Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Otava 2014 509 sivua Pidin (ja pidän edelleen) Olli Jalosen Poikakirjasta (2010) todella paljon: se loi inhimillisen ja elävän kuvan 1960-luvun koululaispojan maailmasta. Romaanissa Miehiä ja ihmisiä siirrytään kesään 1972. Poikakirjan tarina ei varsinaisesti jatku, mutta sama näkökulma ja kasvutarina kirjoissa on. 17-vuotias nuorukainen saa kesätyöpaikan isänsä sotakaverin, Lampisen peltifirmasta. Isä on sairastunut ja saanut siksi potkut töistä. Perheen auto joudutaan palauttamaan takaisin liikkeeseen, ja päähenkilö kuittaa palkastaan sen osamaksuja. Vanhemmat eivät tästä järjestelystä tiedä.  Viikot kuluvat raavaissa remonttihommissa ja jokseenkin alkeellisissa oloissa. Vapaa-ajalla valmistetaan raparperiviiniä, tehdään lähempää tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen ja perustetaan laiton radioasema, Radio Saatana, jonka parodisten lähetysten kautta luodaan näkymiä tuolloiseen henkiseen ja poliittiseen mentaliteettiin. Vuoden 1972 lopullahan valmisteltiin Kekkosen val...

Johnny Kniga 2014 501 sivua "Nyt minä liikun akateemisissa piireissä – kaukana rosvoista ja ryökäleistä." Näin vakuuttaa Oulun kovin lupakyttä Jesse Hackman nimeään kantavan sarjan kahdeksannessa osassa. Uskokoon ken tahtoo. Kun liian kovien otteiden vuoksi erotettu erityisopettaja Kari Anttila kääntyy etsivän puoleen saadakseen peruttua irtisanomisensa, luulee Hackman selviävänsä toimeksiannosta helposti. Vaan toisin käy, kun vyyhti purkautuu: pian ollaankin kaulaa myöten veronkierron, pedofilian ja huumekaupan hetteikössä. Musta mamba perustuu osittain tosielämän tapahtumiin, osittain taas kirjailijan mielikuvituksen varaan. Tämä onkin ehkä toimivampi linjaus kuin Paulowin edellisen romaanin täysin fiktiopohjainen alkuasetelma. Kerrontakin tuntuu etenevän jouhevammin, ja leikkaukset paikasta ja tilanteesta toiseen pitävät jännitystä yllä. Kuka tai ketkä yrittävät siepata nuoria tyttöjä pakettiauton kyytiin? Entä mitä Jesper Kaplanin – oppilaan, jonka Anttila pois...

Karisto 2014 158 sivua Luen nuortenkirjallisuutta hyvin satunnaisesti, muutaman kirjan vuodessa. Pidän rajausta aikuisten ja nuorten kirjallisuuteen ylipäätään hieman keinotekoisena, ja harmillisesti moni todella hyvä kirja ei löydä laajempaa lukijakuntaa juuri sen vuoksi, että on tullut "karsinoiduksi" nuortenkirjaksi. Jukka-Pekka Palviaisen Perjantai on hyvä päivä lähteä kulkeutui mukaani kirjaston uutuushyllyltä. Se houkutteli kansikuvallaan ja nimellään: Miksi juuri perjantai on hyvä päivä lähteä? Minne perjantaina lähdetään? Kirjan päähenkilönä on yläasteikäinen Lotta, joka päättää lähteä etsimään rikollisjengiä pakenevaa isäänsä. Matkaseurakseen hän saa puistossa tapaamansa pojan.  Hän sulkee koneen, nostaa repun selkäänsä ja astuu ovesta pihalle. Ulkona tihuuttaa vettä. Lotta ajattelee, että tästä se alkaa: minun ikioma elämäni. Kaksikko matkaa pitkin poikin eteläistä ja läntistä Suomea. Lähtöpaikkana on Rauma ja sinne he myös lopulta päätyvät. Matkan aikan...

Impressio 2013 126 sivua Kurkkasin postilaatikkoon. Siellä ei ollut korttia. Joka syntymäpäivä tai sitä edeltävä arkipäivä siellä oli ollut. Kortti, jossa luki onnea, mutta allekirjoitus puuttui. Joka vuosi käsiala muuttui pienemmäksi, mutta aina se oli tunnistettavissa samaksi kuin edellisenä vuonna tulleessa kortissa. Ne kaikki olivat minulla tallessa. Joskus haistelin niitä ja toivoin että joku tuttu tuoksu tulisi ja piirtäisi äidin kasvot ihan tähän lähelle, suoraan tuohon eteen ja minä voisin koskettaa niitä. Nappasin tyrnäväläisen Pia Ronkaisen (s.1972) romaanin Äären ympärillä on kylmä muuri kirjaston uutuushyllystä. Tiesin, että Ronkainen on kirjoittanut aiemmin runoja: esikoisteos Runoromaani  julkaistiin 2010 ja nyt esittelemäni pienoisromaanin jälkeen häneltä on ehtinyt ilmestyä jo kokoelma Välitiloja (Nispero 2013). Äären ympärillä on kylmä muuri antaa äänen 15-vuotiaalle Emilialle, joka elää uusioperheessä isänsä ja tämän uuden naisystävän kanssa....

Like 2011 200 sivua Kieroonkasvukertomus piti aloittaa kahteen kertaan. Ensimmäinen lukuyritys tyrehtyi sekaviin tunnelmiin: näitä pienimunaisuuden traumakertomuksia on nähty, viimeksi Elias Kalmiston Pihtarissa (Kumiorava, 2011). Vaan yritin vielä uudemman kerran, koskapa Jarno Mällinen kirjoittaa hyvin, eikä tähän romaaniin mikään sisäsiisti tyyli sopisikaan. Mällinen (s. 1965) on oululainen toimittaja ja muusikko. Kieroonkasvukertomus on hänen esikoisromaaninsa. Kieroonkasvukertomus on nimensä mukaisesti kasvukertomus Tommista, tehtaanjohtajan pojasta, jota kiusataan koulussa ja vähän kaikkialla. Sivistyneistösfääreissä elävistä vanhemmista ei ole tueksi. Isä on kaavoihinsa kangistunut kummajainen ja äidin kiinnostus poikaansa kohtaan on miltei insestisen intensiivistä.  Tommin ja hänen vanhempiensa väliset keskustelut ovat teennäisyydessään kuvaavia. Kuinka pihalla vanhemmat voivatkaan olla lastensa todellisuudesta? Mällinen kuvaa ahdistavan tarkkanäköisest...