Syömishäiriöistä ei ole kivaa lukea, mutta taas täältä pesee (ihan pienesti)

Syömishäiriö on vaikea, hyvin henkilökohtainenkin aihe. Silti siitä pitäisi mielestäni voida puhua niin kuin muistakin sairauksista. Ainakin niin, että läheiset ja omaiset saavat jotain heitä tukevaa tietoa.

Ensimmäisellä kerralla meillä tilanne kasvoi vähitellen. Koska kouluterveydenhuolto ei ollut huolissaan, yritin minäkin pysyä nahoissani, kunnes tuli äkkipysähdys. Siinä vaiheessa oli vaikeaa (=mahdotonta) ottaa mitään tietoa vastaan. Eikä sitä mitenkään isosti meillä ollut tyrkylläkään. Netistä piti itse selvittää, mutta maansa myyneenä tiedon etsiminen ei yhtään maistunut.

Sairaalasta sain sen käsityksen, että syy on aina vanhemmissa. Yleensä äidissä. Ensimmäisillä tapaamisilla en saanut olla lapsen kanssa kahden, vaan meitä valvoi sairaanhoitaja. Minä olin selvästikin epäiltyjen listoilla. Isosti.

Kun sairaus oli selätetty, en halunnut suoda sille enää ajatustakaan. Olin rikki ja uupunut. En huomannut hakea itselleni apua. Halusin jättää kaiken taakseni.

Toisella kerralla sairaus eteni rajummin - olikohan se koskaan ollutkaan poissa? Taaskaan en pystynyt etsimään tietoa. Sairaalasta ei tullut tukea minulle. Päin vastoin. Elin aika tummia vaiheita elämässäni tuolloin.

Nyt haluan nostaa aihetta esille, kun vihdoin jaksan. Aiheesta on helpompi keskustella, jos joku on jo avannut keskustelun. Aina on helpompi seurata kuin osallistua. Ja on helpompi osallistua kuin aloittaa keskustelu. Minä aloitan nyt jotain, joka kantaa, minne kantaa.

Minun lähikokemukseni ovat anoreksiasta. Ensimmäiset eivätkä toisetkaan merkit näkyneet painosta. Kun painon laskeminen alkoi näkyä, oltiin jo aika syvissä vesissä.

Jos lapsi (tai aikuinen) ei ruokaile kanssanne, tekee ruokaa ja herkkuja muille ja urheilee koko kylän edestä, on syytä pistää pystyyn kunnon keskustelu. Kannattaa muistaa, että sairauteen liittyy välttely ja valkoiset valheet. Tässä on todella vaikeaa säilyttää hänen luottamuksensa (jonka menettää, jos epäilee liikaa) ja tuntuma totuuteen.

Tähän liittyen ja liittymättä haluan nostaa aiheeksi vielä kiitollisuuden. Se kantaa silloinkin, kun kaikki tuntuu sortuvan. Se tukee hatarassa ja epävarmassa elämän tilanteessa.

Vaikka kuinka elämä runteleekaan joskus, melkein aina on jotain, mistä olla kiitollinen. Yritin olla murehtimatta sairasta lastani. Keskityin olemaan kiitollinen siitä, että hän yhä oli olemassa. Se oli samaan aikaan mahdottoman vaikeaa ja yksinkertaisen helppoa.

Ollaan kiitollisia 🥰

Mistä sinä olet kiitollinen?

Ajatuksia kehon kommentoinnista ja syömishäiriöistä sekä lomapäivän Kondoilua

Ihmisen ulkonäön kommentointi on riskipeliä. Muistan elämäni varrelta paljon ikäväksi kokemiani ulkonäköni kommentointeja. Nuorena henkilökohtaisesti: "X kertoi haluavansa olla laiha, muttei niin laiha kuin sinä, koska se on jo rumaa." Äkiinnyin enemmän sanansaattajalle kuin alkuperäisen tokaisun lausujalle.

Samalta henkilöltä noin 20 vuotta myöhemmin julkisesti: "Ei uskoisi, että Susanna on nuorena ollut todella laiha!" 

Syömishäiriön näkökulmasta ulkonäön positiivinenkin kommentointi voi olla haitallista. Etenkin, jos se kohdistuu painoon. Hoikkuuden kehuminen voi olla paha virhe syömishäiriön näkökulmasta. Sitä on äkkiseltään jopa vaikea ymmärtää.

Olen oppinut, että parhaita kehumisen kohteita ovat asiat, joihin ihminen ei voi suoraan suorittamalla vaikuttaa. Syömishäiriöt ovat tyypillisesti tunnollisten suorittajien uhka.

Reippaus, reiluus, jaksaminen ja ystävällisyys ovat luullakseni kohtuullisen turvallisia kehumisen aiheita, kun haluaa kehua. Niissä on kohtuullisen vaikea ylisuorittaa. Toki kovasti tunnollisen nuoren tai aikuisen kanssa tässäkin kannattaa pitää tuntosarvet valppaina.

Syömishäiriöistä on aika vaikea löytää riittävästi tietoa. Aihe on puoliksi tabu varmasti monestakin syystä. Yksi vaikenemisen syy on olla ruokkimatta muiden syömishäiriöistä kärsivien ihmisten sairauksia lisää. Omaisten ja sairastuneiden intressit menevät tässä pahasti ristiin.

Syömishäiriö ei myöskään näy aina henkilön painossa. Sairaus on mielen sairaus ja henkinen kipu voi olla kova, vaikka paino pysyisikin vielä kohtuullisissa lukemissa, jopa ihan normaaleissa luvuissa. 

Jos kohtaat tunnollisen ihmisen, joka ei syö julkisesti ja urheilee yli kaikkien suositusten, saatat olla tekemisissä syömishäiriöisen ihmisen kanssa. Syömisestä, liikunnasta tai terveydestä puhuminen ei enää välttämättä toimi positiivisesti. Hän todennäköisesti tarvitsee silloin ammattilaisten apua.

Meillä on tänään satanut vettä melkein vaakasuoraan. Ikkunat olivat saderaitojen peitossa, sitä tapahtuu harvoin. Minun vuosilomapäiväni sujui univelkaa paikatessa, kotiaskareita tehdessä ja opintoja edistäessä. Kotiaskareissa keskityin Marie Kondo -tyyliin karsimiseen ja järjestämiseen. Pieni askel taas otettu eteenpäin 👍

Ihanaa sateisen lokakuun jatkoa! Sadepäivät ovat mahtavia tilaisuuksia Kondoilla ja karsia kotona 🥰.