Salpausselän kisoja, helpommat palmikkosukat ja kohta on maaliskuu

Iivo (Niskanen) voitti kultaa ja Krista (Pärmäkoski) pronssia Salpausselällä! Wau!

Olen parantumaton penkkiurheiluhörhö ja meillä katsotaan television ääressä monenlaista urheilua. Samalla pääsee onneksi tikuttelemaan puikoilla uusia sukkia. Ihan hyvin käytettyä aikaa 😊.

Salpausselän kisat ovat minulle kovasti tuttu juttu lapsuudesta ja nuoruudesta. Ainakin lahtelaisissa kouluissa pääsi ostamaan kisoihin koululaislippuja edullisesti. Vanhemmille helppo tapa pitää mukulat touhukkaina hiihtolomalla 🤭. Siihen aikaan kisat kestivät noin viikon, ihan tarkkaa aikamäärää en muista. Kisoihin kuuluivat myös iltamäki ja ilotulitus. 

Lahdessa oli ihan menestyviä omiakin mäkihyppääjiä, joten kiinnostus kisojen seuraamiseen oli moninkertainen. Muistan olleeni kisoissa paljon ja melkein aina yksin. Kisatunnelmassa ei olo tuntunut koskaan yksinäiseltä. Toisaalta minä olin muutenkin paljon yksin, vaikka juoksin harrastuksissa pitkin viikkoa. 

Minulle siis Salpausselän kisat eivät ole uusi juttu ja olen vähintäänkin oman osani käynyt paikan päällä kannustamassa. Siihen aikaan hiihtolenkit olivat pitempiä - ei kokonaispituudelta, mutta hiihtäjät katosivat stadionalueelta metsiin ikuisiksi ajoiksi palatakseen kerran tai korkeintaan kaksi kertaa takaisin. Yhteislähtöjä ei silloin ollut, joten väliaikalähtöjen myötä säpinää riitti tavallaan kuitenkin jatkuvasti. Paitsi miesten 50 kilometrillä 😴.

Mäkihyppääjät nousivat sivukatsomon läpi pois hyppymontusta ja silloin oli hyvä hetki kalastella nimikirjoituksia. Niitähän minulla ei enää ole. Mahdottoman paljon lapsuuden ja nuoruuden muistotavaroita on kadonnut jonnekin.

Mutta se hiihtokisoista. Olympiakisojen aikana neuloin sukkia kisojen aikana, mikäli sukkien luonne vain salli sen. Urakkasukat (palmikko) olivat liian huomiota vaativat hyvän kisan seuraamiseen samaan aikaan ja silloin piti tehdä valinta, mihin keskittyä.

Urakkasukkien tekovaiheessa jo manailin sen mallia. Se ei sopinut aivokäyriini ollenkaan, en löytänyt sen rytmiä ja logiikkaa. Koko ajan piti seurata tarkoin edistymistä. Parhaimmillaan käsityöt ovat harrastajalle sulavaa ja miellyttävää tekemistä, joka haastaa juuri innostavan paljon ja samalla on riittävän miellyttävä palkitakseen tekijänsä. Päätin tehdä uudet palmikkopolvisukat omalla vakiokuoviolla muuten urakkasukkien mallia myötäillen.

Nämä eivät ole yhtä kauniit, mutta olivat helpot, rytmikkäät ja ulkomuodoltaan ihan kivat kuitenkin. Vakiona käytän palmikoissa kovin usein jakoavainpalmikkoa ja valepalmikkoa.

Sukassa keskellä jakoavainpalmikko, joka muodostuu kahdesta rinnakkaisesta ja päinvastaisesta yksinkertaisesta kahden letin palmikosta. Tässä korkeus on 8 kerrosta. Eli kerran kahdeksan kerroksen aikana pitää tehdä kaksi silmukoiden siirtämistä odottamaan apupuikoille. Helppoa ja miellyttävää!

Jakoavainpalmikossa siirsin ensimmäiset kaksi silmukkaa työn eteen ja silmukat 5-6 työn taakse odottamaan vuoroaan. Jakoavain avautuu silloin itsestä katsoen alaspäin (hieman maskuliinisemman näköinen) ja sukassa edestä katsoen ylöspäin (hieman sydäntä muistuttava muoto).

Valepalmikkoa en käytä tässä koristesyistä, vaikka se ihan kaunis onkin. Se kulkee jakoavainpalmikon vieressä helppona työn rytmittäjänä. Siinä on helppo neljän kerroksen malli. Eli joka toisella valepalmikolla operoidaan myös jakoavainpalmikkoa. Mahdottoman helppoa työn seuraamista ja edistymisen laskemista! Malli jää nopeasti päähän ja valepalmikossahan ei tarvitse käyttää edes apupuikkoa 👍.

Mies auttoi kuvaamisessa ja näistä edestä päin otetuista kuvista näkee tuon jakoavainpalmikon sydäntä muistuttavan muodon, kun sen tekee näin päin.

Malli ei ole yhtä hieno kuin urakkasukissa, mutta hyvinhän näilläkin viipottaa. Tämä oli tässä vaiheessa ehkä jopa turhankin helppo projekti. Mutta todistinpa itselleni, että palmikot voivat hyvin olla miellyttävää ja käsiä hivelevää puuhaa 💖.

Ulkoiluni olen suorittanut tänäänkin pihatöiden parissa. Lumi- ja sohjokaaoksen jälkeen paikoilleen jäätyneet jäämassat ja -kököt asettivat elämälle rajoituksia ja ne (kököt) piti siis poistaa. Siinä tuli urheiltua ja käytettyä kroppaa monipuolisesti. Taivas pilvitteli juuri silloin, mutta linnut lauloivat kevättä koko kropallaan. Oikein hyvä fiilis oli pihatöissä ja kuunnellessa lumen sulamista 💖.

Kohta siirrytään maaliskuuhun. (Vielä on aikaa villasukille!) Aurinkoisia päiviä ja vieläkin aurinkoisempia ajatuksia sinulle! Vaikka uutiset pauhaavat, ei kannata jättää nauttimatta kaikesta siitä upeasta, mikä on käsillä juuri nyt. Iloittelukin on ihan ok, eivät ne maailman murheet sillä aikaa mihinkään katoa. Helpommin sanottu kuin tehty? Mieti, mistä olet elämässäsi nyt kiitollinen. Pyhitä pieni hetki sen ylistämiseen. Se tekee hyvää 💖. Puoli sekuntiakin tekee jo hyvää itselle ja miksei muillekin.

Urakkasukat valmistuivat ja tunnen itseni melkein sankariksi

Jotain pientä repäisevää olen kaivannut tietämättäni. Väsymyksen läpi ei aina ehdi haaveilla muusta kuin päiväunista. Oletettavasti kyse on vain talvijumista, sellainen minulla oli myös vuosi sitten. Se alkaa niin, että ensin syystalvi iskee harmaan rättinsä päin näköä ja ulos ei kiinnosta yhtään mennä. Tulee jäätyä sisään ja oltua liikkumatta, kroppa alkaa jumittamaan ensin yhdestä, sitten toisestakin paikasta. Jumittunut kroppa häiritsee yöunia ja hyvää asentoa täytyy hakea yön aikana moneen kertaan. Ja aamulla sitten väsyttää. Ja kun väsyttää, ei ulos lähteminen kutsu sitäkään vertaa. Jään sisälle jumittamaan kroppaani tahattomasti vielä lisää ja nukun entistä heikommin ja olen yhä väsyneempi. Nyt pitäisi varmaan ulkoilun aloittamisen lisäksi käydä käsiksi jumittaviin kropan osiin. 

Ihan pienesti olen itseni elvyttämistä aloitellut. Kun vain muistaisi ja jaksaisi jatkaa. Kevään tullen liikunta lisääntyy kuin itsestään, mutta sitä ei kannata jäädä odottelemaan.

Kun sain eilen urakkasukkani valmiiksi, tunsin ylittäneeni itseni hienoisesti. Sukkien tekeminen kulki sen mallin vuoksi niin epämukavuusalueellani, että vain jääräpäinen loppuunsaattamisen palo sai minut jatkamaan niitä loppuun asti. Hauskaa ei ollut missään vaiheessa 😂. Seuraavaksi pitää etsiä itseä miellyttävämpi malli. Tänään huomasin, että sukkaoperaatio oli kuin olikin jotain sellaista pientä repäisevää, mitä olen kaivannut. Rajojen ylittämistä ja uuteen sukeltamista voi tehdä siis aika suljetuissakin olosuhteissa!

Ensimmäisissä kuvissa lanka näyttää ihan oikean väriseltä. Mallin olen tallentanut viime vuoden alkupuolella Novitan ilmaismalleista. Nyt ohjetta ei ollut siellä enää. Ohje löytyy täältä. Sukan palmikkokuvio oli minulle se suuri vastenmielisyys. En saanut sitä mitenkään solahtamaan helposti päähäni muistiin, vaan käytännössä seurasin mallineuletta paperilta joka rivillä. Ei ollut iloista puuhaa, ei.

Kun ensimmäisen sukan varsiosa (40 cm) oli valmis, lopetin ohjeen säntillisen noudattamisen. Tein ihan oman tutun mukavan kantapääni kavennuksineen kaikkineen. Samoin koko jalkaterän ja kärkikavennukset menin ihan oman makuni mukaan. Vain palmikollinen mallineule jatkui sukan loppuun asti.

Palmikot ja siten mallineule ei ole ihan symmetristä, se minua taisi jotenkin alitajuisesti korveta 🤔.

Mutta kyllähän minä näistä tykkään! En vain suostu tekemään enää toisia 😂

Nyt on vuorossa kaavan mukaisesti ripelankasukkapari. Sitä seuraavan sukkaparin ohje on jo mielessäni.

Muistutus: Ripelankasukka-arvonta käynnissä vielä sunnuntai-iltaan asti 👍.

Ihanaa helmikuista viikonloppua!