Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bichon Frise. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bichon Frise. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. lokakuuta 2021

Kuntoutuksen jälkifiiliksiä ja Kirsin koiranpentuja (taas)

Kiila-kuntoutuksessa käytiin läpi taas monen monta elämän ja työelämän kannalta mielenkiintoista aihetta. Kuten sitä, onko elämän merkityksellisyys kiinni siitä, mitä on saanut aikaiseksi. Näkökulmia on tietenkin monia, mutta itse olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että omilla saavutuksilla on hyvin vähän tekemistä elämän merkityksellisyyden kanssa. Jos mitään muuta ei saavutusten lisäksi ole, ne ovat toki merkittävässä roolissa.

Omien arvojensa mukaan eläminen lisää mielestäni elämän merkityksellisyyttä. Hyvien asioiden tekeminen sinänsä lisää mielestäni elämän merkityksellisyyttä, vaikkei noilla teoilla saisikaan aikaan mitään näkyvää ja huomattavaa.

Hyvien asioiden tekemättä jättäminen ei ole kuitenkaan este merkitykselliselle elämälle. Kukin viljelee hyvää ja katkaisee pahaa omalla tavallaan ja omalla kapasiteetillaan. Kukin siis omien voimavarojensa mukaan.

Kuntoutuksessa saimme Nyyti.fi-sivustolta noukitun listan omista oikeuksista. Hyvä muistilista etenkin joustavan ja kiltin ihmisen elämään.

" Minulla on oikeus
  • pyytää haluamaani joltakulta toiselta, kunhan ymmärrän, että hänellä on oikeus kieltäytyä
  • vastata kieltävästi pyyntöihin tai vaatimuksiin, joita en voi täyttää
  • kieltäytyä silloinkin, kun pyytäjä haluaisi minun suostuvan, on minuun nähden auktoriteettiasemassa tai kärsii tunne-elämän häiriöistä
  • sanoa ei kaikelle, mihin en koe olevani valmis, mikä tuntuu vaaralliselta tai mikä loukkaa arvojani
  • käyttää omaa arvostelukykyäni päättääkseni, onko jonkun toisen ihmisen pyyntö kohtuullinen
  • muuttaa mieltäni, tehdä virheitä, epäonnistua ja olla epätäydellinen
  • ilmaista kaikkia tunteitani – sekä myönteisiä että kielteisiä
  • olla oma itseni ja päättää omista asioistani sekä tehdä päätöksiä tunteitteni pohjalta
  • suuttua rakastamalleni ihmiselle ja olla vastuussa suuttumukseni ilmaisuista
  • pelätä ja sanoa, että minua pelottaa
  • sanoa ”en tiedä”, ”en ymmärrä” tai ”en välitä” jos koen, että joku asia ei koske minua
  • puolustaa ja selittää käyttäytymistäni sekä arvioida, milloin en selitä käyttäytymistäni
  • kaivata omaa tilaa ja aikaa, muuttua ja kasvaa
  • olla leikillinen ja kevytmielinen
  • olla onnellinen, terve ja voida hyvin tuntematta syyllisyyttä
  • olla tuntematta syyllisyyttä asioista, joihin en ole syyllinen
  • valita ystäväni ja olla ympäristössä, jossa minua kohdellaan hyvin
  • siihen, että muut kunnioittavat tarpeitani ja toiveitani
  • arvioida itse käytöstäni, ajatuksiani ja tunteitani sekä ottaa itselleni täysi vastuu niistä ja niiden seurauksista
  • päättää itse, missä määrin minun on löydettävä ratkaisuja toisten ihmisten ongelmiin
  • olla epäjohdonmukainen ratkaisuissani
  • puolustaa itseäni silloinkin, kun se loukkaa jotakuta toista, jos vaikuttimenani on puolustus eikä hyökkäys
  • kertoa jollekulle toiselle omista tarpeistani – silloinkin kun toinen ajattelee, että tarpeeni ovat aiheettomia tai epäjohdonmukaisia, hän ei halua kuulla tarpeistani, loukkaantuu tai kiihtyy minua kuunnellessaan tai itse ajattelen, että minulla ei pitäisi olla sellaisia tarpeita. "

Huomenna lähden käymään entisessä kotikaupungissani tapaamaan isääni ja äitiäni. Matka kaikkineen vie suurimman osan päivästä ja pyrin lähtemään matkalle rennoin rantein. Isän tapaaminen on ollut toistaiseksi vain iloa ja mukavia yllätyksiä. Jossain vaiheessa vastaan tulee väistämättä myös huonompi päivä. Sekin pitää ottaa vastaan, kun tilanne tulee eteen.

Äiti tahtonee lähteä käymään isän luona hoivakodissa ja sinne siis menemme. 


Kirsin koiranpentujen kuvien läpikäyminen on edelleen vaiheessa, tänään sain sienestysreissun ja parin broilerikiusauksen valmistamisen jälkeen homman etenemään aavistuksen eteenpäin 👍.






sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Hyvää elämää Ja Kirsin koiranpentuja

Hyvän elämän määritelmäni elää jatkuvasti. Mukautan sitä todellisen elämäni rytmiin ja siinä onkin tekemistä.

Minun hyvän elämäni ei tarvitse välttämättä tuottaa muille iloa ja positiivisia elämyksiä. Pahoittelen, mutta se on vain niin. Tämä on minun ainoa elämäni ja pyrin elämään sitä parhaan kykyni mukaisesti. Jos minulla olisi käytössäni useampi elämä, pyhittäisin varmasti muutaman niistä teille kaikille ja joillekin aivan erityisesti.

Nyt mennään kuitenkin yhden elämän taktiikalla ja se pitää pitää mielessä.

Minun hyvään elämääni kuuluu kuitenkin lähimmäisten arvostaminen, auttaminen ja tukeminen. Toki aina niissä rajoissa, missä kulloinkin pystytään kulkemaan. Joten en ohita teitä, vaikka pidänkin itseni viime kädessä etusijalla. Onneksi te itse pidätte itsenne etusijalla, ettekä ole riippuvaisia vain minun valinnoistani ja toimistani 💝.

Minulla on se etu puolellani, että olen kasvattanut kaksi lastamme jo täysi-ikäisiksi aikuisiksi. Voin luottaa myös heidän harkintakykyynsä, vaikka olenkin tiiviisti sparraamassa heitä matkalla eteenpäin. Minulla on hyvä mahdollisuus keskittyä vihdoin myös itseeni.

Läheisistä huolehtiminen johonkin rajaan asti kuuluu myös minun hyvään elämääni. En ole valmis mihin vain ja toteuttamaan muiden villejäkin unelmia. Koen, että juuri nyt voin keskittyä omiin unelmiini ja jopa toteuttaa niitä. Onneksi puolisoni on kanssani samaa mieltä 💖.

Tämä liittyy ikuisuusaiheisiini perheestä, hyvästä elämästä ja vastuullisuudesta. Minulla on ollut äitini kanssa näistä todella erilainen näkemys kautta aikojen. Hän on sodan jälkeisen ajan lapsi, minä olen syntynyt jo ihan erilaiseen maailmaan. Omat lapseni ovat jo niitä milleniaaleja, joista työelämässä supistaan touhukkaasti ja jopa hieman pelokkaasti.


Tämän päivän aktiviteetteihin kuului sienimetsässä käynti, sienten käsittely (kuivaamista varten) ja formulakisojen seuraaminen. Vauhdikas päivä siis 😉.

Illalla kävin läpi vielä Kirsin koiranpentujen kuvia. Niitä riittää vielä...







maanantai 27. syyskuuta 2021

Ihanien pienten koiranpentujen kuvaamista 💖

Kirsin koiranpentujen kuvaaminen on melkein jo perinne. Kirsin kennelissä kasvaa Bichon frisé -koiria ja niiden pentuja. 

Minä en ole ollut mitenkään mukana tyttären koiranpennun valinnassa aikoinaan, vaan sen operaation hoitivat tytär ja mies ihanasti ihan yhdessä. Minun näkökulmastani koiranpentu siis vain saapui taloon tyttären hoitovastuulle ja sen hän hoitikin meillä asuessaan upeasti.

Koiranpentujen elämään en ole koskaan joutunut opettelemaan. Enkä sen puoleen myöskään aikuisten koirien elämään. Viime vuosien aikana olen päätynyt uppoutumaan myös meillä asuvan ja meidän perheeseemme kuuluvan koiran elämään. Meistä on tullut sellainen ihan pieni lauma 👍.

Aikaisemmin olen kuvannut Kirsin koiranpentuja noin viisiviikkoisina, jolloin ne eivät ole olleet vielä ihan elämänsä iskussa. Aikaisemmin niitä on ollut myös (vain) neljä. Nyt pennut olivat vilkkaita kahdeksanviikkoisia ja heitä oli peräti viisi kappaletta. Harmonisia kuvia ei kannattanut edes tavoitella. Mutta mikäs onkaan parempaa kuin oikea fiilis ja toiminta!

Tässä tyypillinen tilanne. Viisi energistä koiranpentua ja tässä kuva 😂.


Toki parempiakin kuvia saatiin (ja kuvien käsittely on vielä vaiheessa, tässä vasta ensimmäisen session tunnelmia).





Suu auki oleva koira oli kaikkein leikkisin ja haastoi sisaruksia leikkiin. Hiljaisin sisaruksista erottuu myös kuvissa nopeasti.




Mahdottoman herttaisia kullannuppuja olivat. Vilkkaita, eläväisiä ja elämäniloisia touhuajia. Veivät sydämeni 💖.


Syyslomakuvia sitten ihan lähiaikoina 👍.

torstai 28. kesäkuuta 2018

Pentukuvausta :-)

Huomisesta alkaen on luvattu sadetta - paljon. Toivottavasti vielä luonnon kannalta sopusuhtaisesti, ettei tule vesiähkyä tähän perään.

Kesälomaan on aikaa enää noin kaksi viikkoa. Tekemistäkin riittää tuolle parille viikolle ihan yllin kyllin, joten ihan hyvä, etten yrittänytkään lähteä lomalle yhtään aikaisemmin. Nykyinen aikataulu näyttää oikein hyvältä.

Tällä kertaa jaan työkaverini koiranpennuista ottamiani kuvia. Iso osa kuvista on vielä käymättä läpi, mutta arkiviikolla aikaa ei oikein tahdo riittää kaikkeen. Onneksi on viikonloput :-)

Nämä ovat Bichon Frisen pentuja, äärettömän iloisia, vilkkaita ja luottavaisia tyyppejä :-) Kaikkien pentujen saaminen jonkinlaiseen yhteiskuvaan oli melkoista taiteilua, hauskaa tosin, ihan hillittömän hauskaa :-) Täytyy myöntää, että pentukuume yritti puskea tuossa pintaan. Onneksi kotona on jo yksi karvainen kaveri (miehen lisäksi ;-)).












keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ihania pörröisiä koiranpentuja... :-)

Pääsin kuvaamaan työkaverini Kirsin Bichon Frisen koiranpentuja. Neljä pentua olivat ensin uneliaita (ja silti innokkaita siirtymään omalle hyvälle lepoalueelleen nukkumaan) ja sitten vilkkaita seikkailijoita. Pentuja sai järjestellä enemmän kuvausasetelmiin kuin niitä pääsi kuvaamaan ;-) Vaan niinhän sen kuuluukin olla. Ihania, touhukkaita ja eloisia koiranpentuja :-)