Kontrasti täydellisen kaaoksen ja siistin paikan välillä alkoi tuntua merkittävältä erityisesti siinä vaiheessa, kun erittäin siisti anoppini kuoli ja aloin käymään läpi hänen jäämistöään. Siitä on nyt kulunut kolmatta vuotta. Ensimmäinen vaihe oli karsiminen. Toinen vaihe oli tarkempi karsiminen. Ja nyt kolmannessa vaiheessa siivoilen ja luovun jo ohimennessäni. Ja ihan tyytyväisenä.
Siivoamisen ahdistavasta pakollisuudesta on tullut pientä positiivista arkipuhdetta, vaikken mikään siisteyden perikuva ole vieläkään. Arjen pienet noukinnat ja pyyhkimiset näkyvät kuitenkin jo silmissäni ja ilahdun niistä. Viisi vuotta sitten en olisi huomannut missään mitään eroa. Ihminen on siis kehittyvä otus kaiken kaikkiaan :-)
Tämä liittyy siihen, että harmittelin tee- ja kahvimukien kuten vesilasienkin jättämiä kosteita rinkuloita pöydillä. Ensin suhasin rätin kanssa. Sitten taittelin talouspaperista mukinalusia. Pian se alkoi tuntua ympäristörikokselta. Kaivoin esiin lankakokoelmaani jääneen joulunpunaisen villalangan ja virkkasin siitä eräänlaisia isoäidin neliöitä kupinalusiksi.
Neliö ei ole todellakaan täydellinen, mutta kelpaa tänne kotiin joulun piristykseksi oikein hyvin. Kokeilen seuraavaksi ympyränmuotoisia lasinalusia melkein samalla kaavalla. Värikin on siinä vaiheessa jotain muuta kuin joulunpunaista. Nämä voi pestä käsin tai koneessa, täytyypä kokeilla :-)
Ihanaa joulun odotusta!