Työntekijäkokemuksen hurmostelua ja nuori merikotka (?)

Työntekijäkokemus - siitä puhutaan nyt paljon. Edistyneiden työnantajien tavoitteena on saada aikaan hyvä työntekijäkokemus. Ihanasti ovat ajat muuttuneet vuosikymmenten aikana 💖.

Rekrytoivat henkilöt olivat mukavia ja miellyttäviä minunkin nuoruusaikoinani. Arki koostuikin sitten kovin erilaisista ihmisistä ja vaatimuksista. Hyvä työntekijäkokemus ei ollut aina ihan näpeissä. Työntekijäkokemus on tietenkin aina henkilökohtainen asia. Se liittyy kuitenkin moneen työnantajan kannalta hyvään asiaan, kuten tuottavuuteen, houkuttavuuteen parhaiden osaajien näkökulmasta, vähäiseen vaihtuvuuteen ja niin edelleen.

Juuri nyt hyvä työntekijäkokemus on siis monien huulilla. Se on mahtavaa. Toki täytyy muistaa, että melkoisen iso osa työntekijäkokemuksesta syntyy myös työkavereiden seurasta ja yhteistyöstä (tai sen puuttumisesta). Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos haluamme uusiksi pysyviksi kollegoiksemme päteviä ja miellyttäviä tyyppejä, meidän kannattaa olla itsekin ainakin puoliupeita työkavereita. Jospa se uusi hyvä tyyppi malttaisikin jäädä meille töihin pitemmäksikin aikaa, kun vähän tsempattaisiin. Ja onhan siinä sekin seuraus, että käyttäytyminen luo käyttäytymistä (kuten entinen projektipäällikkö-valmentajamme Erkki Rajala aina viisaasti totesi). Siinä tulee vaivihkaa itsellekin entistä mukavampi työympäristö!

Tutun pellon laidalla kävin taas maailmaa katsastamassa. Vähän kävin metsän puolella ja palasin pellon laitaan. Iso petolintu saapui kaartelemaan yläpuolelle ja kaartelikin siinä jonkin tovin. Luulen ja arvuuttelen sen olleen nuori merikotka. Taas toivon korjausta olettamukseeni, jos olen väärässä.

Alkavana vappuviikonloppuna on suunnitelmissani käydä Lahdessa isää tervehtimässä ja asuntoa siivoilemassa. Asunnon tyhjennys sujuu yllättävän hyvin. Osa tavaroista jää asuntoon, jossa jokin tyhjennysfirma hoitaa kaiken lopun pois. Sitä ennen pyrin käymään läpi kaiken ja varmistamaan sen, että minun, veljeni ja meidän molempien jälkipolvien kannalta kaikki olennainen on saatu talteen. 

Pyrin myös varmistamaan kierrätystä niin paljon kuin vain pystyn.

Nyt on vajaa kaksi kuukautta kesäpäivänseisaukseen (21.6.2023). Kesäpäivänseisauksen aikaan päivä on pisimmillään ja yö lyhimmillään. Sitten vaaka keikahtaa toiseen suuntaan. Nyt kannattaa nauttia valoisista illoista, niitä ei ole enää lokakuussa. 

Meillä Hämeessä auringonnousu oli tänään klo 5:27 ja auringonlasku klo 21:14. Päivän pituus on siis 15 h 47 min. Auringonlaskuhan ei tarkoita vielä pimeyttä. Auringonlaskuaika on määritelmien mukaan silloin, kun auringon yläreuna häviää paikkakunnan horisontin taakse. Sen jälkeen on vielä hämärän aika.

"

Illalla hämärä alkaa auringonlaskusta, kun auringon yläreuna painuu taivaanrannan taa. Hämärän ja pimeän rajan määritteleminen ei ole yhtä yksinkertaista. Tähtitieteellisessä kielenkäytössä erotetaan kolme hämärän astetta:

Porvarillinen hämärä on silloin, kun aurinko on laskenut, mutta sen keskipiste on enintään kuusi astetta horisontin alapuolella. Silloin ulkona näkee vielä liikkua ja tehdä töitä ainakin selkeällä säällä. Käytännössä porvarillinen hämärä vastaa parhaiten sitä, mitä sanalla hämärä arkikielessä useimmin tarkoitetaan.

Nauttinen eli merenkulkijan hämärä vallitsee, kun auringon keskipiste on 6–12 astetta horisontin alapuolella. Sen aikana kirkkaimmat tähdet ovat jo näkyvissä, mutta merellä erottuu vielä horisontti.

Astronominen eli tähtitieteellinen hämärä on silloin, kun auringon keskipiste on 12–18 astetta horisontin alapuolella. Sen aikana on jo varsin pimeää, ja himmeimmätkin tähdet tulevat näkyviin.

Hämärän pituus aamulla ja illalla on päivittäin sama. Aamu- ja iltahämärän pituus vaihtelee eri vuodenaikoina. Se on myös erilainen maan eri osissa. Tämä taas johtuu maan akselin kaltevuuskulmasta ja sen hetkisestä sijainnistamme aurinkoon nähden. 

"

- Ilmatieteen laitos -

Ihanaa Vapun odotusta ja kevätviikonlopun auvoisuutta!

Ei anneta kelien rajoittaa. Elämä on juuri nyt. Ei sitku 👍.

Iltaihminen ja kevätloman muistoissa liitelyä

Aamu- vai iltaihminen -kysymys on aikaisemmin kuulostanut minusta samalle kuin aamu- vai iltavirkku -kysymys. Minähän en ole keskimäärin mikään virkku. Virkku olen vain innostuessani ja onnellisena. No, ehkä vihaisenakin, mutta sitä joutuu onneksi kokemaan harvemmin.

Viime aikoina olen huomannut mielialakäyräni kohoavan selvästi aamusta iltaan. Innostuminen ja hyväntuulisuus eivät kovinkaan usein kuulu aamuohjelmaani. Puolen päivän jälkeen positiivisuutta alkaa jo riittää ja päivän jälkeen arvostan elämääni oikein kovasti. Siinä mielessä olen iltaihminen, jos puhutaan positiivisuudesta ja onnellisuudesta.

Miten sinä?

Polvistuminen ei vieläkään onnistu kivutta toukokuun alussa koetun kalliokontaktin jälkeen. Ehkei lääkäristäkään ole tässä vaiheessa enää mitään apua.

Kuvia kevätlomalta Porvoosta ja lintukuvia sieltä ja varmaankin osin myös Porkkalanniemeltä. Sekalaisia tunnelmia loman alusta.

Porvoon leirintäalue oli pitkän matkan päässä kauniilla paikalla. Ahtaasti, vähäisellä ranta-alueella ja kovin yhteisöllisesti. Yhteisöllisyys tuntuu huonolta vain silloin, kun se sulkee itsen ulkopuoliseksi.

Rantaviivaa olin etsimässä, mutta se oli varattu käytännössä kapeaa kaistaletta lukuun ottamatta vuokramökeille. Onneksi toukokuun alussa vain muutamalla mökillä oli asukkaita ja rannoilla pääsi kulkemaan melko vapaasti. Osa mökeistäkin oli todella lähellä toisiaan, enkä tiedä, vuokrataanko niitä erikseen vai yhdessä.

Tätä pääsi kuvaamaan ihan luvalliselta alueelta.

Tässä vieraillaan jo tuolla hetkellä asumattomien mökkien rannoilla.

Tänne pääsi rantaa pitkin kulkemalla, väliin jäi vuokramökki.

Lintukuvat lienevät Porkkalanniemeltä. Ensin alla meriharakka.

Merimetso.

Ja merikotka.

Ja kurki.

Nyt on kevään loma muutamia kuvia lukuun ottamatta esitelty. Tuntuu vieläkin hyvältä kuukauden jälkeen.

Loma opettaa aina rentoutumaan. Pyrin vaalimaan sitä taitoa aina jokaisen minilomankin jälkeen. Yritän muistaa pysähtyä, se parantaa myös tuottavuuttani. Pyrin pysymään oravanpyörän ulottumattomissa sen kiivaasta kutsusta huolimatta. Ja yritän pitää mielessä arvoni ihan kaikessa, mitä teen. Jokaisen loman jälkeen jokin asia paranee hieman - ihan pysyvästikin, kun oikein jaksaa pysyä linjassaan.

Kesä on mahtavaa aikaa (kunhan ei ole mahdoton helle tai raekuuro) töissä ollessakin. Päivät ovat pitkiä ja valoa riittää. Työpäivän jälkeen ehtii vielä melkein mitä vain. Kunhan ei vain ala suorittaa vapaa-aikaakin.

Ihanaa kesän alkua!

Kevään merkkejä etsimässä ja tarkkailemassa

Päivästä luvattiin kaunista ja kaunis siitä myös tuli. Lähdin pellon laidalle ja siitä luontopolulle kevättä tarkkailemaan - ja tietenkin myös kuvaamaan.

Ensin pellon laidalla kuvattuja ylilentäjiä - ja vieressä lentäjiäkin.

Ensin pieni parvi metsähanhia.

Neljä laulujoutsenta lensi yli.

Nokkosperhonen liihotteli lähellä ja laskeutui kuvattavaksi.

Kanadanhanhipariskunta huuteli mennessään.

Ensimmäistä kertaa kuulin tundrahanhien huudon. Ensimmäiset tundrahanhet tälle vuodelle.

Luontopolun varrella käpytikka hakkasi antaumuksella.

Kevään ensimmäinen havaintoni avautuvista silmuista :-)

Kevään ensimmäinen sinivuokko - ja sitten niitä löytyikin aina lisää ja lisää.

Ehdottomasti kevään ensimmäinen leppäkerttuni :-)

Ihana pieni koivutyttöperhonen liihotteli ympärillä. Laskeutui ensin maahan, myöhemmin vaelluskengälleni.

Sepelkyyhkyjä lensi levottomassa parvessa.

Aivan liian kaukana linssin ulottumattomissa ja lämpösäteilyn takana kirmasi neljä valkohäntäkaurista ja niiden luona hermostunut töyhtöhyyppäpari. Töyhtöhyypät olivat kevään ensimmäisiä minulle.

Ja vuoden ensimmäinen merikotka Kanta-Hämeessä. Suotakoon sille peräti kaksi kuvaa ;-)

Askeleita kertyi, vaatetusta piti välillä vähentää ja välillä taas lisätä uudelleen. Kevään merkit ja ihana hiljaisuus lintujen meteliä lukuunottamatta latasivat akkuja toden teolla!

Mitä kevään merkkejä sinä olet löytänyt?

Merikotkia

Merikotkia riitti paikka paikoin todella runsaasti. Monesti ne lensivät pareina, mutta tyypillisesti aivan liian korkealla kuvattaviksi.

Noiden isojen lintujen kohtaaminen oli kuitenkin jo sellaisenaan voimaannuttavaa.

Lähtiessämme pitkään suunnitellulle talvilomallemme Ahvenanmaalle (vaikka alkuperäiset kohteet olivatkin ensin Italiassa Sisiliassa ja sitten Napolissa) koronakohu kohdistui vasta ulkomaan matkoihin. Vasta matkalla ollessamme suositukset ja ohjeet suuntautuivat myös kotimaan matkoihin. Ihan uhallamme emme matkalla riekkuneet :-) Kovasti seurasimme ohjeita ja sääntöjä :-)

Päiväretket keskelle ei-mitään olivat upeita eikä siellä tavannut ketään. Kuvauskenttä oli täydellisen vapaa ja rauhallinen :-)

Tästedes keskityn lähiluontoon ja sen tarjontaan. Suomessa kun ollaan, tilaa riittää luonnossa vaeltamiseen kaikille enemmän kuin riittävästi :-)

Pääkaupunkiseudulla voi tila tosin tehdä tiukkaa, siellä eletään niin tiiviisti. Puolimaaseudulla riittää omaa pihaa vaikka retkeilyyn :-)

Aurinkoisen päivän iso lintu

Keli ei olisi voinut olla enää yhtään kauniimpi! Onneksi tauti oli jo parantunut ja ulkoilu oli ihan realistinen vaihtoehto.

Vanajavedellä oli nähty merikotka - nyt on selvinnyt, että niitä on siellä useampiakin. Sillä verukkeella valitsin ulkoilu- ja kuvauskohteen. Nopeasti merikotkat olivat unohtua aivan tykkänään, sillä ulkona oli niin täydellisen kaunista eikä pakkanenkaan kivunnut muutamaa astetta kipeämpiin lukemiin.

Siirryin nopeasti tieltä järven jäälle. Varovaisena pysyttelin melko lähellä rantaa, vaikka jäällä oli pilkkiseurueita autojenkin kanssa. Ja näinhän minä merikotkan. Kaukana, mutta näin. Pienen matkan päässä oli muitakin kuvaajia, joten en yrittänytkään mennä kovin lähelle. Minä en halua olla se, joka pelästyttää kaikkien edestä kuvauskohteen muualle...

Moottorikelkka ajoi sitten lopulta sen verran läheltä, että merikotka siirtyi kauemmaksi.

Kotona huomasin, että varmuuden vuoksi kuvaamieni lentävien lintujen joukossa oli myös merikotka. Kaukana se liihotti, mutta jotain näistä kuvista erottaa. Kannatti räiskiä ;-)

Hattulan merikotka

Merikotka näyttäytyi Hattulassa Lehijärven tuntumassa. Lehijärvestä puhutaan hyvänä lintujärvenä, mutta sen rantaan ei ole helppo päästä. Asutusta (kesä- tai ympärivuotista) on ympäri järveä. Uimarannan lisäksi löytyy onneksi pieni veneranta. Sinne olin matkalla, kun taivaalla alkoi kuhista. Mukavaa muistella vieläkin :-)

Ensimmäisestä kuvasta näkyy hieman mittasuhteita...

Ja kotkan jälkeen jatkoin matkaa Lehijärvelle... Sinne kannatti jo yleisestä liikenteestäkin päätellen mennä :-) Lisää ensi kerralla.

Läheistouhua ja iso lintu

Tämä ilta on ollut tohinaa täynnä, eikä ihan kohta näytä helpottuvan. Vaan se on ok, sillä 'ylimääräiset' touhut on tehty lasten (aikuisten sellaisten) vuoksi.

Selvyyden vuoksi: minulla on ollut aivan äärettömän itsenäinen lapsuus. Kukaan ei ole hössöttänyt vuokseni. En ole oppinut hössöttämistä missään, enkä siis ole mikään hössö. Laiska limppu ennemminkin. Sovitaan vain, että pelkästään laiska? ;-)

Vaan tytär täytti juuri vuosia. Ja ovat pojan kanssa olleet ihanassa yhteistyössä. Miksi en siis sulaisi hetkeksi? Se on niin ihmeellistä, että on tuollaisia...

Elämä yllättää. Silloin kun on hakenut hyvää, on saanut pettyä. Kun on varautunut pettymyksiin, on löytänytkin hyvää. Ja kun on kuvitellut olevansa riittämätön, on riittänytkin oikein hyvin.

Ja nyt heti omatunto karahtaa niiden ystävien vuoksi, joita olen taas(kin) laiminlyönyt. Jättänyt soittamatta. Vaikka olenkin ajatellut harva se päivä. Huomenna... Ei, ylihuomenna pitää ryhdistäytyä. Kunpa muistaisin...

Lauantaina näin ison linnun, jota seurasi parvi pienempiä. Lokeista se lähti. Sitten tuli paikalle itse kuningas. En tunnistanut, mutta nöyrästi kuvasin. Kotona on aina aikaa tunnistaa kuvista, jos tunnistettavia kuvia tulee. Tämän kesän harjoitukset tuottivat tulosta ja linnun kuvaaminen onnistui tunnistamiseen asti ihan hyvin. Tämän illan täyteläisyyden vuoksi tähän vain yksi kuva. Hattulan merikotka.