Käytännössä minulla on viikossa keskimäärin kaksi toimistopäivää, jotka ovat enemmän ja vähemmän täynnä kokouksia. Kolmen etäpäivän aikana on hieman vähemmän etäkokouksia Teamsilla ja sitten aikaa keskittyneeseen ja uppoutuvaan työn tekemiseen. Minun työni ei ole pelkää kokoustamista, päin vastoin, suurin osa työstä on asiantuntijatyötä kokousten lisäksi. Yhtälö toimii tällä tavalla hyvin.
Normiarjessa etäkokouksissa ei tarvitse näyttää oikeaa naamaansa. Näytöltä jaetaan kaikille tarvittavat dokumentit ja keskustelu käy niiden ympärillä. Siksi olen tavallisesti rennosti käynyt aamupäivän kokoukset yöpuvussa ilman meikkiä (mikä poikkeaa huomattavasti toimistoarjen näystä, jossa pyrin meikillä piilottelemaan rupsahtamisen vaikutuksia näkymättömiin). Lounaalle olen sitten pukeutunut oloasuun, mutta meikkeihin en ole koskenutkaan, hiuksetkin ovat saaneet vain harjan selventävän kosketuksen.
Nyt kun kollegatapaamiset ovat vain etäyhteyden välityksen varassa, kasvottomat kokoukset ovat tuntuneet etäännyttäviltä. En edellytä muilta mitään erityistoimia, mutta nyt olen jokaiseen etäpalaveriin pukeutunut siisteihin päivävaatteisiin ja meikilläkin olen hieman paikkaillut pelottavimpia kohtia kasvoissani. Hiukset ovat päätyneet ponnarille, se on nopein tapa siistiä niiden ulkoasua. Ja kasvottomien kokousosallistumisten sijaan olen räväyttänyt kokouskameran päälle.
Joskus pidän live-kameran päällä koko kokouksen ajan, joskus vain kokouksen alun ajan. Olen päättänyt, että elämä jatkuu melkein live-kohtaamisina minun kokouksissani koronasta huolimatta. Parhaimmillaan koko kokousporukka on vapauttanut kameransa kokouskäyttöön ja olemme oikeasti nähneet toistemme ilmeet ja elämän. Ne ovat olleet aivan mahdottoman upeita kokouksia, joissa vuorovaikutus on kivunnut ihan eri tasolle kuin noissa kasvottomissa kokouksissa.
Ilman kameraa oleminen kokouksessa on ihan ok, kun väliin mahtuu päiviä, jolloin työkavereita näkee oikeasti ja aidosti kasvokkain. Näinä aikoina videokuvakin kollegasta on upeaa luksusta tähän kasvottomaan ja osin aika yksinäiseen työelämään. Siksi käytän kameraa jatkossakin, vaikken mikään silmän sulostus olekaan. Ainakin minä näyn aitona ja minuun oleellisesti kuuluvat käsien käyttäminen (huitominen) näkyy luonnollisesti sellaisenaan :-)
Etäkokoukset ovat tiiviitä ja intensiivisiä. Tänään vedin ensimmäisen etätyöpajani. Sen valmistelu oli kunnon rupeama ja itse työpajakin oli taas todella keskittynyttä menoa. Täytyisi ryhtyä opettelemaan taukojen pitämistä näiden intensiivisten päivien keskellä.
Minun työni määrä on melkein kaksinkertaistunut tämän uuden tilanteen myötä. Kampaajani jäi sen sijaan tauolle, sillä hänen asiakkaansa peruuttivat aikojaan kalenterin tyhjäksi. Kenenkään työ tai elämä muutenkaan ei varmaankaan ole jäänyt ennalleen. Muutokset sen sijaan ovat olleet aivan mahdottoman erilaisia. Toivon sinulle ja läheisillesi voimia ja sitkeyttä tästä tilanteesta selviytymiseen. Autetaan toinen toisiamme niillä keinoilla, mitä meillä on käytettävissä.
Muutama kuva tähän loppuun meidän satunnaisverailevista joutsenistamme. Upeaa loppuviikkoa!