Isot kiitokset matkan järjestäjille Johannalle ja Marialle sekä kaikille muillekin työkavereille. Matka oli todella onnistunut.
Kamera oli mukana, vaikken lähtenytkään matkaan mitenkään suurin kuvausodotuksin. Mutta KGB-museossa Viru-hotellin huipulla pääsimme katsomaan Tallinnan keskustaa kolmelta eri parvekkeelta. Etenkin vanha kaupunki on luonnollisesti kaunista Tallinnassa. Mutta yläilmoista katsottuna kauneus kertautui moninkertaiseksi. En juurikaan osaa viehättyä taloista ja/tai arkkitehtuurista, mutta nämä näyt olivat hurmaavia. Niin hurmaavia, että unohdin kuvauksen huumassa sateenvarjoni jonnekin Viru-hotellin kätköihin.
Nyt siis poikkeuksellisesti kaupunkia ja rakennuksia :-)