Kevät on ihmeiden aikaa :-)

Ilta on kulunut maailmaa parantaessa, olen laatinut mielipidekirjoitusta paikallislehteen mieltäni kalvaneesta aiheesta. Suurin osa ajasta on tänäänkin kulunut taustatietojen keräämiseen, vaikka aloitin sen jo eilen. Mutta ei siitä sen enempää, etten mene ihan hakoteille ;-)

Kymmenen vuotta sitten olin fanaattinen puutarhahullu, ollut jo kauan. Silloin kevään merkkejä olivat puutarhan herääminen ja maan sulaminen jälleen uusia istutuksia varten. Kun sain haltuuni kameran, aloin aikanaan dokumentoida nimenomaan puutarhan kevään ja kesän edistymistä. Sittemmin kamera on laajentanut minua katsomaan pitemmälle, lähemmäs ja tarkemmin. Kevät onkin minun näkökulmastani vuosi vuodelta ruuhkaisempaa, sillä näen vuosi toisensa jälkeen enemmän ja enemmän.

Viime viikonlopun pidennys yhdellä vuosilomapäivällä antoi aikaa luonnon tarkkailuun ja kuvaamiseen. Siitä saatu virta energisoi vielä tänäänkin - ja eiköhän vielä huomennakin :-)

En yritäkään väittää, että luonnon pitäisi olla kaikille juuri SE juttu. Itse asiassa NIITÄ juttuja kertyy vähitellen niin paljon, että tulee ruuhkaa ja pitää priorisoida. Valitseminen mukavien asioiden välillä on kuitenkin mukavaa, sillä kyse on kuitenkin vapaaehtoisesta valitsemisesta. On mahtavaa, että on löytänyt elämässään niin paljon kiehtovaa tekemistä, ettei niiden tekemiseen riitä yksi eikä kaksikaan ihmiselämää.

Enää ei ole niitä hetkiä, jolloin ei olisi mitään mieluisaa tekemistä. Siinä on se ero ainakin omaan nuoruuteen. Silloin ei ollut mielihyväkeskuksessa samanlaista ruuhkaa ;-)

Vaikka olen täydellisen hurahtanut valokuvaamiseen etenkin luonnossa, aion edelleen jatkaa kokemusten keräilyä. Esimerkiksi vuosikymmenten varovaisten ruokakokeilujen jälkeen olen vihdoin heittäytynyt vähän isommin uusien makuelämysten pariin. Huono makukokemus ei ole hukkaretki sielläkään, vaan vain opaste toiseen suuntaan :-)

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Uusi pihavieras: Pikkutikka

Käpytikka kävi tänäänkin ruokailemassa ja tyrkkäsi itsensä ihan kuvattavaksi asti. Vaan paljon kävi paikalla muitakin lintuvieraita. Kävin aina talviurheilukisojen välissä (tulivat siis televisiosta) pihassa kuvaamassa. Noihin lyhyisiin kuvaushetkiin tupsahti paikalle myös minulle uusi pihavieras: pikkutikka.

Ensi kuului tikan ääntä, sitten lehahti paikalle lintu, joka näytti tikalta ja sitten ei. Liian pieni käpytikaksi ja liian vähän siinä oli punaistakin. Päättelin heti, että pikkutikkahan sen täytyy sitten olla ja saman vahvisti lintukirja sitten kuvausten välillä.

Vikkelä otus tämäkin ja popsi mielellään kaikkein taaimmaista rasvapötkylää, jota on vaikea saada kuviin mukaan paitsi siirtämällä kuvauspaikka huomattavasti oikealle entisestä paikasta. Tikan vieraillessa paikkaa oli turha yrittää, se olisi häipynyt saman tien, Joten ensimmäisen vierailun jälkeen siirsin kamerajalustan parempaan paikkaan ja vain toivoin parasta. Tulihan se uudelleen kuvattavaksi sitten myöhemmin, mutta parhaat kuvat sain kuitenkin sen ollessa vasta matkalla sinne taaimmaiselle pötkylälle (kaupasta ostettu valmispötkylä, josta käpytikkakin tykkää...).

Katsastaessani kuvia koneella huomasin, että yksi linssilude oli tunkenut itsensä mukaan kahteen ensimmäiseen kuvaan. Sopihan sinne :-) Pikkutikka lienee naaras, sillä sen päälaella ei ole punaista, kuten koiraalla.

Olipa jännittävä päivä uuden tuttavuuden myötä :-)