Vuokra(-mökki)loma rentoutti jälleen

Virkistävä, palauttava ja rentouttava mökkilomaviikko on nyt takana. Meillä ei ole omaa mökkiä, joten vietämme tällä hetkellä viikon kesässä jollain vuokramökillä. Kotoa poissa oleminen auttaa luopumaan arkisista tavoista, rutiineista ja velvoitteista. Ainakin siksi viikoksi. Se auttaa jo paljon.

Mitä aikaisemmin on varaamassa mökkiä, sitä paremman mökin saa varattua. Tavallaan yksinkertaista. Ja sitten kuitenkin kaikkien noiden erilaisten mökkien vertaileminen keskenään ei ole ollenkaan niin helppoa ja yksinkertaista, miltä se kuulostaa. Ja kaikkea vertailemiseen tarvittavaa tietoa ei aina ole edes saatavissa.

Tämän vuoden mökki saa minulta arvosanaksi (asteikolla 1-5) 4-. Mökki oli melkein täydellinen. Ranta ja piha jäivät sen verran vajaiksi, että kokonaisarvosana on tuo 4-.

Mökin rannassa oli kaksi kiveä, jotka olivat eritysesti paikallisen selkälokkipariskunnan (ja kolmannen osapuolen) suosiossa.

Tässä selkälokkipariskunta. Yhdessä kun oltiin, piti siitä tietenkin pitää kunnon meteliä. Kun kolmas osapuoli yritti hivutella paikalle, meteli oli sitäkin hurjempaa.

Välillä vain koiras huuteli. Välillä huudeltiin kuorossa.

Isokoskelot olivat toisinaan myös kovasti kiinnostuneita rannan kivistä. Selkälokki yritti pitää oman tonttinsa puolta, mutta isokoskelot vetäytyivät vain tyynesti reunemmalle. Pian lokki antoi periksi ja häipyi paikalta.

Isokoekelot ottivat nopeasti kivet haltuunsa ja levittäytyivät tilavammin.

Luonnon tarkkailun ja kuvaamisen lisäksi luin (fiktiivisiä) kirjoja pitkästä aikaa. Lukeminen oli lapsena ja nuorena suuri intohimoni. On mahtavaa löytää hippusia tuosta intohimosta jälleen pitkän, pitkän ajan jälkeen. Yritän opetella sitä, että lukemiseen on ihan ok käyttää aikaa. Ja siitä nauttiminenkin on ihan ok. 

Kävin katsastamassa sienitilanteen yhdessä kantarellipaikassani. Metsää oli kaadettu taas (muutaman vuoden jälkeen) hämmentävän paljon. Reittini sumentuivat ja paikat kartoilla himmenivät. Jostain metsä oli kadonnut tyystin, jostain vain polku ja joitakin puita. Olosuhteet olivat kuitenkin muuttuneet sienille ei-suotuisiksi. Tuohon metsään ei kannata enää palata. Olo on surullinen, vaikka metsän omistaja voi tietenkin toimia, niin kuin haluaa.

Tänä vuonna pitää himmailla kantarellien keräämisen suhteen. Viime kesän kantarelleja riittää pakastimessa vielä ihan tuskaksi asti. Jatkossa ei voi enää ryhtyä pakastamaan vastaavia määriä. Jotain muuta tekemistä pitää siis keksiä jatkuvan kantarellihärdellin rinnalle. Ehdotuksia?

Arkea, korealaista tv-sarjaa ja mahdollisuus sienimetsään rynnistämiseen 🙄

Ihan ensimmäiseksi kiitän teitä kivoista, mahtavista ja kannustavista kommenteista kaikkiin julkaisuihin! Niitä on ollut ilo lukea 🥰.

Sitten arkeen. Kävin tänään lääkärillä saamassa uuden kortisonipistoksen kipuilevaan olkapäähäni. Se on ollutkin jo kauan melkoinen riesa. Vaikutti välillä parantuneen kokonaan ja kipeytyi sitten uudestaan. Diagnoosi ei ole sama, joten mokoma olkapää/-varsi vain vetää puoleensa erilaisia vaivoja.

Työterveyden hyvä puoli on se, että seuraavan ajan saa aina melkoisen pian. Huono puoli on se, että työterveyden kustannustehokkuus ei kannusta saumattomiin prosesseihin. Nyt, kun tuon kirjoitin näkyviin, niin heti tulee mieleen, että niinhän se on julkisellakin sektorilla. Silti sellaista läpipallottelua lääkäriltä toiselle en ole itse kohdannut julkisella sektorilla siinä määrin kuin työterveydessä. Harvemmin sielläkään, mutta nyt tuo olkavarsi on osoittautunut vallan epähaluttavaksi hoidettavaksi.

Tämän päiväinen lääkäri joutui nyt antamaan sen kortisonipistoksen, josta ei kuulemma kuitenkaan välttämättä ole mitään hyötyä. Viime kerralla tilanne parani huomattavasti eikä olkapääkään kipuillut yhtään ylimääräistä piikin antamisen jälkeen. Nyt olkapää viestittelee lisäkivuista. Toivottavasti se on merkki siitä, että hoito tehoaa.

Viime yö oli ensimmäinen yö pitkään aikaan, kun kipu ei valvottanut minua. Viimeisin lääkäri määräsi uutta särkylääkettä ja se taitaa nyt tehota paremmin. Yhden yön ok-yöunilla ei kuitenkaan vielä taklata monen kuukauden kivuliaita katkonaisia unia. Mutta isosti olen kiitollinen viime yön unista!

Isokoskelot näyttäytyivät isolla porukalla heinäkuun alussa. 💖

Ja ihan tähän päivään: Olemme miehen kanssa seuranneet jo jonkin aikaa etelä-korealaista tv-sarjaa. Aluksi olimme kovasti hämmentyneitä puheen voimakkaista intonaatioista, puhe kuulosti minun korvissani puoliksi joikaamiselta. Vähitellen puheen sävyihin kuitenkin tottui ja sarjan seuraaminen on ollut helpompaa. Silti meitä hieman houkuttaa perheen sisäisen videon tekeminen suomen kielellä, mutta korealaisilla intonaatioilla. Saapas nähdä, saammeko videon aikaiseksi. Veikkaisin, että tytär voisi tykätä ja poika nolostua.

Pari linkkiä korean kielen salaisuuksiin tässä:

Korean kielen perusteet

ja

Opi korean kieli.

Seuraamamme sarja on nimeltään Salattu metsä. Metsästä emme kolmentoista jakson jälkeen ole havainneet mitään merkkiäkään. Ehkäpä tuokin salaisuus paljastuu vihdoin jossain vaiheessa 👍

Upeaa lämpöistä elokuun loppua! Jos huomisen aikataulu ja sää sallii, karkaan taas mahdolliseen sienimetsään heti työpäivän jälkeen 🙄🥰.

Lomaa takaperin - Porkkalanniemi (Aaahh...)

Porkkalanniemi on paikka, jossa kannattaa käydä kerran elämässä. Jos asuu kohtuuetäisyydellä, kannattaa toki käydä useamminkin. Porkkalanniemi sijaitsee Kirkkonummella mutkaisten teiden takana.

Porkkalanniemi on pääkaupunkiseudun hot-spotteja, eli kesällä vapaa-aikana siellä on porukkaa paljon. Kalliot ovat sen veroisia, että siellä kannattaa käydä ainakin kerran - jopa ruuhkassa. Pysäköintialueet ovat rajalliset ja se saattaa asettaa parhailla keleillä omat haasteensa.

Reitti Porkkalanniemen kärkeen on merkitty nykyään oikein mainiosti. Eksyminen matkalla pysäköintipaikalta  sinne tai takaisin ei ole enää yhtä kutsuvaa kuin muutama vuosi sitten.

Jos matka Porkkalanniemeen on pitkä, muistutan siitä, että vastaavia, vähintään yhtä upeita luontokohteita löytyy pitkin rannikkoa - todella monia.

Mennään tässä blogin arpoman järjestyksen mukaan. Ensin linnut, kyhmyjoutsen tuossa puolivarautuneena odottelee paikoillaan.

Välillä voi levähtää.

Meriharakoita oli rantakallioilla. Varsinaisia porkkananokkia.

Isokoskelopariskunta uiskenteli lähellä.

Haahkoja näkyi ihan mukavasti. Muta-valkokirjavat ovat koiraita ja ruskeat naaraita.

Vihdoin päästään korkeille kallioille. Porkkalanniemi edessä ja korkeimmalla kohdalla mennään.

Käkkärämäntyjä ja ihania sileitä rantakallioita. Toukokuussa ei ollut mitään ruuhkaa.

Pixie the vahtikoira oli innolla mukana menossa. Kyllä tämän jälkeen väsytti. Olisi voinut nukkua matkailuautossa tämän jälkeen, jos olisi malttanut. Ei malttanut tietenkään.

Meren rannan kalliot ovat mitä terapeuttisinta ainesta ihmismielelle. Sinne kannattaa mennä, vaikka kaikki olisikin ihan hyvin 🥰

Vihavuoden isokoskeloita

Jos en innostunut niin kovasti 30 asteen helteistä, niin en niin suuresti innostu myöskään näistä sateista. Huomisesta on luvattu välipäivää sateille, mutta aamulla paikat ovat vielä loputtoman märkiä perusteellisten sateiden jäljiltä. Se tarkoittaa vaatteiden kastumista :-( Minun sadevaatteeni ovat raskaat ja vanhanaikaiset, kaipaavat ehdottomasti päivittämistä tähän päivään, jotta niillä jaksaisi liikuskella enemmän.

Takaisin eiliselle Vihavuoden reissulle.

Isokoskelot nautiskelivat auringosta ja lämmöstä laiturilla. Enimmillään niitä oli viisi, tässä vain kaksi.

Toisen tukka oli huomattavasti levottomampi kuin toisella ;-)

Aurinko paistoi melkein suoraan lintujen takaa, mutta kuvat tällä kertaa tästä kuvakulmasta ;-)

Mahtavaa viikonlopun jatkoa!

Mussalon siivekkäitä :-)

Mussalossa törmäsin todella moneen siipeilijään ;-) Jos keli oli ollut helpompi, olisin jäänyt kuvaamaan niitä oikein kunnolla. Lämpimästi porottava aurinko ja erittäin tuuleton keli ei houkuttanut pysähtymään pitkäksi aikaa aurinkoisiin paikkoihin.

Korentoja pörräsi aivan mahtavasti. Ehkä palaan tuonne hyvällä hellevarustuksella vartavasten korentokuvaamaan. Olisikohan tämä viherukonkorento? Toinen ehdotukseni on karvaukonkorento.

Tämän korennon tulkitsen viherukonkorentonaaraaksi. Edestä kuvattuna tuntomerkit ovat huonosti luettavissa ja voin olla kovastikin väärässä.

Tämä ei ole kuitenkaan korento, vaan isokoskelo jälkeläisineen. Ensin hieman näkymättömissä.

Paikan vaihto tarjosi paremman näköalan perheeseen. Poikaset ovat nämäkin jo melko isoja.

Poikaset nukkuvat :-)

Tällä hetkellä kotona on liian kuuma ;-) Sateita ja ukkosia on onneksi luvassa. Jos kelit pysyvät näin lämpöisinä, täytyy etätyöpiste virittää nykyistä viileämpään paikkaan :-)

Kesäistä viikon jatkoa sinulle!

Isokoskeloita helmikuussa

Jos elämä ei olisi välillä vaativaa, sen ihania miellyttäviä vivahteita ei välttämättä osaisi arvostaa niiden ansaitsemilla tavoilla. Onnellisuus ei siis tule siitä, että elämä on vain sulavaa, ilman vastoinkäymisiä ja vaivatonta. Onnellisuus tulee siitä, että kaikesta elämän vaativuudesta huolimatta on olemassa jotain kurjuutta suurempaa, joka saa sydämen sykkimään ilosta.

Juuri nyt on takana vaativa viikko. En ole romuna enkä tuhkana, mutta kapasiteetti on melkoisen käytetty sen kaikissa ulottuvuuksissaan. Väsymys on iso, mutta se helpottuu onneksi lepäämällä. Perjantaina on onneksi sallittua olla melkein tappiin asti kuormitettu.

Elämä on innostusta, hapuilua, uurastamista, väsymistä ja palautumista. Eikä välttämättä mitenkään tuossa järjestyksessä. Eikä passaa unohtaa haaveilemista, suunnittelua, karsimista tai jonkinlaista henkistä uudelleensyntymistä.

Tänään aamulla olin hipomassa tylsyyttä työni kanssa, kunnes päätin katsoa isoa kuvaa ja tehdä jotain erilaista. Erilaista itseni kannalta, mutta erilaista myös tavallisen työrytmini kannalta. Käytännössä asioiden kuvaileminen ei kuulostaisi ollenkaan yhtä inspiroivalta, sillä upeus on subjektiitivinen käsite. Sinulle pieni asia voi olla minulle isokin juttu - ja päinvastoin.

Uudistamalla työtäni uudistin itseäni ja varmasti myös paljon muutakin. Onnistuneen uudistamisen jälkeen minulle tuli onnistumisen ilo ja se synnytti tietenkin taas monen monta uutta työideaa :-)

Olen onnellinen siinäkin suhteessa, että pääsen kehittämään omaa työtäni omasta ja sitä kautta koko työyhteisön näkökulmasta melkoisen itsenäisesti.

Ja sitten vielä nopea paluu viime viikonloppuun. Laulujoutsenien ja valkohäntäkauriiden lisäksi näin silloin isokoskeloita. Aivan mahdottoman ihanaa tähän vuodenaikaan :-)

Saaristoristeilyä ja vimpat Saimaa-kuvat

Saimaan mökkiranta oli antoisa ja monipuolinen, mutta Saimaan saaristoristeily m/s Christinan kyydissä avasi Saimaata hieman mökkilaituria kauemmaksi. Saaristoristeily kesti pari tuntia ja siinä ajassa sai jo jonkinlaisen yleiskäsityksen vesistöstä.

Matkaa pääsi viettämään myös aluksen kannelta, jonne tietenkin heti hakeuduin kamerani kanssa :-) Keli oli ensin paahteinen, sitten kuumuudelta vapauttavat pilvet saapuivat matkustavan avuksi. Risteilyn palvelu oli erinomaista :-)

Mökkirannan maisemia oli ilo katsella :-)

Mökki oli saaressa, joten liikkuminen mantereelle tapahtui lossin avustuksella. Lossimatkat ovat toisinaan jännittävämpiä kuin joskus muulloin ;-)

Isokoskeloita oli lähellä aika runsaasti, vaikka usein näimmekin niistä vain yhden tai kaksi.

 Ja Pixie the koiruli nautti rannan kaikista ulottuvuuksista :-)

Koskeloita ja muita Saimaan mökkinaapureita

Eilen oli vielä t-paitakeli, tänään onkin sitten ollut jo reippaasti viileämpää. Täydellinen keli valokuvien pläräämiseen :-) Maanantaiksi onkin sitten luvattu taas lämpimämpää.

Palaan Saimaalle, missä isokoskeloita näkyi päivittäin. Yhtä juhlaa minulle siis. Eivät olleet mitään linssiluteita eivätkä tulleet mitenkään tyrkylle kuvattavaksi. Joskus osuin rantaan ennen niitä ja silloin saatoin saada kuvan vähän lähempääkin.

Välillä ne kyntivät veden pintaa kaksi rinnakkainkin. Kaloja tietenkin etsiskelivät. Tyynellä kelillä heijastus luo oman mukavan lisänsä tämän myyrystelyn katselemiseen.

Kaukana, vähän mennessään töräytellen lensivät kanadanhanhet ohi melko lähellä veden pintaa.

Tässä on vähän puunattu höyhenpukua ja muutama höyhen on päässyt matkaan etsimään mahdollisia höyhensaaria ;-)

Ja taas veden alle...

Kuikat pysyivät kaukana, mutta niitäkin näkyi silti jotakuinkin päivittäin. Tässä lennossa, hyvin matalalla.

Jokin sai isokoskelon ottamaan oikein kunnon spurtin vedessä. Tai siis molemmat niistä. Ihan päätöntä menoa hetken aikaa :-)

Kävimme miehen kanssa välillä kaupassa ja sillä välin isokoskelot olivat asettuneet rantakallioille paistattelemaan päivää.

Tässä näkyvät isokoskelon komeat räpylät melko hyvin :-)

Ja pian toinen niistä saapui ihan rantaan asti etsiskelemään kaloja.

Aikaisemmin olin katsellut koskelonpoikasten pyrähtelyä isojen rantakivien lähellä. Kesti jonkin aikaa hoksata, etteiväthän nämä olleetkaan isokoskeloita, vaan tukkakoskelo poikasineen.

Ja kuikka taas, yhtä kaukana kuin ennenkin :-) Kuvan alareunassa näkyy tyyni ranta ja sitten se osuus, mihin pieni tuuli sitten osuu laskeuduttuaan saaren takaa järven pintaan.

Noiden lintujen (ja muidenkin elävien otusten) seuraaminen on niin rentouttavaa. Siinä ei voi oikein suorittaa (onneksi). Nytkin ihan vain kuvien kautta palaa mieleen sitä samaa tyyneyttä, mitä nämä hetket toivat sillä hetkellä.

Kuvan katselemisessa tulee tarkasteltua pysähtynyttä hetkeä. Ei ennakoimassa seuraavaa tapahtumaa eikä viipyiltyä edellisessä hetkessä. Luontokuvien katsominen rauhoittaa ja tekee hyvää. Mutta kuvia katselemalla silmä tavoittaa aina myös monta sellaistakin seikkaa, mitä itse tilanteessa ei ole huomannut. Siksikin kylmä ja pilvinen keli sopii oikein hyvin kuvien läpikäymiseen. Ainakin tähän asti. Nyt saa riittää tältä päivältä, vaikka kuvia riittää vielä ihan mahdottomasti. Että niitä tuli taas otettuakin ;-)

Mitä sinä teet viileällä kelillä?