Katja Kallio
2013
413 s./Otava
Säkenöivät hetket osui juuri oikeaan hetkeen lukuromaania kaipaillessani. En liioittele yhtään sanoessani, että kirja on yksi kaikkien aikojen suosikkejani kotimaisen kirjallisuuden piiristä!
Oli vähällä, etten olisi lopulta lukenut kirjaa ollenkaan, vaikka sen aikoinaan antikvariaatista kotiin kannoinkin. Tänä kesänä Hangon reissu kuitenkin kuului suunnitelmiimme ja koska Kallion romaanin tapahtumat sijoittuvat kyseiseen kesäkaupunkiin, päätin antaa sille siellä mahdollisuuden.
Kirjan alussa en ollut yhtään niin vaikuttunut, pikemminkin vähän ärtynyt. Kallio kirjoittaa kauniisti, mutta varsinkin alussa maiseman kuvailua oli omaan makuuni liikaa ja se alkoi tuntumaan turhan runolliselta. Lähinnä ongelmana oli, että tuntui että yritystä oli liikaa. Toisaalta kun nyt yritin selailla kirjan alkua ja etsiä esimerkkiä niin silmiin ei osunut yhtään niin ärsyttävää kohtaa tekstissä, että saattaa olla, että lukuhetkessä oli jotain vikaa.
Elly päätyy Hankoon vuonna 1914 tullessaan äitinsä kanssa kylpylälomalle Bellevuen hotelliin. Yksi asia johtaa toiseen ja yllättäen myös Ellyn koko tulevaisuus on tässä kauniissa pitsihuviloiden kylässä. Kaksikymmentä vuotta kuluu ja Ellyn tyttäret ovat matkalla kohti aikuisuutta. Varsinkin keskimmäinen tytär Beata aiheuttaa äidilleen ylimääräistä huolta ja äidin ja tyttären tiet eroavat.
Kirjailijaa kuvataan kirjan lievetekstissä tarkkavaistoiseksi ihmismielen kuvaajaksi ja juuri siinä kirjan taika piileekin. Kalliolla on selvästi silmää yksityiskohdille, sen olen huomannut jo hänen aikaisemmista kirjoistaan Elokuvamuisti ja Tyypit. Säkenöivät hetket on selkeästi tunnelmaltaan vakavampi, mutta ei silti sorru samanlaiseen synkistelyyn kuin iso osa kotimaisista romaaneista. Kallion kirja on kauniisti kirjoitettu ja koskettava tarina kolmen sukupolven naisista, jotka ovat kaikki saaneet pettyä kohtalon käänteisiin, mutta toivoa kuitenkin aina on.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katja Kallio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katja Kallio. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. heinäkuuta 2016
perjantai 10. toukokuuta 2013
Tekstin huumaa
Lukumaratonin viimeinen kirja Elokuvamuisti tuli luettua muutama ilta sitten loppuun. Ja mikä kaunis tekstinpätkä kirjan loppupuolella odottikaan lukijaa! Kymmenisen vuotta sitten olin kova tyttö kirjoittamaan sykähdyttäviä tekstejä (yleensä laulunsanoja, mutta myös aforismeja) talteen niille varattuun vihkoon, joka tulikin vuosien varrella mukavan täyteen. Moneen vuoteen en kuitenkaan ole harrastanut moista - välillä tuntuu ettei ole ollut tarvekaan, mutta Katja Kallion kirja herätti sen verran suuret kaipuutilat entiseen, että päätin jatkossa tuoda tänne blogin puolelle lukiessa kolahtaneet tektinpätkät. Ovatpahan sitten jossain tallessa ja voin niihin halutessani palata.
"Mitä kauemmin elämä jatkuu, sitä enemmän joutuu keksimään tapoja jakaa kokemuksia. Vanhemmat kuolevat, ystävät katoavat, lapset itsenäistyvät. Ei saa olla niiden kanssa joiden kanssa haluaisi olla, tai sitten he ovat niin muuttuneet ettei heitä ole enää olemassa sellaisina kuin itse haluaisi. Kuolleen isänsä kanssa voi viettää aikaa enää kuuntelemalla mustarastaan laulua, joka oli hänestä kaikkein kaunein ääni. Ainoa keino tavoittaa lapsuuden lempiystävä, joka nykyisin hössöttää vain Mörri-retkistä ja ruskovillasta, saattaa olla se että katsoo itsekseen elokuvan Missä olet Susan? Vuonna 1986 sitä rakastettiin yhdessä ja suunniteltiin taiteellista tulevaisuutta New Yorkissa. Nyt Missä olet Susan? on ainoa paikka josta ystävän enää löytää. Tai itsensäkään."
Katja Kallio Elokuvamuisti
En vielä tiedä mitä kaikkea loppuiltaani kuuluu, mutta ainakin aion katsoa jotain merkityksellistä.
lauantai 4. toukokuuta 2013
Lukumaratonille mars!
Tästä se alkaa. Huomenna klo 13 lopettelen ja saas nähdä onko siihen mennessä 800 sivua luettu. Sää on tällä hetkellä melko hyvä, happihyppely terassilla on suunnitelmissa. Mielettömän lämpimästä päivästä ei taida olla kyse, mutta teekuppi kourassa ja viltti harteilla terassilla varmasti tarkenee jonkun aikaa.
Hyvää ruokaa on tietenkin tullut varattua kaappiin. Perustankkaus hoituu kanapatongilla, joka on pienen perheemme ykkösherkku. Aurajuustopatonkiin laitamme sisään hunajamarinoitua kanaa, salaattia, keltaista paprikaa, fetaa ja ranskankermaa. NAM! Muuten aion mussuttaa suklaakakkua, keksejä ja sinihomejuustoa, sämpylöitä ja tzatzikia ja juoda usean kupillisen teetä. Nälän ei pitäisi yllättää!
Oletan, että lukurauha pysyy tällä kertaa paremmin yllä kuin viimeeksi ja elättelenkin hieman toiveita siitä, että ehtisin illalla pyrähtää pienelle juoksulenkille tuulettamaan ajatuksia ja siitä pikasuihkuun. Toteutukseen pitäisi kulua aikaa noin 45 minuuttia, joten vielä en ole suunnitelmaa lyönyt lukkoon, pääpainon kun kuitenkin pitäisi olla lukemisessa. Perjantai-iltana minulla oli yövieras, jonka kanssa katselimme useamman jakson Sinkkuelämää ja kokemus oli jälleen niin voimaannuttava, että sarjaa katsoisi mielellään lisääkin... Mutta nyt täytyy pysyä kovana, jotta tavoitteisiin päästään.
Nyt rupattelu seis ja kirjapinon pariin! Palaan tähän samaan postaukseen aina luettuani kirjan. Vielä ei ole koitoksen kirjavalinnat selkiytyneet, mutta sen tiedän, että Lauran luen illalla viimeiseksi ja toivon sen olevan sen verran viihdyttävä, ettei uni tule liian aikaisin silmään...
---
Viides lapsi klo 13.00-16.30 (160s. luettu)
Huh! Olipa rankka aloitus maratonille. Onneksi kyseessä oli todella vauhdikkaasti ja äärimmäisen kiinnostavasti etenevä tarina, muuten olisi ollut todella puuduttavaa lukea kirjaa, jossa ei ole ollenkaan kappalejakoa. 46 sivun tuntivauhti ei tosiaan päätä huimaa ja en ole edes tuhlannut aikaa ruoantekemiseen vaan vain pieneen naposteluun. Jos jotain tiedän seuraavasta kirjasta niin sen, että siinä on oltava lyhyet kappaleet!:D
Paljon kehuja blogimaailmassakin kerännyt Viides lapsi kertoo pariskunnasta, joka on aina haaveillut suurperheestä ja isosta kauniista kodista, johon kaikki olisivat tervetulleita. Neljän lapsen jälkeen onni näyttääkin täydelliseltä, mutta viidennen lapsen synnyttyä perheen elämä muuttuu, hajoaa käsiin. Viides lapsi on hankala, vihainen, väkivaltainen ja kaikin puolin mahdoton jo heti syntymästään lähtien. Miten vihamielistä lasta voi oppia rakastamaan? Ja onko oikein, että koko muu perhe kärsii yhden perheenjäsenen takia?
Hieno kirja, joka herätti paljon tunteita lukukokemuksen edetessä! Kirjasta olisi sanottavana vaikka mitä, mutta yritän tiivistää tuntemuksiani ja palata pian lukemisen ääreen. Miten ahdistaakin koko soppa, jossa perhe lopulta oli. En sinänsä halua estää ketään hankkimasta isoa perhettä, jos todella kokee, että se on elämän suurin kutsumus, mutta kyllä sen huoltamiseen pitäisi sitten olla rahkeita itsellä ja myös varaa. Suorastaan raivostuin siitä, miten koko suvun oli osallistuttava perheen ylläpitoon henkisesti ja fyysisesti vain, jossa heidän haaveensa suurperheestä toteutui. Isovanhemmat maksaa ja ne isovanhemmat joilla ei ole varaa maksaa, päätyvät lapsenlikoiksi. Ei pysty ymmärtämään!
Ja nyt lukukokemuksen ollessa tuoreena mielessä kuulun kyllä siihen koulukuntaan, joka olisi toivonut perheen äidin jättävän viidennen lapsensa laitokseen, nielevän ajan kanssa syyllisyytensä ja omistautua neljän lapsensa kasvattamiseen. Ja kuitenkin tarinan loppupuolella sitä kovasti huomaa miettivänsä, että oliko pojassa kuitenkaan missään vaiheessa mitään vikaa... Ei siis lainkaan mustavalkoinen tarina tai mustavalkoiset henkilöt. Tätä koko kuviota pitäisi ehtiä pureskelemaan hetki, mutta nyt ei ennätä! Ehdottomasti koko vuoden kirjallisia kohokohtia! Ja en olisi ikinä uskonut sanovani näin, niin kamalaa pakkopullaa Lessingin Kultainen muistikirja aikoinaan oli.
Kirjallisuuden äidit
Kiinteistöhaaste
100 naiskirjailijan kirjaa
---
Jääkaapin henki klo 16.55-18.30 (253 sivua luettu)
Nyt on puolet Kati Tervon kirjasta luettu ja tuntuu, että on sopiva aika käydä pienellä lenkillä, suihkussa ja alkaa valmistamaan illallista. Kanapatonkia mutustellessa silmät jaksavat varmasti taas keskittyä keittiöaiheisiin tarinoihin. Toistaiseksi muutaman sivun mittaiset kertomukset ruoan maailmasta ovat olleet tasaisen hyviä ja mielenkiintoisia. Kirja ei tosiaan mikään tajunnanräjäyttävä teos ole, mutta aihe sellainen, että se herättää sopivasti ajatuksia ja omia rakkaita muistoja keittiöstä. Lukuvauhti on muuten tämän kirjan alkupuoliskon suhteen ollut 59 sivua tunnissa, heti huomaa kun on väljempi taitto ja selkeät kappalejaot. Me like!
klo 20.14-21.55 (345 sivua luettu)
Huh! Meinasi usko loppua kesken... Niin kuin aikaisemmin totesinkin, keittiöön liittyvät pikkukertomukset ja arkiset avautumisetkin ovat ihan mielenkiintoisia, mutta liika on liikaa, ehdottomasti! Napakampi kokonaisuus olisi ollut enemmän mieleeni, tiivistettynä esimerkiksi 140 sivuun kokonaisuudesta ei varmasti olisi jäänyt mitään oleellista pois. Viime vuonna lukumaratonilla luin Kirsi Pihan ihanan Italian ylistyksen Medicien naapurissa ja ehkä hieman odotin tältä Tervon kirjalta vastinetta sille. Odotuksiani ei palkittu, mutta kyllä täällä vielä hengissä ollaan ja rohkeasti mennään seuraavaa tarinaa kohti.
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Muistelmat
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
100 naiskirjailijan kirjaa
---
Laura klo 22.18-00.28 (465 sivua)
Silmät sikkuralla luettu edelliset pari tuntia. Onneksi on vetävä kirja, jonka katoamismysteeri todella kiinnostaa yökukkujaa. Vielä on sata sivua jäljellä, jatkan vielä tässä yöllä sen verran kuin jaksan ja jatkan aamulla. 800 sivun tavoite tuntuu kyllä juuri nyt hyvin kaukaiselta haaveelta, sen vain sanon...
Ihan putkeen ei ole muutenkaan mennyt, juoksupyrähdys meni odotettua paremmin, mutta kanapatonki ei sitten maistunutkaan vaan tuotti vaan inhottavan ähkyn ja ruoka oli sen verran vaikeasti syötävissäkin, että tv:tähän siinä piti syödessä katsoa ja pistää kirja hetkeksi sivuun. Ja nyt väsyttää niin jumalattomasti!
Olen tosiaan tarinan puolivälissä ja toistaiseksi on vähän annettu ymmärtää suuntaan ja toiseen, saa nähdä mikä homma katoamisen takana oikeasti lymyilee! Twin Peaks -viboista olen aidon yllättynyt, tv-sarjan monesti katsoneena tuntuu, että joka toinen asia olisi hakenut inspiraatiotaan kyseisestä tv-sarjasta, vaikka ihan suorasta matkimisesta ei olekaan kyse. Mutta, nyt vielä hetkeksi lukumoodi päälle ja sitten hyvin ansaitut unet! Aamulla jatketaan...
klo 00.43-01.25 ja 9.23-10.23 (566s.)
Laura on vihdoin tullut päätökseen, lopputuomio: ihan kiva jännäri. Yllättävät loppuratkaisut ja ilmeisesti tarina jatkuu vielä tulevaisuudessa. Twin Peaks -fanina ehkä hieman petyin, ettei Lauraa oltu tällä kertaa onnistuttu tekemään niin salaperäiseksi ja kiehtovaksi kuin alkuperäisessä tarinassa, mutta kyllä tämä kotimainenkin versio menetteli. Nyt on kuitenkin jo kiire seuravaavan kirjan pariin. Luettu on pää kolmantena jalkana, mutta tuntuu, että sivumäärät pysyvät todella maltillisissa määrissä. Eilisen valvominen kostautui enkä tänään jaksanut silmiäni avata vasta kuin yhdeksän maissa. En ihan suunnitellut tämän menevän näin:)
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
---
Elokuvankertoja 10.30-11.30 (699s.)
Maratonin loppusuora häämöttää ja vasta nyt tuntuu, että olen pääsemässä ns. kunnolla vauhtiin: juuri tällaista lukemisen maratonilla pitäisi olla, kirjojen tarpeeksi lyhyitä, jotta niistä selviää tunnin parin aikana.
Rivera Letelierin pienoisromaani on viehättävä, mutta raadollinenkin tarina elokuvien ihmeellisyydestä. Kirsikka kakun päällä olisi toki ollut se, että kirjassa mainitut elokuvat olisivat olleet tuttuja minulle, mutta olen toki elämässäni nähnyt sen verran mont elokuvaa, että voin samaistua tunteeseen, jonka elokuvat päähenkilössä ja hänen elokuvankertojan taitojaan katsomaan tulleissa kyläläisissä aiheuttaa.
Surullisia kohtaloita pullollaan oleva pieni tarina koskettaa, mutta saa myös kaipaamaan sitä aikaa, kun on osannut pysähtyä ihastelemaan elämän ihmeitä. Onko tuo kyky aina vain lapsilla vai elämmekö vain aikaa, jolloin mikään ei hätkäytä? Minäkin haluaisin taas nähdä elokuvan, joka saa sydämen pamppailemaan villisti.
Nyt vielä loppurutistus: aikaa alle puolitoista tuntia ja 101 sivua jäljellä. Nyt on vähän laskelmoitava ja valittava kirja, jossa on väljä taitto ja tiheään kappaleen vaihdoksia.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Chile
---
Elokuvamuisti klo 11.45-13.00 (810s.)
Menipä hilkulle tuo tavoitteen täyttyminen, mutta täysiä paahtaminen näköjään kannatti. Nyt silmiä särkee, nälkä on hirmuinen ja puolentoista tunnin kävelylenkki ystävän kanssa kolkuttelee jo alle tunnin päässä. Siispä sohvalle Sinkkuelämään toisen tuotantokauden pariin ja vähän ruokaa naamaan. Sitä ennen kuitenkin muutama sana Kallion kirjasta, josta jäi vielä nelisenkymmentä sivua lukematta. Ne hoidettakoon illan aikana pois päiväjärjestyksestä.
Edelliseen kirjaan verrattuna oli mukava palata elokuva-aiheeseen, jossa samaistuminen tapahtuu niin vaivattomasti. Minäkin olen rakkaimmista elokuvistani erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen, minäkin rakastan suosikkielokuviani enemmän kuin monia tuntemiani ihmisiä ja minäkin ajattelen lämmöllä niitä elokuvia, joiden katsominen on osunut elämässä oikeaan aikaan vaikka muuten elokuvassa ei olisi hurraamista. Kallion kirja elokuvista on hurmaava ja hyväntuulinen ja on ilo omistaa kyseinen teos. Tällä kertaa luin sitä hieman ahmien, mutta illalla luen loput enemmän nautiskellen ja pysähdyn muistelemaan tarkemmin omia kokemuksiani, jotka varmasti nousevat pintaan kirjaa lukiessa.
Palaan myöhemmin illalla vielä saattamaan maratonin arvoiseensa loppuun, mutta nyt elämä odottaa taas!
Hyvää ruokaa on tietenkin tullut varattua kaappiin. Perustankkaus hoituu kanapatongilla, joka on pienen perheemme ykkösherkku. Aurajuustopatonkiin laitamme sisään hunajamarinoitua kanaa, salaattia, keltaista paprikaa, fetaa ja ranskankermaa. NAM! Muuten aion mussuttaa suklaakakkua, keksejä ja sinihomejuustoa, sämpylöitä ja tzatzikia ja juoda usean kupillisen teetä. Nälän ei pitäisi yllättää!
Oletan, että lukurauha pysyy tällä kertaa paremmin yllä kuin viimeeksi ja elättelenkin hieman toiveita siitä, että ehtisin illalla pyrähtää pienelle juoksulenkille tuulettamaan ajatuksia ja siitä pikasuihkuun. Toteutukseen pitäisi kulua aikaa noin 45 minuuttia, joten vielä en ole suunnitelmaa lyönyt lukkoon, pääpainon kun kuitenkin pitäisi olla lukemisessa. Perjantai-iltana minulla oli yövieras, jonka kanssa katselimme useamman jakson Sinkkuelämää ja kokemus oli jälleen niin voimaannuttava, että sarjaa katsoisi mielellään lisääkin... Mutta nyt täytyy pysyä kovana, jotta tavoitteisiin päästään.
Nyt rupattelu seis ja kirjapinon pariin! Palaan tähän samaan postaukseen aina luettuani kirjan. Vielä ei ole koitoksen kirjavalinnat selkiytyneet, mutta sen tiedän, että Lauran luen illalla viimeiseksi ja toivon sen olevan sen verran viihdyttävä, ettei uni tule liian aikaisin silmään...
---
Viides lapsi klo 13.00-16.30 (160s. luettu)
| Doris Lessing 1988 suom. 1989 160 s./Otava |
Paljon kehuja blogimaailmassakin kerännyt Viides lapsi kertoo pariskunnasta, joka on aina haaveillut suurperheestä ja isosta kauniista kodista, johon kaikki olisivat tervetulleita. Neljän lapsen jälkeen onni näyttääkin täydelliseltä, mutta viidennen lapsen synnyttyä perheen elämä muuttuu, hajoaa käsiin. Viides lapsi on hankala, vihainen, väkivaltainen ja kaikin puolin mahdoton jo heti syntymästään lähtien. Miten vihamielistä lasta voi oppia rakastamaan? Ja onko oikein, että koko muu perhe kärsii yhden perheenjäsenen takia?
Hieno kirja, joka herätti paljon tunteita lukukokemuksen edetessä! Kirjasta olisi sanottavana vaikka mitä, mutta yritän tiivistää tuntemuksiani ja palata pian lukemisen ääreen. Miten ahdistaakin koko soppa, jossa perhe lopulta oli. En sinänsä halua estää ketään hankkimasta isoa perhettä, jos todella kokee, että se on elämän suurin kutsumus, mutta kyllä sen huoltamiseen pitäisi sitten olla rahkeita itsellä ja myös varaa. Suorastaan raivostuin siitä, miten koko suvun oli osallistuttava perheen ylläpitoon henkisesti ja fyysisesti vain, jossa heidän haaveensa suurperheestä toteutui. Isovanhemmat maksaa ja ne isovanhemmat joilla ei ole varaa maksaa, päätyvät lapsenlikoiksi. Ei pysty ymmärtämään!
Ja nyt lukukokemuksen ollessa tuoreena mielessä kuulun kyllä siihen koulukuntaan, joka olisi toivonut perheen äidin jättävän viidennen lapsensa laitokseen, nielevän ajan kanssa syyllisyytensä ja omistautua neljän lapsensa kasvattamiseen. Ja kuitenkin tarinan loppupuolella sitä kovasti huomaa miettivänsä, että oliko pojassa kuitenkaan missään vaiheessa mitään vikaa... Ei siis lainkaan mustavalkoinen tarina tai mustavalkoiset henkilöt. Tätä koko kuviota pitäisi ehtiä pureskelemaan hetki, mutta nyt ei ennätä! Ehdottomasti koko vuoden kirjallisia kohokohtia! Ja en olisi ikinä uskonut sanovani näin, niin kamalaa pakkopullaa Lessingin Kultainen muistikirja aikoinaan oli.
Kirjallisuuden äidit
Kiinteistöhaaste
100 naiskirjailijan kirjaa
---
Jääkaapin henki klo 16.55-18.30 (253 sivua luettu)
| Kati Tervo 2011 185 s./Wsoy |
klo 20.14-21.55 (345 sivua luettu)
Huh! Meinasi usko loppua kesken... Niin kuin aikaisemmin totesinkin, keittiöön liittyvät pikkukertomukset ja arkiset avautumisetkin ovat ihan mielenkiintoisia, mutta liika on liikaa, ehdottomasti! Napakampi kokonaisuus olisi ollut enemmän mieleeni, tiivistettynä esimerkiksi 140 sivuun kokonaisuudesta ei varmasti olisi jäänyt mitään oleellista pois. Viime vuonna lukumaratonilla luin Kirsi Pihan ihanan Italian ylistyksen Medicien naapurissa ja ehkä hieman odotin tältä Tervon kirjalta vastinetta sille. Odotuksiani ei palkittu, mutta kyllä täällä vielä hengissä ollaan ja rohkeasti mennään seuraavaa tarinaa kohti.
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Muistelmat
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
100 naiskirjailijan kirjaa
---
Laura klo 22.18-00.28 (465 sivua)
| J.K. Johansson 2013 221 s./Tammi |
Ihan putkeen ei ole muutenkaan mennyt, juoksupyrähdys meni odotettua paremmin, mutta kanapatonki ei sitten maistunutkaan vaan tuotti vaan inhottavan ähkyn ja ruoka oli sen verran vaikeasti syötävissäkin, että tv:tähän siinä piti syödessä katsoa ja pistää kirja hetkeksi sivuun. Ja nyt väsyttää niin jumalattomasti!
Olen tosiaan tarinan puolivälissä ja toistaiseksi on vähän annettu ymmärtää suuntaan ja toiseen, saa nähdä mikä homma katoamisen takana oikeasti lymyilee! Twin Peaks -viboista olen aidon yllättynyt, tv-sarjan monesti katsoneena tuntuu, että joka toinen asia olisi hakenut inspiraatiotaan kyseisestä tv-sarjasta, vaikka ihan suorasta matkimisesta ei olekaan kyse. Mutta, nyt vielä hetkeksi lukumoodi päälle ja sitten hyvin ansaitut unet! Aamulla jatketaan...
klo 00.43-01.25 ja 9.23-10.23 (566s.)
Laura on vihdoin tullut päätökseen, lopputuomio: ihan kiva jännäri. Yllättävät loppuratkaisut ja ilmeisesti tarina jatkuu vielä tulevaisuudessa. Twin Peaks -fanina ehkä hieman petyin, ettei Lauraa oltu tällä kertaa onnistuttu tekemään niin salaperäiseksi ja kiehtovaksi kuin alkuperäisessä tarinassa, mutta kyllä tämä kotimainenkin versio menetteli. Nyt on kuitenkin jo kiire seuravaavan kirjan pariin. Luettu on pää kolmantena jalkana, mutta tuntuu, että sivumäärät pysyvät todella maltillisissa määrissä. Eilisen valvominen kostautui enkä tänään jaksanut silmiäni avata vasta kuin yhdeksän maissa. En ihan suunnitellut tämän menevän näin:)
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
---
Elokuvankertoja 10.30-11.30 (699s.)
| Hernán Rivera Letelier suom. 2012 133 s./Siltala |
Rivera Letelierin pienoisromaani on viehättävä, mutta raadollinenkin tarina elokuvien ihmeellisyydestä. Kirsikka kakun päällä olisi toki ollut se, että kirjassa mainitut elokuvat olisivat olleet tuttuja minulle, mutta olen toki elämässäni nähnyt sen verran mont elokuvaa, että voin samaistua tunteeseen, jonka elokuvat päähenkilössä ja hänen elokuvankertojan taitojaan katsomaan tulleissa kyläläisissä aiheuttaa.
Surullisia kohtaloita pullollaan oleva pieni tarina koskettaa, mutta saa myös kaipaamaan sitä aikaa, kun on osannut pysähtyä ihastelemaan elämän ihmeitä. Onko tuo kyky aina vain lapsilla vai elämmekö vain aikaa, jolloin mikään ei hätkäytä? Minäkin haluaisin taas nähdä elokuvan, joka saa sydämen pamppailemaan villisti.
Nyt vielä loppurutistus: aikaa alle puolitoista tuntia ja 101 sivua jäljellä. Nyt on vähän laskelmoitava ja valittava kirja, jossa on väljä taitto ja tiheään kappaleen vaihdoksia.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Chile
---
Elokuvamuisti klo 11.45-13.00 (810s.)
| Katja Kallio 2007 155s./Otava |
Edelliseen kirjaan verrattuna oli mukava palata elokuva-aiheeseen, jossa samaistuminen tapahtuu niin vaivattomasti. Minäkin olen rakkaimmista elokuvistani erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen, minäkin rakastan suosikkielokuviani enemmän kuin monia tuntemiani ihmisiä ja minäkin ajattelen lämmöllä niitä elokuvia, joiden katsominen on osunut elämässä oikeaan aikaan vaikka muuten elokuvassa ei olisi hurraamista. Kallion kirja elokuvista on hurmaava ja hyväntuulinen ja on ilo omistaa kyseinen teos. Tällä kertaa luin sitä hieman ahmien, mutta illalla luen loput enemmän nautiskellen ja pysähdyn muistelemaan tarkemmin omia kokemuksiani, jotka varmasti nousevat pintaan kirjaa lukiessa.
Palaan myöhemmin illalla vielä saattamaan maratonin arvoiseensa loppuun, mutta nyt elämä odottaa taas!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)