Valon muistelua ja lomasta haaveilua

Valokuvia elämän hyvistä hetkistä kannattaa selata ja niiden avulla herättää itsessään mukavia muistoja ja tunnelmia. Sillä keinoin saa hieman tasoitettua heikompien aikojen fiiliksiä.

Ei tässä hetkessä ole sinänsä mitään isoa vikaa, mutta työ on hektistä, keli harmaata ja päivät lyhyitä. Hyvä valaistus auttaa minua selvästi todella paljon. Matkojen ja retkien fiilistely tuo kuitenkin kaikkeen ihan uutta lisäpotkua. Matkan jälkeen valokuvatulvan purkaminen jää aina enemmän tai vähemmän vaiheeseen, jos aikoo kuvailla ja puuhailla jotain matkan jälkeenkin. Fiilistelyn lisäksi kuvamateriaalin läpikäynti edistää keskeneräistä rupeamaa :-)

Nyt heittäydyin viime helmikuun Calahondan reissun kuviin. Auringonlaskun kuvan kellotus oli aika tasan seitsemän illalla paikallista aikaa. Aamulla aurinko nousi kahdeksan aikoihin. Melkoinen määrä valoa lisää meidän määriimme etenkin kun ainakin meille osui vallan pilvettömiä kelejä. Lämpöäkin riitti 16-19 asteen välillä.

Muutamia uimareita riitti helmikuussakin, pari auringossa paistattelijaa. Sesonkikauden ulkopuolella rannoillakin oli taivaallisen rauhallista :-)

Tänäkin talvena olisi hyvä viettää yhteistä lomaa puolison kanssa. Kotimaan majoitukset ovat hinnaltaan aika suolaisia. Lisäksi valo ja pieni lämpökin houkuttaisi. Saapas nähdä, mitä kenkä keksii :-)

Epämukavuusalueilla voi kasvaa

Tein tänään grillille keväthuollon. En ole koskaan ennen huoltanut grilliämme, mutta nyt grillille tuli tarvetta ja mieheni oli työmatkalla. Toki tämä tarve on aivan omia juttujani enkä varmaan muutenkaan olisi olettanut mieheni tekevän huoltoa tässä tilanteessa, mutta olen silti kovasti paljon ylpeä siitä, miten sain hoidettua koko homman :-)

Meidän parisuhteessamme olemme jakaneet monia tehtäviä ja vastuita niin kuin parhaaksi näemme. Molempien ei tarvitse tehdä kaikkea. Pieni työnjako tuntuu helpottavan kummankin elämää. Joskus joutuu kuitenkin siirtymään hetkeksi omalle epämukavuusalueelleen, kuten minä juuri nyt tuon grillin kanssa. Mutta hyvältä se ainakin tänään vaikutti :-)

Uudet aluevaltaukset ja epämukavuusalueille vierailut aiheuttavat minussa voimaantumisen tunteita. Nytkin on ihan macho olo, kun selviydyin grillin keväthuollosta ihan itse - jopa hyvillä tuloksilla ;-)

Espanjan lomalla epämukavuusalueet löytyivät vuoristoteiltä. Jokaisen koettelemuksen ja siitä palautumisen jälkeen olo oli hivenen verran vahvemman tuntuinen. Rajansa silti kaikella :-)

Kuorma-auto näyttää jokseenkin pieneltä.

Ja teiden reunukset jyrkiltä.

Voiko kuorma-auto näyttää enää pienemmältä?

Nuo ovat ihan puita, eivät mitään pikkupensaita.

Matkalla Sierra de las Nievesiin

Terveisiä lyhyeltä talvilomalta Espanjan etelärannikolta, tarkemmin sanottuna Sitio de Calahondasta (klik), puolen tunnin ajomatkan päästä Malagan lentokentästä. Ranta-alueella on muutama korkeampi kerrostalo, matalampia kerrostaloja sekä ravintola ja baari. Ruokakaupat löytyivät ison tien pohjoispuolelta. Niihin olisi päässyt kävellenkin, mutta haimme vähäiset ruokaostoksemme autolla paluumatkalla jostakin.

Majoituimme ihanassa airbnb-asunnossa, joka sijaitsi korkeuksissa ja josta näki upeasti merelle laskevan auringon suuntaan.

Nämä kuvat ovat tiistaiaamulta. Maanantai oli matkapäivä ja pienen iltaharhailun jälkeen kello oli jo puoli kahdeksan, kun saimme asunnon haltuumme. Päätimme käydä syömässä viereisessä merenrantaravintolassa, pimeässä vuokra-autolla kauppaan ajaminen vieraassa ympäristössä ei matkapäivän jälkeen kiinnostaneet ollenkaan. Ravintolassa (El Capricho) oli erinomaista ruokaa kohtuuhintaan ja palvelu oli erinomaista. Näköalakin osoittautui myöhemmin aivan mahdottoman viehättäväksi, sitä ei vain ensimmäisen illan pimeydessä nähnyt. Ravintola ensimmäisessä kuvassa keskellä alhaalla (lasiseinät).

Tiistain tavoitteena oli käydä Sierra de las Nievesin luonnonsuojelualueella (klik). Emme halunneet ajaa isoja teitä pitkin, joten olin etsinyt meille reittiä pienempien teiden kautta ja hieman lähemmäs, mihin navigaattorit reittiä ehdottivat. Siitä tuli mielenkiintoista ;-)

Googlemaps auttaa hienosti reittien suunnittelussa, mutta se hukkaa näytöstä todella nopeasti kaikki korkeuserot. Zoomatessa pienille teille sopivaa näkymää kaikki informaatio korkeuseroista häipyy olemattomiin. Se oli seikka, jota en ollut ottanut huomioon. Matkaan tuli paljon mutkia - ja korkeuseroja.

Matkalla pysähdyttiin monesti kuvaamaan kaikkea matkan varrelta löydettyä. Tai siis minä kuvasin ja mies tutki ympäristöä kiikareilla. Tässä vaiheessa en ollut muistanut vielä laittaa kameran gps-tallennusta päälle, joten tämän paikan tarkkaa sijaintia en tiedä. Jonnekin matkalla pohjoiseen se oli ;-)

Tämä paikka oli tuttu valokuvista, joten se oli sikseenkin helppo nakki tunnistaa myöhemminkin, vaikkei gps ollut vielä tässäkään vaiheessa käytössä. Tämä linna sijaitsee paikassa Alhaurin el Grande (klik)

Tämä kylä löytyy täältä (klik).

Tämä pysähdyspaikka sijaitsee täällä (klik). Taitaa olla kuvaa samalta pysähdyspaikalta :-)

Valkoisia taloja tässäkin kylässä (klik). Tai taitaa olla ihan kaupunki (Guaro).

Reitti kipusi yhä ylemmäs ja tie vain kapeni. Korkealla oleminen ei ollut se paha juttu, mutta liikkuvan auton kyydissä istuminen kapeilla, mutkaisilla yhä ylös nousevilla (tai alas laskeutuvilla) teillä siellä kaiken reunalla teki tiukkaa. Päädyimme siksi melkoisen maltilliseen matkavauhtiin ja taaksemme kerääntyi autojonoa tämän tästä.

Minä en voinut olla ihmettelemättä, mitä nuo kaikki ihmiset tekivät tuolla ylhäällä. Kauhella kiireellä, motoristit ihan ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa keskellä tietäkin kaahaten. Mutkissa reagointiaika oli lyhyt. Nurkan takaa kaartava kuorma-auto tai linja-auto vei väkisinkin hetkellisesti koko tien leveyden.

Vaikka vuoret ovat upeita, päädyin kovin pian siihen lopputulokseen, etteivät vuoret ole minun asuinpaikkani. Korkeintaan ihan siellä juurella.

Tässä vihdoin luonnonsuojelualueen rajalla (klik). Todella korkealla. Tämän korkeammalle en suostunut enää jatkamaan autolla, vaikka tie vei yhä ylöspäin. Vuoren huipulla oli hotelli, enkä ymmärrä, kuka ihmeessä haluaa yöpyä siellä. Varmasti joku huomattavasti enemmän korkeista paikoista pitävä kuin minä. Karttaa katsomalla näkee, että jos olisi jaksanut vielä tuon tuskan vuoren huipulle, olisi tie laskeutunut siitä alaspäin edelleen luonnonsuojelualueelle. Mutta minä en jaksanut olla enää yhtään kiinnostunut korkeista paikoista. Takaisin kääntyminen oli helpompi valinta, sillä silloin tiesi, mitä matkalla oli vielä tulossa. Toiseen suuntaan matkatessa olisi pitänyt olla rohkea ja minun rohkeusannokseni oli kulutettu loppuun jo moneen kertaan ;-)

Niin kui voit arvata, pääsimme kuin pääsimmekin takaisin asunnolle. Haimme matkalta italialaisesta ravintolasta noutopizzaa ja ehdimme vielä nauttimaan auringonlaskusta. Siirsimme ruokapöydän suoraan ikkunan eteen ja nautimme ruuasta (jota emme olleet nauttineet sitten aamupalan) ja ihanista maisemista. Auringonlaskua pääsi ihailemaan maukuuhuoneenkin isoista ikkunoista. Hengästyttävä ensimmäinen perilläolopäivä oli illan lepovaiheessa.