Pysähdys Liminganlahdella 🥰

Liminganlahden tornille olisi hyvinkin voinut jäädä vaikka muutamaksi päiväksi, vaikka muutto onkin jo lopuillaan. Tornilla kärkkyminen pitemmän aikaa ei kuulunut matkasuunnitelmaamme, joten nautin maisemista ja linnuista juuri sopivasti 🥰.

Liminganlahden alue ja luontotorni ovat ihan Oulun kupeessa. Siellä oli hyvä ja luontevaa pysähtyä Hailuodon jälkeen. Torni on korkea ja tilava. Siellä oli väkeä, muttei niin paljon ruuhkaa, etteikö olisi päässyt kuvaamaan.

Ensin yleisnäkymää tornista.

Tätä lintua veikkaan punajalkavikloksi. Jalat ovat pitkät ja punaiset, nokassa myös punaista. Mitä mieltä olet?

Tässä taas veikkaan valkovikloa.

Nämä ovat ihan varmasti suokukkoja. Koirailla on majesteetillinen röyhyskauluri auki heti laskeutumisen jälkeen. Ja mitkä värit 😍.

Punajalkaviklo?

Valkoviklo?

Ja pieni pajusirkku.

Jos linnuista tykkää, niin Liminganlahdellakin kannattaa käydä ainakin kerran elämässään 👍

Kapustarintoja, kuovi ja suokukkoja

Viime päivinä olen kolunnut tuttuja maisemia aistimassa kevään etenemistä ja hieman tutkinut uusiakin paikkoja tulevaisuuden varalle. Uusien paikkojen tutkiminen tekee aina hyvää, joskus niistä tekee jopa löytöjä. Useimmiten minun kohdallani reissu on ollut kiva retki, jota en todennäköisesti tee uudestaan.

Eilen törmäsin kuin törmäsinkin kapustarintaparveen uudelleen. Niitä näytti olevan ensin huomattavasti aikaisempaa niukemmin. Sitä paitsi noista mustista pisteistä pellolla ei oikein osaa sanoa mitään, ennen kuin on ottanut pari kuvaa ja katsonut kuvia suurempana kameran näytöltä. Niin siis tein tälläkin kertaa. Otin muutaman kuvan tuosta hyvin harvapäisen näköisestä mustien pisteiden porukasta katsastaakseni tilanteen - mistä linnuista edes on kyse.

Näitä kuvia sitten tiirailin autossa kameran ylle kumartuneena.

Kapustarinnoilta näyttivät, väritys on niin selkeä. Kun sitten nousin kameran näytön äärestä ylös, pelto näyttikin jo ihan toisenlaiselta:

Niitä oli popahtanut ylös piilosta kuin sieniä sateella ja parvi näytti olevan jopa hieman lähempänä kuin äsken ;-) Ne olivat piileskelleet mahdollisimman matalana ja nousseet ylös sillä aikaa kun minä touhusin kameran kanssa! Hauskaa porukkaa! Hekottelin itsekseni ja nimittelin noita lintuja huumorintajuisiksi hepuiksi! ;-) Eivät välittäneet mitään ja alkoivat pian vipeltää kukin omiin suuntiinsa, pysähtyivät nokkaisemaan purtavaa ja taas vipellettiin.

Tänään samalla suunnalla näin aamusella kuovin. Sekin on ehdottomasti minun lempilintujani niin ulkomuodon kuin äänenkin perusteella :-) Kuovilta terveisiä :-) Kuovi pysytteli kaukana niinkuin muutkin tämän julkaisun lintuset.

Onnekseni näin aamulla myös kapustarintaparven. Mutta tällä kertaa siellä oli joukossa isompia vaaleita ja tummia pisteitä (kaukaa katsottuna siis). Ei kun taas ottamaan kuvia ja yritystä saada tarkennus ihan liian kaukana olevaan suurempaan pieneen pisteeseen. Kameran näytön tulkinnan ja noiden palluroiden liikkumisen perusteella päättelin niiden olevan suokukkoja ja niin olikin. Koiraat olivat oikein juhlapuvuissa ja mukana oli tietenkin myös pelkistetymmissä asuissa olevia naaraita. Kuvat haperoa huttua kaukaa, mutta julkaisen ne silti.

Hieman noista saa käsitystä suokukkojen kaulureiden eri värityksistä, joita tässäkin otoksessa löytyi todella monenlaisia: valkoista, tummaa, oranssia, ruskeaa ja valko-mustaa (ei taida näkyä näissä kuvissa). Koiraiden ryntäily ei näy näistä kuvista, mutta sellaista taisteluhenkistä kukkoilua oli mukana monen koiraan liikehdinnässä, kun ne rynnistivät toisiaan kohti ;-)

Näiden kanssa kävi niin, että kuvasin aina kerralla jonkin verran. Katsoin taas välillä kameran näytöltä valotuksen, suljinajan ja tarkennuksen toimivuutta ja kuvasin sitten lisää. Yhden kerran nostaessani pääni ja kameran taas ylös koko pelto oli tyhjä. Aivan hiiren hiljaa ne olivat lähteneet lentoon. Näin parven lentävän edes ja takaisin (kuin eivät yhtään tietäisi, mihin haluaisivat seuraavaksi mennä), mutta niiden lentoon lähdöstä ei kuulunut edes kuiskauksen vertaa ääntä. Yllätyksellistä sakkia :-)

Upeaa äitienpäivää huomiseksi kaikille! Kaikilla on kuitenkin joskus ollut äiti jossain, joten siinä mielessä päivää voi juhlia ihan jokainen :-)

Suokukkoja pellolla

Olen pari päivää tunnistellut noita neljää kuviini ikuistamaani lintua - eilen laitoin sitten kuvan fb-sivulle tunnistusavun toivossa. Suokukoksi päädyimme näitä lintuja pitämään :-)

Keväällä suokukon (etenkin koiraan) tunnistaminen on äärettömän helppoa, Syksyllä mukana on myös nuoria yksilöitä eivätkä koiraatkaan koreile enää höyhenpuuhkillaan.

Neljä suokukkoa näin välillä yhdessä välillä erillään töyhtöhyyppien seassa vipeltämässä. Eivät juuri olleet paikallaan, vaan koko ajan nokka mullassa eteenpäin harppomassa. No, nostettiinhan se nokka sieltä mullasta välillä, mutta pian se oli taas melkein näkymättömissä. Hieno fiilis oli taas löytää uusia tuttuja tähän syksyyn :-)

Lintuja ja auktoriteettiongelma

Ennen Korkeasaaren lintukuvia myönnän, että minulla oli eilen koiran kanssa auktoriteettiongelma. Vein koiran uimaan, mistä tämä tavallisesti pitää oikein kovasti. Ja totteleekin minua tavallisesti oikein kiltisti. Joskus pitää komentaa kahdesti, mutta viimeistään sillä toisella käskyllä silloinkin totellaan.

Eilen koira kävi kahlaamassa hihnan päässä kanssani ja päätti siirtyä rannalle. Ajattelin, että sen olisi helpompi liikkua ilman hihnaa ja irrotin hihnan. Olin aivan oikeassa. Koiran OLI paljon helpompi liikkua. Kutsuessani sitä luokseni veteen se alkoi matalana hiipiä päinvastaiseen suuntaan kohti parkkipaikkaa ja autoa. Komensin koiraa olemaan paikallaan, jolloin se katsoi minua varovasti olkansa yli ja jatkoi määrätietoisesti hiipimistä pois päin.

Korotin ääntäni ja komensin sen paikalleen oikein jämäkästi. Vastauksena tähän koira vilkaisi minua taas olkansa yli ja jatkoi hiipimistään matalana, korvat hieman luimussa, mutta vauhtiaan hieman kiihdyttäen. Noin seitsemännen paikka-komennon jälkeen koira hiipi jo reipasta vauhtia enää taakseen vilkuilematta ja minä olin revetä nauruun. Käske siinä toista nyt jämäkästi, kun ihan mahdottomasti naurattaa... ;-)

Tein vielä muutaman epätoivoisen vakavoitumis- ja komentamisyrityksen kävellen koiran perässä yhä reippaampaa vauhtia itsekin. Sain koiran vihdoin pysähtymään - auton vieressä. Koiruliini oli kovasti sitä mieltä, että kahlaukset on nyt kahlattu ja että nyt lähdetään kotiin. Paksuturkkinen otus tarvitsi kuitenkin vilvoituksensa, joten hihna löysi nopeasti tiensä takaisin paikalleen. Tallustelimme takaisin rantaan kahlaamaan ja lisäksi kannoin hänet kerran syvemmälle, josta sitten uitiin rivakasti rantaan ja hölkättiin hihna vinkuen autolle :-) Vaan olipa koira virkistynyt oikein kunnolla.

Korkeasaaren lintusöpöläisiä kuvasin tietenkin paljon, mutta jotten venyttäisi aihetta aivan tolkuttomasti, laitan tähän lyhyen yhteenvedon lintukavereistani.

Tämä jättikokoinen kotka taisi olla kuningasmerikotka... Harmi, ettei Korkeasaaren sivuilla ole kuvauksia kaikista näistä eläimistä. Iso kuin mikä kuitenkin...

Viirupöllö oli puun lehvästön kätkössä nukkumassa. Hieman raotteli välillä silmiään, hurmaava otus. Hieman orastavaa pöllökuumetta havaittavissa minussa... ;-)

Hiiripöllö oli huomattavasti helpommin havaittavassa paikassa kuin viirupöllö. Ja mahdottoman paljon pienempi... Jotain mystistä näissä pöllöissä.

Suokukko - epäilisin, että koiras - ilman juhlaröyhelöitä kaulassaan.