Lumi tuli - Hämeenlinnan auraus oli: puli, puli

Lunta tulee välillä. Talvella keskimäärin enemmän kuin kesällä. Nyt sitä tuli ainakin meille ihan erikoiskattaus. Se ei ole vielä järin harvinaista. Harvinaista on se, miten loukkuun jäimme lumen kanssa ihan taajama-alueella.

Jotenkin ymmärrän sen, että kaikkia paikkoja ei voida aurata kerralla. etenkään viikonloppuna. Meidän auraamattoman ja lumentäytteisen lähitiemme kohtalon nielen karvain mielin ja vastentahtoisesti. Mutta se, että lähitien pääty isommalle tielle oli aurattu umpeen lähes puolen metrin korkuisella aurausvallilla oli aivan erityisen kohtuutuonta, sillä sitä ei korjattu koko päivän aikana.

Useampikin auto suuntasi isommalle tielle lähitietä pitkin, mutta päätyi peruuttamaan ja urheilemaan U-käännöksiä syvässä kyntölumessa. Jos ei auraukseen haluttu ryhtyä, varoituskyltit olisivat totisesti olleet tarpeen.

Kuvat eivät anna ihan oikeaa käsitystä lumivallien korkeudesta. Tämä valli oli lähemmäs puoli metriä korkea - nopeusrajoitusmerkki oli tässä ihan liioittelua.

Tässä vielä vanha ämpäri antamassa mittasuhdetta auratun vallin korkeudelle.

Jossain vaiheessa jokin korkeapohjainen auto oli ajanut lumivallin yli. Puoli seitsemän jälkeen ulkoa kuului jumiin jääneen auton sutimisääniä. Sinne oli penkkaan jäänyt auto kiinni yrittäessään päästä lähitielle. Suihkunraikkaana vedin toppatakin yöpuvun päälle ja varrelliset talvisaappaat jalkaan. Meidän vahtivuorollamme ei kukaan jää lähistölle pulaan.

Otin lumilapion mukaani ja kunnon talvirukkaset käteeni. Sitten vain pelastustehtäviin. Mies seurasi mukana ja ohi kulkeneen auton pariskunta osallistui toimiin aktiivisesti. Lapioimme ensin isoimmat lumet pois auton alta ja edestä. Sitten työnsimme auton takaisin autotielle. Miehet neuvoivat auton kuljettajalle vaihtoehtoisen reitin samaan suuntaan.

Ihan kovasti vain ärsyttää se, että kaupunki omilla lumenluontisuunnitelmillaan motittaa pienen kaupunginosan muun maailman ulottumattomiin. Ei niinkään ne tekemättömät lumityöt, mutta ne teiden eteen kasatut ylitsepääsemättömät lumivallit. Tämä ei ollut ainoa umpitie tässä mielessä meidän asuinalueellamme. Teitä oli aurattu umpeen useassakin paikassa.

Jos meille olisi tilattu ambulanssi, se tuskin olisi päässyt lumivallin läpi. Kuka olisi silloin ollut vastuussa?

EDIT ma 16.12.2024: 

Klo 9:14 maanantaiaamuna risteys käytiin avaamassa ajokuntoon. Onneksi on etäpäivä eikä ambulanssiakaan tarvittu 👍.

Uusi sairaala ja kaunista viherrakentamista

Hämeenlinnaan valmistuu uusi keskussairaala. Vanhan korjaaminen osoittautui jotakuinkin mahdottomaksi ja yleinen linjaus oli se, että tilalle pitää rakentaa uusi. Siinä sitten käytiin taas hämäläistä keskustelua uuden sairaalan paikasta. Tässä on ollut taas kyse jostain sisäpiirijutusta, sillä julkiset faktat eivät mielestäni ihan tue koko draaman kaarta.

Ahveniston harjulla sijaitsevan sairaalan uudeksi paikaksi haluttiin kovasti rautatieaseman vieressä olevaa pientä tonttia, joka ei ollut Hämeenlinnan omistuksessa. Paikkavalinta herätti monenlaisia kovin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Lopulta tontti oli kuitenkin tavoittamattomissa. Piti tyytyä nykyisen sairaalan vieressä olevaan peltoaukeaan, joka aivan isohkon tien (tai kadun?) vieressä.

Uuden (ja vanhankin) sairaalan melkein naapurissa asustavana olen päässyt seuraamaan sairaalan rakentamisen vaiheita. Ohi kulkeva tie on entistä leveämpi ja aivan erityisen mahtavaa on, miten sen ja uuden sairaalan rakentamisessa on otettu huomioon ilmastomuutos ja sen myötä tarvittava aiempaa runsaampi viherrakentaminen.

Asfalttiviidakot nostavat kesien kuumia lämpötiloja entisestään. Puut ja pensaat lisäävät varjoja, viilennystä ja hiilinieluja kaupunkiympäristöön. Aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan yhä enemmän esim. täällä ja täällä. Koen mahdottoman suurta ylpeyttä siitä, että täällä meillä tähän on suhtauduttu vakavasti ja aktiivisesti. Sairaala on vasta valmistumassa, mutta vieressä kulkeva katu on jo valmis. En olisi uskaltanut odottaa siltä tällaista vihermyönteisyyttä! Odotetaan muutama vuosi ja tämä on todella kaunis!💖

Eikä tuo tuleva sairaalakaan näytä ollenkaan hullummalta 🥰

Mitä hienoa olet havainnut omalla kotipaikkakunnallasi?

Joustotyöaikaa, saldovapaa ja valokuvanäyttely

Meillä on töissä joustava työaika, toki työtehtävät vaikuttavat kaikkeen. Näin toimistotyöläisellä oletustyöaika on klo 8:15-16:00. Aamun joustoaika on klo 7:00-9:00. Illan jousto on muistaakseni klo 15:00-18:00. Joustosaldon maksimi kulkee 40 tunnissa, joka ilman junamatkustelua kertyy herkästi ajan myötä. Tällä tarkoitan sitä, että junan kanssa matkustellessa läsnätöissä päivä oli niin aamun kuin illankin suhteen melkoisen kellotettu.

Kun teimme jatkuvasti tai enimmäkseen läsnätyötä, matkustin junalla kausilipulla. Se on ahkeran matkailijan edullisin vaihtoehto. Istumapaikkaa EI voi varata, mutta kausilippulaisille on varattu omia kiintiöpaikkoja (joille kukaan ei voi siis varata paikkaa ja häätää sinua siitä pois). Vapautena oli toisaalta tuo mahdollisuus sännätä melkein mihin tahansa reitillä kulkevaan junaan. Noina aikoina niitä kulki meille Hämeenlinnaan tunnin välein. Jotta iltaan jäi omaakin aikaa, töihin piti lähteä ajoissa ja vastaavasti kotiin mahdollisimman sopivasti työajan puitteissa. Elämä oli muuten minuuttipeliä, paitsi että junien myöhästelyt eivät noudattaneet mitään minuuttipelejä. Päivästä tuli pitkä matkoineen kaikkineen, eikä siitä omasta junasta siksi passannut yhtään myöhästyä. Joustominuutteja ei juurikaan syntynyt ja junien myöhästymiset etenkin aamuisin söivät ajan mittaan ne vähätkin kertyneet minuutit.

Etätyön lisääntyessä kannatti välillä käyttää myös sarjalippua. Sarjalippu tuli kausilippua edullisemmaksi, jos matkapäiviä tuli harvoin. Sarjalipun kanssa piti sen sijaan varata paikka AINA. Se vaati entistä tarkempaa suunnittelua ja suunnitelmien noudattamista. Paikkavarauksen pystyi tekemään itse netissä, mutta sen perumiseen tarvittiin puhelinsoitto asiakaspalveluun. Se ei ollut yhtä yksinkertaista ja nopeaa. Tämä oli siis ennen koronan tuomaa isoa etätyökäytäntöä ja kaikki on varmaankin muuttunut noista ajoista moneen kertaan.

Paikan varaaminen tarkoitti sitä, että jokaisen työpäivän osalta piti etukäteen miettiä, milloin pitää olla toimistolla ja milloin on hyvä aika lähteä sieltä pois. Ja kun paikkaa ryhtyi junaan varaamaan, kannatti miettiä, mihin päin junaa sen paikan varaa. Nettisivu ehdotti automaattisesti jotain, mutta paikka saattoi hyvinkin olla lasten leikkivaunussa, joka ei pitkän työpäivän jälkeen ollut se paras palautumispaikka. Kehityinpä ajan saatossa melkoiseksi asiantuntijaksi paikkojen varaamisessa. Sillä en tarkoita nopeutta, vaan parhaan mahdollisen matkapaikan etsintää. Niillä paikoilla on vain todella paljon eroja!

Etätöissä matka-aika (minulla 3-4 tuntia päivässä) jää kokonaan pois. Aamulla pääsee nukkumaan paljon entisen vähän yli viiden herätyksen jälkeen ja iltaankin jää aikaa ihan oikealle elämälle. Työn kannalta on olennaista, että pääsen aloittamaan työt silloin, kun olen siihen parhaimmillani ja pääsen työpäivän päätteeksi tekemään työt sopivaan vaiheeseen ennen lopettamista. Nyt ei minuutin vaihtuminen kellossa määritä sitä, että nyt pitää juosta ja kovaa. Työvaiheen loppuun saattaminen venyttää päivää usein 10-30 minuutilla ja sehän tuntuu sitten tuolla saldossa. Toki nukun sen jälkeen myös yöni levollisemmin, kun mitään ei ole jäänyt töissä kesken ihan kummalliseen vaiheeseen.

Tästä päästään joustavasti ja luontevasti siihen, että olin tämän päivän saldovapaalla. Tälle päivälle olin anonut saldovapaan vähentämään työaikasaldon kertymääni ja tasapainottamaan viikkorytmiäni kuolinpesän tavaroiden selvittelyn ja karsimisen keskellä. Päätin tehdä jotain, mitä en tavallisesti tee. Säästä luvattiin alun perin puolipilvistä, mutta pilviseksi se jäi. Päädyin etsimään valokuvaamiselle vaihtoehtoisia tekemisiä.

Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa oli Mia Surakan valokuvanäyttely: Silkkiuikkujen soidin. En ole koskaan ennen käynyt valokuvanäyttelyssä. Nyt oli jo sen aika.

Kuvat olivat kauniita. Syväterävyys oli aivan muuta kuin mitä itse käytän. Pitäisi miettiä sitäkin omassa kuvaamisessa uudestaan. Kannatti käydä.

En ole käynyt kirjastossa ainakaan kymmeneen vuoteen. Kirjasto on peruskorjattu aika perusteellisesti tässä välissä. Tilat ovat nyt avaria, vaikka perusrakenne on se sama vanha.

Ulkovaatteille löytyy oikein runsaasti tilaa. Ennen pohjakerroksessa oli vaatteille tilaa todella niukasti. Nyt kelpaa.

Kirjasto vasemmalla, ja kuten näkyy, Vanajavesi näkyy tuolla tien päässä edessä.

Läheiset kevyen liikenteen reitit ovat suljettuja eikä kukaan kerro, miksi

Monipuolinen puuhailu viereisen lammen ympärillä on jatkunut keväästä - vai oliko se alkukesästä? - asti. Näin maallikon silmin koko touhu vaikuttaa täydellisen päättömältä puuhalta. Koko operaatiosta ei ole saatavilla tietoa mistään. Ainakaan minä en pitkin kesää jatkuneiden tietojen etsimisoperaatioideni aikana ole löytänyt tästä mitään tietoa.

Lampi aidattiin muistaakseni touko-kesäkuussa. Missään ei ole tietoa siitä, mitä on tekeillä ja kuinka kauan lammen sulku kestää. Koirien ulkoiluttajat ja lenkkeilijät ovat olleet ihmeissään sulusta pitkin kesää, yleisessä käytössä olleet jalankulkureitit ovat aikaisemmin olleet kovassa käytössä. Jonkin aikaa päästiin huokailemaan sillä, että toinen kävelytie oli vielä käytössä, mutta sitten sekin suljettiin - yhtä mainiolla informaatiolla.

Vieressä olevalle niitylle kärrättiin soraa oikein urakalla ja se siloiteltiin hiekkakentäksi. Sen jälkeen sekin aidattiin 👍. Mitäs muutakaan.

Jotenkin voisi kuvitella, että tämä voisi liittyä tuohon lähelle rakennettavaan uuteen Assi-sairaalaan, mutta heidänkään nettisivuillansa ei ole tämän alueen operoimisesta mitään tietoa.

Keväällä lampi kupli sairaan vihreänä, nyt vihreys on tasoittunut jonnekin.

Putket ovat olleet yksi alueen hallitsevista elementeistä. Niitä on ollut niitylle raivatulla aidatulla hiekka-alueella ja niitä on sittemmin kärrätty sieltä lammen viereiselle pysäköintialueelle, joka on myös aidattuna. Ensimmäiset putket olivat paksuja ja isoja. Ne olivat välillä vierekkäin ja päällekkäin. Sitten niitä liitettiin yhteen pitkäksi putkeksi. Ja sitten myöhemmin pitkä putki taas pilkottiin osiin ja kasattiin aidatulle pysäköintialueelle.

Erilaiset kaivinkoneet ja jyrsimet ovat käyneet operoimassa paikan päällä ja ihan lähellä. Metsää on kaatunut ja maata on kaivettu.

Kerran elokuussa aidat oli jätetty auki eikä paikalla ollut mitään toimintaa. Kun mitään kieltokylttejäkään tuossa pysäköintialueella ei ollut, astelin kameran kanssa avonaisesta portista sisään. Tältä siellä näytti reilu kuukausi sitten.

Tässä on siis se iso putki. Ja muutama iso ajoneuvo.

Ajoneuvot saattavat seistä tuolla välillä viikonkin koskemattomana. Oma mieleni raksuttaa heti matematiikkaa eli kuinka paljon noiden ajoneuvojen seisottaminen tuolla tyhjän panttina mahtaa oikein maksaakaan?

Seuraavana päivänä aita oli taas suljettu.

Tässä välillä on ollut toisinaan aika hiljaista ja sitten taas melun täyteistä viikonloppua aamusta iltaan. Isäntä soitti kesällä kaupungillekin tiedustellakseen melkein päivittäisen meluhaitan aihetta ja kestoa. Hänelle luvattiin soittaa aiheesta takaisin. Ei soitettu.

Viimeisen viikon aikana olen huomannut paikalle ilmestyneet pienemmät putket. Niitäkin on nyt todella paljon. Keittiön ikkunan läpi kuvasin pari päivää sitten tämän pienen putken operaation. Putki on tässä viritetty sairaalan pysäköintialueelle vievän tien yli. Ainoa esteestä varoittava asia on paikalla seisova huomioliivinen mies. Mietin, että mitä tapahtuu, kun seuraava auto saapuu paikalle.

Ja sehän saapuikin aika pian. Työmies käski odottamaan ja autoilija oli ihmeellisen kärsivällinen. Minuutteja meni ja autoilija ei osoittanut hermostumisen merkkejäkään.

Tuossa välillä kommunikoitiin.

Ja sitten taas odoteltiin. Kaksi työmiestä on aina parempi kuin yksi.

Paikalle saapui toinenkin auto, joka joutui pysäköimään melkein kaistalle. Työmiehet olivat lisääntyneet jo neljään. Muuten tilanne näytti olevan ennallaan.

Lopulta selvisi, että kummankin autojen kuljettajat olivat samaa työporukkaa jalkaisin partioivien kanssa.

Putki kulki kuitenkin edelleen tien päältä ja seuraavaa autoa, jonka ihan oikeasti piti päästä kulkemaan eteenpäin, ei tarvinnut odottaa kauan. Onneksi putki saatiin pätkäistyä siihen mennessä ja reitti vapautui läpikulkuun. (Miksi se piti ensin venyttää melkein täyteen pituuteensa ja sitten pätkäistä taas pienemmäksi?)

Ihan läpeensä suunnittelemattomalta tämä kaikki vaikuttaa maallikon silmin seurattuna. Toivottavasti kaiken haahuilulta näyttäneen toiminnan takaa löytyy järeitä järkisyitä eikä homma ole ollenkaan niin hukassa kuin miltä se näyttää. Ja toivottavasti kaikki ei maksa niin paljon, kuin se näyttää maksavan. Viikonloppuisin pitkät päivät maksavat taatusti paljon. Välillä seisotetaan koneita kauan. Ja sitten tehdään arkisinkin melko ympäripyöreää päivää melun kanssa.

Mahdollinen sairaalan hulevesipaikka olisi lammen rannalla. Se ei selitä niityn vieressä kulkevan kävelytien sulkemista eikä uuden hiekkakentän rakentamista. Mikä selittää sen, että meidän vieressä asuvien tiedottamista tilanteesta ei ole hoidettu mitenkään?

Tehdäänkö näin muuallakin kuin Hämeenlinnassa?

Iltakävelyllä tyttären kanssa uuden sairaalan rakennusmaan vieressä

Käymme tyttären kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti yhdessä iltakävelyillä. Minä täällä Hämeenlinnassa ja hän Helsingissä. Puhelimitse ollaan toki yhteydessä samaan aikaan, telepatia ei vielä(kään) toimi.

Minä yritän aina välillä uudistaa reittiäni, sillä metsäpolkuni tässä kodin vieressä ovat niin mahdottoman tutut, etten kovin montaa kertaa viikossa innostu niitä tallaamaan. Sieniaikana tosin tututkin reitit kelpaavat 👍.

Tänään otin poikkeuksellisesti kävelylle mukaani kameran. Ajatuksena oli ottaa tilanneräpsyjä matkalta eikä keskittyä kuvaamiseen sen enempää. Kävin katsastamassa tämän päivän reitillä Assi-sairaalan rakennusmaata. Assia on mietitty ja suunniteltu pitkään. Vanhojen tilojen uudistaminen nykyaikaiseksi olisi kuulemma liki mahdotonta (pyydän anteeksi, mikäli olen ymmärtänyt väärin), joten korjaamisen sijaan on päädytty uuden rakentamiseen.

Sairaalan uutta paikkaa on arvottu ja ideoitu monta kertaa ja kauan. Sairaalaa suunniteltiin ainakin junaradan varteen (muiden maille) ja Harvialantien varteen (muiden maille tämäkin). Kun selvisi, ettei muiden maille voi rakentaa, päädyttiin palamaan sairaalan nykyisille maille.

Vanha sairaala on mäen päällä. Ahveniston parantola oli vuodelta 1932 ja siitä alkoi sairaalan historia. Lisää sairaalan historiasta täällä. Nykyään vain vanhan sairaalan ylimmistä kerroksista näkee enää metsän yli. Metsä on kuitenkin kaunis.

Uusi sairaala päätettiin rakentaa mäen alle Ahvenistontien viereen.  Tässä vaiheessa oltiin vielä edellisen sote-uudistuksen lumoissa ja kustannuksille löytyi maksaja sieltä. Kun sote-uudistus kaatui, kaatuivat kustannukset myös sairaanhoitopiirin niskaan. Pian huomattiin, että budjettia pitää kiristää. Suunnitelmat menivät taas uusiksi. Sairaalasta suunniteltiin pienempi ja useammasta rakennuksesta koostuva kokonaisuus.

Uusi sairaala  tarvitsee myös uusittuja liikennejärjestelyjä, jotta liikenne ei ruuhkaannu eikä ihmisten terveydentila vaarannu. Työt ovat käynnistyneet, muutoksia tapahtuu melkeinpä viikoittain. Tietoa on vaikea löytää ainakin ilman maksullista paikallislehteä. Googlettelukaan ei tuo juurikaan tuloksia.

Turva-aidan verkon läpi otin muutaman kuvan. Tuolla yläreunassa kulki ennen kävelytie. Alhaalla oli peltomaista aluetta. Rinnettä on rakennettu näin.

Meillä päin on poliitikkoja, jotka ovat onnellisia kaikista näkemistään nostokurjista. Ja aina parempi, jos ne ovat omassa ihanassa kotikaupungissa. Tässä niitä nyt sitten on 👍. Kurkihan on englanniksi "crane", samoin on nostokurki. Mitenkähän selvittävät eron englanninkielisissä maissa - riittääkö asiayhteyden ero?

Aika iso tuosta tulee 👍.

Laitan kadun levennystyön piikkiin viereisen lammen ympäryksen aidoittamisen. Siitä ei löydy mistään mitään tietoa ja minä olen kuitenkin aika hyvä tiedon etsimisessä. Aidat vain ilmestyivät lammen ympärille ja siitä jatkuvan kävelytien ympärille. Mistään en löydä tietoa siitä, mitä tapahtuu, ja milloin muutos loppuu tai siitä siirrytään seuraavaan. En mistään.

Moni koiran ulkoiluttaja on joutunut huomaamaan, että vakiolenkki lammen ympäri ei olekaan enää käytössä. Kaksi ihanaa 'mummelia' tarpoivat aidan ja kävelytien vierestä huonossa maastossa kävelysauvojen kanssa. Taisi olla heidän vakituinen reittinsä. Onneksi eivät kaatuneet.

Tämä nuorten naisten ja tyttöjen ryhmä oli selvästikin treeneissä - tulossa tai menossa. Korona-aikana lammen ympäri kiertävä reitti on ollut aktiivisessa liikuntakäytössä niin seuroilla kuin yksittäisillä kuntoilijoillakin. Nyt paikka ei ollut käytössä ja he joutuivat siirtymään johonkin muualle.

Olisi niin helppoa lisätä aitoihin sinne tänne ilmoituksia, mistä on kyse ja kuinka kauan poikkeustilanne kestää. Sehän on joissakin kaupungeissa ihan vakiokäytäntö. Mutta näillä mennään täällä.

Minun oma iltalenkkini tyttären kanssa oli erinomaisen onnistunut. Tulipas samalla katseltua vähän metsästä poikkeavia maisemia 👍.

Maskin käyttö kertoo arvoista - ja käytiin juhannushyppelyillä!

Käytiin tänään parissa auki olleessa pikkupuodissa. Juhannuksenahan melkein kaikki paikat ovat kiinni ja suljettu. Kun sade ja ukkonen häiritsivät ulkoilmasuunnitelmia, päätimme tehdä jotain säähän sopivaa. Kovin montaa vaihtoehtoa ei ollut.

Tekemisen puutteessa moni muukin seurue oli löytänyt paikalle. Pysäköintipaikoilta tulvi turisteja melkoisia määriä. Monilla ei ollut maskeja. Ulkonahan se ei mitään haittaakaan, mutta kun noin parinkymmenen neliön kokoiseen kauppaan suuntaa yhtä aikaa neljä tai viisikin maskitonta ihmistä, alkaa tuntua melkoisen epämukavalta ja turvattomalta. Poistuin kaupasta aina, kun sinne saapui joku maskiton henkilö. Ihan varmuuden vuoksi. Ostokset jäivät aika vähäisiksi ja rahaa säästyi 😊.

Samaa ilmiötä olen seurannut pariin otteeseen isoissa marketeissa. Välillä on kyse nuoriso-osastosta, mutta kyllä kolmikymppiset ja viisikymppisetkin touhuavat välillä ihan samalla tavalla. Mennään ilman maskeja ja huudellaan ja hekotellaan paljon ja kovaäänisesti. Maksimoidaan mahdollisten virusten leviäminen.

Olen kunnioittanut kuuliaisia maskien ja käsidesien käyttäjiä sekä välimatkojen pitäjiä tähän astikin. Mutta nyt vasta heitä todella arvostankin! On mahtavaa, että on olemassa niin paljon ihmisiä, jotka välittävät muista, arvostavat muiden omaa tilaa ja osallistuvat yhteisiin talkoisiin nopeamman koronanitistyksen puolesta! 🥳

Maskeja ja muita suojatoimiahan noudatetaan ensisijaisesti muiden turvaamiseksi. Olen oppinut, että kaupan edessä olevan käsidesin käyttö kertoo muille, että pidän itseni mahdollisimman pöpövapaana alueena ja että olen luotettava ohitettava ja kanssakulkija. Teen sen nykyään mahdollisimman usein myös silloin, kun olen jo autosta lähtiessä käyttänyt käsidesiä tai pumpannut edellisen kaupan käsidesit käsiini koskematta mihinkään sen jälkeen. Ihan vain kohteliaisuudesta muita kohtaan.

Vaikka olisi sairastanut koronan, sairastaisi sitä tällä hetkellä oireettomana tai jopa saanut jo molemmat rokotukset, ihminen voi olla muunnosviruksen kantaja ja tartuttaa muita. Suojautuminen tehdään siis ensisijaisesti muiden, ei oman itsen vuoksi.

Mahtavaa, että suurin osa kanssakansalaisista haluaa suojella muita ja arvostaa heidän terveyttään. Ja todella upeaa, että he myös aktiivisesti viestivät kaikella toiminnallaan siitä muille. Tämä tilanne erottaa aika näkyvästi jyvät akanoista. Tämä aika opettaa myöskin paljon siitä, miten erilaisia arvomme voivatkaan olla. Ja erityisesti tämä aika vahvistaa minua rajaamaan ysäväpiiriäni entistä enemmän myös arvomaailman mukaisesti.

En tiedä ketään ystävääni, joka olisi häröillyt maskien ja etäisyyksien kanssa. Olen onnekas. Jatkossa pidän itseni tarkkana, että muistan nämä oppimani ja havaitsemani asiat. Haluan lähelleni jatkossakin vain muiden terveyttä ja turvallisuutta arvostavia ihmisiä. 🥰

Mutta se siitä vuodatuksesta.

Käytiin tyttären kanssa uimassa. Tai hän ui ja minä viihdyin laiturilla kameran kanssa. Juhannuskivaa, muistoja vähän enemmän kuin muutaman vuoden takaa.

Pixie-koira oli mukana. Alussa kytkettynä ja todella hermostuneena emäntänsä laiturilta hyppimisestä. Sitten Pixie pääsi mukaan huolehtimaan ja tarkkailemaan oikein läheltä. Tytär oli siis hypellyt jo muutaman kerran, mutta Pixie oli päässyt vasta kahlaamaan.

Huoli oli taas melkoinen, kun tytär lähti juoksemaan laiturin päätä kohti. Arvuuttelimme, hyppäisikö koira perään, niin kuin on joskus tehnyt. Nyt oli kuitenkin liian korkea laituri. Ei hypännyt.

Tytär näkyy jo, mutta Pixien pitää varmistaa, että hän pääsee turvaan.

Kun tytär ei noussutkaan laiturille laiturin päästä, piti häntä lähteä pelastamaan rannasta käsin. Pixie ui aina siihen lähelle asti ja nähtyään, ettei ole mitään hätää, se kaartaa nopeasti takaisin rantaan. Paksu turkki painaa.

Ja taas ties kuinka mones hyppy. Pixie katsoo vakavana tytärtä, hakee katsekontaktia: Oletko ihan varma? Onko ihan pakko?

Ja sinnehän se tytär taas pulahtaa. Pixie tuijottaa jälleen kerran huolestuneena ja epäuskoisena laiturilta.

Onneksi kaikki on hyvin! Sieltä se emäntä taas palasi pintaan!

Millaisia juhannustouhuja on kuulunut omaan ohjelmaasi?

Tämä syksy on ihan hyvä

Suhtaudun kotikaupunkiini ristiriitaisin tuntein. Se sisältää sen, että täällä on melkoisesti hyviä asioita. Jonkinlainen nurkkakuntaisuus ja hyväkaveriverkostoisuus herättävät minussa vähemmän myönteisiä tunteita, mutta kaikkea ei voi saada.

Sillä aikaa, kun mietimme, mihin haluamme muuttaa työelämämme ehtoopuolella tai sen jälkeen, nautiskelen siitä, mitä kotikunta tarjoaa juuri minulle :-) (Toki muillekin)

Pandemian rajoitettuna aikana teen etätöitä jatkuvasti, mistä olen kovasti kiitollinen muuten pitkien työmatkojen vuoksi. Lisäksi palaveeraan nykyään suurimman osan työajastani Teams-palavereissa, jolloin on huomattavasti kätevämpää osallistua niihin kotoa omasta työhuoneesta kuin matkustaa parin tunnin verran työpisteelle etelään etäosallistumaan sieltä käsin.

Etätyöpäivän jälkeen ehtii hyvin ulkoilemaan. Näin talvi-(normaali-)aikana ulkoilu on pimeää puuhaa, mutta kesäaikaan ehti hyvin päivän jälkeen metsään sienestämään tai pellon laidalle kuvaamaan. Voitti ja voittaa edelleen rentoutumismoodissa täysin junaan jonottamisen ja täydessä junassa matkustamisen.

Tapaan Teamsin välityksellä nykyään viikottain todella montaa kollegaani. Ei paljonkaan tule yksinäisiä hetkiä. Kun kaikki ääriextrovertit kollegat janoavat ja kaipaavat toimistolle ihmisvirtaan, minä en jaksaisi ottaa vastaan enää kovinkaan paljon lisää ihmisvirtaa. Minun työelämäni ihmisvirta on kasvanut jo huimasti aikaisemmasta. Jos nyt pitäisi lisätä hetkessä työmatka-aikaa neljä tuntia päivään ja vielä lisää kontaktointia, taantuisin tuottavuudessa välittömästi ja paljon. Olen nyt positiivisesti rajoillani.

Hieman välillä ahdistaa se viesti, että kaikkien pitäisi kaivata lähikontakteja enemmän ja matkata toimistolle useimmin, sillä ne neuvot lähtevät kovin suppeasta näkökulmasta. Jospa saisimme olla erilaisia ja hyvällä tavalla.

Kiusasin omia rajojani ja kävin kuvaamassa Hämeen linnaa syysasussaan. Kuvien ottamisesta on jo tovi, mutta ei kaiken tarvitse olla aina ajankohtaista. Sitäpaitsi syksy on monessa paikassa maailmalla ihan erinäköistä ja eri vaiheessa kuin meillä :-)

Todellista lähiluontoa: laulujoutsenet!

Etätöissä lounastauolla lämmitin ruokaani mikrossa, kun niinikään etätöitä tekevä mieheni huomasi joutsenet talomme viereisellä lammella. Ryteiköksi kasvanut lampi siivottiin viime kesänä leikkurilla ja lammen pinta on taas pelkkää vettä. Ehkä siksi laulujoutsenet päätyivät tänään aamupäivällä laskeutumaan lampeen lepäämään ja aterioimaan.

Me huomasimme linnut vasta puolen päivän jälkeen. Ne olivat kuulemma saapuneet kuitenkin paikalle jo aamupäivällä. Kävin ensitöikseni pihalla nappaamassa joutsenista pari kuvaa. Kun näin mieheni kiiruhtavan tien toiselle puolelle lammen viereen joutsenia kuvaamaan, hipsin oitis minäkin perässä. Siinä se lounastauko sitten hurahti ;-)

Lounas sujahti naamariin toisella kädellä samalla kun valmistauduin seuraavaan etäkokoukseen. Etäkokouksen jälkeen rynnistin katsastamaan tilanteen lammella: joutsenet olivat vieläkin siellä. En olisi uskonut. Lampi sijaitsee kahden tien risteyksessä eikä ole mikään rauhallisuuden tyyssija. Mutta hyvin se näytti joutsenille kelpaavan.

Työpäivä päättyi suunniteltua aikaisemmin. Jäin hektisen viikon päätteeksi seuraamaan ja kuvaamaan joutsenparia puiden katveeseen. Arat laulujoutsenet sulattivat sen, että jäin seuraamaan niitä puiden taakse.

Eläköön ihana lähiluonto!

Läheltä piti -orava touhuaa

Olen ollut huolissani tuosta kovia kokeneesta pihaoravastamme. Netistä kaivelin tietoa siitä, mihin pitäisi olla yhteydessä tällaisissa tapauksissa. Kunnaneläinlääkäri oli se, jota piti konsultoida. Muka. Kaupungin nettisivut eivät tuottaneet tuolla haulla mitään tuloksia, mutta löysin sivuilta paikallisen virkaeläinlääkärin yhteystiedot. Otin siis sähköpostilla yhteyttä häneen, selitin tilanteen ja laitoin liitteeksi kuvia oravasta.

Parin tunnin kuluttua hän ystävällisesti soitti takaisin ja kävimme oravan tilannetta yhdessä läpi. Hän suositteli ottamaan yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen rajallisten resurssiensa vuoksi. Ymmärrän hänen tilanteensa ja olen kovasti tyytyväinen käymäämme keskusteluun.

Pian puhelun jälkeen orava alkoi touhuta pihassamme. Hain kamerani saadakseni varmistuksen sille, oliko kyseessä tuo haverin kärsinyt orava vai joku toinen. Tarmokkaasti orava ravasi kahden havupuun välillä kantaen kantamuksia puusta toiseen.

Kuvaustilaa oli rajallisesti, mutta tässä näkyy, ettei kyse tälläkään kerralla ollut käpyjen rahtaamisesta, vaan poikasten kuskaamisesta. Nämä poikaset ovat todella pieniä, äärettömän lyhytkarvaisia. Ainakin viisi poikasta se kuskasi uuteen pesään.

Sama suttuorava tässäkin on kyseessä. Mutta koska se ei ole saanut karistettua noita 'likojansa', ajattelin, että se on voinut päätyä läheisen asvalttityömaan kanssa ikävään kohtaamiseen.

Sen leukojen ote oli tarmokas, poikaset pysyivät hyvässä otteessa juoksusta huolimatta. Turkkikin näyttää hyvältä toistaiseksi. Oravan kiinni ottaminen sen hoitamiseksi ei olekaan enää senkään vertaa yksinkertainen vaihtoehto, kuin miksi sitä puhelinkeskustelussa ajateltiin. Nyt täytyy ottaa huomioon myös noiden pienten poikasten kohtalo.

Toisaalta nyt heidän elonsa näyttää vielä oikein hyvältä :-)

Laitoin sähköpostiviestin paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle aikaisemman eläinlääkäriviestin (kuvineen) ja tämän uuden poikaskuvan kera. He sitten arvioivat, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Elinvoimaista heinäkuun jatkoa!