Vuokra(-mökki)loma rentoutti jälleen

Virkistävä, palauttava ja rentouttava mökkilomaviikko on nyt takana. Meillä ei ole omaa mökkiä, joten vietämme tällä hetkellä viikon kesässä jollain vuokramökillä. Kotoa poissa oleminen auttaa luopumaan arkisista tavoista, rutiineista ja velvoitteista. Ainakin siksi viikoksi. Se auttaa jo paljon.

Mitä aikaisemmin on varaamassa mökkiä, sitä paremman mökin saa varattua. Tavallaan yksinkertaista. Ja sitten kuitenkin kaikkien noiden erilaisten mökkien vertaileminen keskenään ei ole ollenkaan niin helppoa ja yksinkertaista, miltä se kuulostaa. Ja kaikkea vertailemiseen tarvittavaa tietoa ei aina ole edes saatavissa.

Tämän vuoden mökki saa minulta arvosanaksi (asteikolla 1-5) 4-. Mökki oli melkein täydellinen. Ranta ja piha jäivät sen verran vajaiksi, että kokonaisarvosana on tuo 4-.

Mökin rannassa oli kaksi kiveä, jotka olivat eritysesti paikallisen selkälokkipariskunnan (ja kolmannen osapuolen) suosiossa.

Tässä selkälokkipariskunta. Yhdessä kun oltiin, piti siitä tietenkin pitää kunnon meteliä. Kun kolmas osapuoli yritti hivutella paikalle, meteli oli sitäkin hurjempaa.

Välillä vain koiras huuteli. Välillä huudeltiin kuorossa.

Isokoskelot olivat toisinaan myös kovasti kiinnostuneita rannan kivistä. Selkälokki yritti pitää oman tonttinsa puolta, mutta isokoskelot vetäytyivät vain tyynesti reunemmalle. Pian lokki antoi periksi ja häipyi paikalta.

Isokoekelot ottivat nopeasti kivet haltuunsa ja levittäytyivät tilavammin.

Luonnon tarkkailun ja kuvaamisen lisäksi luin (fiktiivisiä) kirjoja pitkästä aikaa. Lukeminen oli lapsena ja nuorena suuri intohimoni. On mahtavaa löytää hippusia tuosta intohimosta jälleen pitkän, pitkän ajan jälkeen. Yritän opetella sitä, että lukemiseen on ihan ok käyttää aikaa. Ja siitä nauttiminenkin on ihan ok. 

Kävin katsastamassa sienitilanteen yhdessä kantarellipaikassani. Metsää oli kaadettu taas (muutaman vuoden jälkeen) hämmentävän paljon. Reittini sumentuivat ja paikat kartoilla himmenivät. Jostain metsä oli kadonnut tyystin, jostain vain polku ja joitakin puita. Olosuhteet olivat kuitenkin muuttuneet sienille ei-suotuisiksi. Tuohon metsään ei kannata enää palata. Olo on surullinen, vaikka metsän omistaja voi tietenkin toimia, niin kuin haluaa.

Tänä vuonna pitää himmailla kantarellien keräämisen suhteen. Viime kesän kantarelleja riittää pakastimessa vielä ihan tuskaksi asti. Jatkossa ei voi enää ryhtyä pakastamaan vastaavia määriä. Jotain muuta tekemistä pitää siis keksiä jatkuvan kantarellihärdellin rinnalle. Ehdotuksia?

Läsnäoloa luonnossa - ja selkälokin kalastusta :-)

Aurinko paisteli tänään muutaman kerran ihan keväisesti. Työpäivän jälkeen aurinko on jo melko matalalla, mutta onneksi päivät pitenevät hyvää vauhtia. Viimeistään huomenaamulla pitäisi alkaa kunnon sade. Onneksi ehdin tänään onnekkaasti näkemään auringon valoa :-)

Korona-virus ei aiheuta minussa mitään pakokauhua, mutta tilanteen ennakoimattomuus täytyy ottaa omissa suunnitelmissa huomioon jollain tavoin. Pidämme mieheni kanssa talvilomamme maaliskuussa ja suunnitelmissa on ollut Napolin matka. Olen lykännyt lentojen varaamista päivä päivältä kuin odotellakseni, josko seuraavana päivänä uutisista kuulisi jotain matkasuunnitelmia selventävää. Mutta eihän tuosta ole mitään selvää tullut. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme miehen kanssa vaihtaa lomakohteen jonnekin väestötiheydeltään ja turistimäärältään rauhallisempaan paikkaan. Sitä nyt sitten mietitään.

Taas tulee vanha kuva, mutta ainakin minulle näiden läpikäyminen näissä märissä ja usein pilvisissäkin keleissä on mitä parhainta terapiaa. Jälkikäteen monista vähemmän priimoistakin otoksista löytyy jotain, minkä vuoksi niitä on mukavaa katsella. Jotain, mitä ei juuri sillä hetkellä osannut huomata tai arvostaa riittävästi. Tai vain sitä, että pitkän kyttäilyn jälkeen on saanut kuvan tilanteesta, johon ei ilman pitempää hiljaista odottelua olisi törmännyt. Läsnäoloa parhaimmillaan.

Jotkut tilanteet näyttävät pysäytetyssä kuvassa niin paljon monipuolisemmilta kuin liikkuvassa kuvassa norminopeudella katsottuna. Kaikki ei osu silloin silmään.

Jokin aika sitten valokuvaamista mollattiin hieman samaan tapaan kuin sometusta nykyään(kin). Väitettiin, etteivät ihmiset osaa enää elää hetkessä ja katsella ympärilleen, kun kaikkea pitää kuvata - luontoakin. Väitän, että kuvatessa oppii olemaan todella paljon läsnä, elämään juuri käsillä olevassa hetkessä ja odottamaan. Mitä enemmän kuvauskokemusta karttuu, sitä vähemmän tarvitsee kuvata enää ihan kaikkea, sillä paljonhan on tullut jo kuvattua. Vähitellen oppii valitsemaan, mikä on itselle kuvaamisen, odottamisen ja etsimisen arvoista. Lisäksi kuviensa avulla oppii tunnistamaan paljon uusia lajeja ja niistä saa iloa moneen otteeseen vuosien aikana.

Tämänkään selkälokin kalastusta en olisi päässyt seuraamaan näin lähietäisyydeltä, jollen olisi ollut sääksikeskuksen piilokojussa kala-altaan vieressä odottamassa sääksiä kuvattavaksi ;-)

Millä tavalla sinä olet luonnossa läsnä ja keskittyneenä?

Kalan tarina - osa 3 (viimeinen osa)

Tänään lähdin koiran kanssa aamulenkille jo puoli kuuden jälkeen. Ulkona oli 16 astetta lämmintä ja se oli meille kummallekin ehdottomasti päivän paras hetki ulkona liikkumiseen. Tuuheakarvainen koira ei tykkää helteestä tai helle ei ainakaan tee sille hyvää.

Mutta tuohon kalan tarinaan. Jottei tämä kalasta kertoilu veny loputtomiin, pakkaan lopun tarinan tähän aika lailla tiivistettynä. Minulla ei riitä kärsivällisyys yhtään enempään ja sitä paitsi väsyin välillä kuvaamaan noita kalan syöjiä, joten välistä puuttuu paljon kuvamateriaalia ;-)

Harmaalokki tuli siis ottamaan paikkansa kalan ylimpänä käsittelijänä. Variksenpojat väistyivät, vaan eivät häipyneet kauas. Kala valui yhä enemmän takaisin veteen ja harmaalokki sai nostella sitä parempaan asentoon ruokailun lomassa.

Uteliaat ja rohkeat nuorison edustajat tulivat norkoilemaan, josko käsittelystä jäisi rantaan jotain ylimääräistä haukattavaa. Jotain löytyi aina sieltä täältä.

Tässä kohdassa harmaalokkia harmitti aivan varmasti ;-) Kala mokoma vajosi jo kokonaan veteen.

Lokki päätti vetää kalaa hieman sivummalle, missä ranta ei ollut ihan niin jyrkkä.

Ja tässä vaiheessa tulee iso aukko kuvamateriaaliin. Kun harmaalokki sai tarpeekseen aterioinnista, oli kalaa vielä jäljellä. Variksen poikaset tarttuivat oitis tilaisuuteen ja jatkoivat kalan parissa edelleen yhtään sen enempää kenellekään siitä kertomatta.

Hiljaisuudesta huolimatta viisikon loput kolme jäsentä saapuivat pian myös paikalle eikä siinä sitten juuri kuvattavaa ollutkaan. Viisi nuorta varista kököttivät ryhmässä ja kala oli ryhmän keskellä. Siinä ne söivät mutustelivat itsensä tyytyväisiksi. Tämän jälkeen kala oli jo aika lailla kaluttu.

Sen sai huomata paikalle saapunut selkälokki, joka löysi (jo aivan eri rannalta) kovasti riepotellun kalan pään, nahkaa ja selkäruotoja. Mitään hienompaa siitä ei löytynyt, vaikka jäämistöä kuinka käänteli.

Variksenpojat palasivat paikalle myös vielä moneen kertaan. Jotenkin niillä oli ymmärrys siitä, että täällä sitä ruokaa jossain vaiheessa oli, ja löytyihän sieltä kalan nahan sisäpuolelta vielä joitakin murusia. Pojat palasivat paikalle vielä moneen otteeseen tarkistamaan ympäristöä ja kääntelemään ja nyppimään kalan nahkaa. Siinä oli sen kalan tarina.

Koira, siilit ja selkälokki

Koira kävi eilen pienessä operaatiossa ja toistaiseksi viikko on kulunut niissä merkeissä. Suojakaulus aiheuttaa koiruliinissa äkkinäistä jäykkyyttä ja liikuntakyvyttömyyttä samaan tapaan kuin sadeasut ja jalkineetkin. Kaulurin kanssa koiraa pääsee kantamaan paikasta toiseen, sillä askel ei oikein suju. Kun kauluri otetaan hetkeksi pois, löytyy koirasta kummasti lisävirtaa ;-)

Siilit ovat jo vapaalla, mutta tarjolla olevat ruuat ovat oikea hittituote - aamulla jäljellä on vain siilin kakkaa. Ne kun eivät osaa aina ruokailla siististi ;-)

Valokuvaustakin on tullut harrastettua, mutta siilien ruokinnan ja koiran hoitamisen ohessa (se kun tarvitsee nyt vielä lähiseuraa nukkumiseenkin...) kuvien käsittely on jäänyt vähemmälle. Onneksi aika ei lopu, vaan kuville löytyy vielä oma aikansa. Tähän muutama selkälokin iloittelu :-)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille teille!

Kesä jatkuu ja selkälokki

Selkälokin kuvia tällä kertaa. Se samainen selkälokki, jota tulee kuvattua aina sääksikeskuksessa Pohtiolammella.

Ensimmäinen työpäivä on takana. Jalka kipottelee. Yllättävän paljon päivän aikana tulee minimissäänkin käveltyä. Onneksi huominen etätyöpäivä tuo jalalle helpotusta :-)

Töihin palaaminen oli ihan mukavaa loman jälkeen. Edes aikainen herätys ei jaksanut ahdistaa ;-) Kesä jatkuu ja valokuvaaminen myös. Nyt tosin pitäisi ottaa se loikka henkilökuvaukseen päin... Luontoa on sinänsä helppo kuvata, että se ei valita otoksista eikä muutenkaan tunteile kuvaamisen jälkeen. Ihmiset ovat keskimäärin aika tyytymättömiä kuviinsa kaiken kaikkiaan. Yritä siinä sitten aloittelevana henkilökuvaajana löytää paikkaasi... ;-(

Vaan rohkeasti ja intohimolla kesää tästä eteenpäin! Niillä kyvyillä ja niillä rajoituksilla (minulla jalka, jollain muulla jotain muuta), mitä on. Nautitaan siitä, mitä on annettu :-)

Ihanaa elokuun alkua!

Lokit asialla

Kun sääkset olivat sääksikeskuksessa kortilla, piti nauttia kaikesta siitä, mitä oli tarjolla. (Ei muuten hullumpi asenne muihinkaan tilanteisiin...) Lokit kävivät näytillä ja ruokailemassa. Näyttäviä nekin :-)

Selkälokki on kalalammen vakiovieras. Se nielee isonkin saaliin paikan päällä ja jatkaa sitten matkaa pesälle.

Harmaalokki uskaltautui lopulta apajille, kun yksi kala oli saanut aikaisemmassa sääksen syöksyssä osumaa. Kala osoittautui sille kuitenkin liian isoksi. Lensi ensin se nokassaan muutaman metrin ja menetti sitten saaliin painovoimalle. Yritti käydä rannalta saalista hakemassa, mutta luovutti sitten.

Yritä tässä nyt sitten keskittyä... (sääksi)

Sääksen saalistamisprosessi ei ole helppoa. Muiden vaikeuksien lisäksi monet linnut kokevat sääksen uhkana ja vaikeuttavat niin sen elämää kuin kalastamistakin minkä pystyvät. Tavallisesti en kuvaa saalistamistilaisuutta odottavaa sääkseä, mutta tällä kertaa tämän sääksen keskittyminen meni melkein täysin hyökäysten torjumiseen, joten kameran räpsyttely ei kuulunut eikä muutenkaan enää häirinnyt tuossa tilanteessa. Heti kun häiriköt antoivat hivenen periksi, lopetin minäkin kuvaamisen. Mainittakoon vielä, että session lopuksi sääksi syöksyi altaaseen ja nappasi kalan :-)

Näissä kuvissa häiriön aiheuttajana oli selkälokki, mutta kyllä kalatiirakin pisti ehdottomasti sitä parastaan :-)

Selkälokki ruokinta-altaassa

Sääksien ruokinta-altaalla vieraili myös toinen nälkäinen lintu: selkälokki. Mikään pieni lintu sekään ei ole. Kun sääksen pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 52-60 cm, selkälokin vastaava pituus on 48-56 cm. Samaan hengenvetoon täytyy tosin muistaa mainita, että sääksen siipien kärkiväli on 152-167 cm, kun selkälokin siipien kärkiväli on 'vain' 117-134 cm. (Numerotiedot: Luontoportti)

Selkälokin taktiikka oli laskeutua matalaan ruokinta-altaaseen, tarkkailla tilannetta uiden ja sitten nousta lentoon ja syöksyä altaaseen matalalta. Montaa syöksyä ei tarvita. Sen saaliin käsittelytapa on aivan erilainen kuin sääksellä - yhteistä on vain ravintola ja sen menu ;-)