Kuvausinto on joutunut antamaan tilaa kiihkeälle keräilijälle, joka minusta kuoriutuu aina syksyn tullen. Syksyn suppilovahverot ovat jo vuosia kutsuneet minua niin voimakkaasti, että olen käynyt keräämässä niitä metsistä niin omaan kotiin kuin ystäville ja työkavereillekin. Tänä vuonna aktivoiduin keräilemään jo huomattavasti aikaisemmin. Nyt tähtäimessä olivat kantarellit. Ja niitä on sitten alun etsimisen jälkeen löytynyt oikein mukavasti. Löysin jopa ihan oman ja runsaan kantarellipaikan. Muuten joudun keräilemään niitä muutama kerrallaan pitkin metsää.
Kantarellit ovat toistaiseksi menneet ihan omaan käyttöön joko samantien tai pakastimeen. Ensimmäiset suppilovahverot sain sijoitettua ystävälleni. Onneksi, muuten olisin päätynyt kuivattamaan niitä. Tänään jäi matkaan taas pieni määrä suppiksia (niitä on tulossa todella lupaavan näköisesti!). Täytyy kysellä, vieläkä ystävän perhe jaksaisi ottaa kuormaa vastaan.
Kantarelleissa parasta on maku. Toiseksi parasta on helppo tunnistettavuus. Mutta ovat ne kauniitakin. Niiden ulkonäkö vaihtelee todella paljon. Osittain iän mukaan, mutta myös kasvupaikan mukaan. Jostain löytää vain pieniä yksilöitä syksyyn asti. Jostain löytyy isoja ja muhevia. Jos sammal tai heinät ovat kasvavan kantarellin yläpuolella kovin kuivia, voi pinnalle tunkeutuminen olla vaikeaa ja monimutkaista. Siinä muotoutuu jokainen sieni eri näköiseksi.
Vanhat kantarellit ovat uljaita suppiloita, jos ovat päässeet pinnalle asti. Joskus ne joutuvat taistelemaan aluskasvillisuuden kanssa tiukkaakin taistelua eikä niitä ensin edes huomaa. Sammalen tai heinien lomasta pilkahtaa ehkä vain pieni keltainen laikku. Ja kun katsoo tarkemmin, lähellä näkyy toinen pieni laikku. Kun sammalta tai heiniä siivoaa laikun päältä ja ympäriltä. alta paljastuu keltainen otus, jonka varsi voi olla pitkäkin ja todella monella mutkalla. Vain muutaman isomman kantarellin olen tänä kesänä löytänyt selvästi maanpinnan ylle päässeenä.
Minusta kantarelli on helpointa etenkin nuoren yksilön kohdalla tunnistaa alapuolelta. Kantarellin alapuolen rakenne on melko samannäköinen kuin suppilovahveroilla. Lakin ja jalan raja hämärtyy kun sen poimut liittyvät jalkaan.
Ainoa kantarellia muistuttava, mutta makuhermoille huonompi sieni on sitä oranssimpi
valevahvero. Jos muuten on vaikea erottaa nämä kaksi, niin voi tutkia sienen jalkaa: kantarellin jalka on pehmytmaltoinen ja mehevä, valevahveron ohut ja sitkeä.
Tänä kesänä meillä on juhlittu kantarellien eli keltavahveroiden saaliita. Yhden hyvän kantarellipaikan löysin ja merkitsin sen saman tien kännykän maastokarttasovellukseen. Näin osaan suunnistaa sinne myös ensi vuonna :-)
Olen löytänyt metsistä myös täysin pystyyn kuivaneita kantarelleja. Kuivuus vie ne nopeasti, jollei saada lisää sateita. Silti moneen kertaan 'tyhjäksi' koluamastani lähimetsästä jäi tänäänkin taas ihan mukavasti sieniä matkaan jopa paikoista, joissa olen käynyt keräämässä viimeksi muutama päivä sitten.
Mahtavaa lakavaa viikkoa! Lämmintä luvataan edelleen. Kyllä meitä hemmotellaan :-)