Olen kerran ollut työssä, johon intohimoni kasvoi vuosi vuodelta. Vaikeuksiakin oli, mutta niiden selättäminen vähä vähältä kirkasti työn hyviä puolia entisestään. Tuota työpaikkaa ei enää sellaisena ole olemassakaan.
Nykyinen työ on ok, mutta osaamisen ilo, oppimisen läikähdykset ja tekemisen intohimo eivät juuri kuulu siihen. Työkavereissa on huippuyksilöitä, joiden kanssa työn tekeminen on upeaa, mutta muuten työ on juuri perinteinen leipätyö, jolla rahoitetaan muu elämä. Muulle elämälle ei kuitenkaan jää kovin paljoa aikaa ja energiaa, tekemisen intohimo ei pääse kukkimaan näin pienillä määrillä. Enkä minä halua tyytyä vain loma-aikojen elämän riemuun. Jotain on siis tehtävä.
Elättelen vielä toivoa siitä, että voisin löytää riemun 'leipätyössä', mutta vuorotteluvapaa ja opintovapaa ovat kovin vakavasti harkittavia vaihtoehtoja. Yrittäjäksi ryhtymistä olen pohtinut yli kymmenen vuotta, mutta siinäkään en ole päässyt sen pitemmälle, Sisäinen riskianalyytikkoni esittelee minulle nopeasti tuon vaihtoehdon riskit, enkä ole luonteeltani mikään erityisen kova riskin ottaja...
Pohdin siis edelleen. Olen nyt antanut itselleni vuoden aikaa - sitten viimeistään pitäisi tapahtua jotain. Piakkoin edessä oleva syntymäpäivä ruokkii ikäkriisiäni ja kuiskii, että alan olla rekrytoijien mielestä jo liian vanha vaihtamaan työpaikkaa. Ja on ihan hullua ajatella, että jaksaisin nykyisellä kaavalla mahdolliseen eläköitymiseeni asti. Mihinkähän eläkeikä tulevaisuudessa kipuaakaan?
Tänään ei ollut kummoinen kuvauspäivä. Vain muutama hassu kuva. Mutta tukka on ainakin kampaajalla käynnin tuloksena hyvin ;-)