Perunkirjoitus jatkuu, paluu syyslomalle Oraviin

Isän perunkirjoitus jatkuu. Hain ja sain lisäaikaa sen valmistumiselle. Töissä on ollut niin intensiivistä menoa, että työpäivien jälkeen ei enää kasata perunkirjoitusta. Viikonloppunakin pää ja kroppa kaipaa kipeästi myös lepoa. Kotityötkin kasaantuvat sinne viikolta odottamaan. Ruuhkaa siis riittää.

Perunkirjoitus etenee muuten ihan hyvin, mutta isän sukuselvitys kestää. Tilasin sen ensin seurakunnalta ja sain sen ihan hyvissä ajoin. Siitä sitten havahduin vähitellen ymmärtämään, että isällähän on ajanjakso, jolloin hän ei ole kuulunut kirkkoon. Sukuselvityksessä oli siis aukko. Tilasin uuden sukuselvityksen Digi- ja väestövirastosta. Paljon on vettä virrannut jne. Virastossa on aina ruuhkaa, joten isän sukuselvitystä edelleen odottelen.

Perunkirjoituksen ulkopuolella huolehdin isän laskuista. Tai siis kuolinpesän laskuista. Isän ja äidin raha-asiat olivat järjestetty hieman hankalasti tällaisen tilanteen kannalta. Hyvää oli, että kummallakin oli rahaa ihan omissa nimissäänkin. Muussa tapauksessa isä olisi ollut pulassa laskujen kanssa jo eläessään. Kuolinpesän tileihin kun ei voi kajota kuin kuolinpesän kuluihin liittyvissä asioissa.

Huonoa oli isän kannalta se, että suurin osa rahavaroista oli äidin tileillä. Suurin osa toistuvista laskuista sen sijaan meni isän tililtä. Äidin kuoleman jälkeen raha-asiat sujuivat vielä ihan kätevästi. Isän kuoleman jälkeen hänen rajallinen pankkitilinsä kuormittui kaikkien hänen omiensa ja heidän yhteisten laskujensa kuormasta. Asunnon vastike, sähkölasku, vakuutukset yms. menivät isän tililtä. Olisi pitänyt ymmärtää (mutten ajoissa ymmärtänyt) siirtää yhteisissä nimissä olevat vastikkeet menemään äidin kuolinpesän tililtä.

Nyt olen neuvotellut äidin pankin kanssa isän laskujen maksamisesta äidin tililtä (isä oli siis äidin ainoa perijä, joten rahat ovat käytännössä hänen). Huoh.

Mitään muuta emme kuitenkaan kirjoittamistamme valtakirjoista huolimatta voi kuolinpesien välillä tehdä, sillä isän sukuselvitys on kesken.

Huomenna jatkan perunkirjoituksen tekoa. Aika lähellä valmista taidamme olla (toivottavasti).

Perunkirjoituksen jälkeen pitäisi tehdä perinnönjakoa. Kun perunkirjoitus kertoo sen, kuinka paljon ja millaista perintöä vainaja on jälkeensä jättänyt ja ketkä ovat perillisiä, perinnönjaossa kirjataan perinnön jakaminen henkilöittäin.

Tehtävälistalla on myös asunnon tyhjentäminen ja siivoaminen myyntikuntoon ja myyntiin laittaminen.

Kyllä tämä tästä 👍.

Jottei kyse ole vain tekemättömistä töistä ja vellovista huolista, palaan mielessäni syyslomallemme ja Oraviin. Ison tien toisella puolen oli kokonaisuus, jonka nimi oli Kanava Resort. Ylellisen oloista, mutta syyskuussa tyhjää. Kävin kävelemässä alueen yhteisillä alueilla, en mennyt minkään asunnon pihapiiriin, vaikka tyhjiä olivatkin.

Ulkoasun ja nettisivujen perusteella asunnot ovat ylellisiä. Mutta ovatko ihan hintansa arvoisia? Toivottavasti löytävät oman asiakaskuntansa.

Kahden päivän majoitus neljälle hengelle mitoitetussa 82 neliön mökissä maksaa 620 euroa. Mökeillä on yhteislaituri, mikä voi olla miinusta kotimaan matkaajille. Kaikista asunnoista on kuitenkin näköala suoraan Saimaalle.

Syyspäivän tasaus oli ja meni. Vielä on kuukausi talviaikaan siirtymiseen. Nyt kannattaa hyödyntää vielä suhteellisen valoisat illat 💖. Ihania syyspäiviä sinulle 🥰.

Ihanaa juhannusta, hautajaisten järjestelyä

Valmisteltiin grillattavaa juhannuksena ihan koko perheen voimin. Mies hoiti sitten varsinaisen grillauksen. Minä toimin grillaajan apulaisena ja jälkikasvu hoiti kattauksen. Oli ihanaa puuhastella yhdessä ja olla koolla koko perheen voimin. Erityisesti isän kuoleman jälkeen tämä merkitsi minulle paljon.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon enemmän kuin riittävästi. Tunnelma oli leppoisa ja jutustelu mukavaa. 

Tyttären kanssa otettiin juhannuskuvia pariinkin otteeseen. Tällä kertaa valitsin kuvista tänne lähikuvan. Pitkällä objektiivilla saa taustasta ihanan pehmeän blurrin. Se on kovasti minun makuuni 💖.

Isän hautajaisjärjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Tuttu lahtelainen hautaustoimisto järjestää kaiken niin hyvällä palvelulla, etten enempää voisi toivoa. Äidin arkun valintaan käytin silloin aikaa ja harkintaa. Isä saa aivan samanlaisen arkun. Siunaustilaisuuden ajankohta järjestyi myös tällä yhdellä yhteydenotolla hautaustoimistoon. Sieltä varmistettiin sitten halutun ajankohdan onnistuminen erikseen. Hautaamisen ja seurakuntakontaktoinnin lisäksi hautaustoimiston kautta järjestyy mm. kukat, valokuvaaja ja muistotilaisuuden paikka ja tarjoilut.

Pankkiasioita ja perunkirjoitusta varten tarvitaan virkatodistukset. Se kuulosti yksinkertaiselta etenkin, kun olin nämä samat asiat hoitanut juuri puoli vuotta sitten. Mutta nyt tuntui taas, että jokaisella sivustolla näistä asioista käytetään eri termejä ja olin hetken ihan hukassa. Aikani vertailtuani eri ohjeita, ymmärsin, että virkatodistuksia on näihin tilanteisiin karkeasti ottaen kahdenlaisia. On elossaolotodistuksia, joilla todistetaan oma suhde vainajaan. Ulkomailla oleva tarvitsee sitten kuitenkin aivan erilaisen elossaolotodistuksen Suomen edustustosta kyseisessä maassa. Sitten on virkatodistuksia, joilla selvitetään vainajan sukulaisuussuhteita. Näitä tarvitaan ainakin pankkia ja perunkirjoitusta varten. Ja jokaista tarkoitusta varten tarvitaan tietenkin erillinen todistuksensa, joka ei käy mihinkään muuhun tarkoitukseen. Ja jokainen todistus maksaa tietenkin erikseen. Virkatodistukset on nyt tilattu.

Edunvalvojan toimeksianto päättyy asiakkaan kuolemaan. Edunvalvonnassa olleet isän laskut toimitettiin minulle ja lähetän ne pankkiin, kun saan virkatodistuksen sitä varten.

Kesäloma odottelee puolentoista viikon päässä, sinne asti riittää tehtävää ihan riittävästi. Ihanaa kuitenkin, ettei lomalle tarvitse ryöstäytyä kiireellä ja stressissä.

Mitä sinun kesääsi kuuluu?

Hailuodon pitkäsääriä ja oudon epämiellyttävä perunkirjoitus

Hailuodon lintuja toukokuun alun matkalla ei ollut mitenkään erityisen paljon, mutta ne olivat sitäkin kauempana. Kovin kaukaa (ja vähän vastavaloon) otetut kuvat eivät tee ihan täyttä oikeutta linnuille ja erityisesti näiden pitkänokkien kanssa minulla oli tunnistusvaikeuksia.

Nokka on liian lyhyt kuovin nokaksi (mielestäni). Pikkukuovi?

Tämä pitkäkoipi osoittautui mielestäni lähemmässä tarkastelussa valkovikloksi. Kuvauspaikka oli siis Hailuoto ja ajankohta 8.5.2023.

Eilinen perunkirjoitustapaaminen oli - kamala. Olin osoitteen mukaisessa paikassa ajoissa, tykkään aina olla perillä ajoissa. Tarkistin talon numeron, rapun kirjaimen ja oikean kerroksen. Perillä odotti puolisokkeloinen toimistohotellin kerrostila. Etsiydyin ensin kerroksen aulatilaan ja odottelin hetken siellä. Osoitteessa oli tarkempi lisäys rapun lisäksi: 15. Yksi huoneista oli numero 15, joten päätin koputella sinne. Kukaan ei vastannut eikä sitten ovikaan ollut auki. Tasan kolmelta, jolloin perunkirjoituksen piti alkaa, hermoni petti ja soitin perunkirjoittajalle. Kun kysyin tarkempaa paikkaa ja kerroin odottavani aulatilassa, hän ihmetteli, ettei ole nähnyt minua - no, en minäkään ollut nähnyt häntä. Sitten hän käveli käytävältä rappukäytävän suunnasta (jossa en huomannut olevan huoneita). Sieltähän se oikea paikka löytyi.

Hän totesi vain, että onneksi hän vastasi ja hänellä oli jopa kännykkä äänellisellä. Kiireessä ei kuulemma tule aina vastattua. Ja minä kun olin varta vasten ilmoittanut tulevani paikalle 😳. Hän olisi selvästikin ilman mitään tarkistelua aloittanut tilaisuuden ilman minua.

Veljeni oli Teamsin päässä ja äänen kulkemista jouduttiin hieman säätämään. Paikalla oli perunkirjoittajajuristin lisäksi hänen kesäapunsa ja isän edunvalvoja.

Tilaisuus pääsi alkamaan. Ensimmäiset viisi minuuttia perunkirjoittaja, tästä lähtien rouva P, puhui vain tietokoneelleen eli etänä osallistuvalle veljelleni. Hän ei varmaan sitten kuitenkaan huomannut, että olin kuin olinkin päässyt paikalle 🤔.

Puheen sävy oli karu. Ei mitään myötätuntoja, empatiasta puhumattakaan. Hän tarkasti kutsumanimeni jossain vaiheessa, minua on aina kutsuttu Susannaksi, joka on toinen nimeni. Hän kertoi alleviivanneensa kutsumanimeni asiakirjaan. Hetkeä myöhemmin hän nimitteli minua taas ensimmäisellä nimelläni. Korjasin erheen.

Hänellä oli valmistelutyöt jääneet vähän kesken ja hän käytti aikaamme myös lukujen laskemiseen Excelissä ja sen jälkeen tarkistuksenomaisesti myös taskulaskimella. Sitten hän huomasi tehneensä pienen virheen ja sitten toisenkin ja lukuja piti säätää. Me odotimme.

Rouva P. puhutteli pariin kertaan veljeäni Ariksi, joka on siis isämme nimi. Toisella kerralla korjasin tämän virheen.

Rouva P. ryhtyi pitämään painokkaita puheenvuoroja myös isän edunvalvojan näkökulmasta (joka siis myös oli paikalla). Kaikki omaisuus, mistä isä ei hyödy, pitäisi myydä mahdollisimman pian pois. Kesämökin myyntiin paras aika olisi kuulemma juuri nyt. Tässä kohtaa tuli hieman hätä, sillä lumien jälkeen kukaan ei ole ehtinyt käydä siellä vielä tyhjentämässä yhtään mitään. Kovassa talvikäytössäkin ollut mökki ei ole ollenkaan tyhjillään. Sen tyhjentämiseen tarvitaan aikaa. Sitä paitsi veli on kiinnostunut mökin lunastamisesta itselleen. Nyt rouva P. alkoi kirittämään mahdollisen ostamisen aikataulua, vaikkei hänen tehtävänsä olekaan hoitaa isän edunvalvontaa.

Isä ja äiti ovat tehneet keskinäisen testamentin, jossa pyritään upeasti suojaamaan jäljelle jäävän osapuolen tulevaisuus. Mutta se tarkoittaa sitten myöskin, ettei testamentin hyväksymisen jälkeen mitään jää kuolinpesän käyttöön, sillä kuolinpesä lakkaa kuulemma sillä sekunnilla. Tämä kerrattiin vielä reippaalla äänensävyllä.

Hän korosti erityisesti sitä, että edunvalvojalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin myydä kaikki omaisuus mahdollisimman nopeasti. Isä ei saa kärsiä taloudellisesti siitä, että jälkeläiset haluavat vielä nauttia mökistä. Ja siitähän tässä ei ollut kyse, kyse on aikataulusta ja resursseista. Ja kyse on siitä, ettei mökin kohtalo kuulunut pätkääkään hänelle. Ja siitä, että hän olisi voinut puhua meille siten, kuin vanhempansa menettäneille ihmisille kuuluu puhua. Ja ihan ehdottomasti hän olisi voinut välttää vihjailua siitä, että tässä olisi joku hyödyntämässä jotakuta.

Rouva P. painotti sitä, että JOS isällä ei olisi edunvalvojaa, niin tilanne olisi toinen. Isä voisi tehdä sitä ja tätä. Mutta kun tilanne ON sellainen, että isä ei selviä ilman edunvalvojaa, hän ei voi tehdä ja päättää asioita itse. Tämä spekulointi oli myös ihan sivuraiteilla meidän tapauksessamme.

Edunvalvoja sanoi puolestaan, ettei mökin kanssa ole kiirettä. Kaupunkiasuntoa olen tyhjentänyt ja käynyt läpi niin nopeasti ja tehokkaasti kuin olen pystynyt. Mökillä haluan käydä ainakin kerran tai pari ennen sen myymistä. Tärkeät perhejutut pitää saada sieltä talteen ihan isänkin vuoksi.

Kaikkineen tapaamiseen kului puolitoista (pitkää) tuntia. Koin oloni todella epämukavaksi koko illan vielä kotiin saapuessanikin. Aamuyöstä heräsin isoon potutukseen. Ei noin vain saa käyttäytyä perunkirjoituksessa etenkään, kun siitä vielä laskuttaa. En ole keksinyt tapaamisesta mitään onnistunutta kohtaa. Asiakkaiden kohtaamisesta asioiden tekniseen hoitamiseen kaikki sujui kehnosti tai parhaimmillaan välttävästi.

Koin jotenkin tulleeni syyllistetyksi siitäkin, että isälle oli haettu edunvalvoja. En edelleenkään pysty ajattelemaan, että olisin jollain tavoin pystynyt hoitamaan itse isän edunvalvonnan. Ja silloinkin minun velvollisuuteni edunvalvojana olisi ollut aivan sama: isän etu ensin. Lohduttauduin sillä, että kyse ei ehkä kuitenkaan ollut minusta, vaan hänen (rouva P.) pätemisestä. Perunkirjoitus on vain mahdottoman epäeettinen paikka pätevyyden osoittamiseen etenkään noilla keinoin. 

Tarkista perunkirjoittajaksi valitsemasi henkilön suositukset ennen yhteistyötä. Tai jättäydy pois perunkirjoitustilaisuudesta, jos epäilet pahinta. Kuolemaan ja kuolinpesän selvittelyyn liittyy muutenkin murheita - tällaisia lisämausteita ei kukaan kaipaa lisää 😡.

Ihana vihervarpunen ja perunkirjoitus ensi viikolla

Tähän aikaan vuodesta melkein kaikki on kaunista ja ihanaa. Tänään ja eilen ihailin työpäivän jälkeen ihan kaikkea ympärillä tapahtuvaa omassa pihassa. Ilma on lämmin ja linnut ovat ihan tohkeissaan: lisääntymispuuhat käyvät kuumana samaan aikaan, kun osa kärrää valtavia saalismääriä pesälleen jälkeläisiä varten. Huominen sade ja viileämpi kelikin on tervetullutta. Vähän hurahtaneena istuttelin puutarhaan uusia viherasukkeja, joiden kastelemisesta ei tarvitse huolehtia märällä kelillä.

Tällä kertaa kuvia ahkerasta vihervarpusesta. Se notkeilee pensaiden ja puiden oksilla yhtä ketterästi kuin sinitiainenkin 💖. Tässä ei ole siitä yhtään kuvaa ylösalaisin roikkumassa, mutta niitäkin tilanteita oli.

Luonnon seuraaminen kohottaa mielialaa. Seuraaminen taas edellyttää kärsivällisyyttä ja pysähtymistä. Toki myös välillä paikan vaihtamista, mutta pysähtyminen ja kärsivällisyys auttavat pitkälle. Niitä on pitänyt minun harjoitella, eivät kuulu luonnonlahjakkuuksiini. Mutta niiden oppiminen vähä vähältä on ollut antoisaa. Hiljaisten hetkien jälkeen tapahtuu luonnossa eniten - melkein aina.

Huomenna on Helsinki-päivä, siis toimistopäivä. Rentoudun tänä iltana erityisen huolella, sillä nukun aina heikosti ja levottomasti matkustuspäiviä edeltävät yöt. Tiedän, olen itse valinnut asua Hämeessä ja myös itse valinnut työskennellä Helsingissä. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei juuri ole käytännössä ole ollut olemassa, mutta silti saan säännöllisesti palautetta pitkän työmatkani mainitsemisesta. Tai siitä puhumisesta. Puhumattakaan siihen vetoamisesta.

Sen enempää siitä (palautteesta) välittämättä ihmettelen välillä itsekin, miten joskus jaksoin täydet läsnäviikot Helsingissä ja nukuin yöni kohtuullisen sikeästikin. Olen 90-luvun alusta lähtien tehnyt  (reilun kahdeksan vuoden Hämeenlinna-jaksoa lukuun ottamatta) työni Helsingissä. Hämeenlinnaan muutimme vuonna -94. Vuonna -95 palasin vauvaloman jäljiltä työelämään - Helsinkiin. Melko alusta lähtien etätyö oli jo silloin meille kaikille tarjolla, parin vuoden jälkeen tartuin siihen itsekin. Muutama päivä kotona ja muutama asiakkailla. Se tuntui hyvältä.

Ja miten se nukkuminen silloin onnistui? Todella hyvin aivan mahdottomalla univajeella pienten lasten äitinä. Kun pääsi nukkumaan, se oli synnynnäisistä huonoista unenlahjoista huolimatta menoa saman tien. Samalla tavalla opin nukahtamaan junassa hetkessä istumaan päästyäni. Univelka parantaa nukahtamiskykyä aivan kummasti.

Vaan kun ei tarvitse jatkuvasti Helsingissä matkustaa, nukun ihan ilolla huonosti nuo vähäiset matkayöni. Toisaalta - varmasti samat univaivat minulla olisi lähempänäkin asuessa. Ei se ole tuosta etäisyydestä kiinni, vaan ihan vain minusta. Minun ongelmani. Mutta olen kiitollinen etätyömahdollisuuksista, jotka meillä olivat kunnossa jo hyvissä ajoin ennen pandemiaa.

Äidin perunkirjoitus on maanantaina. Yksi etappi taas tällä elämän matkalla. Miehen vanhempien perunkirjoitustilaisuudet ovat olleet yksinkertaisia, mieheni oli ainoa lapsi ja hoiti perunkirjoituksen. Meitä lapsia on kaksi, isällä on edunvalvoja ja perunkirjoittaja on hankittu ulkoa. Mielenkiintoista nähdä, miten tällainen virallinen tilaisuus etenee.

Ihanaa toukokuun jatkoa! Nautitaan keväästä ja sen moninaisuudesta. 

Mitä suunnitelmia sinulla on toukokuun lopulle?