Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

”Lappi, Toppi, Relletti, Pattijoki, Raahe ja helevetti” Vanha sananparsi Raahen radan asemista johdattaa maailman merillä seilanneen Oskari Varjon takaisin kotiseudulleen. Eletään vuotta 1917. Varjo vierastaa politikointia ja radikalisoitumista, ja toivoo, etteivät levottomuudet ulottuisi pohjoiseen rannikkokaupunkiin. Veljensä avustuksella hän saa työpaikan rautateiltä, mutta toive omasta rauhasta jää toteutumatta.  Samoin kuin Antti Tuurin Jussi Ketola temmataan Kylmien kyytimiehessä pakolla sotaan, joutuu Oskari  Varjokin tahtomattaan mukaan sisällissodan kahnauksiin. Yhteisön paine on puolin ja toisin kova: ”Huomenta”, Oskari sanoi lippansa alta katsoen, juonteet suupielissään. Minä olen ratavartija Oskari Varjo.” ”Ookko nää Emilin veli”, Kasurinen kysyi. ”Tullu sen entisen, mikä sen nimi nyt olikaan, tilalle?” ”Joo.” ”Onko sinulla samanlainen poliittinen kanta kuin veljelläsi”, Ahonen kysyi. ”Yhtä demokraattinen?” ”Ei”, Oskari sanoi sepän ja raudanvetäjän...

Johnny Kniga 2005 242 sivua Lapin sodasta tuli viime syksynä kulunneeksi 70 vuotta. Tartuin teemaan hieman jälkijättöisesti lukemalla Pekka Jaatisen (s. 1966) Lapin sota -sarjan toisen osan, Uhrivalkeat . Ensimmäistä osaa ( Viimeiseen patruunaan , 2004) en ole lukenut, mutta Uhrivalkeat toimii myös itsenäisenä kokonaisuutena. Jo aiheena Lapin sota on kiinnostava ja se on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin talvi- ja jatkosodan tapahtumat. Uhrivalkeissa on kolme näkökulmaa: saksalaisen Maxin, suomalaisen jääkärin (Arppa) sekä noin 15-vuotiaan Airan, jonka kautta Rovaniemen silloisia oloja kuvataan mielenkiintoisimmin. En jaksanut innostua taisteluista tai taktisista kuvioista, mutta Airan näkökulma evakuoituun Rovaniemen kauppalaan ja sen tuhoon lokakuussa 1944 luo elävää ja inhimillistä ajankuvaa. Parturitätinsä luona asuva nuori kohtaa asioita, joita ei virallisesti ole olemassa, mutta jotka ovat olleet kuitenkin osa naisten arkea: Täti juotti mörskän naiselle, Ragnille, Mam...

Johnny Kniga 2013 220 sivua Jatkosodan alkaessa 1 500 miestä jäi saapumatta asepalvelukseen, kertoo Wikipedia. Käpykaartilaiset on kuvaus tästä sota-ajan lieveilmiöstä. Osa karkureista oli traumatisoitunut talvisodassa ja yksinkertaisesti pelkäsivät sotaa, osalle kysymys oli taas ideologisesta ja poliittisesta valinnasta: sota Neuvostoliittoa vastaan koettiin hyväosaisten ”fasistisyökäreiden” hankkeena, josta työläisten oli parasta pysytellä erossa. ”Kelpaavat työläisetkin suojeluskunnantalolle, kun sotaan täytyy lähteä.” Lounaissuomalaiseen maalaispitäjään sijoittuvan tarinan keskiössä ovat virkaintoinen nimismies Ruuben Tammivaara ja metsään sotarintaman velvoitteita piiloutuva Einari Takavainio aatetovereineen. Sisällissodan kahtiajako on vielä selvästi näkösällä, ja paikoin mieleen nousee Asko Jaakonahon viime vuonna ilmestynyt romaani Onnemme tiellä , jossa kuvataan Lapuanliikkeen mahtiaikoja. Sotakarkureiden perheet saavat kantaa miesten tekemästä valinnasta kovan hinnan: ...

Otava 1984 242 sivua Se oli siinä kymmenennen päivän paikkeilla joulukuuta, kun nämä ensimmäiset pojat meiltä menivät. Silloin me vasta aloimme käsittää, mitä kaikkea sota voisi meille kullekin kohdalle tuoda. Kaatuneet olivat meille tuttuja poikia kaikki jo kotipitäjästä ja täällä oli pari kuukautta saatu elää niiden kanssa aivan vieri vieressä ja sitten niitä äkkiä ei ollutkaan. Tai oli vain ruumis. Talvisota on Antti Tuurin Hakalan suvun vaiheista kertovan Pohjanmaa -sarjan kolmas osa. Muita osia en ole lukenut. Minulle Tuurilta tutumpi on Äitini suku -sarja, josta ilmestyi viime syksynä kahdeksas kirja, Rauta-antura . Tuurin romaani kuvaa talvisotaa tavallisen rivisotilaan silmin. Minäkertojana on Martti Hakala, joka kuuluu Pohjanmaan miehistä koottuun Jalkaväkirykmentti 23:een. Nälkä, syöpäläiset ja väsymys vaivaavat. Kovan pakkasen takia moni palelluttaa jalkansa.  Ja ”pohjimmaisena aina se kuoleman hätä”. Kaivetaan ampumahautoja, yritetään pelastaa haavoittuneita, ...

Johnny Kniga 2011 332 sivua "- - Musta tuntuu välillä, että tämä kaikki onkin vaan unta, ja mä herään kohta haudassa. Emma papattaa vieressä ja Lenne makaa jalattomana takana. Ryssät ryntää päin näköä. Ja mä mietin, että pääsenkö mä täältä koskaan veks.     Mutta tämä ei ole unta. Lennellä on jalka. Se on saanut tekojalan. Kun se kävi mun luona, mä mietin, että voisinko mä saada jostain tekopään. Se nauratti mua. "   Jenni Linturin Isänmaan tähden toi esiin identiteetin kerroksisuuden: mennyt ei ole koskaan mennyttä, vaan alati läsnä nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Näin on myös rovaniemeläisen Pekka Jaatisen (s. 1966) romaanissa Kalpeat sotilaat .   Jatkosodassa jalkansa menettänyt Lenne ja vakavan päävamman saanut Asser jäävät huomaamattaan koukkuun vammojensa hoidossa käytettyihin lääkkeisiin, heroiiniin ja morfiiniin. Sota on vienyt heiltä perheen ja toivon paremmasta tulevaisuudesta, ja heroiini tuo nopean helpotuksen sekä fyysiseen että henkisee...