätieteellisen tutkimukseni.

Mittasin mittaan litran verran sieniä ja punnitsin ne. Noin litra tuoreita suppiksia painoi vajaat 200 grammaa, tarkalleen ottaen 194 grammaa.

Levitin ne pilkottuina leivinpaperien päälle kuivumaan ja merkitsin nämä leivinpaperit aivan erikseen tunnistaakseni ne myöhemmin massasta. Tähän kului kaksi leivinpaperillista (joita käytän kuivumisen jälkeen taas uudelleen).

Muutaman päivän kuivattamisen jälkeen punnitsin ja mittasin tilavuuden. Luku ei ole lopullinen, sillä vielä jätin sienet kuivumaan lisää. Mutta melkoisen kuivat sienet pääsivät arvioinnin kohteeksi.

Painoa kuivatuille sienille jäi tässä vaiheessa 12 grammaa.

Tilavuus oli ehkäpä noin 1,5 desiä (?).

Jos 1,5 desiä painaa 12 grammaa, 4,5 desiä painaisi 36 grammaa ja 5 desiä eli 0,5 litraa 40 grammaa. Eli todella lähelle päästään näillä mittauksilla aikaisempia arvioita.

Siis: 

Litrasta suppilovahveroita (n. 200 g) tulee kuivattuna noin 1,5 dl, jonka paino on noin 12-13 g.

Puoli litraa kuivattuja suppiksia tulee noin 3,3 litrasta tuoreita suppilovahveroita 👍. Asia on nyt sitten selvitetty. Tärkeä juttu 😂.

Meillä ei muuten töissä tarvitse enää kahteen kertaan rokotettujen käyttää maskia toimistolla. Ilahduin uutisesta ensin kovasti. Todella upeaa päästä taas näkemään lähitilanteissakin ihmisten kasvoja ja ilmeitä! Eikä se kunnon hapen saanti ollenkaan harmita. Mutta pian havahduin ajatukseen, että jos ja kun aion jatkaa vanhusten hoivakodissa käymistä, minun tulee rokotettunakin suojata itseni maskilla edelleenkin yleisissä tilanteissa. Tauti voi iskeä minuunkin. Mutta rokotettuna en välttämättä edes huomaisi sitä. Hoivakodissa vieraillessa ei voi ottaa minkäänlaista riskiä. Jatkan siis maskin käyttöä kaikissa julkisissa sisätiloissa. Onneksi muiden kasvot näkee silloinkin, kun itse joutuu puuskuttamaan maskin takana 👍.

Takana on muutama ihan kohtuullisen hyvin nukuttu yö. Lisäksi olen muistanut ja ollut mahdollisuudessa jokaisena päivänä myös pysähtyä kuuntelemaan itseäni, peilailemaan päivän parhaimpia juttuja ja olemaan tyytyväinen. Siinä on hyvää tekeviä ainesosia jo aivan mahtavasti! Tänään olen erityisen tyytyväinen yhden alansa ammattilaisen kanssa käymääni keskusteluun, joka avasi minulle taas todella paljon. Ei vain ovea hieman raolleen uusia mahdollisuuksia varten, vaan ladon pariovet kerralla levälleen, auki koko maailmalle. On niin paljon helpompi kehittyä, kun ei jää tekemään sitä yksin 🥰.

Armollista marraskuuta. Valonpilkahduksia, jos ei oikeita, niin omassa mielessäsi. Raahaa elämäsi valo myös marraskuuhun!

Ei tarvitse olla optimisti - vähäinen pessimismi riittää - ja valkohäntäkauriita

Viimeisimmän suomalaisen tutkimuksen mukaan optimismi ja pessimismi eivät välttämättä olekaan saman asian eri ääripäitä, kuten tähän mennessä on aina ajateltu. Lääketieteen lisensiaatti Mikko Pänkäläinen nimittäin huomasi väitöstutkimuksessaan, että pessimismin ja sepelvaltimotaudin välillä on selvä yhteys.

" Kun suljettiin pois muihin syihin kuolleet, koko aineistossa kaikkein pessimistisimpien vaara kuolla sepelvaltimotautiin 11 seurantavuoden aikana oli yli kaksinkertainen vähiten pessimistisiin verrattuna."

Tutkimustuloksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että optimismilla ei ollut minkäänlaista yhteyttä sepelvaltimotautiin kuolemiseen. Optimismi ei siis vähennä riskiä eikä todennäköisyyttä sepelvaltimotautiin kuolemiseen!

Vähiten pessimistinen ei siis aina ole optimistisin.

Pessimismi on asenne, joka on juurtunut ihmiseen lujasti ja johon voi vaikuttaa melkoisen heikosti. Optimismia voi harjoitella, mutta tämän tutkimuksen mukaan se ei auta yhtään mitään tämän kuolinriskin kohdalla.

"Maailmalla optimismin ja pessimismin tutkijat kiistelevät edelleen noiden piirteiden luonteesta. Ovatko optimismi ja pessimismi saman muuttujan ääripäitä vai ovatko ne täysin omia ominaisuuksiaan? Tutkimukseni näyttää vahvistavan, että optimismi ja pessimismi eivät ole samalla janalla eikä niillä ole mitään tekemistä keskenään."

Minusta tutkimustulos on tässä suhteessa ihanan armahtava. Ei tarvitse olle superoptimistinen elääkseen terveellisesti. Optimistisuus ei olekaan se suuri oikea autuaaksi tekevä asia. Tosin tuon olen kyllä tiennyt omalla tavallani jo ennen tätäkin.

Helsingin Sanomien vain tilaajille suunnatussa artikkelissa oli kokeiltavana Life Orientation Test-Revised -niminen (LOT-R) testi, jonka ensimmäinen osa testasi ja arvioi vastaajan optimistisuutta ja toinen osio vastaajan pessimisten piirteiden määrää. Testin mukaan olin ehkä hieman vähemmän optimistinen kuin testiin vastaajat keskimäärin. Toisaalta olin selkeästi vähemmän pessimistinen kuin vastaajat keskimäärin. Pessimistisyyteni määrä on suhteellisen matala, ja vain se merkitsee sepelvaltimotautiin kuolleisuuden kannalta. Pieni optimismivajeeni ei tässä suhteessa merkitse mitään!

Minua lohduttaa se, ettei nimittelemiseni peripessimistiksi olekaan enää niin itseoikeutettua sen perusteella, etten ole yltiöoptimistinen. Minä olen tällaisenaan ihan sopiva!

Tässä lisää linkkejä tuosta mielenkiintoisesta tutkimuksesta kertoviin artikkeleihin:

https://www.hs.fi/elama/art-2000006345203.html (vain tilaajille)

https://www.mediuutiset.fi/debatti/pessimismi-ei-ole-yksityisasia-tuoreen-tutkimuksen-mukaan-se-lisaa-riskia-sairastua-sepelvaltimotautiin/49924786-93cd-4569-a7cc-c8bc4771a667

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/870db8e1-8caa-4759-b6c1-8f848a3f0520

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/817416-tutkimus-pessimisti-ei-ehka-pety-mutta-kuolee-todennakoisesti-sepelvaltimotautiin

https://www.phhyky.fi/fi/mikko-pankalaisen-tutkimus-pessimistin-vaarasta-sairastua-ja-kuolla-sepelvaltimotautiin-tuo-kiintoisan-vaitostilaisuuden-lahteen/

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006304751.html

Asiasta luontoon :-)

Lauantaina ei ollut niin upea sää kuin sääennusteet antoivat tänne päin Suomea odottaa. Päivä on kuitenkin jo melkoisen pitkä, eikä satanut ollenkaan. Luonnossa tuli viihdyttyä niukasta kuvausmateriaalista huolimatta.

Ihan aamupäivään osuivat ainoat kuvaushetket, vaikka silmän iloa osuikin kohdalle pitkin päivää. Valkohäntäkauriit osuivat nippa nappa kuvausetäisyydelle. Kun huomasivat minut, tuijottelimme toisiamme aikamme. Peruuttelin sitten takaisin metsään ja jätin pellon heille :-)

Rauhoita aivojasi välillä - ja koskikara

Jos olet koskaan kärsinyt unettomuudesta, olet varmasti päässyt myös perehtymään unihygieniaan ja kaikkeen muuhun nukkumista ja nukahtamista auttaviin aiheisiin. Vauhdikkaan ja innostavankin päivän aiheuttamien kierrosten purkaminen reilusti ennen nukkumaan menoa kuuluu hyvän nukkumisen edistämisen alkeisiin.

MTV3:n uutisissa kerrottiin Harvardin yliopiston tutkimustuloksista, joiden mukaan ylivirittyneet aivot ovat peräti yhteydessä lyhyempään elinikään. Tutkimuksessa oli ensin verrattu kuolleiden ihmisten aivoja ja niiden hermoston virittymiseen liittyvien geenien ilmenemistä. Tutkimusta täsmennettiin ja tarkennettiin tutkimalla matoja, niiden hermoston aktiivisuutta, säätelyä ja suhdetta elinikään. Tutkimuksen mukaan aivojen yliaktiivisuustilan hillitseminen näyttää pidentävän elinikää.

Teetpä sen sitten meditoimalla, luonnossa olemalla tai muuten vain jonkun hyvän äärelle pysähtymällä, pysähtymiset ja yliaktiivisuustilan suitsimiset tekevät hyvää niin mielellesi kuin fysiikallesikin. Jos et pääse lähtemään luontoon, luontokuvienkin katseleminen ja niiden ääreen pysähtyminen tekevät hyvää. Senhän me luonnon ystävät tosin jo tiedämmekin :-)

Pari vuotta sitten maalis-huhtikuun vaiheessa koski oli sula, mutta maassa oli vielä lunta siellä täällä. Enemmän talvi kuin juuri nyt. Rengastettu koskikara oli vahdissa kiven päällä sukeltaakseen pian veteen ruuan perään.

Kevään alkua jo nyt - ihanaa viikon jatkoa!

Onnellisuustutkimusten satoa :-)

Kirjoitin työpaikan blogiin tänään muun muassa hengitysharjoitusten avulla tehtävästä stressitason laskemisesta ja tunnetilojen muuttamisesta. Hengitysharjoitusten kautta päädyin Stanfordin yliopistossa tutkimusjohtajana toimivan Emma Seppälän onnellisuustutkimusten jäljille. Niistä en malta olla kirjoittelematta hieman tännekin etenkään eilen löytämäni kuvan jälkeen.

Mietin jo eilen tämän kuvan kanssa, että eivät ole ihan samalla asenteella veljekset tässä liikkeellä ;-) Kesäkuisia variksen poikasia siis ja nälkä on kova. Emo pysyttelee jossain kauempana ja nämä kaksi humanteria ovat jääneet selviytymään yksin.

Vasemmanpuoleinen tyyppi näyttää rennolta ja selvästi matkii emolta saatuja oppeja ja näyttää siltä, kuin etsisi ruokaa. Ja sitten tuo oikeanpuoleinen: rääkyi jatkuvasti nokka milloin enemmän ja milloin vähemmän isosti auki. Se komenteli kaikkea ja kaikkia. Luulen jotenkin, että tuo vasemmanpuoleinen oppi aikaisemmin löytämään ruokansa ihan itse ;-)

Onnellisuustutkija Emma Seppälän suomalais-englantilainen isoisä Richard Rafael Seppälä on toiminut aikoinaan Suomen suurlähettiläänä sekä Ranskassa että Yhdysvalloissa. Sieltä siis kovin suomenkieliseltä kuulostava nimi :-)

Seppälä korostaa ainakin noissa haastatteluissa läsnäolemista, hengitystä (aina niin suotavaa ;-)) ja sitä, että onnellisuus ei tule tavoittelemalla. Onnellisuus ei ole saavutus, vaan olotila. Saavutusten tuoma ilo ja tyydytys on väliaikaista ja tarvitsee jatkuvaa toistumista. Aito, syvempi onnellisuus tulee siitä, että löytää olemassaololleen ja tekemiselleen syvemmän tarkoituksen. Jotain suurempaa kuin itse on.

Hengitysharjoituksista on kovaa tutkimustulosta ja niihin on ohjeita Satakunnan Kansan artikkelissa (suomenkieliset kirjoitetut ohjeet) ja Me Naiset -lehden artikkelissa (suomenkieliset kirjoitetut ohjeet ja englanninkielinen video). Paras hengitysharjoitus ikinä! Todella nopeasti rauhoittava ja tasaava vaikutus.

Paras ohjeistus löytyy täältä Helsingin Sanomien sivulta suomeksi tekstitettynä videona, jos tämä vain näkyy myös muille kuin tilaajille.

Business-oppaan haastattelussa Seppälältä kysyttiin:
"Mitkä ovat kolme vinkkiäsi niille, jotka haluavat menestyä työssään uhraamatta kuitenkaan onnellisuuttaan?"

Vastaukset olivat:

"1. Ota vapaata – tulet olemaan luovempi, oivaltavampi ja tunneälykkäämpi.

2. Ole ystävällinen muille – sinulla tulee olemaan hyvät suhteet työntekijöihisi ja työtovereihisi. He ovat lojaaleja sinulle. Sekä sinä että tiimisi tulette tuottavammiksi. Tulet onnellisemmaksi ja terveemmäksi.

3. Ole kiltti itsellesi. Palaudut helpommin ja olet onnellisempi, opit virheistäsi ja nouset takaisin jaloillesi elämässä väistämättä vastaantulevien haasteiden jälkeen."