Ruosteisia silitysrautoja ja kirjallisia muistoja menneisyydestä

Kaksi vanhaa silitysrautaa 💖. Aika ruosteisiahan nuo olivat, mutta halusin kuvata ne sellaisinaan. Ensin ne näyttivät vain eri kokoisilta, mutta sitten alkoivat erot nousta esiin.

Oikeanpuolimmaisessa Högforsin silitysraudassa  oli oma luukkunsa erillistä lämmityspatruunaa (-luotia) varten. Patruuna lämmitetään erikseen ennen silittämistä.

Tässä luoti tai patruuna näkyvissä. Sen pitäisi olla kokonaan rautaa.

Halusin tehdä raudoille helpohkon kevytpuhdistuksen, joten kaivoin ohjeiden mukaan esiin ruokasoodaa, tilkan vettä ja käytetyn hammasharjan.

Soodatahnaa kului yllättävän paljon ja hankaus oli toisaalta olettamaani helpompaa ja kevyempää. Aikaa kului touhussa kuitenkin muutama tovi. Tässä samat silitysraudat kevyen soodaharjauksen jälkeen. Nyt ei ruoste enää ropise rautaa siirtäessä. Jos joku haluaa hinkata enemmän, saa toki tehdä sen. Minä tyydyn tässä vaiheessa tähän versioon, jossa ruoste ei ropise jokaisessa käänteessä ympäriinsä 👍

Vanhojen esineiden ja tekstiilien puhdistamisen ohessa olen käynyt läpi varastojen kummittelevia kätköjä. Tytär muistuttelee, että lomalla pitäisi olla myös tekemättä mitään ja lupasin lisätä sen listalle 🙄. Mutta ennen sitä olin käynyt läpi mahdottomasti papereita, joiden joukossa oli kuin olikin aarteita 💖

Tämä on poikani käsialaa. Kun tulee huonosti heittävään äitiinsä, viaton kivien heittely voi saada aikaan ihmeellisiä tapahtumia. Tämä on tulosta isän ja pojan keskustelusta. 🥰

Tällaisen kortin pelasti monen, monen säilytetyn postikortin joukosta. Olen iloinen, etten tyrkännyt kaikkia keräykseen kerralla, vaan maltoin käydä ne läpi yksitellen.

Tämän olin jo unohtanut - onneksi tämä kortti löytyi nyt. Annoin jossain vaiheessa opintojeni päättymisen aikoihin matematiikan yksityistunteja. Juhan kanssa tehtiin vähän pitempi yhteistyö ja se oli minullekin todella mielenkiintoinen prosessi. Ihanaa oli löytää tämä postikortti ja palauttaa mieleen, että elämän varrella on tullut tehtyä ihan merkityksellisiä asioita työrintamallakin 🌿.

Ensimmäinen oikea kesälomapäivä on korkattu. Minun mielestäni loma alkoi jo perjantaina kolmen jälkeen, mutta jokainen laskekoon lomien pituuden ihan oman mielensä mukaan.

Ihanaa heinäkuun jatkoa! 💖😇🥳

Oma väri löytyi taas - vanha kuva täynnä muistoja

 Löysin itseni värisen neuletakin ja se pääsi heti käyttöön tänään toimistopäivälle.

Jo sitä sovittaessani huomasin, että olen löytänyt saman värin tai sävyn monesti aikaisemminkin (unohtaakseni hyvän löydön sen vaatteen elämänkaaren jälkeen). Itselleni epätyypillisesti päätin ottaa pikaselfien autokatoksen luona ennen lähtöä töihin. Ensisijaisesti näyttöä tyttärelle, että olen löytänyt itselleni mieluisan vaatteen. Ja samallahan laitan sen tännekin. Etenkin, kun jokin aika sitten löysin vanhempieni kotoa tällaisen kuvan (kännykällä otettu valokuva paperisesta valokuvasta):

Hame on oikeasti sävy sävyyn ruskeaa topin kanssa (hieman vaaleampi), mutta näyttää tässä vieläkin vaaleammalta. Mutta suurin piirtein samaa sävyä on tässäkin päälläni. Kuvasta on aikaa yli 15 vuotta. Ollaan tässä minun vanhempieni mökillä. Kuva ei kerro totuutta, reissu ei mennyt hyvin ja siksi jouduin ajamaan ylimääräisen reissun Keski-Suomeen hakeakseni lapset kotiin Hämeenlinnaan. 

Oi niitä aikoja 🙈. (Lisäselitystä: nuoriso käyttäytyi ihan kunnolla, heissä ei ollut mitään vikaa. Halusivat vain jo kotiin.)

Töihin lähdettyäni hain lähikaupasta pikalounaaksi vihersmoothien. Kaipasin jotain helppoa, jonka voisi minuutissa heittää ruoansulatukseen prosessoitavaksi ja sitten jatkaa matkaa kohti toimistoa. Smoothie-pullo oli muovia, samoin sen korkki. Korkki ei vain auennut, ei millään. Kun olin kaikki voimani ja keinoni käyttänyt, päädyin siihen, mikä oli minulle ennustettavaa. Turvauduin apuvälineeseen. Apuvälineenä toimi monitoimitaittoretkiveitsi, jolla pyrin irrottamaan korkkia kiinnikkeistään. Ihan loppumilleille asti kaikki sujui hyvin, mutta sitten lipsahti. Onneksi korkkikin aukesi. Nenäliina tupoksi sormeen ja matkaan.

Verenvuoto ei ottanut hyytyäkseen, vaikka kuinka puristin sormea rattiin ja paperituppo jäi siihen väliin. Kun välillä näytti hyvältä ja hivuuttauduin kohti smoothie-pulloa, alkoi sormi vuotaa taas. Vajaan tunnin matkan jälkeen pysähdyin huoltoasemalle juomaan kauan odotetun juomani ja ostamaan laastareita. Laastari sormeen ja taas matkaan.

Matkaruokailu on selvästikin vaarallista ainakin, jos on yhtä nälkäinen kuin minä eikä kestä yhtään vastoinkäymisiä. Nyt sormi ei tarvitse enää laastaria - onneksi!

Tänään sää näytti jo kauniilta. Ja tuntui lämpimältä 💖 Jospa se kesä tästä taas innostuisi.

Vanhoja valokuvia ja balettimuistoja

Olen vanhojen valokuvien äärellä. Käyn läpi valokuvia isovanhempieni ajoilta omaan nuoruuteeni. Näen suurimman osan kuvista nyt ensimmäistä kertaa koskaan - ainakin muistaakseni. Kahtena iltana olen kahlannut kuvia läpi. Välillä nauran ja hihittelen. Toisinaan ihmettelen ymmyrkäisenä. Jo aikaisemmin Satu-serkun kanssa juteltuani isän puolen suvun kokonaisuus alkoi hahmottua. Olin ennen sitä ihan pihalla kaikesta. Olen vieläkin. Nyt lisänä on tullut äidin suvun valokuvat, joita hahmottelen tukenani äidin puolen serkkuni Johanna.

Onneksi olen elänyt näin kauan. Nyt pääsen näkemään ja hahmottelemaan lapsuuden perhettäni uudella tavalla.

Löysin myös kuvia itsestäni. Ne olivat toki kaikki tuttuja. Tähän liitän kuvan lapsuuden ja nuoruuden ajan balettiharrastuksestani. Ensi baletin esitteli minulle mummini Vieno, isäni äiti. Pienen vastaan pyristelyn jälkeen oma äitinikin päätti pistää minut harrastamaan balettia. En ole vieläkään varma, pidinkö siitä oikeastaan koskaan.

Tämä kuva liittyy johonkin balettikoulun vuosiesityksistä. Olimme jalokiviä (en yhtään muista baletin nimeä, palaan siihen, jos jossain vaiheessa löydän jostain kätköistä tämän esityksen arvostelun). Minä olin safiiri. Meidän kolmen tytön esityksemme lämmitti melkoisen harjoittelun jälkeen suitsuttavat arvostelut paikallisessa sanomalehdessä. Silloin äitikin oli tyytyväinen minuun.

Minä olen tuossa keskellä, kuten kaikki heti huomaavat 👍. Kuva on sikälikin harvinainen, etten muista kovinkaan montaa kuvaa itsestäni (lapsuudessa siis), joissa olisin hymyillyt rennosti ja aidosti. Toisaalta olen ollut aina kovin esiintymisintoinen, joten siinä mielessä syttyminen ihan ulkopuolisen ottamaan kuvaan ei ole tavatonta.

Antoisaa syysviikon loppua sinulle! Ihan kohta siirrytään talviaikaan. Aamulla päästään nukkumaan tunnin verran aikaisempaa pitempään, mutta vastineeksi ilta pimentyy tuntia entistä aikaisemmin.

Jaksamista ja ilon tuiketta alkavaan loppusyksyyn! Nyt kaiken sen kimppuun, mihin valoisalla kelillä ei malttanut ryhtyä 💖

Nyt on hyvä aika muistella kaikkia hyviä hetkiä

Parin yön ajan olen nukkunut jo ihan kohtalaisesti. Mieli on heti paljon parempi herätessä, niin se vain on.

Olen vähentänyt velvoitteitani - tai siis harventanut niitä. Toivon, että tällä pääsen hieman jaksavampaan olotilaan. Ylen pentuliven seuraaminen on meditoivan rauhallista katseltavaa. Välillä pistän taustalle jonkin podcastin porisemaan ja värkkään samalla käsitöitä. Kaikki ihan rennosti, ilman suorituspaineita.

Hyviin hetkiin palaaminen tekee myös hyvää. Intohimoisena kuvaajana minulla on kuvia vaikka mistä. Fiilikseen palaaminen kuvan kera on melkoisen helppoa. Tässä ollaan viime kesässä. Tytär on terve ja iloinen. Maailma on hetken aikaa vailla huolia 💖

Minä tarvitsen kuvia muistaakseni myös hyvät hetket. Olen luonteeltani vatvoja ja positiiviset asiat jäävät varjoon, jos en näe erityistä vaivaa niiden eteen.

Nyt on hyvä aika palata kaikkien mukavien hetkien pariin. Ne ansaitsevat huomionsa.

Joulujuhlat lähestyvät - muistatko vielä omasi?

Kun joulun aika lähestyy, on hyvä aika sohaista itse kunkin lapsuuden ja nuoruuden jouluaikaisia muistoja. Ehkä niihin osaa nyt jo suhtautua sopivan viileällä asenteella?

Muistatko koulun joulujuhlan ja ne luokkien esitykset siellä? Pääsitkö (jouduitko) joulunäytelmään?  Millaiseen osaan päädyit ja kuinka tyytyväinen olit siihen?

Neljännellä luokalla esitin koulun joulujuhlassa laulun "En etsi valtaa loistoa" ja se oli yksi lapsuuteni voimaannuttavistani tapahtumista. Iso kiitos silloiselle musiikkiopelle :-) Olen siis ollut kova esiintymään ihan pienestä pitäen :-)

Yläasteen näytelmäkerhon esitys Lumikki ja seitsemän kääpiötä taisi olla joulujuhlassa? Ainakin se oli vanhempainyhdistyksen kokouksessa ennen sitä. Esitin Lumikkia ja koin omantunnon tuskia prinssiä esittäneen, minusta vähemmän mieluisan pojan kanssa, enkä voinut päätyä esityksessä hänen kanssaan naimisiin. Siitä ei seurannut hyvää. Taisi olla niin, että esitimme näytelmän uudelleen koulun joulujuhlissa ja siihen mennessä sopivan Lumikin puutteessa vaihtoon oli joutunut prinssi, jota ystäväni ja luokkakaverini Anne päätyi esittämään. Hänen kanssaan oli paljon helpompi lupautua menemään naimisiin ;-)

Entisten työkavereiden kanssa aikoinaan juteltiin aiheesta paljonkin. Sieltä löytyi puolitraumaattisia kokemuksia 'kulissitontun' esittäjistä. Siis niistä tontuista (tai kuusipuista) jotka vain seisoivat paikoillaan koko esityksen ajan eivätkä sanoneet sanaakaan. On se mahtanut olla julma kohtalo :-(

Millaisia joulujuhlamuistoja sinulla on lapsuudestasi ja nuoruudestasi?