Toukokuun jo unohtunut Repoveden reissu

Huomasin juuri, etten ole monesta yrityksestäni huolimatta saanut käytyä läpi keväisiä Repoveden reissun kuvia puhumattakaan siitä, että olisin julkaissut niitä blogissa. Toukokuun alussa lomaviikollani, jolloin ilman koronaa olisin ollut todennäköisesti luontoilemassa Virossa, päädyin sirpaleiseen luontoiluun kotimaassa. 

Repoveden kansallispuisto oli ruuhkainen, vaikka vierailin siellä keskellä arkiviikkoa. Tarkoitukseni oli yöpyä siellä, mutta maaston muurahaispitoisuus (tämä on noloa, mutta totta) ylitti kestokykyni ja päädyin iltamyöhällä palaamaan vielä kotiin. Reissusta jäi ensikäteen turhautunut ja pettynyt fiilis. Nyt myöhemmin kuvien kautta muistaa myös ne hyvät puolet.

Auton jätin Lapinsalmen pysäköintipaikalle. Kuuluisa riippusilta näkyy tuolla perällä.

Tässä ollaan uusitun riippusillan äärellä.

Näkymä riippusillalta.

En tiennyt, mihin olin menossa. Kuljeskelin vain polkuja pitkin ja kuvailin. Vastaan tuli ystävällinen naisihminen, jonka kanssa jäin juttelemaan. Jään niin helposti suustani kiinni näillä reissuilla. Hän kuitenkin ystävällisesti opasti poikkeamaan edessä näkyvälle kalliolle, joka kartan mukaan on nimeltään Katajavuori. Ja minähän lähdin 😊.

Ylös pääsi hienoja portaita pitkin, joita oli TODELLA paljon. Tässä alkua.

Korkeuserot olivat suuria.

Katajavuorelta oli upeat näkymät Repoveden luontoon.

Tässä Repoveden uusi riippusilta alta päin, jo matkalla takaisin autolle.

Minä ja muurahaiset emme sovi yhteen. En löytänyt ruuhkan keskeltä muurahaisvapaata teltan pystytyspaikkaa, joten läksin mieluummin takaisin kotiin. Mutta Repovesi on nyt korkattu 😊.