Törmäystä ihmiskunnan kanssa ja positiivisia luontokokemuksia

Kävin töiden jälkeen koiran kanssa pikkulenkillä ja lähitiellä oli autoja ihan jonoksi asti. Töiden jälkeinen pikkuruuhka siis. Ystävällinen autoilija pysäytti autonsa suojatien eteen (se ei ole tässä meidän kulmallamme ihan tavallista herkkua) ja meillä oli koiran kanssa pääsy tien yli. Paitsi että pysähtyneen auton takana tuleva auto päätti tehdä ohitusliikkeen risteysalueella ja siinä suojatien edessä. Kyllä taas pisti ärsyttämään moinen välinpitämättömyys. Jos olisin päästänyt koiran löysälle hihnalle, sehän olisi juossut ruokakupin kuvat silmissään tuon auton alle. Epäluuloisuudesta oli tällä kertaa hyötyä.

Tie on siis kaksikaistainen. Tuo autoilija siirtyi siis suojatien eteen pysähtyneen auton kohdalla vastakkaiseen suuntaan menevälle kaistalle ja kiihdytti siinä menemään. Siinä tuli sitten se päivän käännekohta ja tulin pahalle tuulelle. Ihan kunnolla.

Ja kun tulee pahalle tuulelle, sitä alkaa nopeasti kelaamaan kaikkea muutakin aiemmin tapahtunutta, minkä myötä potutuskäyrä on noussut vähitellen ja välillä nopeamminkin kaakkoon.

Olen tässä huomannut monta asiaa, joihin aion panostaa jatkossa. Yksi niistä on debatointi. Se on hauskaa ja koukuttavaa todella usein. Ja myönnän, että ryhdyn siihen ihan liian usein. Aion vähentää debatointia ja lisätä dialogia. Jos debatoinnissa käydään mentaaliottelua voitosta oman näkökulman puolesta, dialogissa keskitytään kuuntelemaan ja pyrkimään ymmärtämään muita osapuolia. Omasta näkökulmasta jaetaan kokemustietoa ilman väittelyasennetta. Arvostus ja kunnioitus ovat siinä avainasemassa.

Debatti kaikessa hurmaavuudessaan on ehkä parhaimmillaan ja tuottavimmillaan dialogin käymisen jälkeen. Kun ensin on opeteltu ymmärtämään kaikkia eri näkökulmia. Debatti ilman tutustumista asiakokonaisuuteen on mielestäni pelkkää pienen piirin viihdettä. Silloin paras väittelijä voittaa, eivät parhaat perusteet.

Olen liian usein löytänyt itseni debatista puolustamassa asiaa, jonka edessä olen kädetön, jalaton ja täydellisen voimaton. Ja juuri sellaisessa debatissa, johon en olisi halunnut osallistua. Tänään tuon suojatieörveltäjäohittajan jälkeen päätin, että nyt minun ei enää tarvitse osallistua debatteihin, joihin en kuulu tai joihin en halua osallistua. Minun ei tarvitse olla kiltti ja vastata 'syytöksiin'. Voin vain poistua keskustelusta.

Samalla ymmärsin, että en halua jatkossa olla myöskään siellä vastapuolella. Pyrin pidättäytymään muiden toistuvasta haastamisesta debattiin. Varmasti epäonnistun monta kertaa, mutta jokainen onnistuminen merkitsee paljon. Sen verran minä ymmärrän juuri nyt tänään.

Arkidebattiin liittyy mielestäni paljon useammin vastapuolen tai muiden ajatusten arvostelu, dissaaminen ja mitätöinti kuin omien periaatteiden nostattelu. Ahkerimmat arkidebatoijat perustelevat toimintaansa monesti sellaisilla fraaseilla, kuten "minä nyt vain olen tällainen" tai "minä olen tällainen suorasukainen tyyppi". Sivistyssanakirjan mukaan suorasukainen ihminen on "Suoraan, peittelemättä, kaunistelematta ajatuksensa ilmaiseva, suorapuheinen". Suorasukaisuuteen ei siis liity suoranaisesti asiapitoisuutta tai todellisuuspohjaisuutta.

Olen päässyt vuosien aikana tekemään yhteistyötä monien suorasukaisten ihmisten kanssa. Kun suorasukaisen ihmisen etiikka ja arvot kohtaavat omani, tulemme toimeen ihan tai oikein hyvin. Kun sovituista asioista pidetään kiinni, toista kunnioitetaan, ollaan rehellisiä ja selän takana ei puukoteta sujuvan yhteistyön hyödyt peittoavat suorasukaisuuden aiheuttamat haitat mennen tullen.

Kun jokin tai jotkin noista etiikkaan tai arvoihin liittyvistä periaatteista ei olekaan yhteinen, suorasukaisuus on taakka, joka syö miestä ja joskus jopa Susannaa. Minä en ole koskaan tottunut tölväisyihin, vähättelyihin tai summan mutikassa tehtyihin debattihaasteisiin. Ne kumuloituvat ja sietokykyni niiden suhteen vähenee ajan myötä. Ja tänään tuon suojatieöykkärin myötä kamelin selkä katkesi tässäkin suhteessa. Enää en taivu, jos ei ole hyvää syytä. Kun ikä lähentelee sataa vuotta, koen vihdoin oikeudekseni kieltäytyä yksipuolisesti ajattelevien arkidebatoijien haasteista. Olen osuuteni suorittanut - moneen kertaan.

Ja vielä yhden aiheen haluan nostaa esiin: vastuun ottaminen omasta toiminnasta. Tämä liittyy paljon tuohon suorasukaisuuteen, mutta on ehdottoman validi muillakin elämän osa-alueilla. Kun sitä debatinhaluisesti haluaa purkaa ehkä turhautumistaan tai muuten vain energiaan laukomalla suorasukaisesti mieltään painavia tai muuten vain huulilla olevia asioita ilmoille, olisi oikein terveellistä kaikkien kannalta pohtia hyvin a) onko se ihan tarpeellista, b) onkohan siitä huomauteltu jo yleisesti ihan riittävästi ja c) onko purkauksen kohde ihan oikeasti se juuri oikea ja paras henkilö lopputuloksen kannalta.

Kuten aikaisemmin totesin, ainakin omalla kohdallani nuo kommentit ja puheenvuorot kumuloituvat. Niitä on kerta kerralta vaikeampaa ja raskaampaa ottaa vastaan. Olen kädetön, jalaton ja täydellisen voimaton noihin asioihin vaikuttamisen suhteen. Suorasukainen purkautuja saa toivottavasti helpotuksensa, sillä minä puolestani maksan aika kovan jaksamisveron noiden 'harmittomien' purkausten vastaanottamisen myötä. Kyse ei ole vain yhdestä 'debatista', vaan koko vuoresta.

Tästä eteenpäin aion miettiä paljon tarkemmin oman käyttäytymiseni ja toimintani vastuullisuutta.

Ihminen taitaa keskimäärin viihtyä aika hyvin saman- ja omanmielistensä kanssa. Samaa mieltä olevien kanssa on helppo ja kiva hehkuttaa niin hyviä kuin huonojakin juttuja ja kaikki ovat ihanasti samaa mieltä. Ihminen tarvitsee tätä.

Samoissa 'piireissä' toimivien ihmisten puheissa toistuu paljon samoja asioita, samoja teemoja jopa samoilla fraaseilla ja termeillä. Vähitellen on aika monta ihmistä kertomassa samoja asioita samoilla sanoilla, samoja tarinoita ja samoja uskomuksia. Dialogilla olisi tässä paikkansa. Eri tavoin ajattelevien ihmisten keskustelua arvostavalla ja kunnioittavalla otteella tavoitteena ymmärtää toisten näkökulmia, ei päästä yhteiseen ymmärrykseen.

Kiitos! Kiitos, että luit tänne asti tai ainakin jaksoit ohittaa 'turhat' tekstit tullaksesi tänne asti 🥰.

Perjantaina kävin isän luona Lahdessa. Isä oli kuumeen jäljiltä väsynyt ja voipunut, kuitenkin ihan kohtuullisen orientoitunut.

Lauantaina lepäsin ja ryhdyin huhkimaan puutarhassa. Kylläpä siellä riittikin ja riittää edelleen tekemistä monen, monen laiminlyödyn vuoden jälkeen. Kädet ja jalat ovat kovasti naarmuilla ja pikkuhaavoilla - pensaiden harvennus ja leikkaus oli veristä puuhaa.

Sunnuntaina kävin aamusta katselemassa kesän saapumista. Nähtävää ja kuultavaa oli aivan mahtavan paljon. Kurkia oli pelloilla yllättävän paljon. Linnut lauloivat muutenkin oikein urakalla. Perhosista näin kangas-, lanttu-, aurora- ja karttaperhosia sekä suruvaipan. Rusakoita pomppi pelloilla ja kauriitakin näkyi.

Alla ihana, pieni kangasperhonen.

Karttaperhonen alla. Sen siipien alapuolikin on kuviollinen.

Lanttuperhonen voikukalla 🥰

Koiraspuolinen auroraperhonen siivet hieman supussa. Parempaa poseerausasentoa ei tällä kertaa herunut monista maanitteluista huolimatta.

Pikkulepinkäinen (koiras) oli iloinen lintuyllätys samalla vanhalla paikallaan risuläjän päällä.

Kynnetyllä pellolla tepasteli tämä kiuru liehitellen selvästikin toista kiurua.

Rastaat keräilevät jo matoja pesiin vietäviksi. Poikasia taitaa olla jo?

Vihervarpunen ei antanut meidän häiritä hyönteismetsästystään kanukan oksilla. Nyt on kovaa hääräystä luonnossa. 

Elämä on ihanaa, vaikka välillä vähän ahistaa.

Ollaan mukavia toisillemme 💖

Rokotteesta toipumista ja julkaisemattomia perhoskuvia

Toinen koronarokote on takana ja aika vähillä oireilla olen selvinnyt. Ensimmäisenä rokotteen jälkeisenä päivänä piti ottaa pitkät päikkärit ylimääräisen väsymyksen tasaamiseksi. Tänään toisena päivänä tuli päivällä väsymys, mutta siitä selvittiin ilman päikkyjä. Pientä särkylääkkeellä taintunutta päänsärkyä on ollut käsivarren kivun lisäksi. Nyt voinee jo liputtaa arkeen selviytymisen puolesta 👍.

Linnut laulavat vähemmän. Kaupunki niitti kukkakedot matalaksi (se niistä perhosista). Kuuma ilma rajoittaa ulkoilmaharrasteita. Sisällä ollaan selvitty hyvien tuuletussysteemien ansiosta.

Sään kommentointi tuntuu olevan trolliherkkää puuhaa. Sanot niin tai näin, niin heti on parvi trolleja lyttäämässä sinut sinne ihan pimeimpään paikkaan. Sama porukka toteuttaa lyttäysmetodiaan todennäköisesti ihan mihin tahansa muuhunkin mielipiteen osoittamiseen. En siis jatka sään käsittelemistä tämän enempää 🤭.

Löysin toukokuun lopun kuvista julkaisemattomia perhoskuvia. Laitanpa ne näytille nyt saman tien.

Alkukesän karttaperhonen(pieni-keskikokoinen, 28-40 mm) näyttää tältä. Toisen sukupolven karttaperhosella loppukesästä värit vaihtuvat jotakuinkin päikseen.

Lanttuperhonen (keskikokoinen, 35-47 mm) himmeillä värityksillä.

Kangasperhonen, toiselta nimeltään vihernopsasiipi on pieni (20-26 mm) perhonen. Aikaisen kevään ja kesän perhonen.

Auroraperhonen (pieni-keskikokoinen 31-50 mm) on vilkas kuin mikä. Sitä on tavallista vaikeampaa saada kuvattua. Näissä kuvissa oranssikärkinen koiras.

Tästä eteenpäin keskikesän perhosia.

Metsänokiperhonen on nyt todella aktiivinen ja vilkas.

Sitruunaperhoset ovat nyt helpommin kuvattavia kuin aikaisin keväällä.

Tämä on tulkintani mukaan ketohopeatäplä.

Amiraali kävi jo hämärässä perhosbaarissa, mutta kuvat ovat suhruja. Sinisiipienkin kuvaaminen on vasta alussa.

Ihanaa perhosaikaa!

Toimintatapaerimielisyyksiä koiran kanssa ja ihania, upeita perhosia!

Lämmin keli on oikein sopiva syy sille, että jotkut asiat ottavat pattiin aikaisempaa enemmän. Mitä muutakaan syytä voisi olla???

Pienoisen Pixie-koiran kanssa päädyin tänään iltapäivällä erimielisyyteen. Erimielisyys ei ole soviteltavissa, sillä Pixie ei ymmärrä koko touhusta mitään. Kaikki on siis annettu anteeksi ja hellästi jatketaan yhteiseloa 😍.

Kaikki alkoi siitä, kun nokkosperhonen pujahti sisään jostain avonaisesta ikkunasta ja alkoi etsiä tietään ulos. Ensin Pixie huomasi sen. Pixie on todella eläinystävällinen koira sopivan kokoisille eläimille. Itseään suuremmat se haukkuu kauhuissaan pystyyn. Pelko ja vahtikoiran vaisto tuottavat äänekkään räyhän. Ihan pienet siivekkäät (=hyönteiset) innostavat sen saalistamaan. Niitä pitää jahdata ja yrittää haukkaamalla saada kiinni ja sitten myös pois päiviltä.

Siis ensin Pixie lähti innoissaan hyppimään ja louskuttamaan leukojaan perhosen perään. Minä sanoin koiralle, että ei ole mitään hätää, pelastetaan vain perhonen. Pixie käyttäytyi, kuin ei olisi ymmärtänyt sanaakaan (ei varmasti ymmärtänytkään) ja alkoi täyden rähinän. Se on ollut kuumilla keleillä hyvin herkästi taisteluasemissa kaikkea kodin ulkopuolista vastaan ja on aina valmis yhteiseen taisteluun. Toki ei se ihan neutraalisti ole normaalistikaan 😞.

Ensin komensin hieman vähemmän hillityllä äänellä koiran hiljaiseksi. Sitten käskin sen istua. Ja se istui. Kunnes käänsin selkäni ja se päätti komennon rauenneen ja taistelukentän vapautuneen. Hurja haukkuminen alkoi taas. Minulla oli hiki ja yritin töiden välissä saada perhosta kiinni siirtääkseni sen ulos. En ollut siis mitenkään neuvotteluherkällä tuulella.

Tuota istumiskomentoa (ja paria muutakin) pitää selvästi harjoitella jatkossa lisää. Pixie tottelee kyllä ihan kohtuullisesti, mutta sen käsitys käskyn voimassaoloajasta poikkeaa kovasti minun käsityksestäni - väärään suuntaan.

Sitten käytiin vielä se taistelu/neuvottelu, että perhosia ei syödä! Perhoset ovat hyviksiä, kuten pikkulinnut ja siilit, joita Pixie löytää ja hoivaa parhaansa mukaan aina. En usko, että se oppi mitään. Perhonen kuin kärpänen tai toisinpäin. Ei se ainakaan vielä ymmärrä eroa.

Nokkosperhonen löysi onneksi vihdoin tiensä ulos yhdestä avoimesta ikkunasta (niin luulen) ja rauha täytti tämän huushollin.

Mutta tästä päästään kuin aasinsillalla varsinaiseen luontoaiheeseen: Perhoset.

Ihania värikkäitä nokkosperhosia riittää melkein jokaiselle silmänräpäykselle ja muitakin kauniita perhosia ihan kiitettävästi. Se on ehkä yksi niistä jutuista, joiden kanssa kannattaa pitää silmät auki juuri nyt!

Tämän julkaisun perhoset on kuvattu heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kapea otos ja silti niin innostava 😊.

Ketohopeatäpläksi veikkaan tätä hopeatäplää. Toki muitakin vaihtoehtoja on, nämä ovat ainakin minulle aika vaikeita

Tämä puna-apila oli niin houkutteleva, että sille oli oikein ruuhkaa. Tässä vain kaksi nokkosperhosta samaan aikaan.

Ja niitä ihania nokkosperhosia riitti runsaasti 💗.

Oletettu ketohopeatäplä taas.

Ja oletettu lanttuperhonen...

Ja ketohopeatäplä.

Lauhahiipijästä vain yksi kuva, se katosi aina johonkin kasvillisuuden sekaan.

Vielä nyt luonnossa riittää aivan mahtavasti kuhinaa ja havainnoitavaa ennen kuin touhu rauhoittuu. Odotan myös sateita ja kantarelleja 😊. Ja lomaa tämän viikon jälkeen. Entä sinä?

Luonto teki hyvää - millainen luonto liikuttaa sinua?

Tänään tuli ulkoiltua yli hyvän rajan. Se, mikä ravitsee sielua, voi olla liikaa kropalle. Näin oli ainakin tällä kertaa. Omia rajojaan on yllättävän vaikea oppia :-(

Kävin työpäivän jälkeen lähes 2,5 tuntia kestäneellä metsälenkillä harjumaastossa. Polvet eivät pitäneet kaikista mäistä. Lisäksi lonkat tarvitsevat aina pitempien retkien jälkeen huolellista venyttelyä. Se on vielä tekemättä. Lonkat huutavat kipua pitkin yötä, jos en muista venytellä, joten tein sen tässä kirjoittamisen välissä ;-)

Oikean jalan isovarvas urputtaa aina. Siellä on nivelrikkoa ja kenkien valitseminen on kaiken a ja o. Mutta liika on silti liikaa, vaikka kengät olisivat kunnossakin. Tänään taisi taas mopo karata käsistä ;-)

Mieli oli kuitenkin metsäreissun jälkeen täydellisen erossa kaikesta arjesta. Metsän äänet, värit ja tunnelma jaksavat ladata energiaa minuun...

Mutta metsä ei tietenkään ole ainoa positiivisesti virittävä ympäristö minulle. Järvi- ja merimaisemat ovat mitä parhainta sielun ruokaa. Tunturit ovat taivaallisia, joskin äärettömän harvinaisia iloja omassa elämässä. Suot ovat aivan oma lukunsa. Oma pihakin jaksaa virittää...

Millainen luontoelämys tekee sinulle hyvää?

Perhosia ja lyhyt loma

Nyt se alkoi - loma :-) Ihan tästä torstai-illasta maanantaiaamuun asti vain, mutta nyt tuo loma tulee todella hyvään ja suunniteltuun saumaan. Tunti sitten tuli kotiin viimeisestä kokouksesta ja tästä se lomarentoutuminen sitten alkaa.

Meillä on tyttären kanssa ollut sellainen pitkäaikainen projekti, joka on tiivistynyt tämän viikon loppuun. Kaikki ei ole ohi vielä. Tekemistä on riittänyt meillä molemmilla, mutta nyt alkaa projektissa uusi, minun osaltani rauhallisempi vaihe. Siksi loma :-)

Saapas sitten nähdä, mitä huomenna haluan tehdä. Nukunko aamulla pitkään ja sitten vielä päikkärit päälle, lähdenkö valokuvaamaan, vai otanko ehkä rauhallisesti ja suunnittelen nautinnolla tulevaa syksyä? Kaikki erittäin oivallisia vaihtoehtoja ainakin nyt mietittynä :-)

Perhosbaari on tuonut pihaan amiraaleja. Ihania väriläiskiä etenkin, kun päiväaikaan voi aivan hyvin istuskella kahvikupillisen kanssa ulkona patiolla ja haistella kypsän kesän tuoksuja. Samalla saa näistä liihottelijoista silmän iloa :-)

Auringonkukkapellon luona oli lanttuperhosia paljon levottomasti kiiruhtamassa paikasta toiseen. Välillä niitä kiinnosti jokin kukka ja välillä sitten kostea maa.

Mitä sinä ehdottaisit tämän viikonlopun ohjelmaan? Ja mitä ajattelit itse puuhata?

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Uusi perhoskavalkadi

Sitruunaperhoset ovat taas täällä! Väriyhdistelmä rantakukan kaverina on ilahduttava :-)

Lanttuperhosia pörrää aivan mahdottoman paljon! Hiekkakentällä ne etsivät maasta vettä ja mineraaleja (näin olen ymmärtänyt). Niitä parveili melkoisesti...

Melkein törmäsin vielä yhteen haapaperhoseen, EDIT: 22.7.2018 häiveperhoseen joka myös etsi kävelytieltä kosteaa kohtaa veden ja mineraalien imemistä varten. Onnellinen minä, monta upeaa kohtaamista :-)

Skypeilyä ja perhosia

Lomaan on enää muutama päivä aikaa. Nekin sujuvat etätöissä ilman pitkien työmatkojen taivaltamista ja rennoissa kotivaatteissa :-) Huomenna työpäivään sisältyy yksi skype-palaveri. Jaamme skypetellessä tietokoneiden näyttöjä, emme live-kuvaa itsestämme, joten niitä varten ei tarvitse laittautua, asiaan pitää sen sijaan keskittyä senkin edestä.

Skypettelyssä tekniikan toimiminen ja palaveriin valmistautuminen on tärkeää. Paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin, etenkin palaverin kokoonkutsujan. Välineissä ei kannata pihistellä, lopputulos kärsii muuten väistämättä.

Osallistun palavereihin mielelläni Skypellä. Sen sijaan vanhanaikaisuuteni palaverin koollekutsujana huomasin taas tänään kutsuessani erään ryhmän kahteen syksyn palaveriin. Ensimmäisen palaverin sijoitin jotenkin automaattisesti kaikille sopivaan ajankohtaan. Siis oikein fyysisesti paikan päälle. En laittanut kutsuun edes skype-linkkiä, sillä kukaan ei ollut varannut etäpäivää tuohon ajankohtaan.

Toisen palaverin kanssa tuli vaikeampaa. Yhteistä paikallaoloaikaa ei vain löytynyt. Yhden tai kahden hengen skypettely muiden isoon palaveriin vaatii tekniikalta paljon. Usein jokin tössii enemmän tai vähemmän. Pohdin tilannetta jonkin aikaa. Kunnes heräsin vanhoista asetelmistani taas pinnalle ja tähän päivään. Varasin VAIN skypettelemällä pidettävän palaverin päivään, jolloin useampikin henkilö oli varannut etäpäivän.

Ei kuulosta rakettitieteeltä, mutta minulle se oli asenteen nostaminen astetta lähemmäs nykyaikaa ;-) Skype-palaveri toimii kuitenkin parhaiten, kun kaikki osapuolet ovat palaverissa omien mikrofoniensa ja kuulokkeidensa kautta. Ei tule äänen kiertämistä ja katoilua. Toimistolla kukin voi hakeutua haluamaansa työpisteeseen (niitä ovellisiakin pisteitä on) tai osallistua etänä haluamastaan paikasta. Hauska nähdä, miten homma toimii :-)

Viikonloppuna kuvasin lähinnä lauantaina, sunnuntaina vain rippusia. Perhosia seuraavissa kuvissa.

Ensin sinisiipiä. Kummastakaan en ole varma, mikä sinisiipi on kyseessä. Kuulemma naaraat ovat usein ruskeita, joten ylimmäinen saattaa olla isolla todennäköisyydellä juuri naaras. Ruskosinisiipeä veikkasin itse, mutta sille ei ole mitään varmistusta. Ja valo tuli huonosta suunnasta tuohon toiseen kuvaan, joten ei mitään tarkempaa siitäkään.

Tämä alla oleva perhonen sen sijaan vahvistettiin angervohopeatäpläksi fb:n perhosryhmässä. Sitä arvelin itsekin. hieman kulunuthan tuo jo on...

Ja sitten huomattavasti helpompi tunnistettava lanttuperhonen. Ensin heinän korrella ja sitten horsman kukalla.

Oikein kesäistä viikon jatkoa!

Lanttuperhonen jäi 'haaviin'

Jalka oli paremmassa kunnossa ja uskaltauduin kuvausmatkalle. Kaikki paikat olivat autolla saavutettavissa ja vain minimimäärä kävelyä.

Kauniita maisemia ja vain vähän kuvattavaa. Mutta ihanaa oli käydä katsastamassa kesän tilanne :-)

Haaveilen ajasta, jolloin voin lähteä kävelemään umpimetsään kelloa katsomatta. Kuinkahan moni huomaa iloita tuollaisesta mahdollisuudesta, vaikkei mihinkään haluaisi lähteäkään?

Lanttuperhonen antautui kuvattavaksi :-)

Ihanaa viikonloppua!

Tällä kertaa ei yhtään isoa lintua :-)

Aamupäivällä (kun en jaksanut herätä riittävän ajoissa aamulla) lähdin tutkailemaan kameran kanssa mahdollisia uusia kuvauspaikkoja. Tutkimusretkien tulos on joskus pelkkää tyhjää ja joskus ihan tuloksellisiakin. Tällä kertaa mukana oli molempia elementtejä.

Hevoshaassa oli yhteistyöhaluisia hevosia. Poseerasivat ja tulivat lähemmäs kovasti uteliaina. Tottakai noista piti ottaa pari kuvaakin :-) Takaisin tullessani törmäsin hevosten omistajaan, joka oli koiransa kanssa ulkoilemassa samoilla paikoilla kuin missä minä tiirailin kuvattavaa.

Pellon reunassa lenteli muutama perhonenkin. Muut olivat pieniä ja tavattoman vikkeliä, mutta tämä (lanttuperhonen) asettui kuvausasentoon ja odotteli kauniisti :-)

Viljapellon päällä lenteli lintuja, joista en ehtinyt saada kuvia, mutta niityllä pieni ihana lintu, pensastasku, veikkaisin, asettui hetkeksi aloilleen ennen matkansa jatkamista. Ihan viereen se ei asettunut, vaan kuvaa on rajattu kovasti. Kaunis poseeraus rajattunakin :-)

Enpä osannut taaskaan etukäteen odottaa, mitä tuleman piti. Pensastaskukin (jos se nyt se on) on aivan uusi tuttavuus minulle :-)

Lepaan perhosia

Lepaan puutarhanäyttely Hattulassa on lähes vuosittainen vierailukohteeni. Vaikka puutarhakuumotukseni on laantunut mielenkiinnoksi, näyttelyssä riittää yhä paljon mielenkiintoista. Taimien kotiin raahaamisen sijaan 'raahaan' nyt mukaani valokuvia. Lepaan puutarha-alan oppilaitoksesta löytyy kauniita kukkia, jotka vetävät puoleensa muunmuassa perhosia. Neitoperhonen, lanttuperhonen ja nokkosperhonen (?).

Tyttären muuttoon on vielä muutama päivä. Siihen asti kuvaaminen jää kakkoseksi.