Kantarellikartta, uusiin metsiin tutustumista ja metsänokiperhonen

Töissä on nyt vauhdikasta, viikonloppuisin pyrin pääsemään metsiin hengähtämään ja ihan pienesti seikkailemaan. Moni asia on nyt muutaman viikon tauolla. Täytyy opetella rutiiniksi nämä työn uudet rytmitykset. Kiireen ja ruuhkan jälkeen palauttavat elementit täytyy ottaa taas kunnolla käyttöön.

Metsät ja kantarellit kutsuvat minua elokuiseen tapaansa. Keltaisten herkkujuttujen loisteen havaitseminen metsässä tuo vain sellaisen keräilijäihmisen hurmauksen ja voiton tunteen, ettei sitä oikein voi kuvailla tai muuhun verrata. Koska kantarelleja on nyt kerätty (= minä olen kerännyt) jo pienen kylän verran, niiden keräämiseen ei ole enää oikeaa painetta. Paitsi, jos löytää hyvän kantarellipaikan - silloin vain on ihan pakko kerätä 🥴.

Tähän aikaan vuodesta panostan aina jonkin verran uusiin metsiin tutustumiseen. Jos nyt löytää kantarellikeitaan, josta kukaan ei näytä keränneen mitään koko kesänä, niin siinä on oivallinen sienestyspaikka ensi vuodeksi ja siitä eteenpäin. Kunnes joku taas päättää hakata senkin metsän alas 😔.

Uuteen metsään tutustuminen on aina oma pieni seikkailunsa. Jokainen metsä on omanlaisensa. Vaikka sieniä ei näkyisikään, matka on uteliasta samoilua ja metsämaaston kartoitusta. Joskus pitkäkin tähystely tuottaa sen päätelmän, ettei metsään kannata palata ainakaan kantarellien toivossa. Mutta sitten aina silloin ja tällöin löytyy ihan mukava kantarelliapaja. Ja joskus löytyy jotain aivan lumoavaa (kantarellimielessä). Mutta siihen asti täytyy vain etsiä sopivia metsiä ja kävellä paljon. Ja vielä enemmän.

Jos kantarellimetsän tunnistaminen ja löytäminen tuntuu liian isolta haasteelta, niin ei hätää. Karttaselaimesta löytyy nyt myös kantarellikartta! Ihan täsmällinenhän se ei ole, mutta se osoittaa metsien kohtia, joista on todennäköistä olosuhteiden puolesta löytää kantarelleja. 

Viime viikonloppuna testasin karttaa kahdesti. En ole ehkä paras kohde, sillä silmäni on kehittynyt havaitsemaan hyviä kantarellimaastoja (vaikka opittavaakin riittää vielä paljon). Lauantaina lähdin uuteen metsään ihan puhtaasti kartan suosituksen ja etäisyyden perusteella. Opin heti sen, että kannattaa katsoa karttaa vähintäänkin satelliittikartan kautta ennen matkaan lähtöä. Päädyin harvennettuun nuoreen metsään, jossa oli suon läheisyyden vuoksi myös todella syviä uria harvennuksen jäljiltä. Löysin muutaman kantarellin tieltä lähtiessäni enkä yhtään sen jälkeen. Eikä ollut ihmekään tuosta maastosta.

Kipaisin viereiseen kypsempään metsään ja sieltä löytyikin kantarelleja paljon enemmän. Silti niitä oli siellä niin harvakseen, etten ainakaan tarkoituksella palaa tuonne uudelleen.

Sunnuntaina katsoin sovelluksesta suositusmetsiä myös satelliittikuvien kautta. Valitsin hyvältä näyttävän metsän ja kiirehdin matkaan. Satelliittikartan kuvat eivät näyttäneet (tai en vain niistä ymmärtänyt), että tämäkin metsä oli harvennettua, tosin aikuisempaa metsää jo. Kannot, isot kivet ja maassa lojuvat puunrungot vaikeuttivat etenemistä ja reissusta tuli oikea työleiri. Onneksi löytyi sitten myös pari ihan mukavaa kantarelliesiintymää. Ne olivat kuitenkin niin vaikeakulkuisen matkan päässä, etten lähde tuonne takaisin kuin jossain erityisessä ja kummallisessa tilanteessa.

Vilkaisin samalla myös vieressä olleen toisen metsän. Sieltä löytyi vähemmän, silti oikein riittävästi kantarelleja. Kävelymatka oli helppo ja suhteessa vaivaan saalis oli kovin antoisa. Tuonne voin palatakin.

Suosittelen kokeilemaan kantarellikarttaa. Myös puolukoille ja mustikoille löytyy omat karttansa saman palvelun kautta, jos marjastus kiinnostaa. Ennen pitempää matkustamista kannustan tutustumaan alueeseen myös satelliittikuvakartan avulla. Lisäksi kannattaa katsoa varalle jokin vaihtoehtoinen metsä läheltä tai reitin varrelta, jos ensimmäinen kohde osoittautuisikin ihan pommiksi. Paluumatkalla voi sitten katsastaa sitten vielä tuon toisenkin paikan.

Hyvät kantarellipaikat tallennan puhelimen maastokarttaan, jotta löydän sinne uudelleen vajaan vuoden kuluttua. Ja vaikka uuteen metsään tutustuminen ei tuottaisikaan tulosta keräilymielessä, on sekin tulos, ettei sinne kannata palata uudelleen. Mutta ennen kaikkea olo seestyy ja rauhoittuu metsässä. Itselleen uudessa metsässä tulee kuljettua aistit valppaina ja nautittua monesta asiasta, joita muuten ei ehkä edes huomaisi.

Metsänokiperhosten kuvia heinäkuiselta Kinnulan vuokramökkireissulta. Vielä riittää elämää luonnossa. Meidänkin joutsenparimme lähti vihdoin lentoon sulkasadon jälkeen. Palasivat onneksi vielä takaisin, ettei vielä tarvitse äkkilähtöä surra.

Ihanaa elokuun loppua.

Upeaa syyskuuta odotellessa 🥰

Lintujen ääniä ja oranssi perhoskollaasi

Tämänkertainen lomajakso lähestyy loppuaan. Huomisen vietän vielä lomalla ja keskiviikkona alkaa ensimmäinen, lyhennetty työviikko. Työn aloittaminen keskellä viikkoa sopii minulle, olen pitänyt käytännöstä kiinni jo muutaman vuoden.

Käväisin tänään eilisen sadepäivän jälkeen katsomassa metsän kuulumisia. Oikeastaan eilen satoi lopulta vain muutaman tunnin, mutta vettä tuli ihan mukavasti. Uusia kantarelleja oli noussut esiin, jotkut tosin pitkän kuivan kauden jälkeen aika surkean näköisiä. Muitakin sieniä oli tupsahtanut jo esiin, toivottavasti loppukesä on normaalimpaa kesää, ei vain kuumaa ja kuivaa tai rankkaa sadetta.

En ole paljon kesän aikana piipahdellut metsässä, mutta tänään kuulin melkoista lintujen iloittelua. Poikasten äänet eroavat usein tähän aikaan vuodesta vielä todella paljon aikuisten äänistä, joten yhtään en ole varma kaikista huutelijoista. Kaksi korppia keskusteli ainakin kovasti ja pitkään keskenään. Voi olla, että niitä oli useampikin, en nähnyt niitä, kuulin vain. Palokärki huuteli muutaman kerran - luulen, että kovaääniset poikaset olivat sen. Peukaloinen on pesueensa kanssa ihan vieressä. Näin emon ja ääntelyä kuului monesta paikasta siitä läheltä. Tiaiset olivat vauhdissa ja punarinnoiksi luulin tunnistavinani yhdet viestittelijät. Käpytikankin äänen kuulin. Siinä niitä kaikkia lintuja kuunnellessa mieli rentoutui 🥰.

Perhoskuvista päätin tehdä kollaasin. Teen muuten kyllä vielä toisenkin. Ajatuksena oli kerätä yhteen kuvaan useampi perhonen. Niitä perhoskuvia olikin sitten aika montakin ja niistä monet olivat oransseja. Ensin se tuntui tylsältä, mutta päätin sitten tehdä kollaasin oransseista perhosista. Mukaan jäi yksi hiekalla poseeraava perhonen muiden vihreällä taustalla esiintyvien siivekkäiden sekaan. Kauempaa katsottuna se töksähti silmään. Sehän piti korjata ja toisessa versiossa on vain vihreitä taustoja. Tässä ensimmäinen tekele, aion tehtailla näitä vielä lisää (en tiedä miksi) 👍.

Kuvissa: nokkosperhonen, neitoperhonen, ohdakeperhonen, pikkukultasiipi, keisarinviitta, karttaperhonen, ketohopeatäplä, herukkaperhonen, lauhahiipijä, metsänokiperhonen, auroraperhonen ja keltaniittyperhonen 🦋.

Mahtavaa elokuun alkua! 🥰

Rokotteesta toipumista ja julkaisemattomia perhoskuvia

Toinen koronarokote on takana ja aika vähillä oireilla olen selvinnyt. Ensimmäisenä rokotteen jälkeisenä päivänä piti ottaa pitkät päikkärit ylimääräisen väsymyksen tasaamiseksi. Tänään toisena päivänä tuli päivällä väsymys, mutta siitä selvittiin ilman päikkyjä. Pientä särkylääkkeellä taintunutta päänsärkyä on ollut käsivarren kivun lisäksi. Nyt voinee jo liputtaa arkeen selviytymisen puolesta 👍.

Linnut laulavat vähemmän. Kaupunki niitti kukkakedot matalaksi (se niistä perhosista). Kuuma ilma rajoittaa ulkoilmaharrasteita. Sisällä ollaan selvitty hyvien tuuletussysteemien ansiosta.

Sään kommentointi tuntuu olevan trolliherkkää puuhaa. Sanot niin tai näin, niin heti on parvi trolleja lyttäämässä sinut sinne ihan pimeimpään paikkaan. Sama porukka toteuttaa lyttäysmetodiaan todennäköisesti ihan mihin tahansa muuhunkin mielipiteen osoittamiseen. En siis jatka sään käsittelemistä tämän enempää 🤭.

Löysin toukokuun lopun kuvista julkaisemattomia perhoskuvia. Laitanpa ne näytille nyt saman tien.

Alkukesän karttaperhonen(pieni-keskikokoinen, 28-40 mm) näyttää tältä. Toisen sukupolven karttaperhosella loppukesästä värit vaihtuvat jotakuinkin päikseen.

Lanttuperhonen (keskikokoinen, 35-47 mm) himmeillä värityksillä.

Kangasperhonen, toiselta nimeltään vihernopsasiipi on pieni (20-26 mm) perhonen. Aikaisen kevään ja kesän perhonen.

Auroraperhonen (pieni-keskikokoinen 31-50 mm) on vilkas kuin mikä. Sitä on tavallista vaikeampaa saada kuvattua. Näissä kuvissa oranssikärkinen koiras.

Tästä eteenpäin keskikesän perhosia.

Metsänokiperhonen on nyt todella aktiivinen ja vilkas.

Sitruunaperhoset ovat nyt helpommin kuvattavia kuin aikaisin keväällä.

Tämä on tulkintani mukaan ketohopeatäplä.

Amiraali kävi jo hämärässä perhosbaarissa, mutta kuvat ovat suhruja. Sinisiipienkin kuvaaminen on vasta alussa.

Ihanaa perhosaikaa!

Perhosia ja perhosia :-)

Henkilökohtainen elämä vaihtelee edelleen mukavasta huolestuneeseen. Päivä kerrallaan edetään. Luonto ja kuvaaminen auttavat keskittymään juuri tähän hetkeen nautinnollisesti ja elämän pienistä sekä isommistakin iloista nauttien. Perhoset kuuluvat noihin pieniin iloihin :-)

Metsänokiperhonen näyttää luonnossa todella synkän tummalta. Vasta lähempi tarkastelu paljastaa todellisen maan läheisen värin. Metsänokiperhosen siipien kärkiväli on 36–46 mm.

Lauhahiipijän ja piippopaksupään erottaminen toisistaan on usein todella vaikeaa. Tämän luokittelen lauhahiipijäksi. Lauhahiipijän siipien kärkiväli on 20-28 mm. Pieni, pikkarainen siivekäs :-)

Tämän perhosen arvioin keisarinviitaksi - perhoset jaksavat olla minulle niin vaikeita tunnistettavia :-( Näitä oli liikkeellä maantien varren ojanpientareella paljon. Ihania, silmää hivelevän kauniita liihottajia :-) Sen siipien kärkiväli on 53-66 mm, vertailun vuoksi nokkosperhosen siipien kärkiväli 40-52 mm. Näyttävän kokoinen perhonen tämä siis :-)

Ihanaa heinäkuista viikonloppua!