Törmäystä ihmiskunnan kanssa ja positiivisia luontokokemuksia

Kävin töiden jälkeen koiran kanssa pikkulenkillä ja lähitiellä oli autoja ihan jonoksi asti. Töiden jälkeinen pikkuruuhka siis. Ystävällinen autoilija pysäytti autonsa suojatien eteen (se ei ole tässä meidän kulmallamme ihan tavallista herkkua) ja meillä oli koiran kanssa pääsy tien yli. Paitsi että pysähtyneen auton takana tuleva auto päätti tehdä ohitusliikkeen risteysalueella ja siinä suojatien edessä. Kyllä taas pisti ärsyttämään moinen välinpitämättömyys. Jos olisin päästänyt koiran löysälle hihnalle, sehän olisi juossut ruokakupin kuvat silmissään tuon auton alle. Epäluuloisuudesta oli tällä kertaa hyötyä.

Tie on siis kaksikaistainen. Tuo autoilija siirtyi siis suojatien eteen pysähtyneen auton kohdalla vastakkaiseen suuntaan menevälle kaistalle ja kiihdytti siinä menemään. Siinä tuli sitten se päivän käännekohta ja tulin pahalle tuulelle. Ihan kunnolla.

Ja kun tulee pahalle tuulelle, sitä alkaa nopeasti kelaamaan kaikkea muutakin aiemmin tapahtunutta, minkä myötä potutuskäyrä on noussut vähitellen ja välillä nopeamminkin kaakkoon.

Olen tässä huomannut monta asiaa, joihin aion panostaa jatkossa. Yksi niistä on debatointi. Se on hauskaa ja koukuttavaa todella usein. Ja myönnän, että ryhdyn siihen ihan liian usein. Aion vähentää debatointia ja lisätä dialogia. Jos debatoinnissa käydään mentaaliottelua voitosta oman näkökulman puolesta, dialogissa keskitytään kuuntelemaan ja pyrkimään ymmärtämään muita osapuolia. Omasta näkökulmasta jaetaan kokemustietoa ilman väittelyasennetta. Arvostus ja kunnioitus ovat siinä avainasemassa.

Debatti kaikessa hurmaavuudessaan on ehkä parhaimmillaan ja tuottavimmillaan dialogin käymisen jälkeen. Kun ensin on opeteltu ymmärtämään kaikkia eri näkökulmia. Debatti ilman tutustumista asiakokonaisuuteen on mielestäni pelkkää pienen piirin viihdettä. Silloin paras väittelijä voittaa, eivät parhaat perusteet.

Olen liian usein löytänyt itseni debatista puolustamassa asiaa, jonka edessä olen kädetön, jalaton ja täydellisen voimaton. Ja juuri sellaisessa debatissa, johon en olisi halunnut osallistua. Tänään tuon suojatieörveltäjäohittajan jälkeen päätin, että nyt minun ei enää tarvitse osallistua debatteihin, joihin en kuulu tai joihin en halua osallistua. Minun ei tarvitse olla kiltti ja vastata 'syytöksiin'. Voin vain poistua keskustelusta.

Samalla ymmärsin, että en halua jatkossa olla myöskään siellä vastapuolella. Pyrin pidättäytymään muiden toistuvasta haastamisesta debattiin. Varmasti epäonnistun monta kertaa, mutta jokainen onnistuminen merkitsee paljon. Sen verran minä ymmärrän juuri nyt tänään.

Arkidebattiin liittyy mielestäni paljon useammin vastapuolen tai muiden ajatusten arvostelu, dissaaminen ja mitätöinti kuin omien periaatteiden nostattelu. Ahkerimmat arkidebatoijat perustelevat toimintaansa monesti sellaisilla fraaseilla, kuten "minä nyt vain olen tällainen" tai "minä olen tällainen suorasukainen tyyppi". Sivistyssanakirjan mukaan suorasukainen ihminen on "Suoraan, peittelemättä, kaunistelematta ajatuksensa ilmaiseva, suorapuheinen". Suorasukaisuuteen ei siis liity suoranaisesti asiapitoisuutta tai todellisuuspohjaisuutta.

Olen päässyt vuosien aikana tekemään yhteistyötä monien suorasukaisten ihmisten kanssa. Kun suorasukaisen ihmisen etiikka ja arvot kohtaavat omani, tulemme toimeen ihan tai oikein hyvin. Kun sovituista asioista pidetään kiinni, toista kunnioitetaan, ollaan rehellisiä ja selän takana ei puukoteta sujuvan yhteistyön hyödyt peittoavat suorasukaisuuden aiheuttamat haitat mennen tullen.

Kun jokin tai jotkin noista etiikkaan tai arvoihin liittyvistä periaatteista ei olekaan yhteinen, suorasukaisuus on taakka, joka syö miestä ja joskus jopa Susannaa. Minä en ole koskaan tottunut tölväisyihin, vähättelyihin tai summan mutikassa tehtyihin debattihaasteisiin. Ne kumuloituvat ja sietokykyni niiden suhteen vähenee ajan myötä. Ja tänään tuon suojatieöykkärin myötä kamelin selkä katkesi tässäkin suhteessa. Enää en taivu, jos ei ole hyvää syytä. Kun ikä lähentelee sataa vuotta, koen vihdoin oikeudekseni kieltäytyä yksipuolisesti ajattelevien arkidebatoijien haasteista. Olen osuuteni suorittanut - moneen kertaan.

Ja vielä yhden aiheen haluan nostaa esiin: vastuun ottaminen omasta toiminnasta. Tämä liittyy paljon tuohon suorasukaisuuteen, mutta on ehdottoman validi muillakin elämän osa-alueilla. Kun sitä debatinhaluisesti haluaa purkaa ehkä turhautumistaan tai muuten vain energiaan laukomalla suorasukaisesti mieltään painavia tai muuten vain huulilla olevia asioita ilmoille, olisi oikein terveellistä kaikkien kannalta pohtia hyvin a) onko se ihan tarpeellista, b) onkohan siitä huomauteltu jo yleisesti ihan riittävästi ja c) onko purkauksen kohde ihan oikeasti se juuri oikea ja paras henkilö lopputuloksen kannalta.

Kuten aikaisemmin totesin, ainakin omalla kohdallani nuo kommentit ja puheenvuorot kumuloituvat. Niitä on kerta kerralta vaikeampaa ja raskaampaa ottaa vastaan. Olen kädetön, jalaton ja täydellisen voimaton noihin asioihin vaikuttamisen suhteen. Suorasukainen purkautuja saa toivottavasti helpotuksensa, sillä minä puolestani maksan aika kovan jaksamisveron noiden 'harmittomien' purkausten vastaanottamisen myötä. Kyse ei ole vain yhdestä 'debatista', vaan koko vuoresta.

Tästä eteenpäin aion miettiä paljon tarkemmin oman käyttäytymiseni ja toimintani vastuullisuutta.

Ihminen taitaa keskimäärin viihtyä aika hyvin saman- ja omanmielistensä kanssa. Samaa mieltä olevien kanssa on helppo ja kiva hehkuttaa niin hyviä kuin huonojakin juttuja ja kaikki ovat ihanasti samaa mieltä. Ihminen tarvitsee tätä.

Samoissa 'piireissä' toimivien ihmisten puheissa toistuu paljon samoja asioita, samoja teemoja jopa samoilla fraaseilla ja termeillä. Vähitellen on aika monta ihmistä kertomassa samoja asioita samoilla sanoilla, samoja tarinoita ja samoja uskomuksia. Dialogilla olisi tässä paikkansa. Eri tavoin ajattelevien ihmisten keskustelua arvostavalla ja kunnioittavalla otteella tavoitteena ymmärtää toisten näkökulmia, ei päästä yhteiseen ymmärrykseen.

Kiitos! Kiitos, että luit tänne asti tai ainakin jaksoit ohittaa 'turhat' tekstit tullaksesi tänne asti 🥰.

Perjantaina kävin isän luona Lahdessa. Isä oli kuumeen jäljiltä väsynyt ja voipunut, kuitenkin ihan kohtuullisen orientoitunut.

Lauantaina lepäsin ja ryhdyin huhkimaan puutarhassa. Kylläpä siellä riittikin ja riittää edelleen tekemistä monen, monen laiminlyödyn vuoden jälkeen. Kädet ja jalat ovat kovasti naarmuilla ja pikkuhaavoilla - pensaiden harvennus ja leikkaus oli veristä puuhaa.

Sunnuntaina kävin aamusta katselemassa kesän saapumista. Nähtävää ja kuultavaa oli aivan mahtavan paljon. Kurkia oli pelloilla yllättävän paljon. Linnut lauloivat muutenkin oikein urakalla. Perhosista näin kangas-, lanttu-, aurora- ja karttaperhosia sekä suruvaipan. Rusakoita pomppi pelloilla ja kauriitakin näkyi.

Alla ihana, pieni kangasperhonen.

Karttaperhonen alla. Sen siipien alapuolikin on kuviollinen.

Lanttuperhonen voikukalla 🥰

Koiraspuolinen auroraperhonen siivet hieman supussa. Parempaa poseerausasentoa ei tällä kertaa herunut monista maanitteluista huolimatta.

Pikkulepinkäinen (koiras) oli iloinen lintuyllätys samalla vanhalla paikallaan risuläjän päällä.

Kynnetyllä pellolla tepasteli tämä kiuru liehitellen selvästikin toista kiurua.

Rastaat keräilevät jo matoja pesiin vietäviksi. Poikasia taitaa olla jo?

Vihervarpunen ei antanut meidän häiritä hyönteismetsästystään kanukan oksilla. Nyt on kovaa hääräystä luonnossa. 

Elämä on ihanaa, vaikka välillä vähän ahistaa.

Ollaan mukavia toisillemme 💖

Elokuun pikkulepinkäinen ja poikanen

Elokuisen päivän kuvat pikkulepinkäisestä ja sen poikasesta ovat jääneet roikkumaan ilman minkäänlaista huomiota. Välillä käy niin, että tulee kuvaruuhkaa. Mutta onneksi kaikki kuvat pääsevät päivänvaloon ennemmin tai myöhemmin ;-)

Tämä on yksi ainoista kuvistani tähän mennessä koiraspikkulepinkäisestä poikasensa kanssa. Poikasten ääni kuului usein, mutta tämä on kesän ainoita näköhavaintoja.

Poikanen pakeni pian paikalta, isä jäi päivystämään.

Koiras lentää välillä näyttävästi pois ja kaartaa sitten takaisin vahtivuorolle ihan alkuperäisen päivystyspaikan lähelle.

Töissä on tällä hetkellä todella hektistä - osittain oma vika, kun olen haalinut innostavia työtehtäviä korin pullolleen. Sieni-/metsäreissut ovat olleet työpäivän jälkeen hyvää tasapainottavaa meditatiivista puuhaa kuormitustilan purkamiseen. Vielä pärjäillään - ja kuun vaihteessa on kalenterissa syysloma :-)

Mitä sinä teet edistääksesi jaksamistasi?

Valkohäntäkauriin hyppyä ja pikkulepinkäinen

Valkohäntäkauriiden hyppelyä pääsee ikävän usein todistamaan vain takaa päin. Hauskan näköistähän sekin on, mutta sivulta sama on vieläkin komeampaa.

Koska kauriit eivät tässä pakene minua, onnistuin näkemään tuota kaunista menoa sivusta, mutta todella kaukaa. Lisäsin kuvaan vielä romantiikkaa poistamalla taustalta yhden erittäin merkittävästi kuvan fiilistä häirinneen auton ;-) Nyt kaikki huomio keskittyy vain kauriin kaukaiseen hyppelyyn.

Olen pellon reunalla tahattomasti häirinnyt aina pikkulintua, joka päivystää kahdella eri oksalla. Unohdan aina olla varuillaan ja lehahtaa ilmaan ennen kuin ehdin kaivaa kameraa esiin. Usein tunnistaminen onnistuu kameran näytöltä paremin, kun kuvan saa hieman suuremmaksi. Tällä kertaa muistin kerrankin olla varovainen ja niin pikkulepinkäisnaaras tallentui kuin tallentuikin kuviin :-)

Tämä naaras vastaa täysin lintukirjan kuvausta. Päälaki on ruskea, takaa harmaampi. Silmäjuova on selvästi ruskea. Tämän minäkin osasin tunnistaa. Se edellinen pikkulepinkäiskohtaaminen oli todennäköisesti vanhemman naarasyksilön kanssa. Hieman sen otsassa näkyi vielä ruskeaa harmaan lisäksi.

Keli kannustaa ottamaan rauhallisesti ja pysymään välillä sisälläkin ;-) Tänään on ollut viileää ja pilvistä. Vuodenaika on eläimille kuitenkin niin kiireinen, ettei huono kelikään hillitse niiden menoa mitenkään silmin nähtävästi. Eilenkin näin kuvausetäisyyden ulkopuolella tuulihaukan, ruskosuohaukan, valkohäntäkauriin, vilahduksen jostain jyrsijästä, kottaraisia, kuovin ja rusakon. Pikkulepinkäisestä ja nuorista töyhtöhyypistä sain ihan selviä kuviakin :-) Elämyslista oli innostava ja monipuolinen ollakseen khden sateen välistä aikaa.

Elämyksellistä heinäkuun jatkoa!

Pikkulepinkäinen ja punkkirokote

Ei näkynyt kettua eilen, vaikka kävin sitä etsiskelemässä. Se niistä treffeistä sitten.

Sen sijaan kovasti esille asettui pikkulepinkäinen. Räpsin siitä useammankin kuvan. Ryhtyessäni kuvakulman vaihtoon lintu lehahti paikalta. Pikkulepinkäisen olen kerran kuvannut aikaisemmin. kaukaa ja silloin tunnistus ja jopa linnun osoittaminen tulivat vieressä seisovalta lintuosaajalta. Tällä kertaa havainto oli ihan oma. Alustavasti olin sen tunnistavinani jo paikan päällä. Lintukirja vahvisti epäilystäni pikkulepinkäisestä.

Pistin kuvan facebookin linturyhmään (taas kerran) ja pyytelin tunnistusapua. Pikkulepinkäinenhän tuo. Yhden mielestä kuvassa on nuori koiras ja toisen mielestä vanha naaras. Jompaa kumpaa siis todennäköisesti :-)

Ensimmäinen kuva on otettu kaukaa, kun vasta oletin jonkun linnun lentäneen tuonne. Siitä näkee kuitenkin selän väriä ja kuviottomuutta. Kuvaa ottaessa minulla ei ollut mitään käsitystä, mikä lintu ja miten päin siellä kököttelee.

Kaksi alempaa kuvaa on otettu jo ihan kuvausetäisyydeltä. Lintukirjan mukaan koiraan pää on harmaa ja naaraan ruskea tai ruskeanharmaa. Naaraan vatsassa on kuviointia ja koiraan vatsa on kuvioton ja punertava. Ja sitten taas naaras saattaa toisinaan muistuttaa kovastikin koirasta, mutta sillä on aina nuo vatsakuvioinnit. Näillä eväillä veikkaan tuota naaraaksi, mutta se nyt on vain arvaus. Se pölähti sirittävästä puskasta näkösälle, joten siksikin ajattelin, että se voisi emona viritellä huomion pois poikasistaan tulemalla näkösälle eri paikkaan kuin missä poikaset ovat. Taas ihan puhdasta arvailua.

Puutiaisaivotulehdus tarttuu puutiaisesta ihmiseen minuuteissa

Tänään kävin lounastauolla ottamassa punkkirokotteen. Punkkirokote suojaa puutiaisaivotulehdukselta, ei borrelioosilta. Puutiaisaivotulehdus tarttuu kuitenkin puutiaisesta ihmiseen minuuteissa, kun borrelioosin tarttuminen kestää kauemmin. Sitä ehtii etsiskelemään kropasta vielä illalla kuvausreissun jälkeenkin. Lisäksi borrelioosiin on olemassa toimivat antibiootit, puutiaisaivotulehdukseen vastaavaa lääkettä ei ole.

Punkkirokotteen ottamiseen minua kannusti mieheni. Nuohoan kuitenkin heinikoissa ja pusikoissa kameran kanssa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn eri puolilla Suomea ja lisäksi Virossa. Sen sijaan, että olisin selvinnyt yhdellä rokotekäynnillä, minulle selvisi jo eilen aikaa varatessani, että kyseessä on kolmen rokotuksen sarja. Tämä oli ensimmäinen rokote. Toinen rokote annetaan yleensä 1-3 kuukauden kuluttua ensimmäisestä rokotteesta ja kolmas annos 5-12 kuukauden kuluttua ensimäisestä. Jatkossa sitten tehosterokotuksia 50-60-vuotiaille 5 vuoden välein, yli 60-vuotiaille 3 vuoden välein. Täysi rokotesuoja on päällä kaksi viikkoa toisen rokotteen ottamisesta.

Koska olen kovasti myöhässä tämän rokoteherännäisyyteni kanssa ja olen liikkumassa lähikuukausina luonnossa riskialueilla, saan rokotteet nopeutetun aikataulun mukaan. Tällöin rokotteita on peruspaketissa neljä kolmen sijaan. Varasin juuri äsken ajan seuraavalle rokotekerralle.

Kaukaa kuvattuja

Tässä keräilyerää yksittäis- ja kaksittaiskuvista. Ensin pikkulepinkäinen. Helge tunnisti lintutornilla linnun ja luotan hänen vankkaan osaamiseensa. Tässä pikkulepinkäinen on saalistanut korennon. Kirjasta luin, että se syö myös hiiriä ja myyriä, vaikkei ole varpusta isompi. Aika peto noin pieneksi otukseksi... Kuvat ovat taas kaukaa (kumma, etteivät tule viereen poseeraamaan) ja rajausta on tehty paljon. Klikkaa kuvat hieman isommiksi.

Nuolihaukasta en ole saanut priimakuvaa, mutta tässä tunnistettava versio. Kovin montaa kuvausmahdollisuutta en ole vielä saanut, joten tulevaisuudessa toivottavasti häämöttää paremman kuvan aika :-) Pieni koko ja pään kuviointi varmistavat tunnistuksen. Kuva kaukaa...

Ja sitten se haukka, joka tuli ja meni yhtä yllättäen ja jota veikkaan varpushaukaksi. Kuva suhru, mutta laitettakoon se tänne vain lisämausteeksi. Haukka yllätteli minua aivan hevoshakojen vieressä...

Se tavallisin haukkavieras on ruskosuohaukka. Sekään ei tule lähelle ja ilmestyy aina yhtä yllättäen. Hienoja nämä isot petolinnut, vaikkeivät niitä helpoimpia kuvattavia olekaan. Vaan aionpa opetella senkin. Harjoitusta lisää vaan ;-)