Multitaskausta ja räkättirastaita

Kahden pienen lapsen äitinä minusta kehittyi aikoinaan melkoisen hyvä multitaskaaja, vaikkei tuo termi ollutkaan silloin kai vielä käytössä. Kahden pienen lapsen kanssa voit saada käytännössä jotain aikaan vain, jos teit sen kaiken muun ohessa samaan aikaan. Lapsia ei voinut unohtaa hetkeksikään, joten vaihtoehdot olivat joko-tai.

Kun multitaskaamisesta kasvoi oma vahvuusalueeni, oli helppo kuvitella, että sitä taitoa pitäisi viljellä jatkossakin. Ja paljon. Ikävä kyllä työelämä painostaa myös multitaskaamiseen, oli sinulla lapsia tai ei ja halusit sitä tai et.

Kun tekee kaikkea samaan aikaan, ei voi tehdä mitään erityisen hyvin. Ei voi keskittyä mihinkään oikein kunnolla eikä voi parantaa suoritustaan millään osa-alueella mitenkään merkittävästi.

Tiedäthän sen tyypin, joka naputtelee kännykällään tai tietokoneellaan aina jotain ihan muuta. Hän ei ole läsnä. Ja kun hän on olevinaan läsnä, hän on ihan pihalla. Hän todennäköisesti uskottelee itselleen, että ihan hyvinhän tämä meni. Mutta ei mennyt hyvin kenenkään muun mielestä. Et varmaankaan halua olla tuo tyyppi?

Hän sählää ja säätää. Häntä pitää varmistella, tukea ja oikaista. Hän unohtaa omat tehtävänsä ja säveltää uutta muiden valmisteluista välittämättä. 

Tässä haluan ylistää kaikkia niitä ihmisiä, jotka yrittävät olla läsnä sekä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja kunnolla. Ylistän sinua, joka maltat kuunnella ennen kuin säädät jo eteenpäin. Ja sinua, joka jaksat kuunnella siihen asti, että muistat keskustelun tärkeimmän pointin vielä keskustelun jälkeenkin.

Kumarran nöyrästi sinua, joka maltat sulkea muut houkutukset pois ja ottaa ohjelmaasi yhden asian kerrallaan. Ja nöyrimmät ihailuni sinulle, joka jaksat hetken summata asioita yhteen ja vetää johtopäätöksiä ennen tuleen säntäämistä.

Ymmärrän sen, että on tilanteita ja ammatteja, joissa on painettava monella raiteella yhtä aikaa ja kovaa. Mutta jos et ole hengen, terveyden tai turvallisuuden pelastaja, mieti vielä uudestaan, miten haluaisit käyttää oman aikasi.

Minä käytin pääsiäisenä röyhkeästi aikaa räkättirastaiden tarkkailuun. Aivan 'hyödytöntä' puuhaa, mutta muun muassa hyvää keskittymisharjoittelua. Näin räkättirastaiden 'soidinmenoja' ensimmäistä kertaa koskaan. Koiras tekeytyy omaa kokoaan isommaksi levittelemällä siipiään ja pyrstösulkiaan. Ja voi sitä tanssahtelua 🥰. Kaikkea sitä huomaakaan, kun välillä malttaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan 💖

Multitaskaatko sinä?

Miten varmistat keskittymisen yhteen asiaan kerrallaan?

Opittavaa osaamista vai henkilökohtaisia ominaisuuksia?

Eilen, lauantaina, vietin tunnin verran pihalla retkituolissa kameran kanssa. Tänään (sunnuntaina) vietin saman verran aikaa ulkona patiolla koiran ja käsitöiden parissa. Pixie jaksoi olla ihmeellisen hyvin haukkumatta - vain ne ihan pakolliset 👍.

Eilen aamupäivällä keli helli ja lintujakin kävi pihassa ihan kiitettävästi.

Sinitiaisten lisäksi talitiaisetkin kävivät ruokinnalla. Ne eivät käyneet pötkylällä, vaan nappasivat pähkinän palasia syöttöautomaatilta. Kuorittuja auringonkukan siemeniä on ollut aika vaikea löytää tänä talvena ainakin meillä päin 🤔

Järripeipot ovat saapuneet ihan viimeaikoina. 

Ja ihan oikea varpunen rautiainen kaikkien värikkäiden vieraiden keskellä!

Naakat hamuavat lumen tulon jälkeen esille laitettua talisiemenpötkylää.

Käpytikkakin saapui käväisemään, mutta ruokatarjonta ei kutkuttanut eikä houkuttanut.

Punarinnat huutelevat kesäloitsuilla ja naksuttelevat hiljaisilla äänillä. Pysyvät enimmäkseen todella piilossa.

Rastaat ovat taas täällä. Tässä räkättirastas, joka raksutteli omenapuussa, muttei sitten kuitenkaan laskeutunut nurmikolle noukkimaan matosaalista.

Pikkuvarpusia näkyy vähän enemmän kuin tavisvarpusia. Nekin ovat kuitenkin vähenemään päin.

Peipot laulavat meidät pyörryksiin. Lisäksi ne käyvät etsimässä makupaloja pihalta.

Lisäksi pihalla kävi fasaanipariskunta, harakka, talitiainen, ja jokin lokkikin lensi ylitse.

Kaiken muun ohella pysähdyn moninaisina vuorokauden aikoina miettimään sitä, mikä ihmisen elämässä on osaamista (opeteltavaa ja kehitettävää) ja mikä ominaisuuksia (annettua, ei muutettavissa). Tämä on nimittäin aika ristivetoa aiheuttava aihe. Jos tästä ei päästä yhteiseen ymmärrykseen työpaikan sisällä, kehittäminen on aika tuloksetonta. Siis minun mielestäni.

Ajattelen niin, että osaaminen on kaikkea sitä, jota voi kehittää ja jonka tasoon itsessään voi vaikuttaa. Ominaisuus on mielestäni sitä, mikä minussa on ja johon en voi omin toimineni vaikuttaa.

Jos keskustellaan vaikkapa kielitaidosta, tämä on aika helppoa juttua. Kielitaitoaan voi kehittää kuka tahansa oikeanlaisessa ohjauksessa. Taitotasosi voi olla mitä tahansa olemattomasta erinomaiseen. Toki taito vaihtelee valitun kielen mukaan. Tässä on kyse ehdottomasti osaamisesta.

Kun puhutaan ominaisuuksista, puhutaan niistä asioista, joita meissä on, mutta joita emme pääse muuttamaan omin keinoin. Kuten silmien väri. Pituus. Veriryhmä. Ja niin edelleen.

Näiden helppojen tapausten väliin jää paljon harmaata aluetta, joista olemme yllättävän usein eri mieltä.

Osaaminen ei ole sama asia kuin lahjakkuus (ainakaan minun mielestäni). Joku voi olla musikaalisesti lahjakas, mutta vaatii työtä ja opettelua, että lahjakkuus kääntyy osaamiseksi. Jokainen voi opetella ja oppia musiikkia ja musikaalisuutta. Se on vain joillekin paljon helpompaa kuin muille. On kuitenkin ihan puskista huutelemista, ettei vähemmän musikaalisesti lahjakas ihminen voisi opetella musiikkia ja oppia siinä taitavaksi.

Musikaalisuudesta ei väitellä työelämässä. Enemmänkin vedotaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kun kyse on stressin sietämisestä, erilaisuuden ymmärtämisestä, uuteen heittäytymisestä tai muutoksiin sopeutumisesta. Näiden kohdalla on kutsuvaa uskotella itselleen ja muille, että kehittyminen näiden asioiden suhteen ei ole mahdollista, koska kyse ei ole taidoista, vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista (joihin emme siis voi mitenkään vaikuttaa).

Mikä on sinun mielestäsi opeteltavaa työelämä-/yhteiskuntataitoa?

Ja mikä on vain henkilökohtaista ominaisuutta, johon ei vain voi itse vaikuttaa?

Edit 4.5.2024 Varpunen olikin rautiainen. Kiitos vinkistä, anonyymi!

Häntä korkealle, kevään ensimmäiset räkättirastaat

Kevät etenee ja lumi vähenee, mutta ihan mahdottoman hitaasti näin minun näkökulmastani. Yritän kuitenkin sulkea mielestäni ja silmistäni lumen pois ja keskittyä kevääseen. Ja sen etenemiseen.

Pyrin muutenkin keskittymään hyvään, sillä sitä onneksi riittää.

Tänään tapasin kevään ensimmäiset räkättirastaani. Räkättirastaita tulee arvostettua ihan liian vähän. Ensihavainnot keväällä ovat ihania juttuja. Matojen saalistaminen nurmikolta ja poikasten ruokkiminen myöskin noita kohokohtia. Mutta muulloin löytyy aina muka joku kauniimpi, paremmin laulava ja harvinaisempi lintu, joka ohittaa räkättirastaan huomioarvossa mennen tullen. Tavallaan aika sääli juttu.

Mutta tässä se kevään ensimmäiseni 🥰

Tänään ihailin kaunista kevätsäätä kävelymatkan etäisyydellä kodista. Kuvattavaa oli vähän, mutta elämyksiä ihan mahdottomasti herättämään piilossa kytevä keväinen elinvoimani. 

Törmäsin myös kahteen kärpäseen kävelyreissullani. Ihan kirjaimellisesti. Toinen poksahti otsaan, toinen poskeen. Ensireaktio oli ällötys. Sitten sulin taas tällekin kevään merkille 💖.

Talvi kääntyy valoon päin - kannattaa käydä ulkona!

Joulun aika on sujunut upeasti. Molemmat lapset olivat paikalla ja se ei ole koskaan itsestään selvää. Nyt oli taas onnekasta.

Äiti (tai oikeammin kotihoitaja) soitti jouluaattona iltapäivällä ja (äiti sitten) kysyi, missä olin. He (hän ja kotihoitaja) kuulemma odottivat minua sinne. Äiti muistaa kaiken ällistyttävän hyvin, vaikka tykkääkin nautiskella isän jäljillä muistamattomuuden lähteistä. Kerroin, etten ole todellakaan tulossa aattona, vaan tapaninpäivänä, kuten oli moneen otteeseen sovittu. Kun vielä käytiin läpi se, ettei tapaninpäivä ollut seuraavana päivänä, vaan sitä seuraavana, päästiin sopimaan kellonajat tapaamista varten. Sitten kaikki oli hyvin. Niin luulen.

Soitin tänään isän palvelukeskukseen ja siellä kuulemma norovirustilanne on hyvä eli sinne voi ihan huoletta mennä. Se on helpottavaa 👍.

Hetken verran kävin kameran kanssa katselemassa vuodenvaihteen valoa. Aurinko on vielä matalalla, mutta parhaimmillaan se riittää herättämään ison ilon ja innostuksen.

Räkättirastaat ovat liikkeellä ja pihlajanmarjat kelpaavat niille iloisesti 🥰 Tästä se talvi paranee! ⛄❄🤍🥰💡

Erilaisuudessa on voimaa ja räkättirastaan lentokyvytön poikanen

Elämä osaa olla hyvääkin 😊

Kun korona-aika hellittää, lähden taas jollekin omalle kuvausreissulle. Mieli kutsuu Viroon ja Latviaan ja sinne menenkin, kun aika on kypsä.

Omalla tavallaan odotan korona-ajan rajoitusten loppumista tai ainakin ehtymistä siinäkin mielessä, että luonnosta väliaikaishelpotusta etsivät supersosiaaliset ja matkailuhaluiset pääsisivät vihdoin oikeiden mielihalujensa pariin. Luonto rauhoittuisi paljon ja sieltä olisi taas helpompi löytää hiljaisuutta. Toki sitä hiljaisuutta metsästän nytkin. Se vain vaatii aikaisempaa enemmän panostusta.

Tapahtuma- ja kulttuuriala ovat olleet todella suljettuina. Toivon, että kovasti samanmielisyyttä ja -henkisyyttä arvostavat ihmiset osaisivat rajoitusten vähentämisen myötä arvostaa yhä enemmän myös erilaisuutta ja erilaisten asioiden arvostamista. Onneksi emme ole kaikki jonottamassa samoja kulttuuritapahtumien lippuja. Onneksi eniten niitä haluavat saavat jotakuinkin haluamansa.

Jospa erilaisuus nousisi vihdoin arvoasteikossa korkeammalle. Jospa eri asioiden tavoittelussa nähtäisiinkin hyötyjä eikä harmeja. Jospa erilaisissa näkökulmissa toteutuisikin hurja kasvu kilpailun sijaan.

Aurinko laskee ja tontin rajalle istuttamieni metsäpihlajien (kotipihlajien?) harvinaisen runsaat kukat loistavat pehmeän lämpimässä valossa. Juuri nyt on tavattoman kaunista 🥰.

Ja asiasta kukkaruukkuun...

Räkättirastaiden poikaset ovat jo isoja. Monet ovat lentokykyisiä, mutta ei tämä hönö. Toivottavasti se selviää aikuiseksi asti. Nyt se on peloton ja ylirohkea pomppiessaan paikasta toiseen ja jäädessään odottelemaan näkyvälle paikalle. Huomaa sen todella keskenkasvuinen pyrstö. Onneksi käpytikka kerää omille poikasilleen vasta korentoja. Isoja ruoka-annoksia ei siellä siis vielä tarvita 👍.

Välillä pitää huoltaa omaa kroppaansa. Se hetki tuli juuri nyt.

Räkättirastas ja matosaalis

Ainakin linnuilla riittää nyt tohinaa! Niiden tohinan syy on jotenkin järkeenkäyvämpi kuin meidän työelämämme kevättohinoiden perusteet. Lintujen poikaset eivät vain selviä, jolleivät emot ruoki niitä riittävästi ja oikeanlaisella ruoalla. Suuri osa työkiireistä on sellaisia, ettei niiden takana ole mitään oikeaa hätää tai hädän uhkaa. Tuntuu usein siltä, että joku on vain päättänyt tahtoa, että nyt on tapahduttava heti ja sitten on vain tapahduttava heti.

Varpuset suhaavat nurmikolla pienet hyönteisniput nokissaan. Poikaset ovat selvästi vielä pieniä ja proteiinipitoisen ravinnon pitää olla pieniin nokkiin ja kurkkuihin sopivaa. Räkätti- ja punakylkirastaiden poikaset ovat ainakin joissakin poikueissa jo huomattavan paljon isompia. Ihan kunnon matoja emot lennättävät jo perillisilleen. Tuo matojen etsiminen ja kerääminen on jotenkin aina yhtä liikuttavaa seurattavaa :-)

En tiedä, mikä temperamenttinen heilahdus tässä kävi.

Mutta niin se mato jäi sen seurauksena rullalle nokan ympärille ;-)

Vaikka päivä on taas tarjoillut niin vesisateita, raekuuroja kuin auringon pilkahduksiakin, parempaa on luvassa. Ensi viikoksi luvataan ihan kesäisiä kelejä - toivotaan, että ennusteet osuvat edes sinne päin eikä tällainen keli jatku enää sinne asti.

Torstaina onkin helatorstai. Minä vietän perjantaina vapaapäivän eli tiedossa on ihan kunnon mittainen viikonloppu. Jos keli sallii, lähden luontoon ;-) Entä sinä?

Tällainen päivä tänään ;-)

Aamulla juna oli ensin noin 25 minuuttia myöhässä. Junassa kuuluteltiin myöhästymisen syyksi Tampereella rikkoutunut veturi. Koska juna jäi kunnolla jälkeen aikataulustaan, junan vaihtajat eivät Riihimäellä ehtineet seuraaviin juniinsa. Lisäksi jouduimme odottelemaan vapaata raidetta, köröttelemään hitaamman junan perässä ja Tikkurilan kohdalla olimme jo yli 40 minuuttia myöhässä. Matka kotoa työpaikalle kesti 2 tuntia ja 13 minuuttia. Aamun ohjelma sai heti muutaman tiukan muutoksen.

Kotiin palatessa suunnistin junalle vaunuun 8, jossa minulla oli paikka varattuna kahden hengen työskentelyhyttiin. Oli todella tyytyväinen paikkavalintaani, sillä matkaseura oli syyslomien vuoksi huomattavasti tavallista vilkkaampaa ja äänekkäämpää. Tuhdin työpäivän jälkeen oli ilo ajatella rauhallista kotimatkaa.

Paitsi että junassa nyt ei jostain syystä ollutkaan vaunuja 7 ja 8. Päädyin etsimään paikan vaunusta 6 (siis se viimeinen vaunu) ja toivoin sieltä löytyvän kausilippulaisten kiintiöpaikkoja, jonne ei tarvitse siis paikkalippua. Mutta ei, sinne tuli kaksi rouvaa kouluikäisten lastensa kanssa, jotka ottivat sitten kaiken ilon irti junassa olemisesta.

Tiedätkö, millaisen äänen IC-junan istuimen edessä olevassa istuimessa oleva pöytä pitää, kun sen päästää putoamaan vapaasti? Kovan. Entä millainen ääni kuulukaan sen viereisen pöydän vapaasta vapauttamisesta? Ihan yhtä kova. Vastaavasti äänen taso pysyy suurinpiirtein yhtä kovana, kun mennään junavaunussa eteenpäin tai taaksepäin. Pitkän rymistelyjakson jälkeen lasten äiti kehotti heitä olemaan hiljempaa. Vahvistin kehoitusta katsomalla vieressäni touhuavaa poikaa puolijulmalla leipääntyneen naisen katseella. Tuli hetken hiljaisuus.

Sitten lapset löysivät kaksikerrosvaunun portaat. Niissä saattoi juosta kilpaa ja kiljua kovaa. Edestakaisin. Pitkältä tuntuneen riehuntajakson jälkeen lasten äiti sanoi lapsille, ettei sovi juosta rappusissa, koska voi tuntua ikävältä, kun juna yhtäkkiä lähteekin liikkeelle. Tähän kouluikäiset vastasivat (ihan oikein), että eihän juna ole lähdössä vielä vähään aikaan. Mutta minä olin, juuri sillä hetkellä.

Päätin kävellä junan toiseen päähän ja etsiä rauhallisempaa vaunua matkalle. Löysinkin rauhallisemman vaunun. Tikkurilaan asti odottelin, josko istunkin jonkun toisen paikalla ja joudun vielä siirtymään. Onni oli myötä, eikä kukaan tullut karhuamaan minulta paikkaansa. Sain laittaa selkänojaa hieman rennompaan asentoon, sulkea silmäni ja levätä.

Joskus aikoinaan tätä villiä työmatkaelämää oli viisi päivää viikossa, sitten etätyön myötä 4-5 päivää viikossa. Silloin huumorintaju ei aina sopeutunut näihin junamatkailun ainaisiin vähemmän miellyttäviin yllätyksiin. Nyt, kun lisääntyneen etätyön myötä junailemista ei tarvitse harrastaa jatkuvasti, vastoinkäymisetkin ottaa vastaan huomattavasti positiivisemmin.

Tähän loppuun muutamat syksyiset lintukuvat räkättirastaasta - ihanaa viikon jatkoa!

Mitenkäs sinun päiväsi meni?

Mihin luontolomalle huhti-toukokuun vaihteessa?

Kevät odottaa ihan nurkan takana. Lunta sataa tämän tästä, mutta se on märkää lunta ja muuttuu vedeksi hetkessä lämpötilan kohotessa.

Ihan kohta linnut pörräävät jo valmistamassa pesiään ja ruokkimassa poikasiaan. Ihan kohta...

Suunnittelen omaa kevätlomaani huhti-toukokuun vaihteeseen. Mieluusti lomailisin luonnon äärellä kotimaassa tai ihan lähellä. Hyvien lähivaihtoehtojen puutteessa voisin lähteä kauemmaskin. Mitä ehdottaisit?

Lintuja omenapuussa :-)

Ehdin taas tänäkin vuonna julistaa vanhahkon omenapuumme huonoksi omenantuottajaksi. Se tuottaa usein vähän tai keskikertaisesti rupisia ja madonsyömiä omenia. Tänä vuonna sato on hulvattoman suuri, kuten taitaa olla kaikkialla. Ja yllättäen omenat ovat tehneet kovasti kauppaansa...

Eilen lomapäivänäni omenapuuhun pelmahti kahdesti kottaraisparvi. Ne lähtivät heti pois, kun yritin mennä ulos kuvaamaan. Ainoa tunnistekuva on otettu ikkunan läpi vastavaloon...

Nuori kottarainenhan se siinä. Taisi popsia ennen kaikkea muumiotautista omenaa - hyvin näytti kelpaavan :-)

Puu aivan pöhisi kottaraisista ja omenia putoili maahan innokkaiden aterioitsijoiden jäljiltä.

Tänään etätyöpäivälläni tarkkailin omenapuuta työhuoneen ikkunasta. Heti aamusta puussa (ja maassa) oli vieraita. Tällä kertaa asialla oli räkättirastaiden parvi, eivätkä ne tyytyneet muumio-omppuihin. Ne nakuttelivat punaisia kypsiä omenoita :-) Hyvä niin, ei niitä kukaan muukaan söisi.

Keli oli harmaa ja hämärä eikä kamera ollut välillä tarkentaa kuvaa ollenkaan. Kuvat ovat sään mukaisia (vaikka otin ne avoimesta ikkunasta). Mutta lintujen iloittelu oli hilpeää seurattavaa :-)

Linnuillakin on kuuma

Kuumien kevätkelien myötä olen huomannut monen linnun liikkuvan nokka auki. Sää on sen verran lämmintä, että linnut joutuvat jäähdyttelemään suunsa kautta.

Räkättirastas liikkui saalistamassa nokka auki.

Samoin kalalokki hautoi muniaan nokka levällään.

Kalalokin kuva on otettu siitä paikasta, kun yllättäen huomasin sen. Muutama kuva ja sitten hiivin pois. Mahdollisimman pienillä häiriöillä tämä kuva on otettu.

Sadetta saisi totisesti tulla. Ja vähän viileämpääkin. Luonto kiittäisi :-)

Räkättirastas ruokahankinnoilla

Räkättirastailla taitaa olla jo poikasia. Eilen sai varis jos toinenkin kyytiä ja huutia räksiltä mentyään liian lähelle niiden pesäaluetta. Samanlaisen ajojahdin kohteeksi pääsi myös piskuinen orava, joka niin ikään oli eksynyt väärälle reviirille. Hurjan näköistä touhua, räksiä on aina monta yhden pakenijan kimpussa. Vaan eivätpä nuo jahdin kohteenakaan olleet otukset olleet välttämättä liikkeellä vain hyvissä aikeissa...

Tämä räkättirastas keräsi ruokaa ja lensi sitten matkoihinsa. Pesälle varmasti. Taitaa olla monta nälkäistä suuta ruokittavana :-)

Rastaita liikkeellä

Mustarastaspariskunta on viihtynyt pihassa koko talven ajan. Räkättirastaat ovat sen sijaan palanneet ihan äskettäin - ne ilmoittelevat itsestään äänekkäästi :-)

Räkättirastaiden lisäksi näin myös punakylkirastaan.

Mustarastaat ovat innostuneet myös laulelemaan kevätlaulujaan. Metsäreissullani en nähnyt yhtään, mutta kuulin kyllä sen huilumaisen kauniin laulun :-)

Oman pihan pikkulinnut ovat kovasta varovaisia eikä niistä saa kovin helposti kuvaa. Fasaaniuros on löytänyt naaraan itselleen ja kyllä sitäkin sitten toitotellaan ihan kaikille :-) Uros on käynyt ruokailemassa pihassa koko talven, rouva astui mukaan kuvioihin vasta äskettäin :-)

Ihanaa keväthavaintojen aikaa!

Rastaalla oli marja suussa

Aurinko ei kumotellut eikä häikinyt. Ihan pilvessä mentiin koko päivä. Metsässä pilviä ei huomannut, paitsi jos yritti ottaa valokuvia. Valon puute muutti kuvasuunnitelmia hetkessä.

Metsän reunalla rivitalon pihassa oli useampikin pihlaja, jotka kiinnostivat lintuja. Tilhiä ei näkynyt tällä kertaa, mutta rastaat kävivät minulle vallan mainiosti. Mikäs olisikaan sen kauniimmin syksyistä kuin pihlajanmarjoja popsiva lintu :-)

Toki niitä suppilovahveroitakin tuli metsästä keräiltyä. Vaikenee koko ajan niiden löytäminen. Sammaleet ovat peittyneet suurelta osin lehtipuiden lehdistä ja vaikeuttavat suppisten havainnointia. Liikuntaa lähes viiden tunnin edestä tänään, kertoo Sports tracker. Nyt täytyy vain muistaa venytellä paikat yötä varten :-)