Otava 2011 159 sivua Finlandia-ehdokkaista ja ylipäätään tämän syksyn kirjoista yksi ylitse muiden on Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja . 18.11.1897 Kirjaan omaelämäkertaani varten: Synnyin Oulussa vuonna 1822. Vanhempani olivat John Anders N. ja äitini Margareta Magdalena F. Isäni oli kauppias, joka myöhemmin menetti omaisuutensa, ja lapsia oli yhdeksän. Ketäpä kiinnostaa 1800-luvulla elänyt jäkälätutkija, jonka elämä heitti Oulusta Pariisiin? Onneksi Kristina Carlsonia kiinnosti, ja sitä myöten myös minua. William Nylander on oikeastikin elänyt kasvitieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori. Nylanderin päiväkirjaa tai muistelmia ei ole olemassa. Jo ikääntynyt kasvitieteilijä on kuvattu Carlsonin päiväkirjan muotoon kirjoitetussa romaanissa katkeroituneena, epäluuloisena, erakoituneena ja saitana ukonkäppänänä, joka myöntää itsekin, että hänen sielunsa muistuttaa kuivattua rusinaa. ”Minä olen ikävä ihminen.” Mitä tieteellisiin saavutuksii...