Stand up -keikalla kollegojen kanssa

Pääsen/päädyn työni puolesta melko useinkin jututtamaan ihmisiä etä- ja läsnätyöstä. Aihe on poltteleva, koska siihen on kasautunut paljon vastakkainasettelua. Henkilöstön puolella on toisinaan aika voimakastakin jakautumista itsenäisen etätyön ja kollektiivisen läsnätyön kannattamiseen. Lisäksi työnantajan puolelta on kaipuuta yksittäisen työntekijän hyötyjä isompiin työyhteisöjen ja työnantajan hyötyihin. Etätyötä äärimmäisesti kannattavat haluavat koronarajoitusten aikaisten etätyömahdollisuuksien jatkumista. Läsnätyötä äärimmäisesti kannattavat toivovat paluuta koronarajoituksia edeltäviin 'hyviin' aikoihin.

Jos kaikki sujuu hyvin, eikä uusia katastrofeja tule, kumpaankaan ääripäähän ei ole kuitenkaan paluuta. Ja se sopii vallan mainiosti suurimmalle osalle työssä käyvistä ihmisistä.

Silti vastakkainasettelua käytetään häikäilemättömästikin välineenä melkein mihin tahansa. Vastakkainasettelusta ei seuraa todennäköisesti kovinkaan paljon hyvää, niin on harvoin käynyt. Nyt pitäisi osata kuunnella ja etsiä uusia ratkaisuja, kuten aina maailman harpatessa isoja loikkia jonkin asian suhteen.

Siinä, missä yksilöt peräänkuuluttavat yksilön työn sujumisen perään, työantajat painottavat sen sijaan organisaation etua. Minä haluan nostaa mukaan arvolistalle työyhteisöjen toimivuuden ja hyvinvoinnin.

Kaikki arvostavat hyvää työyhteisöä. Mistä hyvä työyhteisö sitten syntyy? Sinusta, minusta ja kaikista kollegoistamme - tietenkin. Työn tekemisen reunaehtoja kannattaa optimoida myös sen suhteen, miten tuemme ja ravitsemme työyhteisöämme ja sen jäseniä. Jos minä en ole ystävällinen, välittävä ja arvostava työkaveri, niin kuka sitten?

Haluan uskoa, että työyhteisön ja sen jäsenien vaaliminen ja arvostaminen ovat myös osa työtäni. Ja toivon kovasti, että se olisi jonkinlaisena osana myös muiden työnkuvia.

Suurimmat innovaatiot ja oivallukset poksahtelevat harvoin yksinäisen ihmisen päässä tai ison organisaation ulkokehillä. Lähityöyhteisö on voimakkain innovaatioiden lähde. Vielä pitemmälle päästään, jos mukaan otetaan ihmisiä myös siilojen ulkopuolelta ja siirrytään epämukavuusalueelle.

Työnantajan ei ehkä kannata toiveajatella ihmisten kokoontuvan yhteen innovoimaan pelkästään lähityöhön pakottamalla. Työn luonne on muuttunut niin paljon, että innovatiivisille keskusteluillekin pitää järjestää aikaa ja tilaa oikein järjestelmällisesti. Maailma on muuttunut ja työn määrä kasvanut dramaattisesti. Ainakin minulla. 

Työyhteisön tärkeydestä siirryn siihen tutkimustulokseen, jonka mukaan sosiaaliset kontaktit lisäävät elinikää ja elämän laatua. Tämä pitäisi muistaa myös töissä, jossa vietämme leijonan osan elämästämme.

Minä pääsin nauttimaan yhteisöllisyydestä pikkujoulut korvaavalla tapahtumaviikolla. Kollegani Sanna organisoi meillä tapahtumaviikkoon osallistumisen niin, että meistä suurin osa päätyi osallistumaan samaan tapahtumaan. Oli ihanaa viettää lähikollegojen kanssa aikaa ihan rennoissa merkeissä ❤️

Ohjelmassamme oli stand up -komiikkaa. Nauroin mahdottoman paljon. Toivottavasti vieressäni istuvat kollegani eivät traumatisoituneet. Paikalla oli enimmäkseen meille tuntemattomia ihmisiä, mutta meidän ihmisiä oli paikalla myös oikein mukavasti ❤️

Näytös loppui puoli yhdeksän aikoihin. Minun junani lähti kymmeneltä.

Helsingin keskusta oli jouluisen kaunis.

Tässä olemme jo palaamassa illan showsta.

Minun junani lähti vasta reilusti myöhemmin. Sitä odotellessa oli aikaa ihailla melkein tyhjiä rautatieaseman laitureita.

Olin lopulta kotona puoli kahdentoista aikoihin. Sitten piti vielä laskea kierroksia. Äärimmäinen nukkumaanmenoajan venyttäminen minulta. Mutta se kannatti, oli ihanaa ❤️

Kiitos ihanaisille työkavereille todella mukavasta illasta ❤️

Syksy viilettää - samoin Helsinki

Kirpputoriprojekti on ohi. Työkiireet eivät ole helpottaneet yhtään. Yritän muokata omaa ajatteluani siihen, että uskallan oikeasti priorisoida. Sain työkavereilta ihanaa sympatiaa ja empatiaa enkä koe enää olevani niin yksin kaikkien työtuskieni kanssa. Iso kiitos ihanille työkavereilleni lämpimästä huomiosta ❤️

En ole koskaan ihan oikeasti kuulunut mihinkään ystäväpiireihin. Sosiaalinen kokemattomuuteni näkyy ja tuntuu edelleen kaikessa arjessani. Jotkut oppivat jo lapsena, kuinka toimia porukoissa ja lähestyä ihmisiä. Miten noissa taidoissa voisikaan kehittää itseään ylen varttuneena aikuisena?

Tässä vielä taas kuva menneeltä syyslomalta.

Tämä Helsinki löytyi Lounais-Suomesta Taivassalon läheltä.

"Helsinki on kylä Taivassalossa. Kylässä on muutama asukas sekä vapaa-ajanasukkaita kesäaikaan. Kylän nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Vastaavatyyppisissä nimeissä Helsinge viittaa asukkaisiin, joiden alkuperä on Ruotsin Helsinglannista" Näin kertoo kylästä Wikipedia.

Tie päättyi entiseen lossilaituriin, josta nyt ei pääse enää minnekään.

Tutkimukset kertovat, että ihminen hyötyy monin tavoin sosiaalisista kontakteista. Olen työkuormani kanssa uppoutunut selviytymään omaan kuplaani. Ehkei se sittenkään ole se menestyvä resepti? Ehkä palautuminen yhdessä ystävän tai työkaverin kanssa voisi olla vaikuttavampaa kuin palautumisen tavoittelu ihan yksinään? Siinäpä mietittävää tuleville viikoille 🤔

Pixie poseeraa (?), värikästä Helsinkiä ja asuinpaikkamietiskelyä

Pixieltä terveisiä! Otettiin muutamat poseerauskuvat ja testattiin samalla lisävalaistusta. Sen (valaistuksen) vaikutus oli mietoa, mutta tyhjää parempaa. Tuli kokeiltua.

Mies roikotteli herkkua takanani, jotta saatiin Pixie fokusoimaan huomionsa johonkin. Ruoka on Pixien kohdalla aina takuuvarma huomiokeino 👍. Ensimmäisessä kuvassa Pixie malttoi vielä istua, mutta toisessa takamus oli jo noussut lähtöasentoon 🤭.

Pixie sain runsaan ja anteliaan kuvauspalkkion session päätteeksi.

Sitten sitä vähemmän klassista Helsinkiä. Värit ja muraalityyliset ratkaisut kiehtoivat minua kovin.

Lumihuolto toimi hyvin ja onnettomuuksia ennaltaehkäisevästi jo sunnuntaiaamuna.

Näitä muraalimaisia ulko-oven vieressä olevia kuvia oli enemmänkin. Tässä oli huono ajankohta eli huono valo (liian kirkas valo ja siten liian syvä varjo) hyvän kuvan esteenä. Enkä yhtään tiedä, kenen kuva tuo on.

Värikkäitä uusia rakennuksia ja portaita.

Ja lisää muraaliratkaisuja pikselimäisesti toteutettuna. Ihan kiva sisäänkäynti kotiin 👍.

Nämä lehmät näyttävät tutuilta 🥰.

Ja taas sitä väriä.

Kapeita kävelyteitä. Tai oikeastaan kävelyteiksi ihan leveitä.

Kävelytiet kiipeävät mäkeä ylös ja varmaankin tuuliesteeksi ovat rakennettu nämä värikkäät isot seinät. Kurkistusaukot ovat kuin isoja ikkunoita ilman lasia. Hauskoja, kun niiden ääreen hoksaa pysähtyä.

Ja pienempi aukko.

On paikkoja, joissa haluaisi elää ja viipyä ikuisuuden. Sitten on paikkoja, joissa on mukava piipahtaa ja viipyä hetken. Ja edelleen on niitä paikkoja, joissa ei haluaisi olla ollenkaan. Minä löysin täältä yllättävän upean piipahduspaikan.

Edelleen hakusessa on se paikka ja ympäristö, minne haluaisin seuraavaksi muuttaa. Nykyisessä kodissamme olemme asuneet jo melkein 30 vuotta. Uuteen paikkaan siirtyminen on iso juttu, mutta myös väistämätön. 

Millainen asuinympäristö kutsuu sinua?

Näkymiä Helsinki-retriitiltä - klassista

Kannatan ehdottomasti kohteeseen kuin kohteeseen jalkautumista. Kun kävelee paikoissa, joita ei olisi etukäteen laittanut vierailulistalleen, näkee myös paikkoja, joita ei olisi osannut odottaa näkevänsä. Osa näkymistä viehättää, osa ei. Osa sytyttää, osa herättää ja osa virittää uuteen. Toki omissakaan suunnitelmissa ei ole kävellä kaikkia pohjoismaita ja koko Baltiaa täysin läpi. Mutta ehkä jatkossa tutkin vielä enemmän paikkoja kävellen läpi kuin aikaisemmin.

Tykkään mennä sinne, mihin kaikki muut eivät ole ihan ensimmäisenä suuntaamassa. Todella paljon kuvatut alueet ja paikat jätän muiden kuvattavaksi ja yritän itse löytää jotain hieman vähemmän populaaria. Ei mitään äärimmäisen erilaista, vaan vain vähän sieltä sivusta. Ehkä samaan aikaan ytimestä ja elämän makuisesti tavisnäkökulmasta.

Tässä sellaista puoliperinteistä maisemaa minun helsinkiläiseltä kävelyretkeltäni. Ihanaa aamuaikaa, ei ruuhkaa vielä missään. 

Pidän siitä, kun lähekkäin sijoitellaan eri-ikäistä rakentamista. Ei kaiken tarvitse olla ihan sekaisin, mutta jonkinlainen kerroksellisuus viehättää. Hyvin suunniteltuna vanha ja uusi täydentävät toisiaan todella upeasti.

Seuraavassa kirjoituksessa hieman sitä uudempaa näkökulmaa.

Mahtavaa maaliskuun jatkoa! 🥰

Juhannus oli meillä tärkeää perheaikaa 💖

Juhannus on vietetty. Keli oli kuuma, mutta siitäkin selvittiin. Asia erikseen on, että helteiden ennustetaan vielä jatkuvan. Meidän perheestämme vain tytär nauttii helteistä. Minä, mies, poika ja koira arvostamme hieman pienempää lämpötilaa. Kiva, että joku kuitenkin tykkää näistäkin olosuhteista 👍

Meidän juhannuksemme paras asia oli ehdottomasti koko perheen yhdessäolo. Se on aina niin ainutlaatuista ja korvaamatonta. Seuraavaksi paras juttu oli varmaankin miehen valmistelemat hampurilaiset, joiden pihvit hän grillasi omalla reseptillään ja kaikki olivat iloisia 💖

Me olemme miehen kanssa siinä mielessä aika tylsiä ihmisiä, ettemme kaipaa juhla-aikoina isoihin ihmisjoukkoihin. Meille perheen kanssa vietetty aika on parasta. Itse olen erityisen kiitollinen siitä, että meillä on aikuisten lasten kanssa näin vilpittömät välit. Arvostan sitä ihan tähtiin asti 💝

Juhannusaattona hain tyttären Helsingistä meille, pysähdyttiin matkalla kuvaamaan nostalgiseen Mäkelänkadun paikkaan ja sitten jatkettiin kohti Hämeenlinnaa.

Päivystettiin kuvausten ohessa ahkerasti lähestyviä raitiovaunuja ja siirryttiin sivuun ihan ajoissa. Väliin jäi aina muutaman minuutin tauko kuvailuja varten.

Nora kävi Ahvenistonjärvellä uimassa pariinkin otteeseen - vesi oli viileää jopa hänen mittarinsa mukaan vielä nyt. Ehkäpä parin viikon kuluttua on jo huomattavasti lämpöisempää. Minä en ole vielä edes harkinnut kastautumista. Katsoo nyt, mihin ne järvien lämpötilat kohoavat.

Meidän pihassamme on juuri nyt aivan hurjasti pikkulintuja. Niitä lentelee edes- ja takaisin tämän tästä. Näyttää uhkaavasti siltä, että pikkuvarpuset aikovat tehdä vielä kolmannetkin pesueet. Kohta nuo törmäilevät toisiinsa meidän ilmatilassamme 🙄

Olen kovasti kiitollinen juhannuksen vietosta ja perheestä. Vaikkeivät kaikki asiat suju hienosti ja mallikkaasti, en usko siihen, että niiden suremiseen kannattaisi käyttää kovinkaan paljon aikaa. Ikävät asiat ja menetykset vierailevat elämässämme useammin kuin toivoisimme. Niihin ei kannata puuroutua. Hyviä juttuja jaetaan meille harkinnalla ja harvakseen. Sellaisen kohdalla kannattaa pysähtyä hetkiseksi ja antaa aikaa arvostukselle. Elämä on juuri tässä ja nyt.

Kiitos perheelle ihanasta juhannuksesta ja yhdessä olemisesta! Olette tärkeitä 💖

Ne kipeät jalat

Jalkojen kipeytyminen alkoi yllätys, yllätys kuntoilun aloittamisesta. Ostimme miehen kanssa joululahjoiksi kuntosalikortit ja viikko loppiaisen jälkeen pääsimme aloittamaan kevyesti tutustumisen saliin. Tai niin siis luulin. Havaittuani juoksumaton minun oli ihan pakko päästä kokeilemaan vähän. Ja niinhän minä tein.

Vauhti tuntui riittämättömältä ja lisäsin nopeutta. Ja sitten vähän raskauttakin. Ja päädyin lopulta juoksemaan kuin nuori varsa sisäisesti, mutta ehkä hieman raskaammin noin ulkoisesti. Järkeä oli sen verran päässä, että palasin kävelynopeuteen. Innostuakseni kohta uudelleen juoksemaan ja niinhän se reissu sitten meni. Juoksumaton lisäksi en muuta kokeillutkaan.

Kenkäni eivät olleet mitkään juoksukengät. Minulla ei edes ole juoksukenkiä. En ole juossut moneen, moneen vuoteen. Juoksumattokin oli aika timmi alusta noin äkkiseltään juoksun aloittamiseen. Mutta enhän minä sitä silloin ajatellut.

Seuraavakin päivä alkoi ihan hyvin. Jaloista huomasi, että jotain oli tullut tehtyä, mutta ei mitään sen keljumpaa. Kunnes jäin päivällä suustani kiinni ja huomasin olevani jo kovasti myöhässä tapaamisestani reippaamman kävelymatkan päässä. Siis juoksemaan. Osan matkaa ainakin. Kengät olivat juoksemiseen vieläkin huonommat kuin edellisen illan lenkkarit. Tuli hiki ja teki tiukkaa, mutta ehdin kuin ehdinkin.

Takaisin tullessani penikat alkoivat jaloissa valittaa syvää ja tiukkaa surunsekaista kipua. Aikaa ei ollut hukattavaksi, yritin kävellä kipeillä koivilla hieman rauhallisemmin.

Seuraavana päivänä kuntosalilla en mennyt juoksumatolle. Kokeilin muita laitteita. Jalkojen kanssa innostuin ja huomasin vasta myöhemmin, että painot olivat ehkä liian muhkeat. Seuraavana aamuna kipeiden penikoiden seurana oli vihlova lonkkapari. Koko päivän ajatukseni seilasivat vain turkaisen kipeissä jaloissani.

Ja sitten tulivat matkamessut. Vaikka kävelin hitaasti, jalat olivat kuin tulessa. Ja askeleita kertyi väkisinkin. Seuraavana päivänä sama vielä uudestaan.

Messupäivien jälkeen raahauduin juna-asemalle odottamaan junaa. Kaukana taivaalla pilkisteli kaunis valo, piti kävellä todella pitkältä tuntuva matka laituria pitkin, ettei laiturin katos tullut mukaan kuvaan.

Tuossa alla oikealla saapui vihdoin minun junani laituriin.

Nyt olen hellinyt ja hoivannut jalkojani kovasti ja monin keinoin. Enää ne eivät herättele kivuillaan pitkin yötä. Ehkä vain kerran tai kaksi yössä ;-) Pieniä määriä voin jo kävelläkin ilman kipua. Kuntosalille en kuitenkaan mene vielä tällä viikolla.

Niin että aloitelkaa uusia terveellisiä harrastuksia viisaammin kuin minä!

Mahtavaa viikon jatkoa :-)

Herra Haapana

Reilu viikko sitten kuvasin tätä haapanaa Helsingin Kumpulassa. Oja on ruskeavetinen, mutta haapana ei siitä välittänyt. Huuteli tämän tästä kimeää, mutta kohtuullisen pientä huutoaan ja ui edestakaisin. Viime keväänäkin haapana oleskeli samaisella ojalla.

Kaukaisia lintuja

Tänään ennen tyttären noutamista lentokentältä kävin Helsingissä Vanhankaupunginlahdella ja Lammassaaressa kameraa ulkoiluttamassa. Paljon näkyi, mutta kaikki aivan liian kaukana. Kuvista tuli tunnistuskelpoisia, mutta siihen se jäikin. Rukokerttusen kuvasin useampaankin otteeseen ja niissä on muutama ihan hyväkin. Nuolihaukka ja ruskosuohaukka on tullut kuvatuksi niin paljon paremminkin, että nuo kuvat saavat jäädä koneelle todistusaineistoksi.

Yksinäinen kurki lenteli taivaalla ja sai aina välillä muut lähistöllä olevat kurjet huutamaan reviirihuutoaan. Harmaahaikarasta tuli pari räpsyä - sen huomasin vasta koneella ;-) Kyhmyjoutsenten kuvat on vielä katsomatta.

Lammassaaren lintutornista näkyi kanadanhanhia, lapasorsia, nokikana ja kaksi arvoitushanhea. Tiirassa mainitaan havaituksi muutamaankin kertaan kiljuhanhi valkoposkihanhien seurassa. tarhakarkulainen kuulemma. Nämä olivat kanadanhanhien kanssa. Toisella oli kiljuhanhimainen valkoinen otsa, mutta vaalean punertavanruskea kaula. Kiljuhanhien kuvissa kaula on toistuvasti tumme. Olisiko sitten joku väripoikkeama? Entä sitten se toinen hanhi? Metsähanhi ehkä siinä vieressä?

Se on räyskä :-)

Kehittämis-/suunnittelupäivä työyksikön kanssa tänään Helsingin Vanhassakaupungissa (vaikka joku sanoo, ettei sellaista paikkaa olekaan). Päivän jälkeen kamera kaulaan ja luontoon. Piilokoju oli lempparipaikkani. Olin toista kertaa siellä ja sinne täytyy palata uudelleen :-)

Klo 18:40 autoon ja auton nokka kohti Hämeenlinnaa. Matkalla niin auton kuin kuskinkin tankkaus, kotona reippaasti kahdeksan jälkeen. Raakakuvien lataus kestää ikuisuuden eikä kone ole tänään yhteistyötuulella. Muutaman kuvan läpikäyntiin vielä reippaasti lisää aikaa. Siksi nyt vain yksi kuva - puolison kanssakin on kohteliasta ehtiä seurustella :-)

Räyskä. Siinä uusi tuttavuuteni. Jos 'ruskis' on lyhenne ruskosuohaukasta, kuvittelin, että räyskäkin on lyhenne jostain. Vaan ei ole. Se on tuon linnun nimi. Iso tiiralintu ja pareja Suomessa noin 850. Ei ihme, että kaikki kojussa kuvasivat juuri tuota lintua ruskosuohaukan ohella :-)

Tässä siis uusi tuttavani: Räyskä :-) Aivan upea päivä siis!

Klikkaa kuva suuremmaksi...