Silkkiuikkujen pesintää

Hieman kohtuuttoman kylmää hautoville linnuille ja linnunpoikasille tämä nykyinen keli, vaikken kaipaa mitenkään erityisesti menneitä helteitäkään. Säätiedotus lupaa kelin lämpenemistä uudelleen jo ensi viikonlopuksi ainakin tänne meidän leveysasteillemme. Toivottavasti linnut jaksavat sinne asti.

Tänään meillä satoi. Ei paljon, mutta jonkin aikaa siinä määrin, että auton tuulilasinpyyhkijät pääsivät ihan tositoimiin. Pitäisi hankkia uusi sademittari, että pääsisi paremmin seuraamaan sateen todellista määrää. Vanha mittari... ei ole enää toimintakunnossa :-(

Toisaalta kaupungin keskustan toisella reunalla tien reunat pölisivät kuivuuttaan. Aika paikallinen pilven repeäminen oli siis kyseessä.

Jos parina viime vuotena silkkiuikkujen pesintä ja hautominen ovat olleet takkuisia ja ensimmäistä poikuetta on haudottu jopa heinäkuun puolelle asti, niin nyt ainakin tällä silkkiuikkuparilla oli jo kaksi komeaa munaa. Silkkiuikkujen pesiä hautojineen oli muitakin, joten nyt ollaan vain aikaisessa.

Kuvat ovat viime lauantailta eli ihan kesäkuun alusta. Aurinko porotti ja lämmintä riitti.

Välillä puolisot vahvistelivat parisuhdettaan äänillä ja eleillä. Tämä oli erityisen tarpeen, sillä lahdella hengaili (näin oletan) kaksi sinkkukoirasta, joilla oli kovasti haku päällä.

Keli oli lämmin, joten munat jäivät hetkeksi itsekseen pesään, kun hautoja kävi sukeltelemassa ja vilvoittamassa itseään.

Välillä munia peiteltiin kosteilla kasveilla ja toinen emoista meni peiteltyjen munien päälle hautomaan.

Vahdin vaihdon jälkeen toinen emoista kaivoi peitellyt munat esiin ja kohotteli niitä suotuisampaan asentoon.

Sen jälkeen isot koivet läpsyen varovasti taas munia hautomaan :-)

Hautominen on vaativaa ja rankkaa puuhaa

Kieli poskella olen odottanut hetkeä, jolloin jokin vähemmän tavallinen linnun ateriointihetki osuisi silmiini. Olen pyöritellyt silmissäni klassista kuvaa silkkiuikusta kalanvonkale suussa, mutta ne mokomat (silkkiuikut) ovat pesältä vapauduttuaan vain tyytyneet peseytymään ja siivoamaan itseään ;-) Ovathan ne sitten sukellelleetkin, mutta ovat aina palanneet pintaan täysin ennalta arvaamattomasta kohdasta - ja ilman kalan kalaa. Ei siis onnea sillä rintamalla.

Kunnes tämä pesällä hautova yllätti, ihan täydellisesti. En ehtinyt mukaan saalistustapahtumaan kamerani kanssa, kun keskittymiskykyni meni selvästikin leukojeni loksautteluun pelkästä hämmästyksestä. Myöhempään pureskeluun ehdin sentään mukaan kuvaamaan.

Siinä se ensin hautoi. Ihan tyynen näköisenä. Sitten salamana puikautti päätään ja siellä se oli suussa: saalis suoraan lennosta.

Vähän sellainen isompi sudenkorento jäi nokkaan ja pääsi nälkäisen hautojan paljon kaivatuksi ateriaksi. Kannattaa klikata kuvia isommiksi, jos korennon syönti ei herkistä liikaa. Muuten ei.

Sitten hoivattiin taas jälkikasvujen paketteja. Helliä ja tunnollisia ovat...

Surullinen tarina - sellaista luonto on

Päiväpiipahdus lintutornilla tarjoili surullisen tarinan. Kokonaisuudessaan tarina hahmottui vasta koneella kuvia katsellessa, vaikka paikan päällä jo epäilin samaa.

Lähtötilanne näytti hyvältä ja normaalilta. Naurulokki hautoo ja puoliso vartioi vierellä.

Myöhemmät tapahtumat saivat minut tutkimaan kuvaa jo kuvauspaikalla hieman suurennettuna.

Niinpä niin. Vieressä päivystänyt lokkipuoliso olikin kuollut. Mietin miten ja olikohan hautova puoliso ymmärtänyt asian laidan. Hautova puoliso joutui kuitenkin poistumaan itsekin syömään, näin oletin. Ja sillä aikaa...

Kannattaa ehdottomasti suurentaa kuvat klikkaamalla, jos haluaa nähdä, mitä tapahtui. Nokikanahan se siellä popsi naurulokin pesän munat suihinsa. Myöhemmin hautonut naurulokkipuoliso palasi paikalle ja oli selvästi poissa raiteiltaan havaittuaan tilanteen. Minä yritin ymmärtää luontoa ja sen kulkua.